SvenskaEnglishRussian
Etusivu > Henkilökuvatietokanta > Tekijänoikeudet

Tekijänoikeudet

Kaikki Henkilökuvatietokanta-sivuston aineisto on tekijänoikeuslain suojaamaa eikä sitä saa kopioida tai julkaista ilman SKS:n nimenomaista lupaa. Sivuilla olevaan aineistoon, jonka tekijänoikeudet kuuluvat kolmannelle osapuolelle, on hankittava kopiointi- tai julkaisulupa tekijänoikeuden omistajalta.

Asiakas sitoutuu kuvia käyttäessään noudattamaan voimassa olevia tekijänoikeuden säädöksiä. Kuvia julkaistaessa on mainittava kuvaajan nimi ja kuvausvuosi, mikäli ne ovat tiedossa. Lisäksi on mainittava säilyttävän arkiston nimi, esimerkiksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkisto (lyhenne tarvittaessa SKS/KIA).

Henkilökuvatietokannassa julkaistujen kuvien lähi- tai tekijänoikeudet ovat pääsääntöisesti joko vanhentuneet tai kuvakopioiden julkaisemisesta ja edelleen välittämisestä on sovittu erillisillä sopimuksilla. Niin sanottujen tavallisten valokuvien lähioikeus eli valokuvaajan oikeus tai oikeus valokuvaan on voimassa 50 vuotta kuvan valmistamisesta. Sen sijaan valokuvateosten tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta tekijän kuolemasta. Teoskynnyksen ylittääkseen valokuvan on oltava omaperäinen ja itsenäinen.

Henkilökuvatietokannassa on mukana myös kuvia, joiden lähi- tai tekijänoikeuden voimassaoloa – kuvaajaa ja/tai kuvausaikaa – ei tiedetä eikä niitä yrityksistä huolimatta ole kyetty selvittämään. Tällaisten ns. orpokuvien osalta toivomme kuvatietoja täydentävää asiakaspalautetta sekä kehotamme mahdollisia kuvaajia ottamaan yhteyttä Biografiakeskukseen tekijänoikeuksien selvittämiseksi.

Yhteystiedot

Biografiakeskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Hallituskatu 2 B, Helsinki



Esittely
Tarkemmat yhteystiedot
Palaute

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI