• Etusivu
• Verkkojulkaisut
• Kirjat
• Biografiakeskus
• Linkit
• SKS

Vapaasti luettava artikkeli

Sipilä, Helvi (1915 - 2009)

Yhdistyneiden kansakuntien apulaispääsihteeri, asianajaja, presidenttiehdokas, ministeri

Ilpo Lukus 1981. Uuden Suomen kuva-arkisto.

Helvi Sipilällä oli takanaan pitkä asianajajan ja järjestövaikuttajan kokemus myös kansainvälisissä tehtävissä, kun hänet valittiin ensimmäisenä naisena Yhdistyneiden Kansakuntien apulaispääsihteeriksi. Sipilän vastuualueena olivat naiskysymykset, sosiaalinen kehitys ja rikollisuuden ehkäisy. Hänestä tuli ensimmäinen nainen, joka oli ehdolla Suomen tasavallan presidentiksi.

Yleissuomalaisittain Helvi Sipilä tunnetaan erittäin merkittävästä urastaan, joka oli komeimpia suomalaisen naisen koskaan saavuttamia. Omalla kotiseudullaan Päijät-Hämeessä hänet yhdistettiin aina ja yhdistetään edelleen Kärkölän Maukolaan, suureen maalaistaloon, joka on tunnettu komeasta puutarhastaan. Helvi Sipilä oli itsestään selvä keskushenkilö Maukolan suvun kokoontuessa kesäisin Kärkölään.

Kärkölässä olevasta maatilasta huolimatta Helvi Sipilä syntyi 1915 Helsingissä. Hänen isänsä, talousneuvos Vilho Maukola ja äitinsä Aleksandra Lucinda Manner olivat tällöin pääkaupungissa. Vaikka tyttöjen koulutus oli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä vielä suhteellisen harvinaista, Maukolan tytär kävi Lahden yhteiskoulun, pääsi ylioppilaaksi 1933 ja lähti opiskelemaan lakia. Hän oli sukupuolensa ensimmäisiä, sillä kun hän marraskuussa 1943 avasi oman asianajotoimiston, hänestä tuli Suomen historian toinen asianajajan ammattia harjoittamaan ryhtynyt nainen Agnes Lundellin jälkeen.

Helvi Sipilä oli hyvin itsenäinen luonne ja määrätietoinen nainen jo nuorena. Hän avioitui 1939 ekonomi ja varatuomari Sauli Sipilän kanssa; myöhemmin aviopuolisosta tuli lääketehdas Orionin toimitusjohtaja ja vuorineuvos. Olisi ollut luontevaa ja aikakauden ihanteiden mukaista, että nuori rouva olisi jättäytynyt kotiin hoitamaan taloutta ja lapsia. Esikoinen syntyi 1940 ja toinen poika 1942. Helvi Sipilä valitsi toisen tien, uraa luovan naisen osan. Häntä ei voi pitää naisellisena naisena, jos tällä adjektiivilla ymmärretään kodille ja aviomiehelle omistautumista, taloustöiden arvostamista ja perhepiirissä elämistä.

Helvi Sipilän elämänuraa ymmärtää, kun ajattelee hänen taustaansa sekä hänen syntyperäänsä että menneiden vuosikymmenien olosuhteita. Hän oli etuoikeutettu päästessään oppikouluun ja käytti tarmonsa jatkuvasti määrätietoiseen opiskelemiseen ja etenemiseen. Hän kuului oikeustieteellisen koulutuksen saaneiden naisten uranuurtajiin: hän oli ylemmän oikeustutkinnon suorittaessaan Suomen kolmaskymmeneskahdeksas naisjuristi, kahdeksastoista naispuolinen hovioikeuden auskultantti ja kuudestoista naispuolinen varatuomari.

Helvi Sipilän tuomioistuinharjoittelu Hollolan tuomiokunnassa osui talvisodan aikaan. Sota-aikana naisjuristit muodostivat merkittävän työvoimareservin tuomioistuinlaitoksessa miesten jouduttua jättämään siviilivirkansa. Ylimääräisenä virkamiehenä toimiva Hollolan tuomiokunnan notaari Helvi Sipilä määrättiin muun muassa toimittamaan Helsingin tuomiokuntaan kuuluvan Helsingin pitäjän ja muiden kuntien käräjäkunnan yli kolmiviikkoiset käräjät lokakuussa 1941. Sipilän ansiot riittivätkin tämän jälkeen varatuomarin arvoon. Hänen palvelunsa jatkui ylimääräisenä virkamiehenä korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa.

Jo pitkään Sipilä oli kuitenkin tähdännyt asianajajaksi; niinpä hän laittoi useiden sanomalehtien etusivulle huomiota herättävät ilmoitukset uuden asianajotoimiston perustamisesta ja kiinnitti pankkilainan avulla hankitun toimistonsa seinään Helvi Sipilän asianajotoimisto -kilven. Hänet hyväksyttiin Suomen Asianajajaliiton jäseneksi 1946.

Varsinaisen työnsä ohella Helvi Sipilä alkoi ottaa osaa vapaaehtoistoimintaan, perheen kasvamista huolimatta. Sauli Sipilän ei tiedetä vastustaneen puolisonsa etenemistä eikä aktiivisuutta. Pariskunta teki työtä ja edusti rinnan; Sauli Sipilä oli hieman pidättyväistä puolisoaan avoimempi ja sosiaalisempi. Helvi Sipilän työ sekä kansallisissa että kansainvälisissä yhteisöissä johti yhä vaativampiin tehtäviin erityisesti Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) piirissä 1960-luvun alusta lähtien. Hän edusti Suomea YK:n naisten asemaa käsittelevässä komissiossa, kuului Suomen valtuuskuntaan YK:n yleiskokouksissa 1966 - 1971 ja toimi sosiaalisia ja humanitaarisia asioita käsittelevän yleiskokouksen III komitean varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana.

Kun näitä tehtäviä seurasi helmikuussa 1972 YK:n pääsihteerin tarjous nimittää Helvi Sipilä järjestön apulaispääsihteeriksi, tämä ei katsonut voivansa kieltäytyä arvostetusta tehtävästä. Hän hoiti tehtävää ensimmäisenä naisena lähes kymmenen vuotta, mikä herätti huomiota sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Hän joutui lopettamaan asianajotoimistonsa Helsingissä ja muuttamaan ensin New Yorkiin ja sittemmin Wieniin yli yhdeksän vuoden ajaksi. Helvi Sipilän nimi säilytettiin kuitenkin vielä toimiston nimessä, vaikka hän ei enää vuodesta 1972 lähtien ollutkaan sen omistaja.

Helvi Sipilä, joka asianajajana oli tottunut puolustamaan heikossa asemassa olevia, laajensi nyt tehtävänsä maailmantalouden ja oman yhteiskuntansa ahtaalle ajamiin kehitysmaiden ihmisiin. Apulaispääsihteerinä hän johti sosiaalisen kehityksen ja humanitaaristen asioiden keskusta Center for social development and humanitarian affairs, joka käsitteli naiskysymyksiä ja muun muassa rikollisuuden ehkäisemistä. Hänen apulaispääsihteerikautensa suuria tapauksia olivat kansainvälinen naisten vuosi 1975 ja YK:n ensimmäinen naisten aseman parantamista käsitellyt maailmankonferenssi, jonka pääsihteerinä (Secretary-General of the first United Nations world conference for the advancement of women) hän myös toimi.

Suomalaiset tunsivat Helvi Sipilän myös intohimoisena partiolaisena; suuri osa koko partioliikkeen näkyvyyttä liittyi hänen persoonaansa. Tässäkin tehtävässä hän ylitti kotimaan rajat, sillä hän toimi The World Association of Girl Guides and Girl Scouts -järjestön maailmankomitean jäsenenä ja uusien valtioiden neuvonantajana. Juuri partiohenki kasvatti Sipilästä johtajan, joka ei jaellut määräyksiä ylhäältä käsin vaan kulki itse mukana ja suunnitteli kaiken toiminnan yhteistyössä muiden kanssa ja heidän ehdoillaan. Hänen lähtökohtansa oli, että yksilön auttaminen edellyttää myös maailman muuttamista. Hän pyrki vaikuttamaan sekä yleiseen mielipiteeseen että kansojen johtajiin, herättämään maailman huomaamaan vallitsevan epäoikeudenmukaisuuden, sorron ja kärsimyksen.

YK:n palveluksessa Helvi Sipilä keskittyi ennen kaikkea naisten aseman parantamiseen. Vaikka hän kieltäytyikin pitämästä naisten huonoa asemaa erillisenä ongelmana - niin naiset, lapset kuin miehet ovat sidoksissa samaan yhteiskuntaan - hän katsoi kuitenkin, että naisten oikeudet oli monissa yhteiskunnissa vakavasti laiminlyöty. Koska naisen alistettu asema on kehityksen suuri este, myös miesten ja lasten vuoksi on välttämätöntä luottaa naisiin, antaa heille oikeus osallistua päätöksentekoon ja tunnustaa heidät yleisesti tasa-arvoisiksi. Helvi Sipilän näkemyksen mukaan muutoksen tulee alkaa nimenomaan naisista. Apulaispääsihteerikauden jälkeen Helvi Sipilä toimi YK:n naisten kehitysrahaston Suomen yhdistyksen puheenjohtajana, joka maailmanlaajuisten ongelmien sijasta oli valinnut tehtäväkseen yksittäisten ihmisten auttamisen kehitysavun muodossa.

Suomeen palattuaan Helvi Sipilä ehti vielä avata naisille tietä poliittisen hierarkian huipulle: Liberaalinen Kansanpuolue asetti hänet ensimmäisenä naisena presidenttiehdokkaaksi Urho Kekkosen kauden päättäneissä vaaleissa 1982. Hän ei kuitenkaan menestynyt vaaleissa vaan sai vain muutaman valitsijamiehen. Helvi Sipilän persoonallisuus ei tuonut Liberaaliselle Kansanpuolueelle sitä suurvoittoa, jota puolue olisi tarvinnut tulevaisuutensa turvaamiseen.

Valitsemattomuus ei johtunut ehdokkaan persoonasta, joka oli yleisesti arvostettu ja tunnettu, vaan toisaalta pienestä puolueesta ja toisaalta aikakaudesta. Vaikka Helvi Sipilä oli raivannut naisille alaa ja näyttänyt tietä, ajatus naispresidentistä oli vielä liian hätkähdyttävä. Lisäksi on muistettava presidentin vallan olleen vielä aivan toisen kuin sittemmin uuden perustuslain rajaamana. Tasavallan presidentillä oli laajat oikeudet, sekä sisäpoliittisesti eduskunnan hajotusoikeutta myöten että varsinkin ulkopoliittisesti. Vaikka Helvi Sipilä oli kiistämättä mitä kokenein maailmanlaajuisesti katsottuna ja YK:n näköpiiristä arvioituna, hänellä ei äänestäjien mielestä ollut niitä sisäpoliittisia suhteita eikä sitä karismaa, joilla hänet olisi voitu kokea realistiseksi Urho Kekkosen vallanperijäksi.

Helvi Sipilä sai laajalti ja viljalti tunnustuksia. Hänelle myönnettiin useiden koti- ja ulkomaisten kunniamerkkien lisäksi kunniatohtorin arvo Yhdysvalloissa, Korean tasavallassa ja kolmessa suomalaisessa yliopistossa. Helvi Sipilälle myönnettiin Suomen Leijonan suurristi eräänä ensimmäisistä naisista ja 2001 ministerin arvonimi toisena naisena Suomessa.

Helvi Linnea Aleksandra Maukola vsta 1939 Sipilä S 5.5.1915 Helsinki, K 15.5.2009 Helsinki. V tilanomistaja, talousneuvos Vilho Maukola ja Aleksandra (Sanni) Lucinda Manner (aiemmin Keisari). P 1939 - vuorineuvos, varatuomari, ekonomi Sauli Fredrik Sipilä S 1914, K 2001, PV maanviljelijä Johan Sipilä ja Aliina Mannelius. Lapset: Kari Sauli Tapio S 1940, kuollut; Ilkka Sauli Juhani S 1942, lääketieteen ja kirurgian tohtori; Jorma Jaakko Kalevi S 1945, sosiaalipolitiikan professori; Kirsti Heli Sinikka (Karhunen) S 1949.

URA. Ylioppilas Lahden yhteiskoulusta 1933; ylempi oikeustutkinto 1939; varatuomari 1941.

Hollolan tuomiokunnan notaari 1940; Turun hovioikeuden ylimääräinen virkamies 1941; Lohjan tuomiokunnan notaari 1942; kansanhuoltoministeriön osastosihteeri 1942 - 1943; asianajaja Helsingissä 1943 - 1972; Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) apulaispääsihteeri 1972 - 1980.

Korkeimman oikeuden ylimääräinen virkamies 1942 - 1949; korkeimman hallinto-oikeuden ylimääräinen virkamies 1943 - 1951.

Maanviljelijä Maukolan tilalla Kärkölässä.

Liberaalinen Kansanpuolueen ehdokas presidentinvaaleissa 1982.

Helsingin oikeusapulautakunnan jäsen 1951 - 1963.

YK:n naisten asemaa käsittelevän komission Suomen edustaja 1960 - 1968, 1971 - 1972, puheenjohtaja 1967; Suomen valtuuskunnan jäsen YK:n yleiskokouksissa 1966 - 1971; YK:n yleiskokouksen III komitean (sosiaaliset ja humanitaariset asiat) varapuheenjohtaja 1969, puheenjohtaja 1971; YK:n erityistehtävä Naisten Vuosikymmenen Kehitysrahaston edistämiseksi 1981.

Sokeaina ja raajarikkoistan partiotyttöjen lippukunnan perustaja, johtaja 1934 - 1950; Suomalaisen Partiotyttöliiton hallituksen jäsen 1936 - , varapuheenjohtaja 1941 - 1952, liiton Uudenmaan piirin johtaja 1941 - 1943; Partiotyttöliittojen yhteistyötoimikunnan puheenjohtaja 1942 - 1943; Suomen Partiotyttöjärjestön keskushallituksen jäsen 1943 - , sisupartio-ohjaaja 1947 - 1950, kansainvälinen asiamies 1947 - 1950, partioylijohtaja 1950 - ; Naisjuristien puheenjohtaja 1954 - 1956; Naisjuristien Kansainvälisen Liiton presidentti 1954 - 1956; Partiotyttöjen maailmanliiton (The World Association of Girl Guides and Girl Scouts) maailmankomitean jäsen, uusien jäsenmaiden neuvonantaja 1957 - 1966; Suomen pakolaisavun puheenjohtaja 1965 - 1972; Suomen naisjärjestöjen keskusliiton puheenjohtaja 1967 - 1972, 1982 - 1984, kunniapuheenjohtaja 1993; Zonta International, presidentti 1968 - 1970, kunniapuheenjohtaja 2001; Kansainvälisen Naisliiton (International Council of Women) varapresidentti 1970 - 1972; Laki- ja väestöohjelman kansainvälisen neuvoston jäsen 1971 - 1976; neuvoston jäsen, International Institute of Human Rights 1971 - .

Kansallis-Osake-Pankin valvoja 1960 - 1982, hallintoneuvoston jäsen 1975 - 1984; Suomen yhdistys ry:n puheenjohtaja 1981 - 1987.

Kunnianosoitukset: Suomen Leijonan suurr.; Suomen Valkoisen Ruusun K 1977; Talvisodan mm.; Jatkosodan mm.; Väestönsuojelun am.; Dominikaanisen Tasavallan Juan Pablo del Meriton K 1956; Tanskan Danneborgin R 1 1958. Ministeri 2001. Kunniatohtori: Yhdysvallat (useita kertoja), Korean tasavalta, Turku, Jyväskylä, Helsinki. Suomen partiojärjestöjen kmr. Suomen Asianajajaliiton tunnustuspalkinto Millenium 2000; International Bar Associationin naisjuristien palkinto 2001. Suomen naisyhdistyksen kunniajäsen 1995; kunniapartiolainen 2002.

TUOTANTO. Helvi Sipilä : ihmisten asialla. 1982; Naisena ihmiskunnan asialla. 1999; lukuisia kirjoituksia aikakauslehdissä ja kokoomateoksissa.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. J. Iloniemi, Vallan käytävillä. 1999; I. Kunttu, Helvi Sipilä : nainen maailman huipulla. 1979; H. Sipilä, Helvi Sipilä : ihmisten asialla. 1982; H. Sipilä, Naisena ihmiskunnan asialla. 1999; Suomalaisena YK:ssa. 1994.

Kirjoittaja(t): Johanna Forsström ja Anneli Mäkelä-Alitalo

Julkaistu 2.10.1998 (päivitetty 18.5.2009)

Artikkelitekstin pituus: 8943 merkkiä
Kansallisbiografia-verkkojulkaisu
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

• Lyhenteiden selitykset
• Tekijänoikeudet ja viittaaminen
• Lähetä artikkelista palautetta

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI