• Etusivu
• Verkkojulkaisut
• Kirjat
• Biografiakeskus
• Linkit
• SKS

Vapaasti luettava artikkeli

Ehrenström, Johan Albrecht (1762 - 1847)

senaattori, Helsingin jälleenrakennuskomitean puheenjohtaja

Museovirasto.

J. A. Ehrenström tunnetaan parhaiten Helsingin kaupungin jälleenrakennuskomitean puheenjohtajana, joka yhdessä C. L. Engelin kanssa loi Helsingin uusklassisen keskustan monumentaalirakennuksineen. Vuosina 1820 - 1825 hän oli myös senaatin talousosaston jäsenenä. Ehrenström oli syntynyt Suomessa, mutta Suomen suuriruhtinaskunnan alamaiseksi hän siirtyi vasta 1811. Tällöin hänellä oli jo takanaan värikäs ura Ruotsin politiikassa ja hallinnossa, ylimmillään Kustaa III:n suosikkina ja kuninkaallisena sihteerinä ja alimmillaan kuolemaantuomittuna maanpetturina ja elinkautisvankina.

Johan Albrecht Ehrenström kuului 1600-luvun lopussa aateloituun smålandilaiseen vähäiseen ja varattomaan aatelissukuun, jonka miespuoliset jäsenet palvelivat alemmissa sotilas- ja siviiliviroissa. Isä Nils Albrecht Ehrenström oli Johan Albrechtin syntyessä Viaporissa palveleva tykistön aliluutnantti, joka ennen tämän alimman upseerinarvon saavuttamista oli palvellut aliupseerina 20 vuotta. Äiti oli tullitarkastajan tytär Christina Catharina (Stina Caisa) Sederholm - varakkuudestaan ja talostaan tunnetun kauppaneuvos Johan Sederholmin köyhä sisar. Stina Caisan kuoltua lapsivuoteeseen N. A. Ehrenström solmi uuden avioliiton kenraali, myöhemmin sotamarsalkka B. O. Stackelbergin tyttären kanssa.

Vähävaraisuuttaan isä huolehti itse lapsiensa opetuksesta. Johan Albrecht kirjoitettiin 10-vuotiaana tykistön kadetiksi, 14-vuotiaana hänestä tuli kersantti, ja 17-vuotiaana hän sai ylennyksen Suomen linnoitusjoukkojen konduktööriksi. Vuosina 1778 - 1785 Ehrenström toimi myös maastontiedustelu- ja kartoitustehtävissä. Työn vaatiman piirustustaidon ohessa hän kehitti kirjoitustaitoaan, joiden kummankin varaan hänen myöhemmät menestyksensä paljolti rakentuivat.

Vuonna 1786 Ehrenström siirtyi Tukholmaan luomaan uraa hallintomiehenä, jonka hän pettymyksekseen joutui aloittamaan kansliakollegion ylimääräisenä kanslistina. Hän lähtikin jo samana vuonna Georg Magnus Sprengtportenin mukana Venäjälle. Ilmeisesti hän noita vaiheita selittääkseen väittää muistelmissaan liioitellen olleensa tiukka oppositiomies. Matka oli Ehrenströmille pettymys, mutta se avasi hänelle silti tien Kustaa III:n suosioon. Sprengtporten siirtyi Venäjän palvelukseen, mutta Ehrenström "pakeni" Suomen kautta Ruotsiin ja kirjoitti kuninkaalle selonteon matkastaan.

Eräänä pimeänä syysyönä 1788 Ehrenström sai kutsun kuninkaan luo. Ensimmäinen luottamustehtävä "kuninkaan miehenä" oli epämiellyttävä ja vaarallinen. Ehrenström sai - muodollisesti Berliiniin lähetettynä kuriirina - tehtäväkseen vakoilla Baltian aateliston mielialoja. Ehrenström selvisi tehtävästään ja sai samana vuonna nimityksen kansliakollegion presidenttikonttorin toiseksi sihteeriksi ulkomaankirjeenvaihtoa varten sekä kuninkaallisen sihteerin nimen ja arvon.

Ehrenström seurasi vt. kabinettisihteerinä kuningasta tämän eräillä matkoilla 1789 - 1791 ja Suomen sotaretkellä. Ehrenström soti hanhensulalla, koska sodanjohto luonnollisestikin pyrki pitämään hänet - schifferiviestien taitavimman avaajan - ja hänen kansliavankkurinsa asiakirjoineen kaukana taistelutoimista. Voittoisan Ruotsinsalmen meritaistelun ajaksi Ehrenström oli toimitettu vankkureineen suojaan Loviisaan, mikä antoi Kustaa III:lle aiheen syyttää häntä pelkuruudesta. Käskystä "pakomatkansa" tehnyt Ehrenström saattoi vain todeta, että Kustaa III oli "suuri vastoinkäymisissä, mutta hänen heikkoutensa tulivat voittojen päivinä liian selvästi näkyviin".

Ehrenström oli Gustaf Mauritz Armfeltin avustajana Värälän rauhanneuvottelussa ja sai ajan tavan mukaan vastapuolelta suuren rahalahjan rauhan tultua solmituksi. Näillä rahoilla ja sota-ajan kenttäpäivärahoilla hän hankki Värmdöstä Tukholman saaristosta Djurönäs-nimisen tilan. Ehrenström oli yksi Kustaa III:n suosikeista, mutta häntä ei, kuten Armfeltia, palkittu viroilla, arvoilla eikä kunniamerkeillä; hänen ainoa kunniamerkkinsä oli Serafiimi-ritarikunnan sihteerin tehtävään liittyvä pieni ritarikuntamerkki. Vaikka häntä yleisesti pidettiinkin kuninkaan harmaana eminenssinä, niin Kustaa III lienee kuitenkin enemmän hyötynyt Ehrenströmin ammattitaidosta kuin Ehrenström kuninkaan suopeudesta.

Kustaa III:n murhan jälkeen Ehrenström erosi 1792 virastaan Gustaf Adolf Reuterholmin noustua holhoojahallituksen todelliseksi johtajaksi ja vetäytyi Djurönäsiin viettämään yksityiselämää. Loppuvuodesta 1793 hänet kuitenkin vangittiin epäiltynä osallisuudesta "Armfeltin salaliittoon". Ehrenström, eversti Johan Fredrik Aminoff ja Armfeltin rakastajatar Magdalena Rudenschöld olivat kirjeenvaihdossaan ulkomailla oleskelevan Armfeltin kanssa kehitelleet ajatuksia Reuterholmin holhoojahallituksen syrjäyttämiseksi. Läpipoliittisen valtiorikosoikeudenkäynnin jälkeen salaliittolaiset tuomittiin 1794 menettämään henkensä, kunniansa ja omaisuutensa. Kuolemantuomiot muutettiin armosta elinkautiseksi vankeudeksi, mutta armahdus julistettiin vasta mestauspaikalla, ja ennen sinne kuljettamistaan tuomitut saivat seistä tunnin häpeäpaalussa.

Salaliittolaisista Ehrenström - ilmeisesti suosijoiden puuttuessa - joutui kokemaan rangaistuksensa kaikkein ankarimpana. Magdalena Rudenschöld sai täydellisen armahduksen kesäkuussa 1796 ja Aminoff Kustaa IV Adolfin valtaannousun jälkeen saman vuoden marraskuussa. Ehrenströmin tuomio lieveni vain siten, että hänet 1796 siirrettiin isänsä luo Vaxholman linnaan. Vapautensa hän sai vasta 1799 ja täyden armahduksen sekä aatelisnimen ja -arvon palautuksen kesäkuussa 1800 Armfeltinkin tultua rehabilitoiduksi jo saman vuoden alussa. Armahduksen jälkeenkään Ehrenström ei päässyt hallitsijan suosioon, joskin hän 1803 sai suorittaakseen eräitä diplomaattitehtäviä Pietarissa ja Wienissä. Vuoden 1809 vallankumouksen jälkeen hän sai hallitusneuvoksen arvonimen, mutta julkisia tehtäviä hänelle ei tarjottu.

Suomen alamaisiksi siirtyneiden Armfeltin ja Aminoffin pyynnöstä Ehrenström muutti 1811 Suomeen ja sai Suomen alamaisuuden 1812. Täällä hänelle 50-vuotiaana aukeni uusi elämänura. Ehrenströmistä tuli 1812 Helsingin jälleenrakennuskomitean puheenjohtaja. Loistavana kynänkäyttäjänä tunnettu Ehrenström tavallaan "kirjoitti" itsensä tähän tehtävään. Hän antoi Armfeltin pyynnöstä lausunnon Helsingin asemakaavaehdotuksesta, jonka luutnantti Anders Kocke oli 1811 laatinut Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherran Gustaf Fredrik Stjernvallin johtaman jälleenrakennuskomitean käskystä. Yrjö Blomstedtin mukaan vasta Ehrenström osasi vetää oikeat ja lopulliset johtopäätökset siitä mahdollisuudesta, että Helsingistä tulisi Suomen hallituskaupunki. Helsinkiä innokkaimmin pääkaupungiksi ajava Stjernvall toimitti keisarille sekä komitean suunnitelman että Ehrenströmin lausunnon, ja huhtikuussa 1812 keisari antoi kaksi käskykirjettä, joilla Helsinki julistettiin Suomen tulevaksi pääkaupungiksi ja määrättiin rakennettavaksi Ehrenströmin suunnitelman mukaan. Samassa yhteydessä Ehrenström määrättiin jälleenrakennuskomitean puheenjohtajaksi eroa pyytäneen Stjernvallin tilalle.

Aluksi Ehrenströmin suurimpana pulmana oli pätevien arkkitehtien puute, mutta 1814 hän löysi ongelmaansa onnellisen ratkaisun, kun Suomessa erästä suunnittelutehtävää hoitamassa ollut saksalainen arkkitehti Carl Ludvig Engel tarjoutui komitean arkkitehdiksi. Engel suunnitteli Ehrenströmin kaavan mukaisen Helsingin keskuksen Senaatintorin sitä ympäröivine monumentaalirakennuksineen sekä monia muitakin julkisia rakennuksia. Ehrenströmin suurimpia hetkiä oli, kun hän joulukuussa 1816 saattoi ilmoittaa kenraalikuvernööri Fabian Steinheilille, että senaatti voisi siirtyä Helsinkiin 1.12.1818. Varsinainen Senaatintalo - nykyinen Valtioneuvoston linna - saatiin tosin käyttöön vasta syyskuussa 1822.

Helsingin rakentamisessa Ehrenström oli tavallaan samassa tilanteessa kuin Kustaa III:n palveluksessa: suuriruhtinaskunta hyötyi enemmän Ehrenströmistä kuin Ehrenström suuriruhtinaskunnasta. Hän oli Suomeen saapuessaan saanut 1 000 hopearuplan vuotuisen eläkkeen Ruotsin virkaeläkkeensä tilalle, mutta sittemmin eläke oli katsottu myös hänen palkakseen. Kunnianosoituksia Aleksanteri I tosin myönsi hänelle auliimmin kuin Kustaa III. Ehrenström sai sekä todellisen valtioneuvoksen arvon että Pyhän Vladimirin 3. luokan ja Pyhän Annan 1. luokan ritarimerkit.

Varsinkin Armfelt käytti Ehrenströmiä muistioiden kirjoittajana. Merkittävin oli Ehrenströmin 1812 laatima suunnitelma Suomen hallintolaitoksen uudistamiseksi. Sen mukaan hallituskonseljin tilalle olisi tullut peräti neljä eri viranomaista: kansliakollegio, yleisten asiain valmistelukunta, hallitus- eli valtiokonselji ja korkein oikeus. Armfelt ryhtyi viemään läpi suunnitelmaa, mutta asia raukesi hänen kuoltuaan 1814. Suunnitelma, joka suuresti muistutti Kustaa III:n aikaista Ruotsin hallintoa, voidaan nähdä kustavilaisten vastaiskuna hallituskonseljin, myöhemmän senaatin, suunnitelleille "Porvoon miehille". Toteutuessaan ehdotus olisi todennäköisesti heikentänyt Suomen hallintoa ja autonomiaa, koska vahva, yhtenäinen ja keskitetty hallituskonselji-senaatti takasi osaltaan maan vakaan kehityksen.

Kun senaatin talousosastoon 1820 perustettiin kolme uutta jäsenen vakanssia, niihin nimitettiin Ehrenström, Viipurin maaherra Carl Johan Walleen ja Turun maaherra, entinen senaatin jäsen Carl Erik Mannerheim, joita kaikkia voidaan luonnehtia valtiosihteeri Robert Henrik Rehbinderin tukimiehiksi. Vaikka nämä kolme kuuluivat samoihin sukulais- ja seurapiireihin, senaatissa he olivat enimmäkseen riidoissa keskenään.

Ehrenström ei saanut mitään toimituskuntaa johdettavakseen, vaan oli senaatissa salkuttomana jäsenenä ja samalla edelleen Helsingin jälleenrakennuskomitean puheenjohtajana. Kun senaatin kumpaankin osastoon 1822 nimitettiin erityiset varapuheenjohtajat ja Mannerheimista tuli talousosaston varapuheenjohtaja, Ehrenström oli korkean virka-arvonsa johdosta osaston toisena istuvana jäsenenä osaston varapuheenjohtajan sijainen. Hän oli kuitenkin senaatissa suhteellisen heikko ja vähämerkityksinen jäsen, ja hän keskittyi enemmän pieniin kuin suuriin asioihin. Terävä ironikko Walleen luonnehti eräässä kirjeessään Rehbinderille Ehrenströmiä "häijyksi kuin apina ja viekkaaksi kuin kettu".

Kovan paikan tullen Ehrenström, Mannerheim ja prokuraattoriksi siirtynyt Walleen pystyivät kuitenkin yhteistoimintaan, ja Ehrenströmin kirjoittajanlahjoilla oli käyttöä. Tällainen tilanne syntyi Aleksanteri I:n ja Nikolai I:n hallituskauden taitteessa, kun senaatti 1825 kieltäytyi panemasta täytäntöön kenraalikuvernööri Arseni Zakrewskij'n suoraan keisarilta, ilman valtiosihteerin esittelyä, hankkimia päätöksiä. Senaatti hyväksyi asiasta keisarille toimitettavaksi Ehrenströmin Walleenin avustuksella muotoileman ranskankielisen adressin. Nikolai I ratkaisi 1826 kiistan Zakrewskij'n hyväksi, mutta silti myös senaatin asema vahvistui.

Ehrenström erosi senaatista 30.9.1825. Hän oli pyytänyt eroa jo tammikuussa, mutta keisarin pyydettyä häntä jatkamaan tehtävässään sen myöntäminen oli viivästynyt. Helsingin jälleenrakennuskomitean toiminta päättyi keisarin Ehrenströmin ehdotuksesta antaman päätöksen mukaisesti lokakuun alusta. Senaatin jäsenyys toi Ehrenströmin virkauran loppuvuosiin ulkonaista hohtoa ja tuotti taloudellistakin hyötyä, mutta jälkipolvet muistavat Ehrenströmin aiheellisesti nimenomaan Helsingin historian suurmiehenä. Helsingin Ehrenströmintie on nimetty hänen mukaansa.

Viimeiset vähän yli 20 elinvuottaan Ehrenström vietti kaupunkinsa kunniavanhuksena, Yrjö Blomstedtin luonnehdinnan mukaan "kustavilaisen ajan elävänä muistomerkkinä". Hän myös kirjoitti muistelmansa, jotka talletettiin Uppsalan yliopiston kirjastoon.

Johan Albrecht Ehrenström S 28.8.1762 Helsinki, K 15.4.1847 Helsinki. V everstiluutnantti Nils Albrecht Ehrenström ja Christina Catharina Sederholm. P 1820 - Hedvig Catharina Lagerborg, PV Turun ja Porin laamannikunnan laamanni Johan Adolf Lagerborg ja Hedvig Eleonora Jägerhorn. Lapsi: Alexander Heribert S 1821, K 1864, majuri.

URA. Tykistön kadetti 1772, armeijan laivaston kersantti 1776, Suomen linnoitusväen konduktööri 1779; kansliakollegion ylimääräinen kanslisti 1786; G. M. Sprengtportenin seuralaisena tämän Venäjän-matkalla 1786 - 1787; tiedustelutehtävissä Baltiassa ja Saksassa 1788; kansliakollegion presidenttikonttorin toinen sihteeri kuninkaallisessa kabinetissa ulkomaankirjeenvaihtoa varten 1788, vt. kabinettisihteeri Kustaa III:n Suomen sotaretkellä ja eräillä matkoilla 1789 - 1791, ero virasta 1792; tuomittiin kuolemaan 1794 osallisuudesta ns. Armfeltin salaliittoon mutta armahdettiin ja oli vankeudessa vuoteen 1796; vetäytyneenä yksityiselämään lukuun ottamatta diplomaattitehtäviä Pietarissa ja Wienissä 1803; muutto Suomeen 1811, Suomen alamainen 1812, Helsingin kaupungin jälleenrakennuskomitean puheenjohtaja 1812 - 1825; senaatin jäsen 1820 - 1825.

Kunnianosoitukset: kuninkaallinen sihteeri 1788; Serafiimiritarikunnan airut 1791; P. Jerusalemin Johanneksen R 1806; hallitusneuvos 1809; P. Vladimirin R 3 1812; valtioneuvos 1812; todellinen valtioneuvos 1814; P. Annan R 1 1818.

TUOTANTO JA KIRJALLINEN JÄÄMISTÖ. Katso Y. Blomstedt, Johan Albrecht Ehrenström : kustavilainen ja kaupunginrakentaja. 1963.

Statsrådet Joh. Alb. Ehrenströms Efterlemnade Historiska Anteckningar I - II. 1882 - 1883.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Y. Blomstedt, Johan Albrecht Ehrenström : kustavilainen ja kaupunginrakentaja. 1963; M. Tyynilä, Senaatti : tutkimus hallituskonselji-senaatista 1809 - 1918. 1992.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Maalaus: J. E. Lindh. 1839; Hautakivi, jonka edessä Bruno Hahlin muotoilema muistolaatta, Helsingin vanha hautausmaa; Ehrenströmin ja Engelin muistolaatta. F. Nylund. Helsingin yliopiston kirjaston terassin muuri; asuintalon muistolaatta, Helsinki. Mitalit: F. Nylund. 1912. Y. Soini, Helsingin poika : todellisen valtioneuvoksen Joh. Alb. Ehrenströmin elämänvaiheet . 1950

J. A. EHRENSTRÖMIN MUKAAN NIMETTY. Albertinkatu1836, Helsinki; Ehrenströmintie1950, Helsinki; postimerkki 1950.

Kirjoittaja(t): Markku Tyynilä

Julkaistu 6.9.2001

Artikkelitekstin pituus: 12126 merkkiä
Kansallisbiografia-verkkojulkaisu
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

• Lyhenteiden selitykset
• Tekijänoikeudet ja viittaaminen
• Lähetä artikkelista palautetta

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI