• Etusivu
• Verkkojulkaisut
• Kirjat
• Biografiakeskus
• Linkit
• SKS

Vapaasti luettava artikkeli

Parkkila, Arvo (1905 - 1978)

asunnottomien alkoholistien auttaja

Arvo Parkkila oli asunnoton alkoholisti, joka ryhtyi auttamaan kohtalotovereitaan. Hän antoi heille puhtautta, ruokaa, suojaa ja työtä. Parkkila ylläpiti perustamansa Suoja-Pirtti ry:n avulla Helsingissä kodittomien päiväkerhoja, yömajoja ja hoitokoteja, joista kuuluisin oli "Lepakkoluola" eli "Liekkihotelli" Helsingin Porkkalankadulla.

"Arvo Parkkilaa ei keskikaupungilla tunneta", kommentoi muuan lehti 1960-luvun alussa "Arskan" elämää. Hän etsi aamuyöstä puliukkoja Helsingin roskalaatikoista, vei heidät kotiinsa, pesi ja syötti kymmenenkin miestä kerrallaan.

Pääministeri Paavo Lipponen vihki 17.12.2001 Arvo Parkkilan näköisveistoksen Helsingin keskikaupungilla Lapinlahden puistikossa, 300 metrin päässä Fredrikinkatu 34:stä, jonne Parkkila oli avannut 1961 hiilikellariin puliukoille ja asunnottomille päiväkeskuksen. Latvialainen Oskars Mikans veisti hänen hahmonsa, joka valettiin pronssiin. Veistoksen nimi on Ihminen nousee roskalaatikosta.

Arvo Parkkila, Arska, ei tiennyt vanhemmistaan muuta kuin että isä oli juoppo. Hänet otettiin nelivuotiaana kasvattilapseksi körttiläisen opettajaperheeseen. Hänen tuli olla mallilapsi; kotona ei leikitty. Ansiotöihin hän joutui vasta 19-vuotiaana käytyään maamies- ja puutarhakoulun. Hän ehti toimia Elannon ja Seutulan Mellbyn kartanon puutarhurina, käsityön ja voimistelun opettajana Nummen kansakoulussa, pankin kasöörinä, rakennus- ja remonttimiehenä, jollaisena hän itseään lähinnä piti, - ja alkoholistina.

Avioliittoon Parkkila uskaltautui yli 30-vuotiaana tehtaankutojan kanssa. Liitosta on yksi poika, jonka Arska tapasi myöhemmin kerran 1970-luvun puolivälissä.

Lähdettyään lapsuudenkodista Parkkila otti ensi humalansa. Kieltolain aikana ryyppy maistui jo toisenakin päivänä. Ennen toista maailmansotaa hänellä ei ollut viranomaiskosketuksia. Talvisota kului alikersanttina ja hevosryhmän päällikkönä kenraali Erik Heinrichsin joukoissa. Jatkosodassa hän oli aliupseeri. Perääntymisvaiheessa hän haavoittui jalkaan, ja pommituksissa hermot luhistuivat. Kun 1905 syntynyt ikäluokka kotiutettiin, edessä oli avioero ja asunnottomuus. Parkkila asusteli aluksi Ässärykmentin muistomerkin tienoilla olleessa Rälläkän (Pelastusarmeijan) yömajassa Kalliossa, Nubiksessa (Albertinkatu 10), Kovaosaisten ystävien majoissa, Erottajan pommisuojassa, Stadionilla, Agricolan kirkon kryptassa, makasiinien alla, bunkkereissa ja itse tehdyissä koijissa. Juopottelu oli rajua, ja olympiavuonna hän maistoi ensi kerran "suolaista pulia". Sitä sai rautakaupasta Rakennusfirma K. A. Parkkilan papereilla. Juotiin myös kolinaa (Eau de Cologne) ja kemikaliokaupan karamelliviinaa. Lisäksi haettiin pillereitä Kivelän hermoklinikalta. Kavereiden mukaan Parkkila oli pultsareiden isähahmo, työnjohtajatyyppi, nokkamies, joka organisoi porukan hankinnat ja hoiteli myös torikauppiaiden asioita sekä myi itsekin.

Parkkila oli 1955 - 1957 kolmasti Järvenpään alkoholistien vastaanottolaitoksessa (myöhemmin Sosiaalisairaala). Sieltä hän palasi elokuvateatteri Cleosta tehtyyn yömajaan, kolmikerrossänkyyn. Katosta roikkuivat jääpuikot. Noin 1959 hän oli 600 kohtalotoverinsa kanssa Messuhallissa Arvid von Martensin joulujuhlassa, ja hänen jaloissaan oli jo hermotulehdusta. Hän raahusti kainalosauvoilla pois ja istahti eduskuntatalon portaille. Siinä hän koki uskonnollisluontoisten herätyksen. Sauvat pois ja liikkeelle. "Arska, ei ensimmäistäkään", oli kavereiden suoma tervehdys sen jälkeen.

Parkkila oli myös tavannut Olgan, toisen vaimonsa. Tämän kanssa he muuttivat kaiken rahaksi ja alkoivat etsiä Helsingin roskalaatikoista ihmisiä. Parkkila sanoi olevansa romukauppias ihmissirpaleiden parissa. Aina ei laatikoista ollut lähtijöitä: kerrankin Eläintarhan 1x1x1,5 metrin kokoisessa roskalaatikossa nukkuneista neljästä miehestä kolme oli kuollut hengityshuurujen jäätäessä kannen kiinni.

Kahden löytämänsä miehen kanssa Parkkilat vuokrasivat hiilikellarin, jonne tuli päivittäin 50 - 100 miestä. Kolmantena vuonna siellä oli käynyt jo 400 eri miestä. Kun Helsingissä arvioitiin olleen noin 600 puliukkoa, toiminta oli laajaa. Poliisien kehotuksesta Arska joutui perustamaan toimintaa varten yhdistyksen, Suoja-Pirtti ry:n 1961. Ympäristön ja viranomaisten vaatimuksesta päiväkerho joutui muuttamaan viiteen eri paikkaan, viimeksi se toimi 1969 Pihlajatie 30:ssä.

Parkkilan ideologia oli yksinkertainen: ensin pesulle ja vatsa täyteen, kunnon palttoo päälle. Itsetuntoa on vahvistettava. Kolmantena päivänä lapio käteen. "Omalla työllään voi lunastaa itsensä ja muiden silmissä menettämänsä yhteiskunnan jäsenyyden takaisin." "Miehille velliä eteen ja töihin." Arskaan olivat vaikuttaneet Tie- ja vesirakennushallituksen (TVH) 1950-luvun lopun työmaat, joissa työvoimana oli entisiä juoppoja. Rakennus-Remontti-firmaansa ja perustamaansa puusepänverstaaseen hän otti hommiin vain juoppoja. Hän haaveili kunnon hoitokodista, ja perustikin sellaisen 1965 Munkkiniemen kartanon muonamiesten taloon liki 40 miehelle.

Syksyllä 1967 Helsingissä asui puolentuhatta miestä ulkosalla erään suuren yömajan suljettua ovensa Kiinteistöviraston uudisrakennuksen tieltä. Denaturoitu 96-prosenttinen T-sprii oli yleinen juoma kaduilla. Kymmeniä miehiä kuoli pakkaseen ja spriihin. Kaupunki päätti avata 4.12.1967 - itsenäisyyden 50-vuotisjuhlan kynnyksellä - Suomen Väri- ja Vernissatehtaalta tyhjäksi jääneen maalivaraston asunnottomille. Parkkila oli ainoa, joka uskalsi ottaa vastuun toiminnasta. Asukeiksi odotettiin pariasataa miestä, mutta tulikin noin tuhat. Syntyi legendaarinen "Lepakkoluola" eli "Liekkihotelli", joka lopetti toimintansa vasta 1979.

Parkkila lähti heti suunnittelemaan parempia oloja: Siltamäkeen satapaikkaista hoitokotia uudisrakennuksena. Se oli täynnä kaksioita, joissa vain yksi tai kaksi miestä asui samassa huoneessa. Rakennustyöt teetettiin Lepakon miehillä, ja talo valmistui 1971. Parkkilan remonttifirma meni konkurssiin vesikattovaiheessa, mutta työ tehtiin loppuun.

Arvo Parkkila käveli 1976 kumarassa parkinsonistisin askelin, silmissä oli harmaakaihi ja kuulolaite oli tarpeen. Selässä oli tukikorsetti, lahkeessa virtsapussi, tuberkuloosista 60 prosentin invaliditeetti ja autokolarista aivovamma. Hän maksoi vielä ulosottoon konkurssivelkoja. Kuolinvuoteellaan Koskelassa hän oli vielä tullut laitojen yli ja tokaissut: "Ei hoivailla saatana." Suoja-Pirtti ry muisti häntä hautajaisissa: "Rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi."

Arvo Kustaa Parkkila, Arska S 31.1.1905, K 28.9.1978 Helsinki. P2 Olga. Lapsi: poika.

URA. Maamieskoulu; puutarhakoulu.

Elannon puutarhuri; Seutulan Mellbyn kartanon puutarhuri; käsityön- ja voimistelunopettaja Nummen kansakoulussa, pankin kasööri; rakennus- ja remonttimies; Rakennus-Remontti Parkkilan perustaja.

Suoja-Pirtti ry:n perustaja 1961.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. 20 vuotta päihdehuoltoa 1961 - 1981. 1981.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: O. Mikans, Ihminen nousee roskalaatikosta. 2001, Lapinlahden puistikko, Helsinki.

ARVO PARKKILAN MUKAAN NIMETTY. Arskan patsas -palkinto, Suoja-Pirtti ry 2002.

Kirjoittaja(t): Ilkka Taipale

Julkaistu 14.6.2002

Artikkelitekstin pituus: 6398 merkkiä
Kansallisbiografia-verkkojulkaisu
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

• Lyhenteiden selitykset
• Tekijänoikeudet ja viittaaminen
• Lähetä artikkelista palautetta

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI