Lehesmaa, Arvo (1901 - 1973)

näyttelijä

Lehesmaa, Arvo (1901 - 1973)
Uuskuva. Uuden Suomen kuva-arkisto.

Arvo Lehesmaa oli pitkän linjan älyllisen analyyttinen näyttelijä sekä tunnustettu koomikko niin näyttämöllä kuin elokuvassakin. Hänen menestyksellisiä roolejaan olivat muun muassa Nummisuutarien Esko ja Othellon Jago.

Arvo Nylund syntyi Porissa, kävi kansakoulun jälkeen kauppakoulun ja aloitti työelämän kauppa-alalla. Hänen näyttelijänuransa alkoi harrastajana Porin Työväen Teatterissa. Kun porvarillinen Porin Näyttämö perustettiin 1925, suosituksi osoittautunut Nylund palkattiin sinne iltanäyttelijäksi. Seuraavana vuonna hän avioitui näyttelijä Aino-Inkeri Notkolan kanssa.

Porista Arvo Nylund siirtyi 1928 Viipurin Näyttämölle ja muutti sukunimensä Lehesmaaksi. Jo seuraavana vuonna hän herätti huomiota (->) Aleksisi Kiven Nummisuutarien Eskon roolissa ja osoitti kykynsä älylliseen roolin rakentamiseen ja nopeasti vaihtuvien tunnetilojen hallintaan. Lehesmaa itse arvioi myöhemmin Viipurin aikaa uransa kehittymisen käännekohdaksi. Yleisö piti Lehesmaata koomikkona, vaikka eräät aikalaiset jo näkivät hänen kykynsä laajemminkin. William Shakespearen Othellon Jagon roolissa 1937 näyttelijän laskelmoivan juonitteleva psykologinen ihmiskuva sai lähes varauksettoman tunnustuksen ja oli ponnahduslautana luonnerooleihin.

Sodan jälkeen 1940 Lehesmaa siirtyi Helsingin Kansanteatteri-työväenteatteriin. Tehokkaassa työvireessä ollut näyttelijä oli kiinteästi mukana teatterityössä ja aloitti samalla uransa elokuvanäyttelijänä. 1940-luvun teatterirooleihin kuuluivat muun muassa Othellon Jago, August Strindbergin Kuolemantanssin Kurt sekä Romain Rollandin Dantonin kiihkeän pingottunut ja fanaattinen vallankumoushahmo Robespierre. Toista ääripäätä edusti (->) Edvin Laineen ohjaama (->) Ensio Rislakin näytelmä Ruma Elsa, jossa Lehesmaa nauratti katsojia professori Harjulan roolissa. Kun Laine teki näytelmästä elokuvan 1949, Lehesmaa ja (->) Elsa Turakainen siirtyivät teatteriversiosta elokuvarooleihin. Elokuvan arvosteluissa Lehesmaan ja Turakaisen teatterimainen näytteleminen koettiin kuitenkin epäsuhtaisena nimiroolia näytelleen (->) Eeva-Kaarina Volasen eleiltään säästeliäämpään työskentelyyn verrattuna.

Kansanteatteri-työväenteatterista Lehesmaa kiinnitettiin 1955 Suomen Kansallisteatteriin, josta hän jäi eläkkeelle 1967. Elokuvia hän teki yhtämittaisesti vuodesta 1940 syksyyn 1962 ja vielä kaksi pikkuroolia 1968 ja 1969 - kaikkiaan 82 elokuvaroolia elämänsä aikana. Tärkeitä rooleja olivat Majuri Hugo Hector elokuvassa Mikä yö!, Kupletti-Fransu Laitakaupungin laulussa, Katarina kaunis leski -elokuvan postimestari, Radio tekee murron -elokuvan selostusosaston päällikkö, Valkoisen peuran poppamies, Herrojen Eevan psykiatri, Viisi vekkulia -elokuvan professori Sinimaa ja johtaja Rygseck elokuvassa Komisario Palmun erehdys.

Lehesmaan näyttelijänlaatu ulottui koomisista rooleista traagisiin; kyvykkäänä laulajana ja liikunnallisesti ketteränä hän menestyi niin opereteissa kuin revyynäytelmissä sekä laulutaitoa vaativissa elokuvarooleissakin. Myös ohjaustöistään Lehesmaa sai positiivisia arvioita, joskin näkyvimmän uransa hän loi näyttelijänä. Hänen pitkän linjan näyttelijäoppinsa perustui lähinnä stanislavskilaiseen metodiin. Näyttämöllä Lehesmaalla oli luontainen kyky olla rohkea, vapautunut ja intensiivinen. Hän oli luotettu ja luotettava uurastaja, joka ei hyljeksinyt pientäkään roolia ja jolle näyttelijän työ oli elinikäinen kutsumus.

Arvo Aleksander Nylund vsta 1928 Lehesmaa S 22.10.1901 Pori, K 18.5.1973 Helsinki. V panimotyöläinen Karl Nylund ja Sofia Nyroos. P 1926 - näyttelijä Aino-Inkeri Notkola S 1903, K 1999, PV kansakoulunopettaja, liikemies Frans August Notkola ja kansakoulunopettaja Mathilda Lehtinen. Lapset: Reima Mies Olavi S 1929; Esko Arvo Sakari S 1933.

URA. kansakoulu ja kauppakoulu; laulunopintoja Sofia Roihan johdolla. Useita opintomatkoja Eurooppaan ja Pohjoismaihin 1933 - 1961.

Porin Työväen Teatterin iltanäyttelijä 1923 - 1925; Porin Näyttämö 1925 - 1928; Viipurin Näyttämö 1928 - 1932; Viipurin Kaupunginteatteri 1933 - 1940; Helsingin Kansanteatteri-työväenteatteri 1940 - 1955; Suomen Kansallisteatteri 1955 - 1967.

Elokuvarooleja yhteensä 82, katso K. Uusitalo, Suomen kansallisfilmografia II - VII.

Kunnianosoitukset: Pro Finlandia 1956.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. P. Koski, Kansan teatteri 2 : Helsingin Kansanteatteri. 1987; Suomen kansallisfilmografia 2 - 7. 1989 - 1998.

Kirjoittaja(t): Anne Ahtiainen

Julkaistu 6.9.2001

Artikkelitekstin pituus: 3445 merkkiä
Kansallisbiografia-verkkojulkaisu
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Yhteystiedot

Biografiakeskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Hallituskatu 2 B, Helsinki



Ota yhteyttä
Palaute

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI

Palaute Yhteystiedot