• Etusivu
• Verkkojulkaisut
• Kirjat
• Biografiakeskus
• Linkit
• SKS

Vapaasti luettava artikkeli

Kallio, Oiva (1884 - 1964)

arkkitehti

Heinrich Iffland. Uuden Suomen kuva-arkisto.

Oiva Kallio tunnetaan Helsingin keskustasuunnitelman tekijänä, varhaisena helsinkiläisen funktionalismin toteuttajana ja Villa Oivalan arkkitehtina. Lisäksi hänet muistetaan rakentamisperinteen ja arkkitehtuurin historian ihailijana ja soveltajana, mutta myös edistyksellisenä kokeilijana, joka omaksui uusia piirteitä ja teknisiä uutuuksia rakennuksiinsa. 80-vuotiaana kuolleen Kallion tuotanto antaa suomalaisesta arkkitehtuurista mielenkiintoisen pitkittäisleikkauksen puolen vuosisadan ajalta.

Rakennustaiteen museon arkistossa säilytettävä Oiva Kallion piirustusjäämistö ei ole kovin suuri. Osaltaan tähän on vaikuttanut Kallion piirustustapa. Hän mahdutti mielellään kaiken oleellisen yhdelle piirustusarkille: pohjapiirustuksen, julkisivut, leikkauksen ja joitain selventäviä yksityiskohtia. Käytännöllisyyden leimaamien piirustusten lisäksi arkistossa ovat myös ulkomaanmatkoilla tehdyt rehevät ja värikylläiset luonnoskirjat, joissa Kallio on päästänyt taiteilijan kykynsä näkyviin.

Oiva Kallio valmistui arkkitehdiksi Polyteknillisestä opistosta 1908. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli Arkkitehtuuri- ja rakennustoimisto von Essen - Kallio - Ikäläinen, jossa hänen isoveljensä Kauno S. Kallio oli osakkaana. Oman toimiston Oiva Kallio perusti 1912. Hän saavutti mainetta arkkitehtina voitettuaan joko yksin tai yhdessä veljensä Kauno S. Kallion kanssa arkkitehtuurikilpailuja. Ehdotuksista useat jäivät kuitenkin toteuttamatta. Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan toimitalon suunnittelukilpailun voittanut ehdotus 1919 oli veljesten ensimmäinen yhteinen toteutettu kilpailutyö. Lisäksi yhteisistä kilpailutöistä toteutui vain Imatran voimalaitoksen rakennukset (1926 - 1929). Oiva Kallion ensimmäinen kilpailuvoiton perusteella toteutettu itsenäinen työ oli Karkun kirkko (1911 - 1913).

Kallion uran huippu ajoittui 1920-luvun puoleenväliin. Hänen merkittävin menestyksensä oli Helsingin keskustakilpailun voitto 1925. Kallion kilpailuehdotus noudatti traditionaalista monumentaalisuunnittelua symmetrisine torimuodostelmineen ja umpikortteleineen. Toteutuessaan Kallion keskustasuunnitelma olisi luonut pääkaupungin historiallista hierarkiaa ajatellen uuden, tasavaltaisen ytimen eduskuntatalon ympäristöön vastapainoksi keisarilliselle Senaatintorille. Kallion suunnitelmaa ei koskaan toteutettu, vaikka hänen toimistonsa työstikin jatkosuunnitelmaa kilpailuehdotuksen pohjalta vuoteen 1927. Arkkitehti Elsi Borgin piirtämissä uuden ehdotuksen perspektiivikuvissa kaupunkikuva oli muuttunut selvästi modernimpaan suurkaupunki-ihanteen suuntaan. Verkkaisesti etenevät hevosajoneuvot korvautuivat kaksitasolentokoneilla ja klassistiset rakennusmassat muuntuivat julkisivuiltaan funktionalistisempaan suuntaan. Lähinnä liikenneongelmien vuoksi Kallion suunnitelman muokkausta jatkettiin virkatyönä Helsingin kaupungin asemakaavaosastolla. Työ julkistettiin 1932 kaupungin keskiosien yleisasemakaavaehdotuksena. Alueen asemakaavan ratkaisemiseksi on sittemmin järjestetty kilpailuja ja laadittu monia suunnitelmia, mutta kokonaisvaltaiseen ratkaisuun ei ole päästy, vaan aluetta on rakennettu poikkeuslupien turvin.

Toinen tunnettu Kallion 1920-luvun suunnitelma on arkkitehdin oma kesähuvila Villa Oivala. Sen perusideana on atriumtalo, jossa on suljettu sisäpiha ja yksinkertaisen peristyylin taakse sijoitetut asuinhuoneet. Helsingin itäpuolelle Villingin saareen 1924 rakennettu Villa Oivala poikkesi alueen perinteisistä huviloista. Sitä on kuvattu Kallion omakuvaksi. Kallio on yhdistänyt atriumhuvilaansa myös perinteistä suomalaista kansanrakentamista, ja huvila onkin nimetty pohjalais-pompejilaiseksi klassismiksi. Kallio rakennutti Villinkiin myös erillisen saunarakennuksen, jonka on sanottu olleen monen suomalaisen rantasaunan ja kesämökin esikuva.

Jo Villa Oivalaa aiemmin Kallio oli saavuttanut mainetta menestymällä Suomen ensimmäisissä huvilasuunnittelukilpailuissa. Kulosaaren huvilakilpailussa 1907 hänen ehdotuksensa sijoittui viidenneksi, ja hänen ja Werner von Essenin yhteinen ehdotus neljänneksi. Kotitaide-lehden kilpailussa 1910 ja Otavan kesähuvilakilpailussa 1913 hän sai ensimmäisen palkinnon. Kallion kiinnostus myös pohjoismaiseen, etenkin tanskalaiseen, arkkitehtuuriin näkyy hänen suunnittelemissaan yksityishuviloissa, kuten Gröndahlin huvilassa (1915) ja Allinnassa (1918 - 1919) Riihimäellä.

Kallion maine varhaisena funktionalistina perustuu pääasiassa vakuutusyhtiö Pohjan liiketalon rakennukseen, jonka hän sai suunnitellakseen kilpailuvoiton tuloksena 1928. Rakennuksen suunnittelu ajoittuu aikaan, jolloin kansainvälinen modernismi tuli funktionalismin nimellä vahvasti esiin suomalaisissa arkkitehtuurikilpailuissa ja -keskusteluissa. Pohjan talon myötä Helsingin katukuvaan ilmestyivät ensimmäiset nauhaikkunat. Kaisaniemenkadulle 1930 valmistunutta liiketaloa onkin pidetty Helsingin ensimmäisenä funktionalistisena rakennuksena, ja sen arkkitehtuurin on katsottu muodostaneen helsinkiläisen kaupunkirakentamisen taitekohdan. Vaikka Pohjan liiketalo on perusjäsentelyltään funktionalistinen, siinä on myös klassisistisia muotoaiheita. Kallio osallistui myös vastapäisen Eläkelaitos Elonvaran talon (1930) suunnittelukilpailuun Pohjan talon kaltaisella ehdotuksella, mutta ehdotus ylsi vasta toiselle sijalle. Yrjö Lindegrenin suunnitteleman Elonvaran punatiilisen talon arkkitehtuuri on tavallaan johdonmukaisemmin historiatonta, mutta sen konstruktivistinen ja selkeä arkkitehtuuri on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Kallio ei koskaan luopunut täysin klassismin muotokielestä, vaan sovelsi sitä modernistisiin suunnitelmiinsa. Arkkitehtuurin muutos oli hänen pitkän elämänsä aikana suuri. Kallio valmistui Polyteknillisestä opistosta suomalaisen art nouveaun vaikuttaessa vielä arkkitehtuurin muotokieleen, ja hänen kuollessaan 1964 modernismi oli jo muuntunut toisistaan poikkeaviin linjoihin. Käytännössä Kallion ura päättyi 1950-luvulla. Hänen viimeinen ammattikunnassa huomiota herättänyt rakennuksensa oli Helsingin Kauppakorkeakoulun opettajien asuntola Topeliuksenkatu 7, josta pidetyn kutsukilpailun hän voitti 1950. Vuonna 1952 valmistunut rakennus oli aikanaan hämmästyttävän modernistinen, ja se osoittaa, että Kallio kykeni vielä vanhanakin uudistumaan menettämättä silti arkkitehtuurinsa omaleimaisuutta.

Suunnittelutyönsä ohella Oiva Kallio oli muun muassa Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) puheenjohtaja 1927 - 1928 ja Arkkitehtilehden toimituskunnan jäsen 1927 - 1933. Hän vaikutti suomalaiseen arkkitehtuuriin myös useiden suunnittelukilpailujen kilpailutuomarina.

Oiva Sakari Kallio S 23.7.1884 Alaveteli, K 13.8.1964 Helsinki. V lääninrovasti Pietari Antero Kallio (aiemmin Petter Anders Öst) ja Lydia Charlotta Durchman. P 1909 - 1948 Lempi Helena Lemmitty Durchman, PV piirilääkäri Nils Gustaf Durchman ja Ljuba Sittkoff.

URA. Ylioppilas Vaasan suomalaisesta reaalilyseosta 1904; arkkitehti Polyteknillisestä opistosta 1908.

Arkkitehtuuri- ja rakennustoimisto von Essen - Kallio - Ikäläinen 1908 - 1913; oma toimisto 1912 - .

Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1930; Helsingin kaupungin kiinteistölautakunta 1933.

Jäsenyydet: Suomen Arkkitehtiliitto, hallitus 1924 - 1930, puheenjohtaja 1927 - 1928; Arkkitehti-lehden toimitusvaliokunta (osan ajasta puheenjohtaja) 1927 - 1933; valtion rakennustaidelautakunnan puheenjohtaja 1929 - 1936.

TEOKSET. Katso työluettelo: T. Jeskanen, Oiva Kallio. 2000; P. Leskelä, Arkkitehti Oiva Kallio 1884 - 1964. 1998.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Oiva Kallion piirustusarkisto, Suomen rakennustaiteen museon arkisto; Arkkitehtuurikortisto Oiva Kallio, Suomen rakennustaiteen museo.

Ars : Suomen taide 5. 1990: R. Nikula, Rakennustaiteen 1920-luku- ja 1930-luku; R.-L. Heinonen, Funktionalismin läpimurto Suomessa. 1986; T. Jeskanen, Kansanomaisuus ja rationalismi : näkökohtia Suomen puuarkkitehtuuriin 1900 - 1925 : esimerkkinä Oiva Kallion kesähuvila Villa Oivala. 1998; P. Leskelä, Villa Oivala - arkkitehdin omakuva // Arkkitehti 4/1997; P. Leskelä, Arkkitehti Oiva Kallio 1884 - 1964. 1998; S. Paavilainen, Nordisk klassicism i Finland // Nordisk Klassicism 1910 - 1930. 1982; Suomen rakennustaiteen museon arkisto : piirustuskokoelma. 1989.

Kirjoittaja(t): Maarit Henttonen

Julkaistu 13.10.2004

Artikkelitekstin pituus: 6352 merkkiä
Kansallisbiografia-verkkojulkaisu
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

• Lyhenteiden selitykset
• Tekijänoikeudet ja viittaaminen
• Lähetä artikkelista palautetta

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI