• Etusivu
• Verkkojulkaisut
• Kirjat
• Biografiakeskus
• Linkit
• SKS

Pictorius, Johannes Olai (noin 1590–1643)

Johan Olofsson / Olsson

S luultavasti Turku noin 1590. V Turun kaupungin porvari, maalari ja talonomistaja Olavi N.N. (Olof Målar / Målare) ja N.N.

Pictoriuksen mainitaan olleen Uppsalassa kasvatettu ”vir conscientiae observantissimus” (Descriptio Lapponiae Kiemiensis, julkaistu I. Fellmanin teoksessa Handlingar och uppsatser angående finska Lappmarken och lapparne I 1910).

Kalajoen kappalainen (1. sarjaa) ainakin 1629–1630; Kemin kirkkoherra 1630.

Pictorius alkoi virkaan astuttuaan ”ahkerasti suorittaa lapinmatkoja, joiden tarkoituksena hänellä oli kaiketi niin laiminlyödyiksi havaitsemiensa saamelaisten sielunhoito kuin kirkkoherralle tulevien kymmenysten kantaminen” (Itkonen 1945). Turun piispan Isaacus Rothoviuksen esityksestä valtaneuvosto siirsi Kemin Lapin Tornion kirkkoherran alaisuudesta Kemin seurakuntaan, ja valtaneuvoston kirjeessä 16.3.1633 seurakunnan kirkkoherraa Pictoriusta kuvaillaan liikkuvaksi ja taitavaksi mieheksi. Hänen mainitaan väsymättä jaksavan suorittaa Kemin Lapissa tarkastusmatkoja, joita varten hänelle myönnettiin vuosittain 12 tynnyriä viljaa. Kuningatar Kristiinan holhoojahallituksen kirjeellä 19.12.1633 vahvistettiin hänen tarkastajan (visitaattorin) tehtävänsä.

Pictorius teki näitä varsin vaivalloisia tarkastusmatkoja Kemin Lappiin 1630-luvun myöhempinäkin vuosina ahkerasti. Hän taisteli voimakkaasti pakanuutta vastaan, hävitti saamelaisten noitarumpuja, ”kannuksia”, ja kastoi heidän lapsiaan. Hänen jyrkkä ja kiivas esiintymisensä herätti kuitenkin myös suurta vastahakoisuutta ja aiheutti valituksia, joiden aiheellisuuden selvittämiseksi piispa Rothovius joutui järjestämään Lapissa piispantarkastuksen ja Pictorius itse kutsuttiin selvittämään toimintaansa valtiopäiville kokoontuneelle pappissäädylle Nyköpingissä 1640. Kirjeellään 30.3.1640 holhoojahallitus siirsi asian käsittelyn Turun tuomiokapitulille, joka Pictoriuksen selityksen kuultuaan teki siitä jonkinlaisen kompromissiksi luonnehdittavan päätöksen. Kapituli ”ankarasti kehotti herra Johannesta seurustelemaan lappalaisten kanssa (sävyisästi) ja tästä lähtien tarkoin varomaan, ettei hän pelota heitä pois maasta, vaan sopuisasti kohtelee heitä; mitä hän lupasi mielellään noudattaa, mikä hänelle sallittiin.”

Pictoriuksen tavallista syvällisempää vaikutusta sananjulistajana (parannussaarnaajana) ja sielunhoitajana osoittaa se, että säilynyt suullinen perimätieto kertoo hänen saaneen etenkin Inarin asukkaissa aikaan ”todellisen väkevän herätyksen katumuksessa ja anteeksisaamisessa” ja että sanankuulijat muuallakin Lapissa olivat ”aina autuaan Pictoriuksen ajoista alkaen” hylänneet ”kaikki paholaisen konstit, jotka he pakanallisilta isiltään olivat imeneet ja kauan hyviksi havainneet ja nyt niitä paholaisen oppina vihasivat ja vainosivat”.

Johannes Olai Pictoriuksen toiminnasta Keminlapissa ja asiakirjoista, jotka kuvaavat häntä “sekä taitavana seurakunnan hoitajana että armoitettuna herätyssaarnaajana”, katso Tuomo Itkonen, Keminlapin apostolit J. Pictorius, E. Fellman ja G. Tuderus. Piirteitä 1600-luvun lapinlähetyksestä. (SKHS vuosikirja 31–32; 1941–42, 1945) s. 48–71. K Kemi (7.3. jälkeen) 1643.

P 1620-luvulla Margareta Pettersdotter Arctophilacia hänen 1. avioliitossaan, eli toistamiseen leskenä Uudenkaarlepyyn pitäjässä 1660, PV Kalajoen kirkkoherra, Pohjanmaan pohjoisen rovastikunnan lääninrovasti Petrus Michaelis Arctophilacius ja Magdalena Östensdotter Sursill.

Margareta Arctophilacian P2 Uudenkaarlepyyn kirkkoherra Jacobus Jacobi Carlman hänen 2. avioliitossaan, S kaiketi Pietarsaari 23.7.1602, K Uusikaarlepyy toukokuussa 1653.

Julkaistu 19.1.2011.

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI