Etusivu > Paimenmuisto > Papiksi vihityt Kuopion−Oulun hiippakunnassa 1851−1939

Papiksi vihityt Kuopion−Oulun hiippakunnassa 1851−1939

Professori Hannu Mustakallion julkaisemaan tutkimukseen ”Pohjoinen hiippakunta. Kuopion–Oulun hiippakunnan historia 1850–1939” (Kirjapaja 2009) sisältyy liite (nro 3) ”Pappisvihkimykset Kuopion–Oulun hiippakunnassa 1851–1939”. Siinä on selvitetty kaikki Kuopion, sittemmin Oulun hiippakunnassa 1.8.1851 lähtien toimitetut pappisvihkimykset eli ordinaatiot. Tiedot on esitelty kronologisesti vihkimyksittäin (s. 509–516).

Papiksi vihityistä on mainittu muun muassa ikä vihkimishetkellä, tuomiokapitulissa tai yliopistossa suoritetun tutkinnon arvosana sekä ensimmäinen virkamääräys. Papiksi vihittyjen vuosittainen määrä 1851–1939 esitetään liitteessä 4 (s. 517); luvut havainnollistetaan kolmessa kuviossa (s. 148, 304 ja 492). Alkuperäisestä liitteestä käy selville myös ordinaation toimittaja.

Seuraavassa luettelossa esitetään Kuopion–Oulun hiippakunnassa 1.8.1851–19.2.1939 papiksi vihityt aakkosjärjestyksessä. Luettelossa on myös viittaukset papiksi vihittyjen aiempiin tai myöhempiin sukunimiin.

Karl Emil Aejmelaeus 1.5.1859
Alfred Ahlqvist ks. Riihimäki
Mauno Verner Aho (Sanaksenaho) 12.6.1935
Eero Johan (Juhani) Ahola 11.1.1920
Aaro Henrik (Heikki) Ahti 22.10.1935
Pekka Airaksinen 29.12.1896
Kaarlo Henrik Airas (ent. Österbladh) 5.1.1905
Frans Ferdinand Alcenius 23.7.1884
Aarne Aukusti Alikoski 27.10.1920
Yrjö Abraham Alikoski 12.6.1921
Zacharias Gustaf Anstén 16.12.1853
Esko Johannes Arola 14.6.1937
Alexander Frithiof Aschan 12.12.1858
Peter Adolf Aschan 4.7.1867
Viktor Gideon Aulin (Aulis) 12.2.1878
Viktor Gideon Aulis ks. Aulin
Eliel Aleksanteri Auno 8.1.1931 (lähetyssaarnaaja, saanut oikeuden toimittaa papinvirkaa kotimaassa)
Aleksander Auvinen 12.7.1881
Harald Julius Axelson ks. Linnaniemi

Alfred Elieser Backman 26.8.1875
Johan Barkman 12.7.1881
Johan Immanuel Bergh 18.12.1856
Nils Henrik Bergh 7.7.1871
Robert Ferdinand Bergh 17.8.1868
Niilo Johannes Björksten ks. Kinos
Arthur Oliver Blomberg (Vuorimaa) 6.2.1877
Assar Gideon Borg 16.2.1881
Bror Gabriel Einar Borg 8.1.1904
Edvard Wilhelm Borg 16.12.1853
Johannes Borg 13.2.1883
Nathanael Borg 12.7.1881
Henrik Gustaf Theodor Brofeldt 1.5.1859
Pentti Ilmari Bruun (Evijärvi) 19.2.1934
Carl Adolf Bygdén 1.8.1851

Kaarlo Ilmari Cajanus 25.10.1922
Toivo Cajanus ks. Kajava
August Benjamin Calamnius 1.5.1859
Carl Alfred Calamnius 27.4.1853
Johan Viktor Calamnius 30.8.1876
Rurik Calamnius 9.1.1896
Karl Frithiof Calonius 5.12.1854
Hjalmar Carlson 8.6.1932
Emil Viktor Carpén 15.8.1883
Frans Alfred Carpén 7.9.1874
Otto Johannes Caselius 15.7.1893
Fredrik Edvard Castrén 27.4.1853
Johan Robert Castrén 27.4.1853
Johannes Castrén 11.6.1890
Jonas Oskar Castrén 26.6.1894
Matti Aleksi Castrén 27.10.1920

Johannes Gottfried Kristoffer Dahlgrén 14.7.1885
Johan Theodor Dahlström 11.12.1855
Herman Reinhold Damstén 4.2.1884
Gustaf Durchman 15.7.1873
Gustaf Emil Durchman 4.7.1888
Knut Fredrik Durchman 15.7.1873
Niklas Durchman 4.7.1869

Henrik Wilhelm Ehnberg 11.12.1855
Erik Johan Valdemar Ekroth 14.1.1889
Karl Gustaf Elfving 7.9.1874
Nathanael Elfving 6.2.1877
Johan Leopold Elovaara ks. Eriksson
Kustaa Viljami Elovaara 4.3.1920
Paavo Eino Johannes Elovaara 3.11.1932
Max Alfrid Vilhelm Enlund (Katavisto) 20.6.1904
Johan Leopold Eriksson (Elovaara) 13.2.1883
Erkki Gunnar Ervamaa 30.12.1938
Gunnar Edvard Ervamaa ks. Ervast
Volter Ossian Ervamaa ks. Ervast
Gunnar Edvard Ervast (Ervamaa) 5.1.1905
Petter Edvard Ervast 7.7.1871
Volter Ossian Ervast (Ervamaa) 16.6.1911
Aarne Sakari Ervola 20.2.1938
Juho Artur Esaiason ks. Siivonen
Pentti Ilmari Evijärvi ks. Bruun

Oskar Hjalmar Waldemar Fabritius 3.7.1878
Kyösti Adolf Flod (Vuorela) 15.7.1893
Petter (Pekka) Adolf Fogman (Wuolle) 25.2.1882
Karl Adolf Forbus 5.12.1854
Nikolai Heribert Forsell 19.6.1896
Fredrik Forsman 8.4.1863
Juho (Johan) Henrik Foudila (Tuori) 28.7.1875
Aron Emil Simeon Frosterus (Pakasmaa) 9.1.1894
August Johan Frosterus 15.12.1857

Anders (Antti) Adolf Gummerus (Valtavaara) 29.6.1887
Jonathan Gummerus 7.9.1874
Erik August Göransson 29.12.1896

Axel Fredrik Hahl 15.3.1869
Abraham Wilhelm Hackzell 15.12.1857
Aale Johannes Hagberg ks. Sariola
Antti Haikola 10.1.1899
Eeli Johannes Hakala 16.6.1909
Lauri Antero Hakalahti 9.1.1917
Aukusti Hakkarainen 15.9.1882
David Hakkarainen 5.7.1872
Emil Juho Hallikainen 19.6.1908
Otto Berndt Hallikainen 31.10.1883
Karl Algoth Hanell 5.7.1872
Herman Hannula 30.8.1876
Petter Harald 15.9.1882
Petter Wilhelm Harald 17.2.1875
Kaarlo Kustaa Hautaniemi 5.1.1909
Pietari Adolf Heickell 15.7.1893
Frans Alexander Heikel 12.12.1858
Fredrik Hjalmar Heikel (Rauho Jalmari Heikinheimo) 15.7.1893
Karl Abiel Heikel 4.11.1868
Oskar Immanuel Heikel 26.6.1882
Pehr Robert Mathias Heikel (Heikinheimo) 11.2.1885
Pekka Rudolf Heikel (Heikinheimo) 9.1.1893
Albert Immanuel Heikinheimo 6.11.1921
Bertil Oskar(i) Immanuel Heikinheimo 20.3.1926
Pehr Robert Mathias Heikinheimo ks. Heikel
Pekka Rudolf Heikinheimo ks. Heikel
Rauho Jalmari Heikinheimo ks. Heikel
Anders Heikkinen 13.2.1883
Juho Anton Heilala 14.6.1898
Eino Heinemann (Heinämaa) 16.6.1911
Karl Heinemann 15.7.1873
Eino Heinämaa ks. Heinemann
Oskar Vilhelm Heiskanen 18.6.1917
Anders Helander 6.5.1868
Yrjö Olavi Päiviö Helanen 12.1.1922
Toivo Johannes Helevä (ent. Hilander) 8.1.1915
Armas Evald Herva 19.1.1916
Uuno Ilmari Hietalahti 20.6.1914
Toivo Johannes Hilander ks. Helevä
Matti Hiltula 5.7.1886
Matts (Matti) Hinkula 27.2.1872
Juhana Viljam Hirvonen 15.6.1907
Kauko Olavi Hirvonen 11.9.1936
Arthur Ludvig Mikael Hjelt 10.1.1899
Richard August Hjelt (Hjelt-Helaseppä) 15.10.1917
Richard August Hjelt-Helaseppä ks. Hjelt
Oskar Woldemar Hofström 30.6.1870
Einari Hohti 3.6.1930
Antti (Anders) Holmström 28.7.1875
August Holmström 14.4.1867
Johannes Holmström 4.11.1868
Josef Holmström 6.2.1877
Niilo Herman Holmström 10.1.1899
Nils Holmström 22.11.1864
Paul Rudolf Honkasalo 8.6.1932
Selim Gerhard Hornborg (Sarvilinna) 29.6.1887
Reino Kustaa Vihtori Huhtala 14.6.1936
Kullervo Kuudes Veikko Hulkko 11.9.1936
Otto Ilmari Hulkko 15.1.1936
Anders Hulkkonen 30.6.1870
Kaarlo Huotari 12.7.1881
Kaarlo Matti Huovinen 4.7.1888
Martti Johannes Huttunen 5.6.1938
Niilo Aleksanteri Huttunen 21.6.1897
Pekka Huttunen 5.7.1886
Veikko Johannes Huttunen 5.6.1938
Martti Huuskonen 31.12.1931
Pekka Hyttinen 29.12.1896
Eero Hyvärinen 16.2.1880
Heikki Antti Hyvärinen 12.6.1935
Immanuel Hyvärinen 14.6.1920
Juho Ilmari Hyvärinen 8.1.1915
Martti Häkkinen 20.2.1938
Eino Johannes Häyrinen 30.12.1938
Yrjö Nikolai Häyrynen 8.3.1923

Juho Heikki Ihalainen 9.1.1888
Johan Henrik Ilvonen 5.12.1869
Lauri Arvid Itkonen 29.6.1887
Tuomo Antero Itkonen 18.6.1917

Toivo Aapeli Janhonen 7.1.1910
Juho Nimrod Johansson 29.12.1896
Johan Viktor Johnsson 5.12.1854
Gustaf Junnelius 3.7.1878
Väinö Antti Juntunen 11.1.1920
Oskari Heikki Jussila 7.1.1914
Viljo Olavi Jämsä 17.6.1933
Klas Erik Järnefelt 11.12.1855
Klas Filip Järnefelt 14.1.1889
Adolf Henrik Järveläinen 30.1.1874
Heikki Arvi Järventaus 8.1.1908

Einari Jaakko Kaakinen 12.6.1921
Erkki Antero Kaikkonen 8.6.1932
Toivo Kajava (ent. Cajanus) 5.1.1909
Hugo Alfred Kalaja ks. Lindeblom
Juho Viktor Waldemar Kallén (Kiviharju) 4.1.1902
Karl Emil Kalli 21.6.1897
Aarne Israel Kalliala 8.3.1923
Pekka Karhu 9.1.1893
Vilho Matti Karhumaa 31.12.1931
Niilo Karilas ks. Karlsberg
Onni Oiva Johannes Karjalainen 30.12.1938
Niilo Karlsberg (Karilas) 6.2.1877
Tuomas Karppinen 27.1.1886
Antti Vilho Karttunen 4.7.1888
Karl Karttunen 14.5.1865
Jorma Veikko Olavi Kataja 16.2.1932
Max Alfrid Vilhelm Katavisto ks Enlund
Mikko Katila 21.6.1897
Jorma Kauko 14.6.1937
Kaarlo Johannes (Hannes) Kauppinen 4.6.1924
Kyösti Rietrikki Kauppinen 16.6.1911
Lauri Vilho Kauppinen 28.12.1926
Matti Kauppinen 5.1.1909
Pauli Evert Kauppinen 4.1.1923
Johan Alfred Keckman 24.4.1870
Kristian Kekonen ks. Kekoni
Kristian Kekoni (Kekonen) 31.7.1867
Onni Ilmari Kena 9.1.1917
Juho Kinnunen 9.1.1893
Topias Leevi Kinnunen 14.6.1937
Niilo Johannes Kinos (ent. Björksten) 9.1.1917
Juho Kipinä 11.6.1899
Herkko Johannes Kivekäs 22.10.1935
Lauri Arvi Matias Kivekäs 13.6.1929
Toivo Manasse Kivekäs 16.6.1909
Antti Kivelä 20.6.1914
Viljo Abraham Kivelä 17.2.1933
Juho Viktor Waldemar Kiviharju ks. Kallén
Vilho Heikki Kivioja 6.11.1918
Yrjö Eemil Koistinen 4.6.1924
Aatto Aarne Koivisto 3.6.1930
Aukusti Koivisto 3.7.1878
Risto Erkki Koivisto 10.6.1931
Mauri Juhana Kokko 18.6.1915
Otto Kolehmainen 15.6.1907
Emanuel Kolkki 2.1.1895
Evert Brynolf Konow 11.12.1855
Janne Koponen 19.2.1939
Toivo August Koponen 27.2.1935
Juho Korhonen 4.7.1888
Pekka Korhonen 14.7.1885
Vihtori Korpela 9.1.1893
Otto Albert Korpijaakko ks. Stenij
Yrjö Henrik Kortekangas 5.1.1909
Veikko Vilho Kaukovalta Korvenheimo 8.1.1931
Ahti Julius Koskela 8.6.1932
Juhana Kalervo Koskimies 30.12.1938
Simo Antero Koskivirta 19.2.1939
Lauri Iisakki Koukkari 8.11.1927
Anders August Krank 15.12.1857
Frans Petter Krank 31.7.1867
Isak Wilhelm Krank 15.12.1857
Veikko Kumpulainen 30.12.1938
Viktor Johan Gabriel Krogerus (Ritoniemi) 30.1.1874
Erkki Alfred Krohn (Kurki-Suonio) 27.12.1925
David Konstantin Kröger 4.7.1888
Vilho (Ville) Kuoppala 5.1.1935
Juho Frans Kuorikoski 5.1.1909
Herman Salomon Kuosmanen 23.7.1884
Yrjö Armas Kurkela 31.12.1931
Erkki Alfred Kurki-Suonio ks. Krohn
Eino Ilmari Kuusela 12.6.1935
Ernst Gustav Kyander 12.2.1878
Olof Petter Israel Kyyhkynen 5.1.1905
Kustaa Kylänpää 15.6.1907
Juho Kytömäki (ent. Malkamäki) 7.6.1910
Niilo Johannes Kytömäki 5.6.1938

Frans Niklas Lackström 5.5.1858
Antto Lagus 23.7.1884
Viktor Emil Lagus 23.6.1892
Wilhelm Lagus 14.7.1885
Adam (Aatu) Laitinen 6.2.1877
Matti Laitinen 14.7.1885
Paavo Olavi Laitinen 5.1.1935
Toivo Vilho Kultimo Laitinen 27.12.1928
Veli Eeliel Laitinen 7.6.1910
Väinö Iisak (Iikka) Laitinen 8.1.1931
Juhana Kustaa Lammi 21.6.1897
Fredrik Emil Landgrén 5.12.1869
Anders Lappalainen 13.2.1883
Pekka Vilhelm (Ville) Lappalainen 5.1.1935
Josef Salem Laurell 15.7.1873
Vilho Onni Johannes Lauriala 14.6.1937
Joonas Laurila 11.1.1920
Kaarlo Oskari Laurila 14.6.1898
Frans Oskar Laurin 5.12.1854
Otto Lehtinen 7.1.1914
Antti Leinonen 6.11.1918
Johannes (Hannes) Leiviskä 19.6.1903
Jooseppi Lescelius 19.6.1896
Pekka Leskinen 9.1.1896
Erkki Leskio 24.10.1937
Mikko Arthur Levander 5.7.1886
Toivo Pekka Liimatta 18.6.1913
Emil Johannes Lindberg 26.6.1879
Johan Fredrik Lindbäck 4.9.1873
Hugo Alfred Lindeblom (Kalaja) 11.6.1899
Harald Julius Linnaniemi (ent. Axelson) 3.8.1909
Martti Olavi Lintunen 16.2.1932
Mikko Liukku 26.6.1882
Feliks Lujanen 23.6.1892
Nils Johan Lukander 30.1.1874
Karl Gustaf Lundgrén 4.3.1881
Konstantin Lyytikäinen 31.10.1883
Elias Lönnrot 5.1.1887
Frans Fredrik Lönnrot 16.12.1853

Robert Makkonen 15.7.1893
Juho Malkamäki ks. Kytömäki
Karl Eliel Malmberg 13.2.1883
Lars August Malmberg 27.2.1872
Wilhelm Malmberg (Malmivaara) 30.8.1876
Väinö Rafael Malmberg ks. Malmivaara
Otto Alfred Malmgrén 30.8.1876
Arvi Taneli (Tatu) Malmivaara 17.10.1933
Paavo Vilho Malmivaara 17.6.1933
Wilhelm Malmivaara ks. Malmberg
Väinö Rafael Malmivaara (ent. Malmberg) 3.1.1913
Wilhelm Adrian Mandellöf 25.2.1873
Juho Aapraham (Abraham) Mannermaa ks. Mennander
Matti Markkanen 7.6.1910
Paavo Martikainen 28.7.1875
Paavo Johannes Martikainen 5.1.1935
Tahvo Martikainen 14.1.1889
Aaro Alarik Marttila 19.10.1934
Olli Jalmari Marttinen 25.10.1922
Kaarlo Sakari Immanuel Matinlassi 16.10.1924
Juhani Nikolai Mecklin (Merenheimo) 11.6.1899
Adolf Mehtonen 15.3.1869
Konrad Ferdinand Melartin 2.2.1878
Fredrik Mellenius 16.12.1853
Fredrik Mennander 28.7.1875
Juho Aapraham (Abraham) Mennander (Mannermaa) 15.7.1893
Juhani Nikolai Merenheimo ks. Mecklin
Arvi Immanuel Merikallio 16.10.1924
Arvo Eenokki Merivirta (ent. Sjöström) 18.6.1917
Fredrik Mielonen 26.8.1875
Martti Eerik Miettinen 4.6.1926
Vilho Johannes Mikkonen 12.1.1922
Yrjö Henrik Valter Mikonmäki ks. Mäkelä
Paavo Antti Moberg 9.1.1894
Jonathan Montin 17.8.1868
Lars Erik Mozelli 5.12.1854
Viljo Johannes Muilu 19.2.1939
Uuno Jalmari Muotinen 11.1.1920
Johan Wilhelm Murman 15.12.1857
Jakob Mustelin 26.6.1879
Elias Mustakallio 18.6.1913
Hannes (Johannes) Mustakallio 16.6.1911
Johannes Jaakko Mustakallio (ent. Schwartzberg) 4.1.1902
Lauri (Jaakonpoika) Mustakallio 19.6.1908
Lauri (Johanneksenpoika) Mustakallio 19.6.1908
Kaarlo Mustonen 5.7.1886
Yrjö Henrik Valter Mäkelä (Mikonmäki) 9.1.1917
August Mömmö 25.8.1880

Sulo Nevala 24.10.1937
Eero Artturi Rafael Niininen 8.1.1931
Reino Elias Antero Niininen 8.1.1931
Heikki Niiranen 9.1.1893
Mathias Aleksander Nikkilä 9.1.1893
Johan Emil Niloni 11.2.1887
Arvo Mikael Niva 12.6.1935
Osmo Antero Noponen 8.11.1927
Johan Jakob Nordlund 19.9.1872
Nils Viktor Nordlund 28.1.1872
Edvin Johan(nes) Nousiainen 12.11.1919
Yrjö Alarik Nummi 2.1.1930
Gustaf Edvard Nyman 7.9.1874
Karl Sanfrid Nyman 30.6.1870
Kustaa Adolf Nyman 9.1.1906
Väinö Akseli Näyhä 2.1.1930

Arvo Johan Ohinen 8.6.1932
Frans Petter Oinonen 14.6.1898
Eino Ojajärvi 14.6.1937
Gunnar Vilhelm Olander (Olanterä) 4.6.1924
Gunnar Vilhelm Olanterä ks. Olander
Fritz Boris Anders Orkamaa ks. Åkerman

Aarne Elias Paajanen 16.6.1909
Urho Veli Väinämö Paasipohja ks. Pyy
Gunnar Sigfrid Rafael Paasonen 14.6.1901
Vilho Henrik Pahikainen 30.12.1937
Aron Emil Simeon Pakasmaa ks. Frosterus
Pentti Iivari Pautola 14.6.1934
Gustaf Adolf Pelkonen 4.7.1888
Michael Adolf Pelkonen 5.12.1854
Henrik Pellikka 17.2.1875
Iisak Eemil Peltonen 20.6.1914
Jalmari Alarik Penttilä 9.1.1917
Eero Pietari Permi 5.6.1938
Vilho Gabriel Pesonen 16.10.1924
Bror Axel Petrelius 28.8.1867
Oskar Elis Petterson 5.12.1854
Einari Peura 3.1.1925
Karl Alexander Pfaler 5.7.1872
Antti Jaakko Pietilä 26.5.1905
Eino Jaakko Pietilä 22.10.1935
Juho Aappo (Johan Abram) Pietola 10.1.1899
Henrik Piipponen 19.1.1879
Otto Pitkänen 25.6.1895
Kaarlo Aukusti Pohjola 15.7.1893
Samuel Porthan 15.12.1857
Antti Eemil Poukkula 12.6.1935
Heikki (Henrik) Puhakka 28.7.1875
Tahvo Puhakka 13.2.1883
Erkki Petter (Pekka) Pulkkinen 8.1.1931
Iisakki Puustinen 19.6.1896
Isak (Iisakki) Puustinen 2.2.1878
Pentti Pellervo Pyy 14.6.1937
Urho Veli Väinämö Pyy (Paasipohja) 17.2.1933
Kallas Untamo Päivärinta 27.10.1926
Henrik Pöyhönen 10.6.1868
Johan (Juho) Pöyhönen 15.3.1869
Väinö Matti Pöysti 20.6.1914

Aaro Akseli Raitio 20.2.1938
Martti Juhana Rantanen 15.10.1917
Antti Emil Raunio 18.6.1915
Lauri August Rauramo 7.6.1910
Emil Rechardt 8.1.1915
Fredrik Rechardt 26.8.1875
Karl Rechardt 25.2.1873
Enok Olavi Reimaa 14.6.1936
Eero Juhani Reinilä 19.10.1934
Samuel Vilhelm Renfors (Renko) 5.1.1901
Samuel Vilhelm Renko ks. Renfors
Alfred Riihimäki (ent. Ahlqvist) 29.12.1896
Eetu Rissanen 24.10.1937
Viktor Johan Gabriel Ritoniemi ks. Krogerus
Väinö Matias Ropponen 17.1.1898
Aksel Armas Elias Roschier 19.6.1903
Elias Evert Roschier 3.2.1876
Erik Gustaf Julius Roschier 6.5.1868
Johan Gustaf Rosendahl 19.6.1896
Henry (Heikki) William Rosma 19.2.1939
Gustaf Adolf Rossander 27.1.1886
Lauri Verner Ruskman (Ruskomaa) 4.6.1926
Lauri Verner Ruskomaa ks. Ruskman
Arvid Esaias Ruuskanen 29.12.1896
Aron Johan Rytkönen 10.6.1868
Niilo Bernhard Nikodemus Räsänen 20.6.1914
Albert Räty (Talasniemi) 17.1.1898
Antero Juhana Räty 15.7.1893
Jafet Räty 28.12.1926

Johan Sahlman 14.5.1865
Emil Isak Salmi 17.10.1933
Frans Napoleon Salonius 11.12.1855
Lauri Antti Salv 8.1.1931
Mauno Verner Sanaksenaho ks. Aho
Aale Johannes Sariola (ent. Hagberg) 12.6.1906
Kustaa Evert Sarsa 27.10.1920
Selim Gerhard Sarvilinna ks. Hornborg
Emanuel Saurén 28.7.1875
Aarne Savola 6.11.1921
Aarne Aulis Savolainen 14.6.1937
Juhana Viktor Savolainen 5.7.1886
Johan Bernhardt Schlüter 24.4.1870
Henrik Edvard Schroderus 31.7.1867
Karl August Schroderus 19.3.1871
Henrik Schwartzberg 5.7.1872
Johannes Schwartzberg 31.7.1867
Johannes Jaakko Schwartzberg ks. Mustakallio
Lars Schwartzberg 8.4.1863
Peter Johan(nes) Godfrid Selin (Syrjämä) 1.3.1921
Eino Eliel Seppo 19.3.1928
Uuno Vihtori Seppo 8.11.1927
Eino Matias Seppälä 19.10.1934
Pentti Jaakko Pietari Seppänen 22.10.1935
Johan Sidensnöre 4.2.1884
Emil Vilho (Wilhelm) Siikanen 24.10.1904
Juho Artur Siivonen (ent. Esaiason) 15.6.1907
Frans Eerik Silander 25.6.1895
Jooseppi Joakim Simelius 15.1.1890
Kaarlo Zefanias Simelius 15.7.1893
Lauri Elias Simelius (Simojoki) 20.6.1923
Niilo Iisakki Simelius 14.1.1889
Yrjö Heikki Simelius (Simojoki) 18.6.1902
Arvi Iisakki Simojoki 8.11.1927
Lauri Elias Simojoki ks. Simelius
Yrjö Heikki Simojoki ks. Simelius
Heikki Kyösti Sipilä 19.6.1896
Johan Gustaf Sipilä 30.6.1870
Arvo Eenokki Sjöström ks. Merivirta
Adolf Jakob Theodor Skogman 1.5.1854
Jalmari Smarin ks. Tela
Erik Snellman 19.3.1871
Gustaf Adolf Snellman 5.12.1854
Johan Efraim Snellman 11.12.1878
Johan Gustaf Snellman 18.12.1856
Johan Gustav Snellman 30.8.1876
Johan Vilhelm Snellman (Virkkunen) 11.6.1899
Jonas Eliel Snellman 16.2.1881
Julius Snellman 11.12.1878
Martin Edvard Snellman 25.2.1882
Oskar Wilhelm Snellman 25.8.1880
Paavo Emil Snellman (Virkkunen) 19.6.1903
Yrjö Adolf Soini 4.11.1930
Aatto Soinne 8.1.1915
Kaarle Reetrikki Sorri 14.7.1885
Justus Georg Staudinger 25.8.1880
Otto Albert Stenij (Korpijaakko) 20.6.1923
Bengt Ivar Stenius 5.5.1858
Gustav Samuel Strömmer 16.6.1909
Kaarlo Alfred Strömmer 12.6.1906
Kuno Ferdinand Strömmer 15.8.1883
Samuel Abraham Strömmer 6.2.1877
Johan Gabriel Ståhlberg 18.12.1856
Johan Valfrid Ståhlhammar (Teräsvasara) 2.1.1895
Tauno Veikko Juhani Sutinen 10.6.1931
Peter Johan(nes) Godfrid Syrjämä ks. Selin
Lauri Ferdinand Säippä 27.12.1928

Arvi Matias Takala 12.1.1928
Albert Talasniemi ks. Räty
Erkki Albert Talasniemi 10.6.1931
Johan (Juho) Tanskanen 3.2.1876
Väinö Johannes Tanskanen 19.6.1908
Leonard Pietari Tapaninen 8.1.1915
Jalmari Tela (ent. Smarin) 19.6.1908
Mauri Veikko Tena ks. Tenlén
Mauri Veikko Tenlén (Tena) 14.6.1920
Otto Alfred Tenlèn 16.2.1880
Johan Valfrid Teräsvasara ks. Ståhlhammar
Emil Thauvón 4.2.1884
Johan Fredrik Thauvón 1.5.1859
Viljo Valtteri Tikanoja 8.11.1927
Alfred Ferdinand Tikkanen 13.2.1883
Elis Tillman 4.3.1881
Sulo Heikki Toivanen 13.11.1938
Jooseppi Tolonen 5.7.1886
Väinö Oskar(i) Torvela 5.3.1919
Matti Vilhelm Torvinen 7.1.1910
Mikko Johannes Torvinen 12.6.1935
Lauri Johannes Tuomi 15.1.1936
Juho (Johan) Henrik Tuori ks. Foudila
Uuno Johannes Tuppurainen 6.1.1937
Aarne Ilmari Turkka 16.2.1932
Martti Sakari Tyrkkö 30.12.1937

Julius af Ursin 11.9.1852

Georg Adolf Waenerberg 27.10.1926
Taavetti Waittinen 19.6.1889
Gustaf Alexander Walle 8.12.1866
Yrjö Aukusti Wallenius ks. Wallinmaa
Olof Alfred Wallin 15.12.1857
Yrjö Aukusti Wallinmaa (ent. Wallenius) 9.1.1917
Anders (Antti) Adolf Valtavaara ks. Gummerus
Antero Vartiainen 9.1.1893
Karl Johan Vartiainen 25.8.1880
Karl Alfred Weckman 15.12.1857
Uuno (Uno) Wegelius 9.1.1893
Jaakko Adolf Veijola 11.2.1885
Toivo Olavi Veijola 20.2.1938
Veikko Iisakki Veikkola 20.2.1938
Karl Anders Wentin 23.5.1869
Anto Alarik Werkkoranta 15.6.1907
Anders Gustaf Westerlund 7.8.1859
Onni Artturi Vettenranta 8.1.1931
Emil August Wichmann 1.5.1854
Henrik August Wichmann 13.2.1883
Viktor Wilhelm Wichmann 16.12.1853
Väinö Erkki Wiljanen 9.1.1906
Alfred Wirkkula 7.1.1910
Eino Wirkkula 20.6.1905
Simon Adolf Wirkkula 26.8.1875
Viktor Alfred Wirkkula 12.2.1878
Eero Hakon Virkkunen 8.6.1925
Johan Vilhelm Virkkunen ks. Snellman
Paavo Emil Virkkunen ks. Snellman
Pentti Virtaniemi 19.10.1934
Toivo Aulis Voutilainen 22.10.1935
Petter (Pekka) Adolf Wuolle ks. Fogman
Kyösti Adolf Vuorela ks. Flod
Arthur Oliver Vuorimaa ks. Blomberg
Veli Eenokki Vuoristo 12.6.1935
Erkki Pietari Vuornos 14.6.1920
Frans Pietari Vuornos 25.7.1888
Johannes Wäyrynen 11.2.1885
Timo Kaarlo Väätänen 19.2.1939

Johan Einar Ylander (Ylämäki) 1.3.1921
Johan Einar Ylämäki ks. Ylander
Reino Ylönen 22.10.1935
Hanno Pekka Yrjänäinen 21.6.1897

Matts Emil Zimmerman 15.7.1873
Joachim Zitting 11.9.1852

Fritz Boris Anders Åkerman (Orkamaa) 17.6.1916
Emil David Åström 27.1.1886

Frans Felix Öberg 9.1.1896
Johan Kristoffer Öhqvist 5.12.1854
Josef Österbladh 31.7.1867
Kaarlo Henrik Österbladh ks. Airas
Karl Isak Wilhelm Österbladh 1.12.1861

Yhteystiedot

Biografiakeskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Hallituskatu 2 B, Helsinki



Ota yhteyttä
Palaute

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI

Palaute Yhteystiedot