Vapaasti luettava artikkeli

Ryti, Risto (1889 - 1956)

tasavallan presidentti

Ryti, Risto (1889 - 1956)
Hede Foto 1940. Uuden Suomen kuva-arkisto.

Risto Ryti loi sotienvälisenä aikana uran talouspoliitikkona ja poliittisena taustavaikuttajana. Hänellä oli laajat kansainväliset suhteet sekä pankkimaailmassa että Kansainliiton organisaatiossa. Valtiomiestyönsä Risto Ryti teki talvisodan ja välirauhan ajan pääministerinä sekä jatkosodan ajan presidenttinä. Hänestä tuli Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäynnin pääsyytetty, jonka kunniaksi pystytettiin valtiollinen muistomerkki, kirjoitettiin virallinen elämäkerta ja perustettiin muistoseura vasta 1990-luvulla. Kansakunta - kommunisteja lukuun ottamatta - ei pitänyt tuomittuja syyllisinä, vaan sijaiskärsijöinä.

Risto Ryti oli nuoren tasavallan häikäisevin talouselämän ja politiikan varhaislahjakkuus. Hänet valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan 30-vuotiaana, ja kolmen seuraavan vuoden aikana hän toimi kahdessa hallituksessa valtiovarainministerinä. Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajaksi (pääjohtajaksi) hänet nimitettiin vain 33-vuotiaana.

Ryti oli ennen muuta kylmähermoinen kriisiaikojen mies, jonka elämäntyön merkittävimmiksi huippukohdiksi muodostuivat talvisodan alkutilanne, Suomen johtaminen rauhaan maaliskuussa 1940, taipumattomuus Neuvostoliiton vaatimusten edessä talvisodan jälkeen sekä lopuksi itsensä uhraaminen kesän 1944 tilanteessa allekirjoittamalla niin sanottu Ribbentrop-sopimus.

Lapsuuden ja nuoruuden lahjakkuus

Risto Ryti edustaa satakuntalaisuutta ainoana Suomen tasavallan presidenttien sarjassa. Hän oli lähtöisin Kokemäenjokilaaksosta, Huittisten Loiman kylästä. Vuoden 1925 presidentinvaaleissa Kansallinen Edistyspuolue mainosti häntä "suomalaisen talonpojan poikana". Taustastaan huolimatta Rytissä oli hyvin vähän tavanomaisesti "talonpoikaisina" pidettyjä piirteitä. Lapsesta lähtien hän oli ruumiinrakenteeltaan hento, kalpeaihoinen ja kiinnostunut enemmän lukemisesta kuin maatöistä. Kasvoiltaan hän oli suurisilmäinen ja korkeaotsainen, ja hän kaljuuntui jo nuorella iällä. Tultuaan Porin lyseosta tai Helsingin yliopistosta lomalle kotiin hän kulutti aikaansa kirjojen parissa. Seitsemästä pojasta hän olikin ainoa, josta tuli ylioppilas; muut veljekset saivat keskiasteen koulutuksen. Sitä vastoin kolme sisarta kirjoitti ylioppilaaksi.

Risto Ryti kasvoi kymmenlapsisessa perheessä. Isä, Evert Ryti, hallitsi yli 200 viljelyhehtaarin suurtilaa. Risto Ryti ei käynyt kansakoulua kuin aivan lyhyen aikaa. Hän kävi saamassa oppia kansanopiston johtaja, maisteri M. A. Knaapiselta. Risto halusi lunastaa äitinsä ja maisteri Knaapisen häneen asettamat odotukset. Hän ei halunnut olla koulussa ainoastaan hyvä, vaan paras. Toisaalta Risto Rytin koulumenestystä ja erikoislaatuisuutta on myös liioiteltu. Hän ei ollut Porin lyseon historian paras oppilas - hänen keskiarvonsa päästötodistuksessa oli 9,4. Mikään eristäytyvä lukutoukkakaan hän ei ollut, vaikka hän luonnollisesti viettikin paljon aikaa kirjastossa. Melkein koko kouluajan hänen voimistelunumeronsa oli täysi kymppi.

Opiskelija ja nuori juristi

Opinnoistaan Risto Ryti selvisi erittäin nopeasti. Hän kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 1906 ja kirjoittautui samana syksynä Helsingin Aleksanterin yliopiston lainopilliseen tiedekuntaan. Siihen aikaan melkein kaikki opetus tapahtui ruotsin kielellä ja myös oppikirjat olivat samalla kielellä. Rytistä ei tullut juristina oikeustieteilijää tai teoreetikkoa. Hän säilytti aina kosketuksensa käytännön elämään.

Vuoden 1905 jälkeisessä vapaammassa ilmapiirissä alkaneet opinnot päättyivät kolmisen vuotta myöhemmin syksyllä 1909 aivan toisissa tunnelmissa venäläis-suomalaisten poliittisten suhteiden kiristyessä. Tässä tilanteessa nuoren juristin oli kuitenkin ajateltava tulevaisuutta. Päätökseksi tuli muuttaa asianajajaksi takaisin Satakuntaan, Raumalle, joka vielä vuosisadan alkupuolella oli vilkas kauppa- ja merenkulkukaupunki. Ryti vieraili usein Huittisten lapsuudenkodissaan. Näillä matkoilla hän hoiti myös kotipitäjänsä isäntien oikeusjuttuja.

Rauman ajan tärkein tapahtuma oli tutustuminen "Suomen rikkaimpaan mieheen" Alfred Kordeliniin. Tästä alkoi asiakassuhde, joka kasvoi ajan myötä työtoveruudeksi ja lopulta syveni ystävyydeksi. Ryti oli vasta 21-vuotias juristi kesällä 1910, kun hänen ja Erkki Eskolan omistamaan toimistoon asteli sisään tämä raumalaista alkuperää ollut self-made-man. Rytillä oli eräs merkittävä ominaisuus, josta hänelle oli hyötyä nuorella iällään: hän antoi itsestään paljon ikäistään vanhemman vaikutelman. Miljonäärin ja nuoren juristin välille syntyi täydelliseen luottamukseen perustunut suhde. Ryti oli mukana joissakin Kordelinin liiketoimissa. Itse hän ei kerännyt suurta omaisuutta, vaan oli koko elämänsä ajan kyllä varakas, mutta ei rikas. Ryti täydensi opintojaan ja suoritti lainopin kandidaatin (lisensiaatin) tutkinnon 1912. Keväällä 1914 hän lähti auskultointitoverinsa ja ystävänsä Eric Serlachiuksen kanssa opiskelemaan merioikeutta Oxfordiin. Opinnot katkesivat maailmansodan syttymiseen. Ryti rakastui ystävänsä Ericin sisareen (Gerda Ryti) Gerda Serlachiukseen, joka oli otettu asianajotoimistoon konttoristiksi. Rakkaus johti 1916 avioliittoon. Gerda oli miestään muutaman vuoden vanhempi ja myös enemmän elämää nähnyt. Hän oli muun muassa työskennellyt sekä Saksassa että Englannissa.

Valtiollinen itsenäistyminen ja Rytin uranmuutos

Suomen itsenäistyminen dramaattisine vaiheineen vaikutti ratkaisevasti Risto Rytin urakehitykseen. Hän nousi Kordelinin liiketoimissa yhä merkittävämpään asemaan, ja ajan mittaan hänestä tuli monien yhtiöiden toimitusjohtaja. Tämä ura kuitenkin katkesi, kun venäläinen bolshevikki murhasi Kordelinin Lammin Mommilassa marraskuussa 1917 Risto ja Gerda Rytin ollessa Kordelinin vieraina. Rytin tehtäväksi jäi Kordelinin testamentin toimeenpano. Sen tuloksena syntyi tunnettu Kordelinin säätiö.

Ryti ei osallistunut vapaussotaan 1918, sillä hän piileskeli perheineen punaisessa Helsingissä. Hän auttoi vaimoaan Gerdaa monistamaan Helsingin miehityssuunnitelmaa suojeluskunnille. Sodan jälkeen hän osallistui taloudellisiin jälkiselvitystöihin. Rauhan tultua toiminta yksityisellä sektorilla jäi lyhyeksi. Entinen nuorsuomalainen, nyt edistysmielinen ja vankan tasavaltalainen Ryti valittiin 1919 eduskuntaan toiseksi nuorimpana. Hänen poliittinen oppi-isänsä ja esikuvansa K. J. Ståhlberg valittiin ensimmäiseksi Suomen tasavallan presidentiksi. Ryti kuului voittajiin ja puolueeseen, joka oli myötätuulessa. Hänen lahjakkuutensa havaittiin heti, ja hänestä tuli lakivaliokunnan puheenjohtaja. Valtiopäivämiesuransa aikana hän ehti toimia valtiovarainvaliokunnan jäsenenä ja kahdesti sen puheenjohtajana. Huhtikuussa 1921 hänet nimitettiin vain 32-vuotiaana J. H. Vennolan hallituksen valtiovarainministeriksi. Toisen kerran hän oli valtiovarainministerinä Kyösti Kallion hallituksessa 1922 - 1924. Eduskuntaan hänet valittiin kolmesti.

Rytin valtiopäivämies- ja ministerinuran merkittävimmät saavutukset liittyvät valtiontalouteen. Valtiovarainministerinä hän onnistui saamaan valtion tulo- ja menoarviokäytännön kuriin. Vaikka hän olikin ståhlbergilainen, hän vastusti yhdessä tärkeässä asiassa esikuvaansa: hän ei hyväksynyt punavankien armahdusta. Rytin mielestä punaiset olivat rikollisia, ja hän kieltäytyi näkemästä vuoden 1918 tapahtumien yhteiskunnallisia taustoja.

Nuori valtiopankin johtaja

Risto Ryti ei ehtinyt toimia Kyösti Kallion hallituksessa valtiovarainministerinä kuin kaksi ja puoli kuukautta, kun presidentti Ståhlberg nimitti hänet Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajaksi (pääjohtajaksi). Hän otti tehtävät vastaan vasta Kallion hallituksen erottua tammikuussa 1924. Edwin Linkomies on luonnehtinut 1956 kirjoittamassaan artikkelissa Rytin valtiovarainministeriaikaa seuraavasti: "Kun hän jätti toimensa (valtiovarainministerinä) siirtyen Suomen Pankin pääjohtajaksi, olivat kaikki asiat niin hyvässä järjestyksessä, kuin ne niissä olosuhteissa saattoivat olla. Luottamus siihen, että valtio kykeni hoitamaan taloudelliset tehtävänsä oli yleinen."

Jo valtiovarainministerinä ja sitten Suomen Pankin pääjohtajana Rytin tavoitteeksi tuli markan arvon sitominen kultakantaan. Voimakkaan inflaation aikana 1920-luvun alussa kansalaisten mielissä kimmelsi tavoittelemisen arvoisena vuosi 1913, viimeinen kokonainen rauhanvuosi ennen suursotaa. Suomessakin markan arvo oli pudonnut tästä 1/11 osaan. Rytin mielestä kultakanta oli maailman paras rahajärjestelmä. Rytiä onkin pidetty klassisen liberalistisen talousteorian kannattajana. Kultakantakysymyksessä hän ei kuitenkaan osoittanut jäykkyyttä, vaan joustavaa realismia. Hänen johdollaan Suomi ei valinnut erittäin vaikeaa deflatorista ratkaisumallia, kuten monet muut Euroopan maat. Hän torjui päättäväisesti ajatuksen, että Suomessa yritettäisiin palata vanhaan kultamarkan arvoon.

Suomi oli 1926 valmis siirtymään kultamarkkaan. Varsinaista kultakiertoa ei maahan omaksuttu. Kultarahoja toki lyötettiin, mutta niitä ei ollut juurikaan liikenteessä. 1920-luvun puolivälin jälkeiset vuodet merkitsivät voimakasta taloudellista nousua. Rakennustoiminta elpyi ennätysmäisiin mittasuhteisiin, ja maassa elettiin sen ajan olot huomioon ottaen todellista korkeasuhdannetta. Laman alkaminen 1929 merkitsi rationaaliselle Rytille kovaa iskua; kaikki ei mennytkään niin kuin oli laskettu. Maailmantaloudessa piili irrationaalisia tekijöitä, jotka vaikuttivat asioihin. Suuren laman vaikutuksesta Suomi joutui vain viiden vuoden jälkeen luopumaan kultakannasta seuraten siten Ison-Britannian esimerkkiä.

Presidenttiainesta jo nuorena

Risto Rytistä oli tulla Suomen tasavallan presidentti vain 36-vuotiaana vuoden 1925 vaaleissa. Toisella äänestyskierroksella hän sai eniten kannatusta eli 102 valitsijamiesääntä. Vaaleissa vaa’ankielenä ollut Ruotsalainen Kansanpuolue kuitenkin piti Rytiä vaarallisempana vastustajana kuin Maalaisliiton Lauri Kr. Relanderia. Istuva presidentti K. J. Ståhlberg oli osoittanut ennakkoluulottomuutta jo syksyllä 1923, jolloin hän mainitsi vasta 34-vuotiaan Rytin yhtenä mahdollisena seuraajaehdokkaanaan. Keskustellessaan puolisonsa kanssa vielä aivan vaalien aattona tammikuussa 1925 Ståhlberg totesi: "Ottaisivat Rytin, hän on itsenäinen eikä suosio vaikuta häneen. Hänellä on hyvä ja varma kurssi." Kolmannessa äänestyksessä Ryti kuitenkin hävisi Relanderille äänin 109 - 172.

Seuraavissa vaaleissa 1931, jotka käytiin lapualaisuuden varjossa, edistyksen ehdokkaana oli jälleen Ståhlberg. Seuraavien vaalien alla Helsingin Sanomat asettui Rytin ehdokkuuden taakse, mutta ehdokkaaksi nimitettiin kuitenkin edelleen Ståhlberg. Merkille pantavaa on, että jo vuoden 1925 vaaleissa ja uudelleen 12 vuotta myöhemmin sosiaalidemokraatit kannattivat Rytiä. Pankkivaltuusmiesten puheenjohtajana jo 1920-luvun alusta toimineen Väinö Tannerin ja Rytin välille syntyi vuosien mittaan luottamus ja jopa ystävyys puolue-eroista huolimatta. Rytin ja Tannerin varsin käytännönläheinen ja pragmaattinen poliittinen ajattelu kulki samoja latuja.

1930-luvun hyvät vuodet

Risto Rytin lääkkeet suuresta lamasta selviytymiseksi olivat karvaat. Hän osoittautui tervehdyttämispolitiikassaan aika armottomaksi, ja hänen nimestään tuli maaseudun tilojen konkurssihuutokauppojen aallon myötä melkein kirosana. Ryti ei myöskään ollut ajattelutavaltaan sosiaalinen. Helsingin kaupunginvaltuustossa hän säännöllisesti vastusti työttömyystöiden järjestämistä ja köyhäinapuun tarkoitettujen menojen lisäämistä. Rytin ajattelu oli eräänlaista sosiaalidarwinismia: jos joku ei onnistu eikä pärjää, se on hänen omaa syytään. Keinotekoisesti yksityisiä henkilöitä ei tule tukea sen enempää kuin kannattamattomia yrityksiäkään. Kansantalous on kuin puu, jossa jotkut oksat vihertävät ja kasvavat, jotkut taas kuihtuvat pois, ja se on vain hyvä asia.

Ryti laski, että vain vientiä lisäämällä Suomi onnistuu nousemaan lamasta. Maan kilpailukyky kasvoikin nopeammin kuin muiden, koska Suomessa saatettiin laskea palkkatasoa muita enemmän. Menestys otettiin siis "selkänahasta". Toisaalta Suomen selvittyä monia muita Euroopan maita nopeammin lamasta Ryti oli sitä mieltä, että hyödyn oli myös jakauduttava tasaisesti koko kansalle, koska se oli suurimman taakankin kantanut. Hän ei hyväksynyt menestyksen, rahavirtojen, ohjautumista vain joidenkin harvojen taskuun. Näin Ryti oli merkittävältä osaltaan luomassa 1930-luvun lopun hyvinvointia.

Ryti oli 1930-luvun politiikassa merkittävä, vaikka ei kovin näkyvä taustavaikuttaja. Hänen vaikutusvaltansa oli paljon suurempi kuin taustapuolue, edistyspuolue, olisi suoraan edellyttänyt. Talouspolitiikassa Suomen Pankin johtajan rooli oli keskeisempi ja vaikutusmahdollisuudet suuremmat kuin 2000-luvulla. Jo 1920-luvulta lähtien Ryti loi merkittävät kansainväliset yhteydet Skandinavian, erityisesti Ruotsin pankkimaailmaan sekä Isoon-Britanniaan ja Yhdysvaltoihin. Puhelinyhteyksien parannuttua Eurooppaan hän saattoi ajoittain olla jopa päivittäisessä puhelinyhteydessä Englannin keskuspankin johtoon. Ryti myös matkusti paljon Keski-Euroopassa, Englannissa ja Yhdysvalloissa. Hän osallistui Kansainliiton toimintaan monien taloudellisia kysymyksiä ja rahapolitiikkaa käsittelevien komiteoiden jäsenenä.

Ryti vastusti valtion puuttumista talouselämään. Mitä enemmän valtiovalta talouteen vaikuttaisi, sitä enemmän haittaa syntyisi, oli hänen linjansa. Jo yksinomaan tämän takia sosialistinen talouspolitiikka ja erityisesti sen neuvostoliittolainen muoto olivat hänelle vastenmielisiä, eikä hän hyväksynyt myöskään saksalaista kansallissosialismia. Se ei ollut hänen talousteoreettisen ajattelunsa mukaan elinkelpoinen malli. Saksalainen kulttuuri ei ollut hänelle muutenkaan läheinen. Ryti vastusti kotimaassakin lapuanliikettä ja äärioikeistolaisuutta kaikissa sen muodoissa. Ryti oli ennen muuta brittiläisen sivistyksen ja kulttuurin sekä amerikkalaisen vapaan yritteliäisyyden suuri ihailija.

Talvisodan pääministeri

Risto Rytin nimittäminen talvisodan pääministeriksi ei ole niin yllättävä tapahtuma kuin usein on ajateltu. Aktiivisen julkisen poliittisen uransa päättymisen jälkeen Ryti oli koko 1930-luvun ajan ollut eräässä mielessä reservissä, valmiina otettavaksi tehtäviin kansakunnan edun niin vaatiessa. Loppusyksyn 1939 tilanteessa ratkaisuun vaikuttivat erityisesti myös Väinö Tannerin ja ennen presidentiksi tuloaan Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä toimineen Kyösti Kallion Rytiin luomat luottamukselliset suhteet. Vaikka Ryti aluksi yrittikin kieltäytyä hänelle tarjotusta pääministerin paikasta, presidentti Kallion ankara painostus sai hänet suostumaan.

Mikä Rytissä oli sodan syttymishetkellä niin poikkeuksellista, että hän oli itsestään selvä pääministeriehdokas? Tähän on helppo vastata: hermojen hallinta. Hän ei vaikeimmallakaan hetkellä menettänyt arvostelukykyään, ei talvisodan alun tai lopun paineessa eikä myöskään jatkosodassa, ei edes kesän 1944 kiirastulessa tai sotasyyllisyysoikeudenkäynnin aikana. Edeltäneen A. K. Cajanderin hallituksen ja myös uuden Rytin hallituksen valtiovarainministeri Rainer von Fieandt on kirjoittanut muistelmissaan: "Sodan alettua olin täysin pessimistinen. Olimme yksin sodassa suurvaltaa vastaan. Puolustuslaitoksemme oli, kuten yleisesti tiedettiin, pahoin laiminlyöty. Epätasaisen taistelumme tulos ei voinut olla muu kuin Suomen häviö. Kysymys oli vain siitä, kuinka kauan jaksaisimme puolustautua ja olisiko uudella hallituksella sinä lyhyenä aikana mahdollisuutta solmia rauha." Rytin asenne Suomen mahdollisuuksiin oli joulukuun alussa 1939 aivan toinen. Hänen linjanaan oli selkeä, rationaalinen tilanteenarvio ja siihen perustuva päätöksenteko: "Meidän on säilytettävä päämme kylmänä, vältettävä tunne- ja toiveajattelua, rakennettava vain tosiasioille." Hänen joulukuinen linjapuheensa pääministerinä radiossa huokui voimaa ja peräänantamattomuutta sekä valmiutta suurimpiin uhrauksiin.

Sekä Rytin että ulkoministeri Tannerin suuri etu oli se, että heillä molemmilla oli läheiset suhteet länsivaltoihin, ennen muuta Englantiin. Molemmat myös puhuivat englantia vaivattomasti. Länsisuhteistaan huolimatta molemmat johtavat ministerit lähtivät siitä perusajatuksesta, että sota oli saatava päättymään mahdollisimman nopeasti. On sinänsä ihmeellistä, ettei Suomen hallitus hakenut välittömästi Kansainliiton tukea niiden mallien mukaisesti, joita koko maailmansotien välinen aika oli laadittu. Sen sijaan Suomen edustaja Kansainliitossa, entinen ulkoministeri Rudolf Holsti aloitti järjestössä toimet Suomen avustamiseksi. Ruotsin apua ei pidetty poissuljettuna, mutta länsivaltojen apu oli vasta kolmannella sijalla. Rauhaan pyrkimisen sulki kuitenkin pois heti sodan alussa neuvostohallituksen päätös olla tunnustamatta "Rytin - Tannerin hallitusta". Ainoa keino edetä oli tukeutua maan puolustusvoimien taisteluun ja siten voittaa aikaa ja diplomaattista liikkumavapautta.

Puolustusvoimat tekivät tehtävänsä joulukuun 1939 torjuntataisteluissa ja tammikuun 1940 aikana. Josif Stalin joutui luopumaan valloituksen edistämiseksi asettamastaan Otto Wille Kuusisen niin sanotusta Terijoen hallituksesta. Ryti ja Tanner tarttuivat välittömästi avautuneeseen neuvottelumahdollisuuteen. Yhteys Moskovaan syntyi Tukholman kautta. Ryti totesi Moskovan rauhan jälkeen pitämässään radiopuheessa, että on usein helpompi aloittaa sota kuin lopettaa se ja että vain ohikiitävän hetken molempien sotivien osapuolien edut kohtaavat toisensa. Ryti päätti maaliskuussa 1940 tarttua tähän tilanteeseen, joka oli syntynyt liittoutuneitten interventiouhan ansiosta. Vaikka Rytin hallitus ei missään vaiheessa esittänyt länsivalloille virallista avunpyyntöä, sen mahdollisuuskin vaikutti neuvostohallituksen ratkaisuihin. Runneltuna, mutta kuitenkin elinvoimaisena Suomi selvisi talvisodan epätasaisesta kamppailusta. Rytin valtiomiestekona voidaankin pitää Moskovan rauhan allekirjoittamista 13.3.1940. Ryti ja Tanner olivat onnistuneet taivuttamaan rauhanratkaisun kannalle hallituksen enemmistön, tasavallan presidentin ja ennen muuta puolustusvoimien ylipäällikön, sotamarsalkka Gustaf Mannerheimin. Moskovan rauhan allekirjoittajana Rytistä tuli venäläistenkin silmissä rauhan pääministeri, ja siten hyväksyttävä persoona Suomen presidentiksi joulukuussa 1940 Kyösti Kallion luovuttua tehtävästään sairauden vuoksi.

Pääministeristä presidentiksi

Edeltäjästään A. K. Cajanderista poiketen Risto Ryti oli osoittautunut voimakkaaksi pääministeriksi. Hänen asemansa Suomen poliittisena johtajana korostui senkin vuoksi, että presidentti Kallio oli sairas eikä hän ollut perehtynyt ulkopolitiikkaan. Sitä hoitivat ennen muuta pääministeri ja ulkoministeri Tanner. Myös ministerinä ollut J. K. Paasikivi syrjäytyi vähitellen, varsinkin sen jälkeen, kun hänet oli lähetetty Suomen Moskovan-lähettilääksi. Toisinajattelija, puolustusministeri Juho Niukkanen sai lähteä hallituksesta, ja hänen tilalleen nimitettiin Mannerheimin luottomies, kenraali Rudolf Walden. Hän tuli toimimaan eräänlaisena ylipäällikön "etäispäätteenä" hallituksissa koko sodan ajan sairastumiseensa, syksyyn 1944 saakka.

Pääministerin ja ylipäällikön linjat olivat välirauhan aikana poliittisesti hyvin yhtenevät. Kun länsisuuntaus osoittautui mahdottomaksi Saksan vallattua Tanskan ja Norjan, katseet kääntyivät yhä enemmän Ruotsiin. Keväällä ja vielä uudelleen syksyllä viritellyt puolustusliitto- ja jopa personaaliunionisuunnitelmat kaatuivat aluksi Neuvostoliiton ja sitten myös Saksan vastustukseen. Rytille henkilökohtaisesti tukeutuminen kansallissosialistiseen Saksaan ei ollut mieluista, sillä Saksa edusti aivan toista aatemaailmaa kuin hän. Ulkopolitiikka ja pian koko valtion poliittinen johto tuli yhä enemmän Rytin käsiin Kallion sairastellessa. Vaikka eroavalle presidentille esitettiin useitakin potentiaalisia seuraajia, Ryti vei loppujen lopuksi ylivoimaisen voiton. Eroamispäivänään kuollut Kallio oli ehtinyt esittää toiveen Rytin valinnasta seuraajakseen, ja myös Mannerheim oli asettanut arvovaltansa pääministerin taakse.

Kenraali Erik Heinrichs on yksityisesti muistellut, että Mannerheimin ja Rytin suhteet olivat aluksi hyvät, esimerkiksi 1940. He pohtivat usein luottamuksellisesti asioita. Kun jatkosota pitkittyi - ja ehkä jo Karjalan päiväkäskystä eli niin sanotusta miekantuppipäiväkäskystä alkaen - näihin suhteisiin tuli pientä kireyttä, mikä syveni asteittain, vaikka varsinaisesti suhteet olivatkin täysin korrektit. Ensimmäinen voimainkoetus presidentin ja ylipäällikön välillä tapahtui helmikuussa 1941 Mannerheimin vaadittua kireään tilanteeseen vedoten ja Waldenin tukemana osittaista liikekannallepanoa. Rytin kieltäydyttyä tästä uuden pääministerin J. W. Rangellin tukiessa häntä Mannerheim päätyi pyytämään eroa ylipäällikön tehtävistä. Myös puolustusministeri Walden oli jo valmiiksi laatinut samanlaisen erokirjeen. Ryti sai taivuteltua Mannerheimin vetämään erokirjeensä takaisin. Kriisi oli tältä erää vältetty.

Ryti on Suomen tasavallan presidenteistä ainoa, jolla ei koskaan ollut kaikkia valtionpäämiehelle kuuluvia valtaoikeuksia. Hän ei toiminut päivääkään puolustusvoimien ylipäällikkönä. Hallitusmuodon mukaan Mannerheimin olisi pitänyt luovuttaa ylipäällikkyys takaisin presidentti Kalliolle Moskovan rauhan tultua voimaan. Kallio kuitenkin toivoi Mannerheimin jatkavan, koska yleistilanne oli vaikea ja maailmansota raivosi edelleen. Rytilläkään ei ollut mitään tätä järjestelyä vastaan. Erikoista sitä vastoin on, ettei Ryti tultuaan valituksi tasavallan presidentiksi 19.12.1940 saanut tai ottanut vastaan ylipäällikkyyttä. Hän olisi voinut luovuttaa sen omalta osaltaan sotamarsalkka Mannerheimille välittömästi. Nyt Mannerheim oli saanut ylipäällikkyyden mandaatin entiseltä presidentiltä. Tämä järjestely lisäsi ja korosti ylipäällikön valtaa ja itsenäisyyttä. Suomeen muodostui - kuten Väinö Tanner on hieman kirpeästi muistelmissaan kuvannut - Helsingin hallituksen lisäksi "Mikkelin hallitus".

Ensimmäinen ja toinen presidenttikausi

Risto Rytin - samoin kuin Mannerheimin - ulkopoliittiset ratkaisut keväällä ja kesällä 1941 perustuivat siihen vakaumukseen, että Saksa voittaa mahdollisessa sodassa Neuvostoliiton. Tämä ajatus heijastuu elävästi Rytin jatkosodan syttymisen jälkeen pitämässä radiopuheessa, josta hän joutui vielä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä vastaamaan. Jälkeenpäin Ryti on todennut, ettei hän tuonakaan hetkenä uskonut Saksan voittavan koko maailmansotaa, mutta lyövän kyllä Venäjän.

"Mikkelin hallituksen" itsenäisyyttä kuvastaa hyvin, että Tarton rauhan rajan yli hyökättiin Neuvosto-Karjalaan täysin sotilasteknisestä päätöksestä ilman, että valtakunnan hallitus tai presidentti pääsivät asiasta päättämään. Ryti ja hänen tukemanaan ministeri Väinö Tanner suunnittelivat syksyn 1941 aikana laajaa huipputason keskustelutilaisuutta sodankäyntiin ja -johtoon liittyvistä kysymyksistä. Valtakunnan poliittisen johdon, korkeimpien siviilivirkamiesten ja päämajan yhteinen konferenssi pidettiin 28.11.1941. Tilaisuudessa päästiin kyllä eräisiin ratkaisuihin, mutta neuvotteluja haittasi se, ettei Mannerheim suvainnut lausua sanaakaan. Tähän tilaisuuteen tuli viesti Ison-Britannian pääministeriltä Winston Churchillilta. Mannerheimin vastaus tähän kirjeeseen oli jyrkempi kuin Ryti olisi halunnut, ja tilanne kiristyi äärimmilleen sekä johti 6.12.1941 koko Brittiläisen kansainyhteisön sodanjulistukseen Suomelle.

Ryti oli valittu presidentiksi vain Kallion kauden loppuajaksi eli vuoteen 1943. Uusia valitsijamiesvaaleja ei voitu ajatella pidettäväksi sotatilanteessa, ja niin vuoden 1937 valitsijamiehet kokoontuivat vaaliin. Nytkin Ryti valittiin ylivoimaisella äänten enemmistöllä. Äänestysnumerot eivät kuitenkaan kertoneet koko totuutta hänen kannatuksestaan, sillä myös Mannerheimin nimi oli vahvasti esillä ehdokkaana, vaikka hän sen julkisuudessa ehdottomasti kiistikin. Mannerheim olisi mahdollisesti tullut valituksi muutaman äänen enemmistöllä, mutta hän edellytti varmaa ja selvää enemmistöä. Se olisi vain jakanut kansakuntaa. Sitä paitsi useissa puolueissa haluttiin säästää Mannerheimia tulevia tehtäviä varten.

Ryti oli valmis jatkamaan presidenttinä, sillä hän oli ollut johtamassa maata sotaan. Hän ei pitänyt moraalisesti oikeana vetäytymistä vastuusta vaikeuksien noustua. Itse asiassa niin Ryti kuin Mannerheimkin olivat alkaneet epäillä Saksan sotamenestystä jo alkutalvesta 1942. Ainakin tuolloin oli molemmille tullut selväksi, että edessä oli paljon pitempi mittely, kuin kesällä 1941 oli odotettu.

Raskas tie rauhaan

Risto Ryti olisi halunnut, että pääministeri J. W. Rangellin hallitus olisi jatkanut vaalien jälkeenkin. Poliittinen ilmapiiri oli kuitenkin muodostunut tälle "sotahallitukselle" epäsuotuisaksi, ja niin muodostettiin pitkien neuvottelujen jälkeen kokoomuksen puheenjohtajan, professori Edwin Linkomiehen johtama "rauhanhallitus". Linkomies ryhtyi heti valmisteluihin rauhan aikaansaamiseksi. Tilannetta tosin vaikeutti keväällä 1943 Mannerheimin vakava sairastelu ja siihen liittynyt terveysmatka Sveitsiin.

Linkomiehen toimesta aloitettiin myös oikeusopillinen selvitys siitä, mitä mahdollisuuksia tasavallan presidentillä on omissa nimissään tehdä valtakuntaa sitovia päätöksiä ja sitoivatko nämä päätökset hänen seuraajaansa. Näin ennakoitiin tilannetta, joka toteutui runsas vuosi myöhemmin kesällä 1944, kun Ryti allekirjoitti niin sanotun Ribbentrop-sopimuksen. Toimintamalliksi alkoi hahmottua se, että Ryti voitaisiin uhrata ja ottaa hänen tilalleen poliittisesti puhtaampana säilynyt Mannerheim. Näissä paineissa Ryti joutui kantamaan raskaan taakan.

Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua 9.6.1944 alkoivat välittömästi spekulaatiot sekä hallituksen että presidentin vaihtamiseksi. Mannerheim ei kuitenkaan ollut halukas ottamaan edes väliaikaisesti pääministerin tehtäviä, ja myös kaavailut Henrik Ramsayn hallituksen muodostamiseksi kariutuivat ylipäällikön vastustukseen. Ryti säilytti kuitenkin kylmähermoisuutensa kesän kriisissä jopa Mannerheimia paremmin. Kun Viipuri oli menetetty, Suomi joutui juhannuksen alla todelliseen poliittiseen kriisiin. Hallitus etsi neuvotteluyhteyttä neuvostohallitukseen Tukholman kautta. Sieltä saatiinkin tieto, että neuvostohallitus oli valmis neuvotteluihin, mutta vasta sen jälkeen kun se oli saanut tasavallan presidentin ja ulkoministerin allekirjoittaman vakuutuksen, että Suomi antautuu ehdoitta.

Mielipiteet hallituksessa jakaantuivat siten, että Ryti ja Tanner kannattivat vastaamista Neuvostoliitolle. He jäivät kuitenkin vähemmistöön pääministeri Linkomiehen päätettyä, ettei Neuvostoliitolle vastata lainkaan, ja Mannerheimin tukiessa Linkomiestä voimakkaasti. Samanaikaisesti Suomeen saapui yllätysvierailulle Saksan ulkoministeri von Ribbentrop, joka vaati hallitusta sitoutumaan taistelun jatkamiseen. Vastalahjaksi hän lupasi Suomelle sen kipeästi tarvitsemaa sotilaallista apua. Suomen armeija, teollisuus ja elintarvikehuolto olivat riippuvaisia Saksan avusta. Neuvottelujen jälkeen Ryti taipui - Mannerheimin painostaessa häntä - antamaan henkilökohtaisen sitoumuksen taistelun jatkamisesta. Ryti olisi halunnut viedä asian eduskunnan päätettäväksi. Mannerheim esitti vain "yksityiskirjeen" lähettämistä. Lopuksi päädyttiin kompromissiin siten, että Rytin "kirje" käsiteltiin valtioneuvoston kokouksessa. Ratkaisu tyydytti myös saksalaisia, ja sotilaallinen avunanto saattoi jatkua.

Ryti tiesi kirjeen allekirjoittaessaan uhrautuvansa. Sotilaallisen tilanteen tasaannuttua Suomen saavuttamien torjuntavoittojen ansiosta heinäkuun puoliväliin mennessä toimenpiteet presidentin vaihtamiseksi alkoivat. Aluksi Mannerheimista suunniteltiin valtionhoitajaa, mutta viime hetkellä päädyttiin hänen toivomuksestaan presidenttiyteen. Ryti allekirjoitti erokirjeen, jossa hän joutui vastoin tahtoaan perustelemaan eroaan muun muassa terveydellisin syin, vaikka nekin olivat todellisia. Todellinen syy oli halu vaihtaa valtion johto, jotta ulkopoliittinen suunnanmuutos helpottuisi. Eduskunta nimitti erityislailla Mannerheimin presidentiksi elokuun alussa 1944.

Uran loppuvaiheet

Usein on katsottu Risto Rytin palaneen loppuun kesän 1944 kiirastulessa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Hänet valittiin uudelleen Suomen Pankin pääjohtajaksi J. W. Rangellin vetäydyttyä oma-aloitteisesti sivuun antaakseen tietä Rytin asiantuntemukselle. Syksyllä 1944 Ryti tarttui tiukoin ottein valtakunnan rahapolitiikkaan. Hänen lääkkeensä olivat nytkin - aivan kuin 1920-luvun alussa ja suuren laman aikana kymmenen vuotta myöhemmin - varsin karvaat. Hänen rahapolitiikkansa perustui inflaationvastaiseen taisteluun ja valuuttatilanteen parantamiseen vientiä elvyttämällä. Sodan jälkeinen kolmen suuren hallitus halusi nopeita toimia, jotka väistämättä johtivat inflatoriseen politiikkaan.

Rytin mahdollisuudet saavuttaa tavoitteitaan eivät toteutuneet, koska kesällä 1945 ulkopoliittiset paineet sekä kommunistien vaatimukset Suomessa johtivat hänen sekä muiden niin sanottuina sotasyyllisinä tuomittavien pidättämiseen. Ryti valmistautui tähän uransa viimeiseen voimanponnistukseen huolellisesti puolustusasianajajansa, entisen ulkoministeri Hjalmar J. Procopén kanssa. Vaikka Ryti tuomittiin kymmenen vuoden kuritushuonerangaistukseen, sotasyyllisyysoikeudenkäynti merkitsi moraalista voittoa. Kansakunta - kommunisteja lukuun ottamatta - ei pitänyt tuomittuja syyllisinä, vaan sijaiskärsijöinä.

Rytin terveys alkoi horjua vankilavuosina erityisesti muiden vapauduttua ja hänen jäädessään viimeisenä, pisimmän tuomion saaneena vankilaan. Sitä vastoin hänen henkinen kestävyytensä säilyi. Vankilassa hän kirjoitti taustamuistioita talouspolitiikasta ja erityisesti sosialisointia vastaan. Puoliso Gerda oli vaikeina vuosina miehensä vahvana henkisenä tukena.

Vapauduttuaan presidentti Paasikiven armahtamana toukokuussa 1949 Risto Ryti oli väsynyt ja sairas mies. Olot vankilassa olivat olleet - toisin kuin usein on väitetty - ankarat. Hän ei enää koskaan palannut julkiseen elämään, vaikka pyyntöjä esitettiinkin. Yhteiskunta ei kuitenkaan unohtanut häntä. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta ja Rytin oma osakunta muistivat häntä korkeilla kunnianosoituksilla. Valtioneuvosto maalautti hänen muotokuvansa, ja puolisen vuotta ennen kuolemaansa keväällä 1956 Ryti promovoitiin Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi. Rytin hautajaisista saman vuoden marraskuussa muodostui harras, isänmaallinen surujuhla, jossa hänen elämäntyötään muistettiin suurella tunnustuksella.

Risto Heikki Ryti S 3.2.1889 Huittinen, K 25.10.1956 Helsinki. V suurtilallinen Karl Evert Ryti ja Ida Vivika Junttila. P 1916 - Gerda Paula Serlachius S 1886, K 1984, PV professori, senaattori Johan Julian Serlachius ja Paula Emilia Söderhjelm. Lapset: Karl Johan Henrik S 1916, termodynamiikan ja koneopin professori; Niilo Erik S 1919, K 1997, paperiteknologian professori; Eva Paula Margareta (Saxén) S 1922, K 2009, lääketieteen lisensiaatti.

URA. Ylioppilas 1906; ylempi oikeustutkinto 1909; varatuomari 1912; lakitieteen kandidaatti 1914. Opintoja Englannissa 1914.

Asianajaja Raumalla 1909 - 1913; Serlachius & Ryti asianajotoimiston perustaja ja osakas Helsingissä 1914 - 1919; Suomen Valtamerentakainen Kauppa Oy:n johtaja 1919 - 1920; Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtaja (pääjohtaja) 1923 - 1943, 1944 - 1945.

Edistyspuolueen kansanedustaja 1919 - 1924, 1927 - 1929; valtiovarainministeri Juho Vennolan hallituksessa 9.4.1921 - 2.6.1922, Kyösti Kallion hallituksessa 14.11.1922 - 18.1.1924; Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1924 - 1927; pääministeri 1.12.1939 - 19.12.1940; tasavallan presidentti 1940 - 1944.

Tuomittu sotasyyllisenä kymmenen vuoden kuritushuonerangaistukseen 21.2.1946; armahdettu 19.5.1949.

Jäsenyydet: Useiden Kansainliiton taloudellisten asiantuntijakomiteoiden jäsen 1927 - 1939, 1940; Suomen Vientiyhdistyksen hallituksen jäsen; Veronmaksajain Yhdistyksen hallituksen jäsen; Suomen Kulttuurirahaston perustaja ja kunniaesimies 1937.

Kunnianosoitukset: Lukuisia koti- ja ulkomaisia kunniamerkkejä; valtiotieteen kunniatohtori Helsinki 1956.

TUOTANTO. Maailmanpula ja sen synnyttämä pessimismi. 1931; Maailman finanssikriisi. 1932; Ratkaisun hetkiä. 1941 (puhekokoelma); Onko pienillä kansoilla oikeutta elää. 1943.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Risto Rytin arkisto, Kansallisarkisto.

A. Krohn, Kuka on tuo mies : valtiomiehen kirjoittamattomat muistelmat. 1971; Risto Ryti : muistokirja Suomen tasavallan viidennestä presidentistä. 1956; R. Ryti, Risto Rytin päiväkirjat 1940 - 1944 : käymme erillistä sotaamme. 2006; K. Skyttä, Ei muuta kunniaa : Risto Rytin kujanjuoksu 1939 - 1945. 1989; J. Suomi, Kohtalona yksinäisyys : Risto Rytin tie Suomen politiikan johtoon. 1989; Tasavallan presidentit : sodan ja rauhan miehet 1940 - 1956. 1993: M. Turtola, Risto Ryti; M. Turtola, Risto Ryti : elämä isänmaan puolesta. 1994; S. Virkkunen, Ryti : myrskyajan presidentti. 1985.

Ooppera: I. Kuusisto, Vapauden vanki. 2007.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: K. Räike. 1979, Huittinen; V. Myller, Vastuun vuodet. 1994, Hesperian puisto, Helsinki; K. Kallio. Helsingin yliopisto. Reliefit: Porin lyseon aula. Maalaukset: A. Favén. 1939, Suomen Pankki; E. Tilvis. 1955, Valtioneuvoston linna. Mitalit: N. Terno. 1967; Risto Ryti -seuran mitali; Suomen kulttuurirahaston Risto Ryti -mitali. Muistolaatat: koulukortteerin kohdalla, Pori; synnyinkodin paikalla, Loiman kylä, Huittinen.

RISTO RYTIN MUKAAN NIMETTY. Risto Ryti -seura 1994; kadut Helsinki 1959, Huittinen; postimerkki 1941; veturi, Valtion Rautatiet; Risto Ryti -sali, Huittinen; Risto Ryti -osasto, Huittisten museo.

Kirjoittaja(t): Martti Turtola

Julkaistu 7.6.2000 (päivitetty 30.10.2007)

Artikkelitekstin pituus: 31798 merkkiä
Kansallisbiografia-verkkojulkaisu
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Yhteystiedot

Biografiakeskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Hallituskatu 2 B, Helsinki



Ota yhteyttä
Palaute

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI

Palaute Yhteystiedot