• Etusivu
• Verkkojulkaisut
• Kirjat
• Biografiakeskus
• Linkit
• SKS

Vapaasti luettava artikkeli

Setälä, Emil Nestor (1864 - 1935)

suomen kielen ja kirjallisuuden professori, ministeri, lähettiläs, valtioneuvos

Atelier Rembrandt. SKS, Kirjallisuusarkisto.

Helsingin yliopiston professorina E. N. Setälä määräsi pitkään suomen kielen ja kirjallisuuden tutkimussuunnan. Kansanedustajana, senaattorina ja ministerinä hän oli luomassa itsenäisen Suomen kulttuuripolitiikkaa ja perustuslakeja.

Emil Nestor Setälä oli varhaiskypsä lahjakkuus, joka suomen kielen ja kirjallisuuden professorina nousi nopeasti portaalihahmoksi eräällä kansallisen kulttuurin keskeisimmällä alueella. Setälä oli myös aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja ahkerana kirjoittajana ja poliitikkona. Valtiopäivämiehenä ja kansanedustajana hänen kykynsä pääsivät oikeuksiinsa erityisesti keskeisten perustuslakien valmistelussa nopeasti muuttuvissa valtiollisissa oloissa. Hän oli aloitekykyinen ja tehokas organisaattori, joka Suomen itsenäistyessä loi nuoren valtion kulttuuripolitiikan ja -hallinnon suuntaviivat kirkollis- ja opetusasiain senaattorina (opetusministerinä). Hänen asiantuntemustaan käytettiin hyväksi vielä 1920- ja 1930-luvullakin politiikassa, diplomatiassa ja kulttuurielämässä. Mitä kiistellympi asia ja mitä vaikeampi lainsäädäntö, sitä hanakammin hän otti haasteen vastaan.

Talonpojan lahjakas lapsi opintielle sukulaisten tukemana

Kasteessa nimen Nestor Emil saanut Setälä - hän käänsi myöhemmin etunimien järjestyksen - kuului satakuntalaiseen talonpoikaissukuun, joka oli vuosisatojen ajan viljellyt Kokemäen Sonnilan kylässä isoa Sonnin tilaa. Yhtenäinen sukuselvitys Sonnin (Setälän) isännistä ulottuu 1400-luvulle asti. Ensimmäinen opintielle lähtenyt suvun jäsen oli Emil Nestorin setä Adolf Setälä, joka Turun ruotsalaisessa koulussa otti sukunimen Cedberg. Papiksi lukeneen ja Punkalaitumen kirkkoherraksi päätyneen Adolf Cedbergin pappispojat palasivat kuitenkin suomen kieleen omaksumalla 1876 nimen Leivo. Myös Emil Nestorin vanhempi veli Edvard Optatus kävi ruotsinkielisen oppikoulun Turussa, mutta säilytti Setälä-nimen. Hänestäkin tuli pappi ja lopulta kotiseurakunnan Kokemäen kirkkoherra.

Emil Nestor Setälä osoittautui jo pienenä hyvin luku- ja opinhaluiseksi. Perimätiedon mukaan hän oli kolmivuotiaana ensimmäisen kerran kirkossa kuunnellut hartaasti papin saarnaa. Kotiin palatessa hän oli noussut viljapellon vieressä olevalle kivelle ja kanssakulkijoiden ihmetykseksi puhua paukuttanut papin saarnan sanasta sanaan. Pojalle oli kehittymässä ilmiömäinen muisti.

Isä Otto Setälä sai nälkävuonna 1867 lavantaudin ja menehtyi siihen. Vaikeuksiin joutunut äiti Fia (Sofia) katsoi viisaimmaksi antaa lahjakkaan pojan kasvatiksi lapsettomalle sisarelleen Vilhelmiina Heikkilälle (1836 - 1907). Tämä oli naimisissa serkkunsa Lauri August Palosen (1837 - 1908) kanssa, joka oli kotoisin Nakkilasta Vähä-Teinilän talosta. Brandereiden sivistyssukuun kuuluva Palonen toimi näihin aikoihin kappalaisena Lopella, myöhemmin Kauvatsassa. Uudessa kodissaan Emil Nestor sai tilaisuuden luoda suhteita nuoriin Brandereihin, joista sittemmin Paloheimo-nimisinä tuli merkittäviä talouselämän vaikuttajia. Lopen kulttuuripiiriin kuului myös suomalaisuusmies Georg Zacharias Yrjö-Koskinen, joka hänkin kiinnostui lahjakkaasta Setälästä.

Kasvattivanhemmat lähettivätkin Lopella kansakoulun käyneen Emil Nestorin Hämeenlinnan normaalilyseoon, josta poika sitten kirjoitti laudatur-ylioppilaaksi kymppiä hipovalla koulutodistuksen keskiarvolla.

Kielioppia ja äännehistoriaa

Suomen kielestä suuresti kiinnostunutta Emil Nestor Setälää, kuten muitakin normaalilyseon lukiolaisia, harmitti se, että kieltä oli opiskeltava Eurénin ruotsinkielisen kieliopin avulla. Koulussa suomea ja ruotsia opettavan dosentti Arvid Genetzin rohkaisemana Setälä laati omatoimisesti vaikeaselkoisiin saksankielisiin lähteisiin perehtymällä suomen kielen lauseopin, joka julkaistiin 1880 ja jota luettiin Hämeenlinnan lyseon yläluokilla tekijän ollessa itse koulun seitsemännellä luokalla. Suoritus on saanut tieteelliseen arvoonsa nähden liikaakin legendaarista mainetta, mutta yhtä kaikki se osoitti koulupojassa poikkeuksellista filologista lahjakkuutta.

Koulupoikana Setälä teki Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran stipendiaattina myös murrekeräyksiä kotiseudullaan. Näihin perustuivat varhaistyöt Munapoika (1882) sekä Lauseopillinen tutkimus Koillis-Satakunnan kansankielestä (1883), joissa paljastui myös orastava kiinnostus suomalaiseen kansanrunoudentutkimukseen.

Setälä suoritti 1882 aloittamansa yliopisto-opinnot nopeasti ja loistokkaasti. Hän sai kandidaatin tutkinnossa laudaturit suomessa, latinassa sekä sanskritissa ja vertailevassa kielentutkimuksessa. Kreikassa ja "pakollisessa" kasvitieteessä oli tyytyminen cum laudeen, mutta 16 puoltoääntä oli komea saavutus (dignissimus) ja antoi hänelle priimuksen arvon vuoden 1886 promootiossa.

Väitöskirja suomalais-ugrilaisten kielten modusten ja tempusten kehityksestä valmistui pian promootion jälkeen vuoden 1886 lopussa. Siinä Setälä aukoi aivan uusia uria tuomalla suomalaiseen kielentutkimukseen Saksasta uudenaikaisen "nuorgrammaattisen" tutkimusmenetelmän. Kiitelty väitöskirja nosti hänet pian dosentiksi 23-vuotiaana ja sittemmin vuoden 1890 promootion priimustohtoriksi.

Dosenttina Setälä alkoi koota aineistoa itämerensuomalaisten kielten vertailevaa äännehistoriaa varten. Hän teki 1888 - 1890 tutkimusmatkoja vatjalaisten, vepsäläisten ja liiviläisten luo, mutta opiskeli myös Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Unkarissa ja Konstantinopolissa alan tunnettujen tutkijoiden opastuksella. Laajan tutkimuksen alkuosa ilmestyi nimellä Yhteissuomalainen äännehistoria I - II. Konsonantit (1890 - 1891), mutta vokaaleja koskevan jatko-osan Setälä jätti julkaisematta, koska hän katsoi sen vanhentuneen astevaihteluteorian keksimisen takia. Keskeneräisenäkin tämä teos on katsottava väitöskirjan ohella hänen tieteellisen tuotantonsa painavimmaksi saavutukseksi. Siitä muodostui pitkäksi aikaa suomen kielen tutkimuksen ja opetuksen kulmakivi ja "Setälän koulukunnan" raamattu.

Työn alkuosan Yhteissuomalaisten klusiilien historian (1890) Setälä julkaisi väitöskirjana August Ahlqvistin eläkkeelle siirtymisestä vapautunutta suomen kielen ja kirjallisuuden professuuria varten. Setälän kilpakumppanina oli 16 vuotta vanhempi Arvid Genetz, tuttu opettaja jo kouluvuosilta Hämeenlinnasta. Tämän virkaväitöskirja suomen partikkelimuodoista jäi keskinkertaiseksi, mutta laajempi tuotanto, ikä ja kokemus ratkaisivat nimityksen hänen hyväkseen. Pitkään vireillä ollut viran jako toteutui kuitenkin pian, ja 29-vuotiaasta Setälästäkin tuli professori 1893. Genetz oli ansienniteettioikeudella valinnut suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professuurin, joten Setälälle jäi suomen kielen ja kirjallisuuden professuuri. Rohkeus ja vaikuttamisenhalu paljastuivat tässäkin yhteydessä siinä, että hän ensimmäisenä alkoi heti konsistorin istunnoissa käyttää suomen kieltä.

Virantäyttö oli sujunut kiihkeissä tunnelmissa, ja se viilensi kilpakumppaneiden suhteita pysyvästi. Genetziltä puuttui karisma, jolla Setälä kokosi innokkaat nuoret kyvyt ympärilleen. Asetelma sokaisi arvostuksia liiaksikin. Varjoon jääneen Genetzin tutkimukset vokaalien järjestelmästä on näet oppihistoriallisessa tutkimuksessa arvioitu Setälän vastaavia tutkimuksia luotettavammiksi. Setälä oli raivannut uransa huipulle nopeasti, mutta noususta jäi myös hapan jälkimaku. Fred Karlsson on tutkimuksessaan osoittanut Setälän käyttäneen tutkimuseettisesti arveluttaviakin keinoja.

Kulttuuriorganisaattori

Talonpoikaisilta juurilta ponnistanut E. N. Setälä kiinnittyi professuuritaistelun aikoihin muutenkin tiiviisti akateemiseen sivistyneistöön, sillä hän avioitui 1891 professori Julius Krohnin tyttären Helmi Krohnin kanssa. Yllätyksestä ei voitu puhua, sillä Setälä oli suorittanut suomen kielen tenttinsä juuri Julius Krohnille ja tunsi perheen hyvin myös opiskelutoverinsa ja tulevan lankonsa, dosentti Kaarle Krohnin kautta. Kosketukset suomenkieliseen Krohnien sukuun runsastuivat nyt entisestään; sen sijaan anopin puolelta tuleva Nybergien ruotsinkielinen kulttuurisuku jäi vieraammaksi.

Yliopistonopettajana tarmokas Setälä uudisti aineensa opetuksen suosimalla muun muassa oppilaiden omatoimisuutta kehittävää seminaariopetusta. Hän pystyi pian luomaan ympärilleen lahjakkaista nuorista koostuneen koulukunnan. Setälän asunnossa Korkeavuorenkatu 20:ssa asui vuokralaisina nuoria tutkijanalkuja, kuten J. J. Mikkola ja Yrjö Wichmann. Vuosisadan vaihteessa perhe muutti Merikadun varrelle usean professorin yhteishankkeena rakennettuun Merilinnaan avarampiin tiloihin. Perheen seuraelämä vilkastui, ja lukemattomat koti- ja ulkomaiset tieteellis-taiteelliset yhteydet antoivat sille suorastaan ruhtinaalliset mittasuhteet.

Professorina Setälä julkaisi saksaksi 1896 merkittävän tutkimuksensa astevaihteluteoriasta. Se herätti suurta kiinnostusta, mutta myös arvostelua, eikä sen onnistunut pysyvästi vakiinnuttaa asemaansa. Sitä oli ulkomailla tutkittu jo ennen Setälää, eikä hänkään esittänyt siitä loppuun asti vietyä teoriaa. Setälän tutkijankuvaa alkoi yhä enemmän leimata impulsiivinen hyvien ideoiden esiintuominen, mutta monien kiireiden vuoksi hän ei enää ehtinyt eikä jaksanut kehitellä niitä loppuun saakka. Äännehistoriallisista aihepiireistä Setälä siirtyi etymologiaan ja vanhemmiten suomalaiseen kansanrunouteen ja esihistoriaan, jota käsittelevistä teoksista Sammon arvoitus (1932) on laajin ja merkittävin.

Setälän organisaattorinlahjat pääsivät oikeuksiinsa sitä mukaa kuin hänen arvovaltansa kasvoi. Hänen 1890 Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa tekemänsä aloite johti teossarjan Suomen kielen muistomerkkejä syntyyn. Yhdessä lankonsa Kaarle Krohnin kanssa hän teki aluevaltauksen alkamalla 1901 julkaista aikakauskirjaa Finnisch-ugrische Forschungen. Sarjassa ilmestyi useita Setälän tutkimuksia itämerensuomalaisten kielten äännehistoriasta ja kosketuksista muihin kieliryhmiin. Vuodelta 1906 on muun muassa tutkimus itämerensuomalaisten kielten germaanisten lainasanojen alkuperästä ja kronologiasta.

Yhteistyönä Krohnin kanssa lähti liikkeelle myös Suomen Kansan Vanhat Runot -sarja. Setälä esitti 1890-luvulla myös suunnitelman uusien sanakirjojen laatimisesta. Näiden vuosikymmenien mittaisten jättihankkeiden organisointi ja tukeminen julkisin varoin oli sittemmin näkyvä osa hänen toimintaansa 1920-luvulla, jolloin hän kansanedustajana ja ministerinä saattoi ajaa perustetun Sanakirjasäätiön kehittämistä.

Setälän laatimat suomen kielen oppikirjat, joista jo kouluvuosina syntynyt Suomen kielen lauseoppi oli ensimmäinen, muodostuivat suorastaan käsitteiksi. Lukuisina uusintapainoksina niitä käytettiin oppikouluissa sekä yliopistoissa pitkälle 1900-luvun jälkipuolelle asti. Setälä myös johti 1906 - 1915 keskeistä kielioppikomiteaa.

Setälän luoma lingvistinen tutkimussuunta, jossa äänteiden historian selvittämisellä oli keskeinen merkitys, oli Suomessa hallitsevassa asemassa vielä maailmansotien välillä. Hänen vahva auktoriteettinsa varjosti nuorempien tutkimussuuntien nousumahdollisuuksia. Lingvistisen koulukunnan vaikutus ulottuikin vielä 1960-luvulle asti, vaikka alakynnessä olleet muut tutkimussuuntaukset, kuten strukturaalikielitiede ja generatiivinen kielitiede, pääsivätkin vihdoin toisen maailmansodan jälkeen nousemaan etualalle.

Oikeustaistelija ja opetusministeri

Tarmokas ja kunnianhimoinen E. N. Setälä kuului kuin itsestään niihin yliopistomiehiin, joille tieteellinen ja akateeminen menestys ei riittänyt. Häntä kiinnostivat myös poliittis-yhteiskunnalliset kysymykset. Aikakauslehti Valvojan toimitukseen hän liittyi jo 1886, ja hänen valtiollinen uransa sai vankkaa pohjustusta toiminnasta lehden päätoimittajana 1897 - 1905.

Alun perin "suomettarelaisena" vanhasuomalaisiin kuuluneena hän omaksui sortokauden alkaessa jyrkemmän nuorsuomalaisen politiikan ja joutui myös vallanpitäjän epäilyjen kohteeksi. Valvojan "Spectatorin" kirjeissään hän pyrki tiukan sensuurin puristuksessa ajamaan puolueensa linjaa. Setälä toimi Nuorsuomalaisen Puolueen hallinnossa vuodesta 1902 aina puolueen hajoamiseen 1918 saakka. Savonlinnan hiippakunnan opettajien valitsemana pappissäädyn valtiopäiväedustajana hän kuului 1905 komiteaan, joka laati ehdotuksen uudeksi valtiopäiväjärjestykseksi ja vaalilaiksi. Yksikamarisessa eduskunnassa hän oli tärkeän perustuslakivaliokunnan jäsen sekä puheenjohtaja (1907 - 1908, 1921 - 1922, 1924) ja kuului myös siihen venäläis-suomalaiseen sekakomiteaan, jonka tuli antaa lausuntonsa valtakunnanlainsäädännöstä.

Pitkäaikainen kirjoitustyö Valvojassa hioi Setälän oivia kykyjä käyttää julkista sanaa poliittis-yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Oli luonnollista, että tämä toiminta laajeni suurten päivälehtien ahkeraan avustamiseen vuosikymmenien ajaksi. Länsisuomalaisen, sittemmin Varsinaissuomalaisen osakunnan inspehtorina Setälä oli merkittävä mielipidevaikuttaja myös ylioppilasmaailmassa, mistä kenraalikuvernöörin kanslian täytyi olla hyvin selvillä.

Maaliskuun vallankumouksen jälkeen Setälä nimitettiin Oskari Tokoin senaatin jäseneksi ja kirkollisasiaintoimituskunnan päälliköksi 1917. Sosiaalidemokraattien vetäydyttyä senaatista hän toimi niin sanotussa tynkäsenaatissa talousosaston virkaa toimittavana varapuheenjohtajana (pääministerinä) muutamia kuukausia oloissa, joita sävytti suuri epävarmuus ja levottomuus. Hän jatkoi P. E. Svinhufvudin itsenäisyyssenaatissa kirkollisasiaintoimituskunnan päällikkönä. Itsenäisyysjulistuksen sanamuodon sanotaan olevan paljolti hänen käsialaansa.

Itsenäisen Suomen ensimmäisenä opetusministerinä Setälä osoittautui erittäin kykeneväksi ja monipuoliseksi kulttuuriorganisaattoriksi. Yhdessä kouluhallituksen ylijohtaja Mikael Soinisen kanssa hän hahmotti viivästyneen, merkitykseltään kuitenkin hyvin keskeisen yleisen oppivelvollisuusuudistuksen toteutusta. Hänellä oli vahvasti osuutta myös uskonnonvapausuudistuksen eteenpäin viemisessä.

Uskonnonvapaus oli itsenäistyneen maan ulkoiselle imagolle tärkeä, mutta vasemmistojohtoisen Tokoin senaatin käynnistämänä uudistus oli myös ongelmallinen valtiokirkkojärjestelmään tottuneen kansan reaktioita ajatellen. Setälällä oli asiassa avara kulttuuriliberaali kanta, joka tähtäsi eri kirkkojen tasaveroisen aseman tunnustamiseen väljällä puitelailla. Tarmokkaasti toimien hän kansallisti Suomen kreikkalaiskatolisen kirkon ja irrotti sen Venäjän ortodoksisen kirkon kanonisesta holhouksesta ja kävi 1923 Konstantinopolissa neuvottelemassa ekumeenisen patriarkan kanssa. Uskonnollisten motiivien ohella Setälä pyrki tässä tietysti myös poliittisesti vahvistamaan "henkistä itärajaa" bolshevismia vastaan. Hän yritti järjestää myös roomalaiskatolisen kirkon aseman asetustietä, mutta epäluuloja oli molemmin puolin liiaksi.

Setälän vahva auktoriteetti ja aktiivisuus johtivat näkyviin tuloksiin myös ministeriötä avustavien tieteen ja taiteen asiantuntijaelinten luomisessa. "Setälän lautakunnilla" on yhä keskeinen merkitys tieteen ja taiteen hallinnossa, joskin luonnollisesti kehittyneempinä versioina. Hän halusi myös vapaalle kansansivistystyölle kokonaissuunnitelmaa, jonka Zachris Castrén Setälän toimeksiannosta sai lopulta monien vaikeuksien kautta aikaan.

Setälä ennätti lyhyenä senaattorikautenaan antaa suuntaviivat vastaitsenäistyneen maan kulttuurihallinnon moninaisille kehittämistarpeille, mutta jatkotoimet jäivät muiden hoidettavaksi. Toinen, lyhyempi opetusministerikausi Antti Tulenheimon hallituksessa 1925 sujui kulttuuripoliittisesti rutiininomaisesti.

Valtiomuototaistelussa 1918 Setälä omaksui monarkistisen suuntauksen ja liittyi uuteen Kansalliseen Kokoomuspuolueeseen, mikä merkitsi joutumista poliittiseen oppositioon tasavaltaa kannattaneiden keskustan puolueiden päästessä valtaan. Setälän panos eduskunnan lainsäädäntötyössä (hallitusmuotoaloitteen tekstin laatiminen, valtiopäiväjärjestys, kielilait, yliopistolait, tekijänoikeuslaki) muodostui kuitenkin vaikuttavaksi. Myöhemmin ulkoministerinä ja lähettiläänä hän liittyi siihen yliopistomiesten joukkoon, jonka kulttuurisia kontakteja ja arvonantoa käytettiin maan nuoren diplomatian kehittämiseen. Nimitystä lähettilääksi Kööpenhaminaan auttoivat suhteet kuuluun tanskalaiseen kielentutkijaan Vilhelm Thomseniin, jonka tyttären kanssa Setälä oli 1913 solminut toisen avioliittonsa. Hänestä tuli lähettiläs myös Budapestiin, mikä oli luonnollista ottaen huomioon kielen- ja kulttuurintutkimuksen kautta syntyneet pitkäaikaiset siteet Unkariin.

Yliopistopoliitikko

Ansioistaan ja ilmeisistä toiveistaan huolimatta E. N. Setälä ei päässyt nousemaan Helsingin yliopistossa hallintohierarkian huipulle. Ylimmän vallankäytön järjestelyissä 1917 juuri Setälä senaattorina varmisti sen, että Helsingin yliopiston autonomian jatkuminen turvattiin kanslerin oikeudella osallistua valtioneuvoston istuntoihin ja käyttää niissä puhevaltaa yliopistoa koskevissa asioissa. Hänen toimenkuvansa suomen kielen professorina ja hänen persoonallisuutensa kylvivät kuitenkin epäluuloja yliopiston vielä vahvasti ruotsinkielisessä professorikunnassa. Suomen kielen asian ajamiseen liittyi Setälällä myös häikäilemätöntä, juonikasta poliittista vallankäyttöä, jota vanhan sivistyneistön edustajat vieroksuivat ja jossa he saattoivat herkästi vainuta myös talonpoikaista nousukasmaisuutta, semminkin kun turha vaatimattomuus ei suorapuheista Setälää vaivannut.

Vastikään itsenäistyneen maan kulttuuripoliittinen rauhoittaminen perustuslain suojaamalla kaksikielisyydellä oli Setälän kielipolitiikan kulmakivi, mutta juuri häneltä voitiin edellyttää toimenpiteitä myös yliopistossa alistetussa asemassa olevan suomenkielisen opetuksen laajentamiseksi. Ratkaisun avaimeksi hän kehitti periaatteen, jonka mukaan opetusta annettaisiin kummallakin kielellä oppilasmäärien kielellisen jakautumisen suhteessa.

Periaate toteutui yliopiston 1923 uusituissa säännöissä, vaikka poliittisena kompromissina ratkaisuun lisättiinkin ruotsinkielisille oikeus muutamaan puhtaasti ruotsinkieliseen virkaan niin sanotun linjajaon kannattajien vaatimuksesta. Yleisratkaisun liberaalisuutta tavallaan todisti se, että T. M. Kivimäen hallitus turvautui vielä 1930-luvulla Setälän asiantuntemukseen. Tilanne oli kuitenkin jo muuttunut, sillä ruotsinkielinen yliopisto-opetus oli suomalaiskansallisen nationalismin puristuksessa joutunut erityisen ahtaalle. Kehitys suosi liberaalin "todellisen kaksikielisyyden" sijasta eristävää linjajakoa, ja vuoden 1937 kieliuudistus muotoutui tämän mukaiseksi.

Setälän ryhtyminen Turun nuoren suomalaisen yliopiston kansleriksi sisälsi paitsi halua tukea kotimaakunnan kulttuurisia pyrkimyksiä myös ilmeisesti tarvetta hyvitykseen siitä, ettei Helsingin yliopisto sallinut hänen nousta johtotehtäviin. Kanslerikausi Turussa sujui kuitenkin suurelta osin säröisissä merkeissä, minkä taustalla piilivät ennen muuta linjaerimielisyydet, mutta myös vahvojen persoonien erilaisuus ja särmikkyys. Setälä oli kiinnostunut tieteellisesti kehittyneestä tutkimusyliopistosta, johon hänen voimalla ajamansa Suomen suku -tutkimuslaitoskin kiinnittyisi, joskin mahdollisimman itsenäisenä yksikkönä. Turun yliopiston rehtorit, eritoten temperamentikas V. A. Koskenniemi, mutta myös hänen seuraajansa maantieteilijä J. G. Granö vastustivat tätä. Suomen suku -laitoksen pelättiin muodostuvan Setälän ajamana rahat nieleväksi käenpojaksi, joka kuihduttaisi yliopiston antaman perusopetuksen. Viimeksi mainittu koettiin tärkeäksi semminkin kun suomenkielinen yliopisto Turussa oli jatkuvassa kilpailuasemassa ruotsinkielisen Åbo Akademin kanssa. Kanslerin ja rehtoreiden välit olivat kireät, ja Setälä lopulta luopui ajatuksesta siirtää Suomen suku -laitos Turkuun. Käytännössä se toimikin alkuajat hänen kotonaan.

Ristiinalainen ja tuusulalainen maanomistaja

Eräs E. N. Setälän talonpoikaiseen taustaan, mutta myös sivistyneistön silloisiin arvostuksiin liittyvä ilmiö oli hänen kiinnostuksensa maan omistamiseen ja viljelemiseen. Hänessä oli paljon "ökyisäntää, jolle kaiken ikkunasta näkyvän maan oli oltava omaa". Hän osti 1893 lehtori Jakob Haniel Päivärinnalta (aiemmin Swan) Kallioniemi-nimisen kesäpaikan Ristiinasta läheltä Mikkeliä. Päivärinnan huvilan tilalle rakennettiin aikaa myöten arkkitehti Yrjö Sadeniuksen piirtämä ylellinen, kansakoulua muistuttava huvila, mutta sen lisäksi Setälä hankki lähistöltä Toijolan kylästä maatilan, jota hän laajensi ja viljeli innokkaasti. Kyse oli lähinnä omavaraistuotannosta, jonka taloudellinen kannattavuus oli varsin kyseenalaista ja jonka todellista luonnetta tytär Salme Setälä on luonnehtinut lähinnä koketeeraukseksi.

Omistukset Ristiinassa olivat kiireiselle Setälälle kuitenkin turhan kaukana ja hankalien kulkuyhteyksien takana. Hän oli valtiopäivillä saanut läpi jopa määrärahan uuden tien rakentamiseksi Ristiinan kirkolta Toijolaan, mutta kuvernöörin luona käynyt paikkakuntalaisten lähetystö sai hankkeen kaadetuksi. Pienen Veikko-pojan hukkuminen Ristiinassa 1920 saattoi olla lopullinen niitti Setälän päätökselle hankkia kesäpaikka lähempää Helsinkiä, missä hän nyt asui Etu-Töölössä.

Setälä osti Hjelteiltä Lepolan huvilan Tuusulanjärven rannalta aivan Jean Sibeliuksen Ainolan ja muiden nimekkäiden taiteilijain naapurista. Toimelaksi nimetty tila käsitti laajennusten jälkeen lopulta noin 60 hehtaaria maata, ja tilalla oli 40-päinen lehmäkarja. Kartanomaisessa talossa, jossa nykyisin toimii Seurakuntaopisto, oli kolmattakymmentä huonetta. Työntekijöitä oli 15 - 20 ja pari heistä autonkuljettajia, jotka "virallisessa ajossa" käyttivät virkapukua. Talouttaan Setälä kuitenkin hoiti liian ylimalkaisesti ja joutui 1930-luvulla vaikeuksiin.

Tuusulassa Setälä piti yllä hyviä suhteita kuuluisiin naapureihinsa, eritoten Kalevalasta kiinnostuneeseen Halosenniemen isäntään, taidemaalari Pekka Haloseen, mutta myös Sibeliukseen, joka oli aloittanut Hämeenlinnan lyseossa pari vuotta myöhemmin. Setälä nautti paikkakunnalla suurta arvonantoa ystävällisenä ja rakastettavana henkilönä, ja tuusulalaiset olivat tuhansittain saattamassa junassa menehtynyttä Setälää viimeiselle matkalle Helsinkiin, missä hänelle järjestettiin valtiolliset hautajaiset.

Henkilönä Setälässä suureen lahjakkuuteen yhdistyi ilmiömäinen työkyky ja tarmo. Hän ahkeroi päivät ja lähes valvoi yöt. Univelkaansa hän maksoi pienillä nokosilla eri yhteyksissä ja saattoi nukahtaa jopa kengännauhoja solmiessaan, kuten perimätieto kertoo.

Setälän Kansallisarkistoon talletettu kirjekokoelma on erittäin laaja ja kulttuurihistoriallisesti arvokas siitäkin huolimatta, että hän käytti jo modernin tekniikan ihmettä eli puhelinta hyvin paljon suhteittensa ja asioittensa hoitamiseen. Perheessä riitti kirjallisia töitä - niitä oli Helmi Setälälläkin runsaasti - ja korrehtuureja tuli ja meni solkenaan.

Setälän ensimmäinen avioliitto alkoi vuosien myötä rakoilla, ja pelkäksi kulissiksi muuttunut liitto purettiin 1913. Normaalia perhe-elämää kaivannut Setälä solmi uuden avioliiton tanskalaisen kielentutkijakollegansa, professori Vilhelm Thomsenin tyttären, Kristiane Thomsenin kanssa. Olipa syy ensimmäisen avioliiton purkautumiseen mikä tahansa, Setälä näyttää joka tapauksessa omaksuneen oppineen säädyn elintavat ja roolikäsitykset.

Setälällä oli ensimmäisestä avioliitosta poika ja kolme tytärtä sekä toisesta avioliitosta jo mainittu pienenä hukkunut poika ja tytär. Lapsista vanhin Vilho Setälä kehitti erityisesti teknistä suomen kielen uudissanastoa, esperanton opetusta ja valokuvausta ja sai näistä ansioista Helsingin yliopistolta filosofian kunniatohtorin arvon promootiossa 1973. Tyttäristä rakennushallituksen arkkitehtina toiminut Salme Setälä julkaisi kulttuurihistoriallisesti eloisia ja rikkaita muistelmia, ja Annikki Setälä puolestaan loi pitkän uran kirjailijana.

Nestor Emil Setälä, Emil Nestor S 27.2.1864 Kokemäki, K 8.2.1935 junassa matkalla Helsingistä Järvenpäähän. V ratsutilallinen Otto Setälä ja Sofia Heikkilä. P1 1891 - 1913 (ero) kirjailija Helmi Anni Krohn S 1871, K 1967, P1 V professori Julius Leopold Fredrik Krohn ja Emma Sofia Nyberg; P2 1913 - Kristiane (Kristi) Nicoline Thomsen S 1877, K 1968, P2 V professori Vilhelm Thomsen ja Karen Allen. Lapset: Vilho Suonio S 1892, K 1985, valokuvaaja, kirjailija, kunniatohtori; Salme S 1894, K 1980, arkkitehti, kirjailija; Sirkka S 1896, K 1988, terveyssisar, kirjailija; Emma Annikki (Sundquist) S 1900, K 1970, kieltenopettaja, kirjailija; Veikko Emil Vilhelm Thomsen S 1914, K 1920; Sisko Ursula (Nieminen) S 1922, pankkivirkailija.

URA. Ylioppilas Hämeenlinnan normaalilyseosta 1882; filosofian kandidaatti 1885, maisteri (priimus) 1886, lisensiaatti 1887, tohtori (priimus) 1890.

Suomen kielen opettaja, Läroverket för gossar och flickor, 1884 - 1887; yliopiston suomalais-ugrilaisen kielitietieteen dosentti 1887 - 1893; suomen kielen ja kirjallisuuden professori 1893 - 1929; suomalais-ugrilaisen kielitietieteen vt. professori 1901 - 1902; lähettiläs Kööpenhaminassa, Budapestissä 1927 - 1930.

Ylioppilastutkintolautakunnan jäsen 1891 - 1903; Suomen suku -laitoksen johtaja 1930 - .

Tilanomistaja Ristiinassa 1893 - , Tuusulassa.

Valvojan toimituksen jäsen 1886 - , päätoimittaja 1897 - 1905; Uuden Suomettaren avustaja 1891 - 1899; Finnisch-ugrische Forschungenin päätoimittaja 1901 - ; Helsingin Sanomien vakinainen avustaja 1905 - 1917; Uuden Suomen vakinainen avustaja 1919 - .

Pappissäädyn jäsen valtiopäivillä 1904 - 1906; Nuorsuomalaisen Puolueen kansanedustaja (Turun läänin pohjoinen vaalipiiri) 1907 - 1909, 1910, 1917 - 1918; Kansallisen Kokoomuksen kansanedustaja (Turun läänin pohjoinen / Viipurin läänin itäinen vaalipiiri) 1918 - 1926; senaatin talousosaston virkaa tekevä varapuheenjohtaja 1917; talousosaston jäsen, kirkollis- ja opetusasiaintoimituskunnan päällikkö 1917 - 1918; opetusministeri Antti Tulenheimon hallituksessa 31.3. - 31.12.1925; ulkoasiainministeri Kyösti Kallion 2. hallituksessa 31.12.1925 - 13.12.1926; Nuorsuomalaisen Puolueen hallituksen jäsen, puheenjohtaja 1902 - 1918; kokoomuksen puheenjohtaja 1920 - 1921; Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1903 - 1906.

Ylioppilaskunnan varapuheenjohtaja 1889 - 1890; Länsisuomalaisen osakunnan inspehtori 1901 - 1904; Turkulaisen osakunnan inspehtori 1904 - 1906; Varsinaissuomalaisen osakunnan inspehtori 1906 - 1929; Turun yliopiston kansleri 1926 - 1935.

Jäsenyydet: Kotikielen Seura, sihteeri, varaesimies 1885, esimies 1890 - 1916, kunniaesimies 1916; Suomalais-ugrilainen Seura, sihteeri 1886 - , varaesimies 1894 - , esimies 1909 - ; kirkolliskokous 1898, 1903, 1918; Suomalainen Teatterin johtokunta 1895 - 1902; Kansanvalistusseuran toimikunta 1896 - 1908, kunniajäsen 1924; Suomen Tiedeseura 1902, puheenjohtaja 1915 - 1916; Tieteellisten Seurain valtuuskunnan johtokunta 1907 - 1910; Suomalainen Tiedeakatemia, puheenjohtaja 1913 - 1914; Kalevalaseura, puheenjohtaja 1919 - ; Karjalan Liiton valtuuston puheenjohtaja 1920; Mannerheimin Lastensuojeluliiton liittoneuvoston puheenjohtaja 1920 - 1923; Inkerin Liiton johtokunta 1922 - ; valtion kielitutkintolautakunta, puheenjohtaja 1923 - ; Sanakirjasäätiön johtokunnan puheenjohtaja 1924 - 1931; Kustannus Oy Otavan johtokunta, varapuheenjohtaja; Kansanopistotoimikunta, johtokunta; Suomalaisuuden Liiton keskustoimikunta, johtokunta.

Lukuisten ulkomaisten tieteellisten seurain kirjeenvaihtaja.

Kunnianosoitukset: P. Annan R 3 1906; Vapaudenristi 1 1918; Suomen Valkoisen Ruusun (SVR) K I 1920; SVR suurr. 1926; Preussin rautaristi 2 1918; Ruotsin Pohjantähden suurr. 1925; Viron Vapaudenristi 1 1925; Espanjan Kaarle III:n suurr. 1926; Islannin Haukan suurr. 1926; Latvian Kolmen Tähden suurr. 1926; Norjan Pyhän Olavin suurr. 1926; Tanskan Dannebrogin suurr. 1926; Unkarin Ansio-r. ar. 1 1926; Japanin Nousevan Auringon kmr. 1 1928; Kiinan Kultaisen Tähkän kmr. 1 jkk. 1928; Puolan Polonia Restituta suurr. 1928. Valtioneuvos 1934. Kunniatohtori Leipzig 1909, Kristianian (Oslo) 1911, Tartto 1924, Budapest 1933. Unkarin Corvinus-mitali 1931. Lukuisten ulkomaisten tieteellisten seurain kunniajäsen.

TUOTANTO. Katso Suomen kirjailijat 1809 - 1916. 1993.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. E. N. Setälän arkisto, Kansallisarkisto; E. N. Setälän arkisto, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkisto.

Festgabe E. N. Setälä zum 60. Geburtstage dargebracht vom Ungarischen Institut an der Universität Berlin. Berlin 1924; Kieli- ja kansatieteellisiä tutkielmia : juhlakirja professori E. N. Setälän kuusikymmenvuotispäiväksi 27.11.1924. 1924.

F. Karlsson, E. N. Setälä vaarallisilla vesillä : tieteellisen vallankäytön, käyttäytymisen ja perinteen analyysi. 2000; S. Setälä, Kallioniemi - isänmaa : muistelmia lapsuuden kesäkodin vieraskirjan taustalta. 1945; S. Setälä, Nuori sanaseppä : kertomus E. N. Setälän elämänpiiristä hänen lapsuusvuosinaan ja kouluaikanaan. 1954; S. Setälä, Levoton veri : kertoelma isäni E. N. Setälän ja äitini Helmi Krohnin nuoruudesta, esivanhemmista ja lapsuuteni kodista. 1966; V. Vares, K. Häkkinen, Sanan valta : E. N. Setälän poliittinen, yhteiskunnallinen ja tieteellinen toiminta. 2001.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: L. Astala, Kielioppi. 1998, Kokemäki; A. Sailo. 1911, Varsinaissuomalainen osakunta. Maalaukset: A. Ahtaja. 1943, Helsingin yliopisto; A. Ahtaja. 1944, Kotimaisten kielten tutkimuslaitos; A. Gallen-Kallela. 1911, Ateneumin taidemuseo; E. Rautala. 1938, Turun yliopisto. Mitalit: E. Wikström. 1934.

EMIL NESTOR SETÄLÄN MUKAAN NIMETTY. Postimerkki 1964.

Kirjoittaja(t): Veli-Matti Autio

Julkaistu 5.1.1998

Artikkelitekstin pituus: 25380 merkkiä
Kansallisbiografia-verkkojulkaisu
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

• Lyhenteiden selitykset
• Tekijänoikeudet ja viittaaminen
• Lähetä artikkelista palautetta

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI