Vapaasti luettava artikkeli

Relander, Lauri Kristian (1883 - 1942)

tasavallan presidentti

Relander, Lauri Kristian (1883 - 1942)
Uuden Suomen kuva-arkisto.

Lauri Kr. Relander on Suomen presidenteistä tuntemattomin. Häntä on pidetty värittömänä ja heikkonakin presidenttinä, joka sisäpoliittisesti rikkinäisenä aikana antoi johdatella itseään ilman omaa selkeää linjaa. Ulkopolitiikassa Relanderin kaudella jatkettiin eristäytymisen politiikkaa, vaikka presidentti toisaalta teki arvokasta työtä edustamalla Suomea ulkomailla ja luomalla valtionpäämiestason suhteita naapurimaihin.

Valtakunnanpolitiikassa varsin tuntemattoman Viipurin läänin maaherran Lauri Kristian Relanderin valinta tasavallan presidentiksi helmikuussa 1925, K. J. Ståhlbergin kieltäydyttyä ehdokkuudesta, oli melkoinen yllätys. Reissu-Lassiksi kutsuttu presidentti avasi valtiovierailujen sarjan ja oli kysytty vieras kotimaisissa tapahtumissa. Relanderin presidenttikausi oli sisäpoliittisesti rikkinäistä aikaa. Ulkopolitiikassa jatkettiin olosuhteiden pakosta eristäytymisen politiikkaa. Presidenttikauden loppua sävyttivät voimistuva kommunisminvastainen toiminta ja oikeistoradikalismin nousu. Ristiriidat Maalaisliiton vahvan miehen Kyösti Kallion kanssa ja liian myönteinen asenne lapuanliikettä kohtaan johtivat siihen, ettei Maalaisliitto asettanut Relanderia uudelleen ehdolle presidentiksi 1931.

Tutkija

Kurkijoella, Laatokan rannalla Sortavalan ja Käkisalmen puolivälissä sijaitsevassa karjalaispitäjässä syntyneen Lars Kristianin - nimi suomentui kouluvuosina Lauriksi - isä oli Kiihtelysvaaran kappalaisen poika, agronomi Evald Kristian Relander ja äiti rovastintytär Gertrud Maria Olsoni. Keskinkertaisen ylioppilastodistuksen saaneen Lauri Kristianin opintie kulki isän jälkiä agronomiksi.

Filosofian kandidaatin tutkinnon pääaineina olivat maanviljelyskemia ja maanviljelystalous. Relanderin opiskellessa yliopistollinen maanviljelysopetus otti vasta ensi askeliaan. Uudenaikaisessa maataloudessa eivät riittäneet pelkästään isiltä pojille periytyneet tiedot ja taidot. Maatalous käytti hyväkseen yhä enemmän tieteen uusimpia tuloksia kasvinviljelyssä ja karjataloudessa. Maatalousopetus eteni tästä syystä monella rintamalla nopeasti, ja siitä tuli myös se ala, jolla Relander loi ensimmäisen uransa. Hän oli valmistuttuaan kymmenen vuotta Valtion maanviljelystaloudellisen koelaitoksen assistenttina1908 - 1917. Siementen itävyyttä käsitelleellä saksankielisellä väitöskirjallaan Relander on eräs maatalouden koetoiminnan ja kasvinjalostuksen tärkeistä kehittäjistä Suomessa. Hänet promovoitiin tohtoriksi 1914. Hänen tutkimustuloksiaan ja tutkimustapaansa kuitenkin kritisoitiin voimakkaasti hänen yrittäessään turhaan hakea dosentuuria yliopistosta. Ratkaisevan tyrmäävän lausunnon antoi sittemmin pääministerinäkin toiminut professori A. K. Cajander.

Maalaisliitossa

Maalaisliitossa jo vuosia mukana olleesta Lauri Kr. Relanderista tuli tieteellisen uran kariutumisen jälkeen virkamies ja poliitikko. Liittyminen pieneen ja köyhään maalaispuolueeseen 1907 oli akateemisia kannuksia hankkineelle maisteri Relanderille nimenomaan aatteellisen samaistumisen tulosta. Se ei voinut olla opportunismia ainakaan sen jälkeen, kun puolue oli saanut ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vain yhdeksän kansanedustajaa, mikä oli puolueen jäsenille suuri pettymys. Maalaispuolueesta ei tullut sellaista kansan enemmistön, maatalous- ja maaseutuväestön valtapuoluetta, joksi se oli tarkoitettu. Herravihaisessa puolueessa Relander oli taustaltaan joka tapauksessa poikkeus. Toisaalta juuri hänen koulutustaustansa synnytti poliittista nostetta. Seurallinen ja sovitteleva Relander valittiin kansanedustajaksi ensimmäisen kerran 1910. Maalaisliiton johtomiesten joukkoon hän nousi vuoden 1917 paikkeilla.

Suomen itsenäistyminen ja kansalaissodan lopputulos käänsivät Relanderin poliittisen uran nopeaan nousuun. Maalaisliiton voimistuminen ja parlamentaarisen voiman kasvu vaali vaalilta (26 kansanedustajaa 1917 ja 42 kansanedustajaa 1919) avasi puolueen edustajille yhä tärkeämpiä tehtäviä, joihin akateemisesti koulutettu, kielitaitoinen ja esiintymiskykyinen Relander oli hyvin sopiva valinta. Hän oli eduskunnan puhemies vuoden 1919 ja osittain vuoden 1920 valtiopäivillä. Jälkimmäisenä vuonna hänet nimitettiin Viipurin läänin maaherraksi. Läänin kansanedustajat yli puoluerajojen halusivat hänet tähän tehtävään.

Relanderin presidenttikauden poliittinen toimintamalli tuli hyvin näkyviin jo hänen presidenttikautta edeltävissä tehtävissään. Hänen sydäntään lähimpänä oli maalaisväestön, erityisesti maataloustuottajien onni ja menestys. Rajaseudun maaherrana Relander puhui ja toimi kurin ja järjestyksen ylläpitämiseksi alueella ja osallistui aktiivisesti vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön.

Vaikka Relander oli ihmisenä ja poliitikkona sovintoon pyrkivä, hän ei ollut kompromissihakuinen millä ehdoilla tahansa. Relanderin mielestä kansallinen sopu edellytti vasemmistolta demokraattisten pelisääntöjen hyväksyntää, oikeistolta tasavallan hyväksymistä ja nationalisteilta kielisopua. Mielipiteensä Relander toi suorasukaisesti esiin puheenvuoroissaan ja lehtikirjoituksissaan jopa oman puolueensa johtohenkilöitä ärsyttävällä tavalla.

Ministeriä, saati pääministeriä, Relanderista ei 1920-luvulla tullut, vaikka tälläkin spekuloitiin. Tämä kariutui siihen, että presidentti Ståhlberg ei valinnut häntä kertaakaan hallituksen muodostajaksi. Ministerinpaikka jäi saamatta, koska Relanderilla ei ollut ratkaisevissa vaiheissa riittävää kannatusta omassa puolueessaan. Relanderin poliittisesta yksityisyritteliäisyydestä suivaantuivat vuorotellen Maalaisliiton vahvat miehet Santeri Alkio ja Kyösti Kallio.

Presidentinvaalit

Suomen ensimmäisen presidentin, K. J. Ståhlbergin, valitsi eduskunta. Vuonna 1925 valittiin ensimmäisen kerran vaaleilla 300 tasavallan presidentin valitsijamiestä. Huonoissa sääoloissa 15. - 16.1.1925 pidettyjen vaalien äänestysprosentti jäi alhaiseksi, 39,7 prosenttiin. Erityisesti vasemmiston äänestäjät äänestivät laiskasti, koska etukäteen tiedettiin, että presidentti valittaisiin porvarillisten ehdokkaiden joukosta.

Maalaisliiton ehdokkaaksi vain 41-vuotias Lauri Kr. Relander nostettiin vasta valitsijamiesvaalien jälkeen, päivää ennen lopullista äänestystä. Hän oli puolueensa karjalaissiiven esiin nostama yllätysehdokas, jonka valinnalle hetki oli otollinen, kun puolueen muut vahvat nimet Santeri Alkio, Kyösti Kallio ja E. Y. Pehkonen olivat kieltäytyneet. Kallio vastusti puolueen oman ehdokkaan asettamista ja kannatti edistyspuolueen Risto Rytin valintaa presidentiksi.

Valitsijamiesten äänestyksessä Relanderin valinnan presidentiksi ratkaisi se, että häneen kohdistui vähemmän vastustusta kuin Risto Rytiin. Rytiä pidettiin Maalaisliitossa ja osassa edistyspuoluetta maatalousvihamielisenä poliitikkona. Toisaalta edistyspuolue piti tiukasti kiinni Rytistä eikä taipunut Maalaisliitolle mieluisamman edistyspuoluelaisen, J. H. Vennolan, valintaan. Maanpuolustushenkisenä oikeistomaalaisliittolaisena Relander sopi kokoomukselle ja kielipoliittisesti maltillisena miehenä ruotsinkielisille valitsijamiehille, jotka muistivat, että hänen vaimonsa Signe Relander oli ruotsinkielinen. "Int' röstade vi på Lauri Kristian utan fru Relander", letkautti Georg Schauman vaalien jälkeen. Kolmannessa äänestyksessä Relander löi Rytin Maalaisliiton, kokoomuksen ja Ruotsalaisen Kansanpuolueen äänin 172 - 109. Kommunistit äänestivät tyhjää.

Ristiriitaisia tunteita herättävä presidentti

Lauri Kr. Relander herätti Suomen poliittisen eliitin piirissä presidenttikautensa aikana hyvin ristiriitaisia tunteita. Yhtäältä hän teki edelleenkin monia itsenäisiä ratkaisuja, jotka ärsyttivät maalaisliittolaisia puoluetovereita, toisaalta presidentti oli altis vaikutukselle ja kuunteli juoruja, joista hän helposti myös loukkaantui. Hän uskoi herkästi henkilöitä, joihin hän luotti, mutta itsetunnoltaan heikon presidentin välit näihin luotettuihin saattoivat monta kertaa joutua myös koetukselle. Herkkähipiäisyys näkyy selvästi Relanderin postuumisti julkaistuista päiväkirjoista.

Presidenttikaudella Relanderin kompastuskiveksi muodostui paitsi hänen kokemattomuutensa valtakunnan politiikassa myös hänen nuori ikänsä, minkä vuoksi poliittinen eliitti ei oikein osannut ottaa häntä vakavasti. Puuhakas ja puhelias presidentti saattoi toimia linjattomasti, mihin poliittiset vastustajat tarttuivat herkästi. Toisaalta tällainen linjattomuus rapautti Relanderin kannatusta häneen alun perin myönteisesti suhtautuneidenkin keskuudessa.

Relander ei ollut K. J. Ståhlbergin tavoin poliittisen ohjelman toteuttaja vaan eteen tulevien asioiden ja ongelmien ratkoja. Hänen oikeudenmukaisuuttaan ja tasapuolisuuttaan verbaalisella tasolla toistuvasti korostava linjansa saattoi näyttää heikkoudelta. Ståhlbergin varjo seurasi Relanderia kiusallisesti kaikkialle: heitä verrattiin jatkuvasti keskenään.

Relander ajautui vastakkain erityisesti Maalaisliiton vahvan miehen Kyösti Kallion kanssa. Maalaisliiton karjalaissiipi oli peitellymmin tai näkyvämmin kritisoinut puolueen pohjalaiskomentoa jo aiemmin. Kysymys oli myös henkilökemiasta, sittemmin myös poliittisista linjanvedoista. Niinpä Relander suhtautui nousevaan oikeistoradikalismiin Kalliota myötämielisemmin ja suvaitsevammin. Maalaisliiton johtajuustaistelussa, joka henkilöityi sittemmin Kyösti Kallioon ja J. E. Sunilaan, Relanderin sympatiat olivat jälkimmäisen kannalla. Sunilan, joka myös oli maataloustutkija, Relander tunsi pitkältä ajalta. Presidentin henkilösuhteiden arkuutta kuitenkin kuvaa, että hänen välinsä voimakastahtoiseen Sunilaan, joka tarvittaessa nopeasti ja epäkunnioittavasti ojensi presidenttiä, olivat välillä täysin poikki.

Relanderin presidenttikauden hallitukset olivat yhtä lukuun ottamatta vähemmistöhallituksia. Toistuvat epäonnistumiset enemmistöhallitusten muodostamisessa eivät kuitenkaan perimmältään johtuneet Relanderin henkilöstä. Puolueiden välit olivat kireät ja henkilökohtaiset ristiriidat melkoisia.

Vaikka Relander suhtautui vasemmistoon tunnepohjaisen kielteisesti, hän antoi arvostamansa Väinö Tannerin muodostaa vuoden 1926 lopulla sosiaalidemokraattisen vähemmistöhallituksen. Hän halusi sitoa sosiaalidemokraatit vahvemmin parlamentaarisen järjestelmän kannattajiksi ja samalla tietoisesti herättää eripuraisen valkoisen Suomen yhteistyöhön osoittamalla, että muitakin hallitusvaihtoehtoja oli.

Tanner joutui pääministeriyden lisäksi hoitamaan kolme ja puoli kuukautta myös presidentin tehtäviä, kun Relander sairastui keväällä 1927 ilmeisesti influenssan jälkitautina saamaansa nivelsairauteen. Tilanne oli välillä niin vakava, että lääkärit epäilivät Relanderin toipumista. Presidentin sairasloman aikana sosiaalidemokraatti Tanner otti Helsingin Senaatintorilla vastaan armeijan lippupäivän paraatin, mikä herätti arvostelua poliittisen kentän vasemmalla laidalla ja hämmennystä oikeistossa.

Ulkopoliittisissa kysymyksissä Relander luotti erityisesti Hjalmar Johan Procopéhen. Tämä oli ulkoministerinä Relanderin presidenttikauden loppuajan joulukuusta 1927 helmikuuhun 1931. Suomen turvallisuuspolitiikassa jatkettiin vaihtoehtojen puutteessa "loistavan eristäytymisen" politiikkaa, millä tähdättiin erityisesti riippumattomuuteen Neuvostoliitosta. Relanderin käsitys Neuvostoliitosta oli sama kuin muiden ei-sosialistien. Hän olisi mieluusti nähnyt bolshevistisen järjestelmän Venäjällä kaatuvan. Korrekti suhtautuminen Neuvostoliittoon tarkoitti enimmillään sitä, että Relander tapasi helmikuussa 1930 Neuvostoliiton Suomen-lähettilään, mikä nosti poliittisessa oikeistossa vastalausemyrskyn. Suomella oli Relanderin ajatuksissa sillanrakentajan rooli Skandinavian ja Baltian maiden välillä. Suomen kannalta skandinaavis-balttilainen unioni, jolla olisi hyvät suhteet Englantiin ja Saksaan, turvaisi rauhan myös itään. Sen sijaan puhtaaseen reunavaltiopolitiikkaan Relander suhtautui kielteisesti.

Liittoutumattomuuden politiikasta huolimatta Relander avasi yhteyksiä ulkomaailmaan tekemällä valtiovierailut Viroon, Ruotsiin, Latviaan, Tanskaan ja Norjaan. Relanderin matkat olivat nuoren kansakunnan kansainvälisen esiintymisen kannalta tärkeitä. Ne loivat vierailumaissa saamansa suuren julkisuuden ansiosta kuvaa Suomesta. Salonkikelpoinen ja sympaattinen presidentti keräsi myötätuntoa Suomelle ja antoi Suomesta vakaan ja sivistyneen yhteiskunnan vaikutelman. Relander oli välitön esiintyjä, mikä teki hänestä myös kysytyn kotimaisten tapahtumien arvovieraan tai juhlapuhujan. Tällaisiin tapahtumiin hän myös mielellään osallistui.

Presidentin matkoihin suhtauduttiin kotimaisessa sanomalehdistössä osaksi kriittisesti, ja pilapiirtäjät ammensivat niistä aineistoa. Irvileuat lohkaisivat, että Suomi oli saanut juristipresidentin jälkeen turistipresidentin. Relanderia kutsuttiin Resanderiksi tai Reissu-Lassiksi. Kansalaisissa presidentin kotimaan- ja ulkomaanmatkat ja vastavierailut herättivät myös paljon myönteistä kiinnostusta. Ne olivat viikkolehtien ja sanomalehtien näkyvää uutisantia. Voikin sanoa, että Relander kansanomaisti presidentin alas jalustalta, jonka pidättyväinen Ståhlberg oli rakentanut. Erityisen tärkeitä olivat Relanderin matka Ruotsiin ja Gustaf V:n valtiovierailu Suomeen, sillä Ståhlberg oli kieltäytynyt korkean tason vierailuista Ahvenanmaan kriisiin ja reunavaltiopolitiikan takia.

Presidenttikausi päättyy

Lauri Kr. Relanderin toivoma toinen presidenttikausi kariutui siihen, ettei Maalaisliitto 1931 valinnut presidenttiehdokkaakseen häntä vaan Kyösti Kallion, joka ei tällä kertaa kieltäytynyt.

Relander oli tukenut lapuanliikkeenä alkanutta kommunisminvastaista taistelua. Valtiopäivien avajaisissa elokuun alussa 1929 hän totesi kansan odottavan eduskunnalta ja hallitukselta määrätietoista toimintaa kommunistien harjoittamaa rikollista kiihotusta kohtaan. Lapuanliikkeessä hän näki kansan terveen reaktion yhteiskunnanvastaista toimintaa kohtaan. Vaikka presidentti kavahti oikeistoradikalismiin liittyvää laittomuutta, hänen suhtautumistaan liikkeeseen pidettiin yleisesti horjuvana. Relanderin harmiksi hänen puheensa ja toimensa ymmärrettiin lapuanliikkeeseen kriittisesti suhtautuvissa piireissä oikeistoradikalismin myötäilyksi. Hän itse piti pahimpana virheenään kädenpuristusta Vihtori Kosolan kanssa talonpoikaismarssin yhteydessä heinäkuussa 1930. Tätä käytettiin symbolina presidentin harkitsemattomuudesta.

Presidentinvaalien aikaan tammi - helmikuussa 1931 Relander, nähtyään olemattomiksi omat mahdollisuutensa tulla valituksi, vaikutti jopa ratkaisevasti siihen, että hänen puoluetoverinsa Kyösti Kallio putosi vaalin kolmannelta kierrokselta. Hän oli tyytyväinen siihen, että presidentiksi tuli P. E. Svinhufvud, jonka hän oli nimittänyt pääministeriksi 1930 palauttamaan laillista järjestystä maahan. Relander oli tehnyt Svinhufvudista ensin eräänlaisen varjopääministerin Kyösti Kallion johtaman kapeapohjaisen maalaisliittolaisen hallituksen vielä hallitessa. Lisäksi Svinhufvud muodosti porvarillisen koalitiohallituksensa kesällä 1930 sen jälkeen, kun Kallion hallitus oli eronnut painostuksen takia, vaikka se oli juuri saanut eduskunnalta luottamuslauseen.

Presidenttikautensa jälkeen Relander toimi Suomen Maalaisten Paloapuyhdistyksen (sittemmin Keskinäisen Palovakuutusyhtiön) toimitusjohtajana varhaiseen, sydäninfarktin aiheuttamaan kuolemaansa 1942 saakka. Toisin kuin edeltäjänsä K. J. Ståhlberg Relander ei presidenttikautensa jälkeen palannut politiikkaan, vaikka hän seurasikin sitä kiinnostuneesti. Valtiollisiin tilaisuuksiin hän osallistui lähinnä monien juhlatilaisuuksien arvovieraana.

Vaimonsa Signen, helsinkiläisen kauppiaantyttären, kanssa Relanderilla oli kaksi lasta. Vapaa-aikoinaan hän viihtyi perheineen Karjalassa ja Viipurissa. Hänellä oli vuodesta 1924 lähtien Viipurin maalaiskunnassa edustava Pamppusaaren puutarhatila, jota hän innokkaasti viljeli puutarhurinsa kanssa. Pamppusaari oli Relanderin levähdyspaikka ja henkireikä myös työntäyteisinä ja kiihkeinä poliitikkovuosina. Helsingin-vuosinakin se oli hänen oikea kotinsa, jonne hänen piti siirtyä eläkevuosia viettämään. Niitä ei koskaan tullut. Toisen maailmansodan jälkeen Pamppusaari jäi Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle.

Toisen maailmansodan jälkeen Relander on ollut Suomen presidenteistä tuntemattomin, eikä häneen ole kohdistunut poliittisia intohimoja. Relanderin jälkimaine on ollut vähättelevä ja vaisu. Relander ei ollut sellainen kansanjohtaja, jota olisi pyritty vetämään takaisin politiikkaan 1930-luvulla. Toisaalta Relanderia ei tarvinnut arvostellakaan, sillä hänestä ei ollut presidenttikauden jälkeen poliittista uhkaa kenellekään. Hän oli ja pysyi syrjässä.

Toisen maailmansodan jälkeinen poliittinen ilmapiiri vain vahvisti sitä varsin kielteistä jälkikuvaa, joka Lauri Kr. Relanderin presidenttikaudesta ja oikeistoradikalismin myötäilystä oli jäänyt. Relanderin omassa Maalaisliitto-Keskustapuolueessa kenenkään ei tarvinnut tai kannattanut puolustaa Relanderin nimeen sidottua politiikkaa. Presidentin päiväkirjojen tultua julki 1967 - 1968 voitiin todeta, ettei Relander ollut sittenkään niin heikko presidentti, kuin hänen poliittiset vastustajansa olivat antaneet ymmärtää. Samalla päiväkirjat kertoivat karulla tavalla, että hyväntahtoinen ja herkkätunteinen Relander joutui presidentiksi tullessaan astumaan saappaisiin, jotka olivat hänelle liian suuret. Kuitenkin myös Relanderia kunnioitettiin pystyttämällä hänelle 1996 Helsingin Hesperianpuistoon Matti Peltokankaan suunnittelema muistomerkki.

Lars Kristian Relander, Lauri Kristian S 31.5.1883 Kurkijoki, K 9.2.1942 Helsinki. V agronomi, maanviljelysneuvos Evald Kristian Relander ja Gertrud Maria Olsoni. P 1906 - Signe Maria Österman S 1886, K 1962, PV lihakauppias Johan Fredrik Österman ja Johanna Karolina Jusell. Lapset: Maja-Lisa (Baeckman) S 1907, K 1990, kirjaaja; Ragnar Olavi Kristian S 1910, K 1970, taidemaalari.

URA. Ylioppilas 1901; filosofian kandidaatti 1905; agronomi 1906; filosofian maisteri 1907, lisensiaatti 1912, tohtori 1914.

Maatalousaineiden opettaja Itä-Karjalan kansanopistossa Impilahdella 1906 - 1907; Suomen kylvösiemenyhdistyksen assistentti 1907; Suomen maanviljelystaloudellisen koelaitoksen kasvinviljelyslaitoksen assistentti 1908 - 1917; Keskusosuusliike Hankkijan Tampereen konttorin siemenosaston johtaja 1917 - 1918; maataloushallituksen kasvintuotanto-osaston päällikkö 1918 - 1920; Viipurin läänin maaherra 1920 - 1925; Suomen maalaisten paloapuyhdistyksen, sittemmin keskinäisen palovakuutusyhtiön toimitusjohtaja 1931 - 1942.

Maalaisliiton kansanedustaja (Viipurin läänin itäinen vaalipiiri) 1917 - 1920; eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja 1918; pankkivaltuusmies 1918 - 1920; eduskunnan puhemies 1919 - 1920; tasavallan presidentti 1925 - 1931.

Kunnianosoitukset: Belgian Leopoldin suurr.; Latvian Kolmen Tähden suurr. kk.; Norjan Pyhän Olavin suurr. kk.; Puolan Valkoisen Kotkan kmr.; Ruotsin Serafiimi-r. kmr.; Tanskan Elefantti-r. kmr.; Viron Kotkanristin suurr.; Viron Vapaudenristin K 1; lukuisia koti- ja ulkomaisia kunnia- ja arvomerkkejä. Maataloustieteen kunniatohtori Norja 1926.

TUOTANTO. Karjanlannan kokoamisesta ja hoidosta. 1907; Kaniininhoidosta. 1910; Maanviljelyskoetoiminnasta ja kasvinjalostustyöstä Tanskassa, Norjassa sekä osittain myös Ruotsissa. 1910; Studien über die Verwendbarkeit der Präzipitinreaktion in der Samenprüfung. 1911 (väitöskirja); lukuisia julkaisuja ja kirjoituksia maatalouden koetoiminnasta ja kasvinjalostuksesta.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Lauri Kristian Relanderin arkisto, Kansallisarkisto.

L. K. Relander, Presidentin päiväkirja I - II. 1967, 1968; Tasavallan presidentit 1 : tasavalta perustetaan 1919 - 1931. 1992: J.-P. Pietiäinen, Lauri Kristian Relander.

Muu kirjallisuus: E. Vasara, Raskailta tuntuivat askeleet : Lauri Kristian Relanderin elämäkerta. 2013.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: M. Peltokangas. 1996, Helsinki. Maalaukset: E. Järnefelt. 1924, eduskunta; E. Snellman. 1925, valtioneuvoston linna. Muistolaatat: Asuintalo, Vantaa. Mitalit: T. Sakki. 1968.

LAURI KRISTIAN RELANDERIN MUKAAN NIMETTY. Relanderinaukio 1959, Helsinki; Reissu-Lassin polku, Relanderinpiha, Vantaa; postimerkki 1983.

Kirjoittaja(t): Jukka-Pekka Pietiäinen

Julkaistu 7.6.2000 (päivitetty 10.6.2015)

Artikkelitekstin pituus: 18157 merkkiä
Kansallisbiografia-verkkojulkaisu
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Yhteystiedot

Biografiakeskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Hallituskatu 2 B, Helsinki



Ota yhteyttä
Palaute

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI

Palaute Yhteystiedot