• Etusivu
• Verkkojulkaisut
• Kirjat
• Biografiakeskus
• Linkit
• SKS

Vuorineuvos Jacob von Julin (1906–1987)

Oy Kaukas Ab:n toimitusjohtaja
varatuomari

Jacob von Julin tuli isänsä jälkeen sukuyhtiö Kaukaan toimitusjohtaja. Hän oli tehtävässä neljännesvuosisadan ja jatkoi sen jälkeen vielä yli kymmenen vuotta hallituksen puheenjohtajana. Tuona aikana Kaukas uudistui perusteellisesti. Von Julin oli merkittävä vaikuttaja teollisuuden järjestöissä. Hän pyrki hoitamaan asiat sovittelemalla ilman riitoja.

Jacob von Julin oli neljännen polven vuorineuvos. Erotukseksi saman nimisestä isästään häneen lisätään usein määre nuorempi. Jacob von Julin nuorempi syntyi Hangossa 1906, mutta Helsinki oli hänen kotikaupunkinsa ja koulukaupunkinsa. Hän oli Nya svenska läroverketissa luokkansa priimus ja ylioppilastodistuksessa keväällä 1924 oli pelkkiä laudatureja. Koulussa hänen luokkatovereitaan oli Johan Nykopp, josta tuli diplomaatti, Suomen Työnantajain Keskusliiton toimitusjohtaja ja Tampellan vuorineuvos. Isänsä tavoin Jacob nuorempi opiskeli lakitiedettä Helsingin yliopistossa. Opiskeluvuosiin kuului pitkä opintomatka Englantiin. Ylemmän oikeustutkinnon hän suoritti 1933 ja sai varatuomarin arvon 1936 auskultoituaan Turun hovioikeudessa. Avioliiton Jacob von Julin nuorempi solmi 1939 tamperelaiseen teollisuussukuun kuuluvan Stina Brita Enqvistin kanssa.

Työuransa hän aloitti selluloosateollisuuden yhteisessä myyntikonttorissa Suomen Selluloosayhdistyksessä. Siellä oli 1936–1939 työssä myös hänen tuleva puolisonsa. Yhdistys oli perustettu 1918 von Julinin isän ja vuorineuvos Gösta Serlachiuksen aloitteesta, ja Jacob von Julin vanhempi toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana kuolemaansa saakka 1942. Yhdistys oli nuorelle juristille ja tulevalle paperiteollisuusmiehelle erinomainen koulutuspaikka. Siellä tunnettiin tarkkaan tehtaiden tuotteet, asiakkaiden tarpeet ja eri laatujen markkinatilanne. Kotimaan myynti tapahtui suoraan yhdistyksen kautta. Ulkomaanmyynnin hoitivat agentit, jotka olivat yksinmyyjiä omilla alueillaan. Koulutuspaikka yhdistys oli myös sikäli, että siellä syntyivät luonnostaan tärkeät henkilösuhteet teollisuuteen ja asiakkaisiin. Yhdistyksen palveluksessa Jacob von Julin nuorempi eteni apulaisjohtajaksi, ja hänestä tuli yhdistyksen toimitusjohtajan, vuorineuvos Walter Gräsbeckin läheinen avustaja.

Kaukas oli vuodesta 1894 selkeästi Standertskjöldien, von Julinien ja Ehrnroothien hallitsema sukuyhtiö. Kun yhtiön toimitusjohtaja Jacob von Julin vanhempi kuoli helmikuussa 1942, hänen seuraajakseen oli jo ennalta määrätty Jacob nuorempi. Kaukaan johtamisesta tuli hänen elämäntyönsä, vaikka hänelle kertyi vuosien varrella lukuisia luottamustehtäviä yritysten ja järjestöjen johtopaikoilla. Yhtiön johtamiseen hän oli perehtynyt jo ennen toimitusjohtajuutta vuosikymmenen ajan ensin vuodesta 1933 johtokunnan varajäsenenä ja vuodesta 1935 varsinaisena jäsenenä. Toimitusjohtajana hän oli 25 vuotta.

Sukutausta, koulutus ja työkokemus auttoivat Jacob von Julinia uralla eteenpäin, mutta tärkeintä oli nopea äly ja ilmiömäinen kyky käsitellä lukuja ja poimia suuresta aineistosta oleellisimmat asiat. Talous oli hänen erityisalansa, teknisistä ratkaisuista saivat insinöörit huolehtia. Kirjallisuus kiinnosti häntä, etenkin historiallinen kirjallisuus, mutta hän tunsi hyvin myös kaunokirjallisuuden klassikot ja osasi ulkoa runsaan määrän runoja. Hänen erityisenä harrastuksenaan oli kääntää Eino Leinon runoja ruotsin kielelle. Hänellä oli hyvä tilannetaju, ja hän pyrki hoitamaan asiat sovittelemalla ilman riitoja. Eikä haitaksi ollut patruunalle sopiva ulkoinen olemuskaan. Paperiliiton puheenjohtaja Veikko Ahtola muisteli yhteistyötään Puunjalostusteollisuuden Työnantajaliiton puheenjohtajan kanssa tähän tapaan: "Kun (Juuso) Waldenille, edelliselle puheenjohtajalle, piti kaikki selittää juurta jaksaen, niin Jacob von Julinille ei tarvinnut pitkiä esitelmiä pitää. Asia piti keskittää lyhyeen ja korostaa tärkeintä kohtaa. Kun neuvottelimme, emme koskaan päättäneet mitään. Hän vain kuunteli. Mutta kyllä keskustelu vaikutti. Muutaman päivän kuluttua soitti laamanni (Justus Ripatti, työnantajaliiton toimitusjohtaja) ja asia sovittiin."

Kaukaan historian kirjoittaja arvioi, että von Julinia eivät kiinnostaneet ihmiset sinänsä vaan suhteessa työhön ja asemaan työssä. "Siksi hänen suhtautumisensa henkilöstöön ei ollut suorastaan luottamuksellinen, vaikkakin hän kohteli heitä aina hyväntahtoisesti ja ystävällisesti." Kenellekään ei silti ollut epäselvyyttä yhtiön isännän äänen käyttäjästä. Kun 1960-luvulla yliopistoissa ja kouluissa puhuttiin demokratiasta ja vaadittiin hallintoa muutettavaksi mies ja ääni -periaatteen mukaiseksi, Kaukaalla kiersi Karin Helsingin Sanomiin von Julinista piirtämä kuva, jonka tekstinä oli: "Tässä firmassa työpaikkademokratia on jo toteutettu, meillä on yksi mies ja yksi ääni." Kun Paperiliiton puheenjohtaja Vihtori Rantanen pani työnantajien kanssa neuvotellun sopimuksen jäsenäänestykseen, ja jäsenistö vastoin Rantasen odotuksia kaatoi sopimuksen, von Julin opasti: "Niin käy jokaiselle diktaattorille, joka ryhtyy demokraatiksi." Ei Kaukasta silti johtanut diktaattori. Vallankäyttöön liittyi saumattomasti vastuun ottaminen. Hän luotti alaisiinsa ja antoi lähimmille miehilleen laajat valtuudet.

Jacob von Julin vanhempi oli teollisuuden järjestöissä näkyvässä tehtävässä Suomen Työnantajain Keskusliiton (STK) puheenjohtajana. Myös Jacob von Julin nuoremmalle kertyi kymmeniä luottamustehtäviä, mutta hän vaikutti mieluimmin taustalla. Hänet olisi valittu STK:n puheenjohtajaksi, jos hän olisi tehtävään suostunut, mutta hallituksen jäsenyys ja varapuheenjohtajuus riittivät. Silti von Julin oli hallituksen vaikutusvaltaisimpia jäseniä. Kokouksissa hänen tapanaan oli kuunnella ja, kun päätöksenteon aika tuli, hän käytti puheenvuoron, jossa veti langat yhteen ja ehdotti, että emmeköhän tee näin. STK:ssa von Julin kuului vuoden 1956 yleislakon aikaan hallituksen varapuheenjohtajana työnantajien neuvottelijoiden sisäpiiriin. Hän vaikutti voimakkaasti siihen, että työnantajat 1950- ja 1960-luvun taitteessa ottivat myönteisen kannan työeläkejärjestelmään. Kansainvälisissä yhteyksissä von Julinia auttoi hyvä kielitaito, ja hän piti itse yhteyttä Kaukaan tärkeimpiin asiakkaisiin. Kun Kaukas-yhtiö täytti 100 vuotta, hän sai liiketuttaviltaan nimikirjoituksilla varustetun krikettimailan tunnustuksena siitä, että hänellä oli aina ollut "a clean bat", eli hän oli pelannut reilua peliä.

Kaukaan tärkein tuote oli 1940-luvun puolivälissä silkkisellu, joka meni tekstiiliteollisuuden raaka-aineeksi. Sen valmistusta oli kokeiltu 1920-luvun keskivaiheilla ja tulokset olivat niin hyviä, että 1937 koko Kaukaan selluloosatehtaan tuotanto keskitettiin tekosilkkimassan valmistukseen. Sotien jälkeen sen osuus koko yhtiön myynnistä oli 60 prosenttia. Lisäksi yhtiöön kuului saha, vaneritehdas, väkiviinatehdas, höyryvoimalaitos, lankarullatehdas ja paperiteollisuudelle sulfaattimenetelmällä selluloosaa valmistava pieni Pulp Oy, josta tuli myöhemmin Kaukaan ja Rauma-Repolan yhteisesti omistama Joutseno Pulp Oy. Vaikka tuotantolaitokset olivat Lauritsalassa, pääkonttori oli Helsingissä, ja Helsingistä hoidettiin myös tuotteiden myynti. Lauritsalassa toimintaa johti 1946–1964 teknillisenä johtajana ja isännöitsijänä diplomi-insinööri Jarl Enckell. Hän raportoi Helsinkiin toimitusjohtajalle, ja hänen vastuullaan oli sotien jälkeen aloitettu tehtaiden modernisointi. Vankan selkänojan yhtiölle antoi sen maaomaisuus. Ennen sotia yhtiön omistuksessa oli 200 000 hehtaaria, mutta siitä jäi osa uuden rajan taakse ja osa luovutettiin asutukseen pakkoluovutuksina tai vapaaehtoisilla kaupoilla. Jäljelle jäi silti 156 000 hehtaaria, josta 136 000 oli kasvavaa metsää. Puunhankintaa rationalisoitiin 1968, kun Kaukas, A. Ahlström Oy, Kymin Oy ja Tampella Oy perustivat Tehdaspuu Oy:n hoitamaan hankintaa.

Kaukaan uudistamisohjelmaan kuului selluteollisuuden laajentaminen ja tuotannon suuntaaminen paperiteollisuuden raaka-aineeksi, sillä silkkiselluloosan kysyntä oli vähentynyt ja sen valmistus loppui 1970-luvulle tultaessa. Sulfaattitehtaan rakentaminen nieli rahaa, ja lisäongelmia syntyi, kun kustannusarvio heitti 50 prosenttia. Jacob von Julin sanoi myöhemmin, että tehdas olisi luultavasti jäänyt rakentamatta, jos hän olisi aikaisemmin tiennyt, mitä se maksaa, mutta tehtaan valmistuttua hän oli iloinen, ettei tiennyt lopullisia kustannuksia päätöksiä tehtäessä. Yhtiön historiassa todetaan, että rahoituksen järjestämisessä "ei suinkaan ollut haitaksi, että Pohjoismaiden Yhdyspankin pääjohtaja (Göran Ehrnrooth) oli Kaukaan johtokunnan jäsen ja toimitusjohtajan lanko".

Sellun tuotannon lisääminen enteili paperitehtaan rakentamista. EEC:n tullien vuoksi ratkaisuksi tuli Kaukaan ja Kymin Oy:n puoliksi omistama Saksaan rakennettu Nordland Papier GmbH -niminen tehdas, jossa paperin tuotanto alkoi 1969. Ensimmäisen kotimaahan asennetun paperikoneensa Kaukas käynnisti 1975 sellutehtaansa viereen rakennetussa tehtaassa. Kone valmisti pitkäkuituisesta valkaistusta sellusta ja puuhiokkeesta päällystettyä LWC-paperia, jota käytettiin aikakauslehtien ja myyntiluettelojen painamiseen. Yhtiöstä tuli Suomen johtava alallaan. Toinen kone käynnistyi 1981.

Suomi ja Kaukas olivat 1980-luvun alussa aivan toisenlaiset kuin von Julinin ottaessa harteilleen toimitusjohtajan vastuun. Yhtiön historiassa todetaan, että 1970-luvun puolivälissä vanhasta Kaukaasta olivat jäljellä vain metsät ja tehtaiden alla olevat maat. Sahateollisuus oli uudistettu kokonaan 1950-luvulla, 1960-luvulla rakennettiin uusi selluloosatehdas ja vuosikymmenen lopussa alkoivat investoinnit paperikoneisiin. "Sulfiittitehdas ja lankarullatehdas ovat siirtyneet historiaan; vanhasta on jäljellä vain vaneritehdas ja sekin kovasti muuttuneena." Riskit olivat suuria, mutta hyvinhän se meni, von Julin totesi eräässä haastattelussa.

Sukupolvenvaihdoksen valmistelut yhtiön johdossa alkoivat jo 1950-luvun puolivälissä. Juridiikan opintojensa loppuvaiheessa ollut Jacob von Julinin sisarenpoika Casimir Ehrnrooth tuli 1954 yhtiön hallituksen jäseneksi. Varatoimitusjohtajaksi hänet nimitettiin 1966 ja seuraavana vuonna toimitusjohtajaksi. Jacob von Julin jatkoi yhtiön johtokunnan puheenjohtajana aina vuoteen 1981 saakka. Hän sai vuorineuvoksen arvon 1950, ja 1970 Svenska handelshögskolan promovoi hänet kauppatieteiden kunniatohtoriksi. Työteliäs elämä loppui 1987.

Jacob Albert Carl Gustaf von Julin S 23.7.1906 Hanko, K 1.6.1987 Helsinki. V vuorineuvos Rolf Jacob von Julin ja Elsa Lovisa Standertskjöld. P 1939– Stina Brita Enqvist.

URA. Ylioppilas Nya svenska läroverketista 1924; ylempi oikeustutkinto 1933; varatuomari 1936. Opintomatka Cambridgeen Englantiin 1924–1925.

Suomen Selluloosayhdistyksen palveluksessa 1933–, prokuristi 1936–1938, apulaisjohtaja 1938–1942; Oy Kaukas Ab:n johtokunnan jäsen 1935–, toimitusjohtaja 1942–1967, hallituksen pj. 1951–1981.

Kosken kartanon omistaja Perniössä 1981–.

Jäsenyydet ja muut luottamustoimet: Oy Fiskars Ab:n hallituksen pj. 1946–1983; Kemi Oy:n hallintoneuvoston vpj. 1956–1978; Pohjoismaiden Yhdyspankin / Suomen Yhdyspankin hallintoneuvoston vpj. 1961–1973, pj. 1973–1974; Ekono Oy:n hallituksen pj. 1962–1974; Keskinäisen yhtiö Teollisuusvakuutuksen hallintoneuvoston pj. 1965–; Oy Shell Ab:n hallituksen pj. 1967–1973; Vakuutusyhtiö Fennian hallintoneuvoston pj. 1967–; Joutseno Pulp Oy:n johtokunta; Suomen Höyrylaivaosakeyhtiön johtokunta; Suomen Merivakuutus Oy:n hallintoneuvosto.

Suomen Sahanomistajayhdistyksen vpj. 1946–1966; Suomen Työnantajain Keskusliiton hallitus 1948–1964, vpj. 1956–1964; Suomen Puunjalostusteollisuuden Työnantajaliiton hallituksen pj. 1956–1965; Suomen Selluloosayhdistyksen hallituksen pj. 1962–1973.

Svenska handelshögskolanin valtuuskunnan pj.; Ranskalais-suomalaisen kauppakamarin hallitus; Mannerheim-säätiön pj. 1973.

Kunnianosoitukset: Vuorineuvos 1950. Suomen Valkoisen Ruusun K I; Suomen Leijonan K I; Vapaudenristi 4; Vapaudenristin am. 2; Talvisodan mm.; Jatkosodan mm.; Sotilasansiomitali; Väestönsuojelun am. 1; Egyptin Niilin suurups.; Norjan Pyhän Olavin K; Ranskan Kansallisen Ansio-r. K; Ranskan Kunnialegioonan ups.; Ruotsin Vaasa-r. K 1. Kauppatieteiden kunniatohtori Svenska handelshögskolan 1970.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Maalaukset: Kenneth Green. 1958, UPM-Kymmene Oyj.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. 261/110 KDVK 1949. Ilmari Koskinen, Suomen selluloosayhdistys Finncell 1918–1968. 1968; Markku Mansner, Suomalaista yhteiskuntaa rakentamassa: Suomen Työnantajain Keskusliitto 1956–1982. 1990; Johan Standertskjöld, Kaukas 1945–1985. 1988; Suomen kansallisbiografia 4. 2004: Kai Hoffman, Julin, von.

Markku Mansner

Julkaistu 5.9.2008

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI