Niinistö, Sauli (1948 - )

tasavallan presidentti

Niinistö, Sauli (1948 - )
Keijo Kokko 1994. Uuden Suomen kuva-arkisto.

Sauli Niinistö toimi 1996 - 2003 valtiovarainministerinä kahdessa Paavo Lipposen hallituksessa. Hänen ministerikausinaan Suomi liittyi Euroopan talous- ja rahaliiton jäseneksi ja markka vaihtui euroon. Niinistö toimi ensimmäisenä suomalaisena yleiseurooppalaisen konservatiivipuolueiden yhteisjärjestön (EDU) puheenjohtajana. Hänet valittiin helmikuussa 2012 Suomen tasavallan 12. presidentiksi.

Salossa kasvanut ja Turussa opiskellut juristi Sauli Niinistö toimi nimismiehenä, Turun hovioikeuden viskaalina ja asianajajana, ennen kuin hänet valittiin kolmannella yrittämällä 1987 kansanedustajaksi. Hän ei osallistunut nuoriso- eikä ylioppilaspolitiikkaan, vaan sai poliittista kokemusta Salon kaupunginvaltuustosta ja -hallituksesta. Hänen nopea nousunsa politiikan kotimaiseen eturiviin alkoi toisella kansanedustajakaudella. Hänet valittiin ensin eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi 1993, seuraavana vuonna puolueensa Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajaksi ja Paavo Lipposen ensimmäisen niin sanotun sateenkaarihallituksen oikeusministeriksi ja varapääministeriksi 1995.

Niinistö siirtyi helmikuussa 1996 valtiovarainministeriksi kovan saneeraajan maineen saaneen, mutta tosiasiassa rankalla velanotolla laman vaikutuksia oleellisesti pehmentäneen Iiro Viinasen jälkeen. Hänen tehtäväkenttänsä oli kahtalainen. Ensinnäkin hänen päällimmäisenä huolenaan oli koko seitsenvuotisen kauden ajan Viinasen aloittama valtiontalouden tervehdyttäminen erittäin syvän laman ja sen pakottaman velkaantumisen jäljiltä. Valtiolla oli velkaa yli 60 miljardia euroa (68 miljardia vuoden 2004 rahassa). Vaikka velan nettomäärä pysyikin lähes samana, Niinistön lopettaessa ministerinä valtionvelan osuus bruttokansantuotteesta oli kuitenkin laskenut huipun vajaasta 70 prosentista hiukan yli 40 prosenttiin, mikä merkitsi selvää talouden tervehtymistä. Niinistön aloittaessa 1996 julkisen talouden alijäämä oli noin neljä prosenttia bruttokansantuotteesta, eli valtion budjetti rahoitettiin valtavalla velanotolla, ja hänen lopettaessaan budjetti oli ylijäämäinen noin neljä prosenttia.

Toisaalta Niinistöstä tuli Euroopan unionin (EU) Ecofin-neuvoston ja myöhemmin Euro-ryhmän jäsenenä ensimmäinen suomalainen eurooppalaisen talouspolitiikan ytimessä. EU:n talous- ja rahoitusasioiden neuvosto on yhdessä maatalousneuvoston ja yleisten asioiden neuvoston kanssa yksi vanhimpia EU:n neuvoston kokoonpanoja. Siitä käytetään yleensä nimitystä Ecofin-neuvosto tai vain Ecofin. Sen muodostavat jäsenvaltioiden talous- ja rahoitusasioista vastaavat ministerit ja lisäksi talousarviota koskevia asioita käsiteltäessä talousarviosta vastaavat ministerit. Ecofin-neuvosto kokoontuu kerran kuukaudessa ja käsittelee useita eri EU:n politiikan aloja, kuten talouspolitiikan koordinointia, talouden valvontaa, jäsenvaltioiden budjettipolitiikan ja julkisen talouden seurantaa, euroa (oikeudelliset, käytäntöön liittyvät ja kansainväliset näkökohdat), rahoitusmarkkinoita ja pääoman liikkeitä sekä taloudellisia suhteita kolmansiin maihin. Ecofin-neuvosto myös laatii ja hyväksyy vuosittain yhdessä Euroopan parlamentin kanssa EU:n talousarvion, joka on suuruudeltaan noin sata miljardia euroa.

Niinistön valtiovarainministerikauden näkyvin päätös Suomen kannalta oli liittyminen Euroopan talous- ja rahaliittoon (EMU) 1998 ja markan vaihtuminen euroon. Euro tuli Suomessa ja muissa euroalueen maissa käyttöön tilivaluuttana vuoden 1999 alusta. Suuri osa yrityselämää siirtyi euroihin taloushallinnossaan jo vuoden 2001 puolella, ja yksityishenkilöiden ja yritysten käteisrahan käytössä, kauppojen hinnoittelussa, pankkitileillä, vuokrien, lainojen ja laskujen maksuissa ja muissa arkisissa asioissa euro tuli näkyvästi osaksi elämää vuoden 2002 alussa. Suomessa opittiin nopeasti käyttämään kaikessa euroja.

Kokoomuksen puheenjohtajana Niinistö kokosi puolueen rivit, saneerasi puolueen velkaisen talouden kuntoon ja piti puolueen toisena johtavana hallituspuolueena laajapohjaisessa sateenkaarikoalitiossa. Lipposen - Niinistön-akseli toimikin ehjästi koko hallituskauden ajan. Niinistö vaihtoi vuoden 1999 vaaleissa vaalipiiriä Turun läänin eteläisestä vaalipiiristä Helsinkiin ja sai Helsingissä ennätysäänimäärän, 30 450 ääntä. Hänellä oli aktiivinen rooli eurooppalaisten konservatiivipuolueiden yhteistyön tiivistämisessä Euroopan Demokraattisen Unionin (EDU) puheenjohtajana. Tehtävä avasi hänelle itselleen - ja samalla Suomelle - suoran henkilökohtaisen keskusteluyhteyden Euroopan johtaviin poliitikkoihin. Hän rakensi tässä tehtävässä yhteyksiä Venäjän muotoutumassa olevan puoluejärjestelmän liittämiseksi eurooppalaiseen demokratia- ja puolueyhteyteen.

Niinistö jätti 2001 puolueen puheenjohtajan tehtävät Ville Itälälle ja hallituksen 2003. Hän siirtyi Euroopan investointipankin (EIP) varapääjohtajaksi Luxemburgiin. EIP on yleishyödyllinen, voittoa tuottamaton rahalaitos, jonka luotonanto (45 miljardia euroa 2004) on suurempi kuin Maailmanpankin. Niinistölle myönnettiin kesällä 2005 ansioistaan eurooppalaisen talousjärjestelmän kehittämiseksi korkea hollantilainen Oranian-Nassaun ritarikunnan komentajamerkki.

Niinistö on henkilönä järjestelmällinen ja pitkäjänteinen vastuulleen ottamiensa projektien toteuttaja. Hänen yksityiselämäänsä on varjostanut puolison Marja-Leenan kuolema auto-onnettomuudessa 1995. Niinistö jäi kahden pojan yksinhuoltajaksi, mistä hän kertoo politiikan ohella muistelmakirjassaan Viiden vuoden yksinäisyys (2005). Niinistön niukkaa, nokkelaa ja omaperäistä puhetapaa heijastavasta teoksesta tuli harvinainen myyntimenestys. Niinistö ei kerro kirjassaan median tiiviisti seuraamasta mutta lyhyeksi jääneestä kihlauksestaan kansanedustaja, myöhemmän ministerin Tanja Karpelan kanssa. Hän solmi 2009 avioliiton kokoomuksen viestintäpäällikön, runoilijanakin tunnetuksi tulleen Jenni Haukion kanssa.

Niinistö oli joulukuussa 2004 poikineen Thaimaassa tsunamin armoilla, mutta he pelastuivat. Tsunamin eli paikoin jopa 15 metriä korkean vesivyöryn sai aikaan Intian valtamerellä 26.12.2004 tapahtunut merenalainen maanjäristys, joka oli voimakkuudeltaan 9,0 Richterin asteikolla. Järistys aiheutti yhden nykyhistorian suurimmista luonnonkatastrofeista.

Sauli Niinistö oli kokoomuksen ehdokkaana vuoden 2006 presidentinvaaleissa ja sai toisella kierrokselle 48,2 prosenttia äänistä, kun Tarja Halonen valittiin toiselle kaudelle. Seuraavana vuonna Niinistö asettui ehdolle eduskuntavaaleissa ja tuli valittua kansanedustajaksi kaikkien aikojen äänisaalilla. Hän toimi kauden 2007 - 2011 eduskunnan puhemiehenä ja saattoi näin ottaa etäisyyttä kokoomuspuolueeseen ja profiloitua päivänpolitiikan ulkopuolisena ”unilukkarina”.

Vuoden 2012 presidentinvaaleissa Niinistö oli ylivoimainen ennakkosuosikki, ja hän sai ylivoimaisesti eniten ääniä sekä ensimmäisellä että toisella kierroksella. Toisella kierroksella häntä vastassa oli Vihreän liiton kansanedustaja, kansainvälisissä rauhantehtävissä kunnostautunut Pekka Haavisto, joka 37,4 prosenttia annetuista äänistä, kun Niinistön äänisaalis oli ennätykselliset 62,6 prosenttia.

Sauli Väinämö Niinistö S 24.8.1948 Salo. V levikkipäällikkö Väinö Pellervo Niinistö ja sairaanhoitaja Hilkka Helena Heimo. P1 1974 - ylioppilasmerkonomi Marja-Leena Alanko S 1950, K 1995, P1 V kiinteistönvälittäjä Olli Alanko ja Irja Reiman; P2 2009 - viestintäpäällikkö Jenni Elina Haukio S 1977. Lapset: Nuutti S 1975; Matias S 1980.

URA. Ylioppilas 1967; oikeustieteen kandidaatti Turun yliopistosta 1974; varatuomari 1977

Kiskon piirin nimismies 1974 - 1975; Turun hovioikeuden hovioikeudenviskaali 1976 - 1988, ylimääräinen hovioikeudenneuvos 1994 - 1995; oma lakiasiaintoimisto Salossa 1978 - 1988; Euroopan investointipankin (EIP) varapääjohtaja Luxemburgissa 2003 - .

Kansallisen Kokoomuksen kansanedustaja 1987 - 2003, 2007 - 2011; perustuslakivaliokunnan jäsen 1987 - 1990, puheenjohtaja 1993 - 1994; Paavo Lipposen 1. hallituksen oikeusministeri 13.4.1995 - 2.2.1996, valtiovarainministeri 2.2.1996 - 15.4.1999; Paavo Lipposen 2. hallituksen valtiovarainministeri 15.4.1999 - 17.4.2003, pääministerin sijainen 13.4.1995 - 17.4.2003; eduskunnan puhemies 2007 - 2011; tasavallan presidentti 1.3.2012 - .

Salon kaupunginvaltuuston jäsen 1977 - 1992, puheenjohtaja 1989 - 1992, kaupunginhallituksen jäsen 1977 - 1988.

Kansallisen Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsen 1979 - 1981, puoluehallituksen jäsen 1993 - 1994, puheenjohtaja 1994 - 2001; Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtaja 1993 - 1994; European Democrat Union (EDU), puheenjohtaja 1998 - 2002.

Postipankin hallintoneuvoston jäsen 1991 - 1993; Valmet Oy:n hallintoneuvoston jäsen 1993 - 1994; Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) hallintoneuvoston jäsen 1996 - 2003, puheenjohtaja 1999 - 2001; Kansainvälisen valuuttarahaston valuutta- ja rahoituskomitean (IMFC) jäsen edustaen Pohjoismaiden ja Baltian maiden vaalipiiriä 2000 - 2001; Euroopan investointipankin (EIB ) varapääjohtaja 2003 – 2007.

Suomen palloliiton puheenjohtaja 2009 - .

Kapteeni.

Kunnianosoitukset: Suomen Valkoisen Ruusun K; Alankomaiden Oranian-Nassaun K 2005. Euroopan kansanpuolueen (EPP) kunniapuheenjohtaja 2002.

TUOTANTO. Viiden vuoden yksinäisyys. 2005; Hiljaisten historia. 2007.

Muuta kirjallisuutta: P. Nevalainen, Nimismiehen kiharat : Sauli Niinistön henkilökuva. 2010.

Kirjoittaja(t): Martti Häikiö

Julkaistu 3.4.2006 (päivitetty 6.2.2012)

Artikkelitekstin pituus: 7047 merkkiä
Kansallisbiografia-verkkojulkaisu
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura