Ullgren, Heikki Heikinpoika (1762 - 1836)

valtiopäiväedustaja, talollinen

Heikki Heikinpoika Ullgren oli maatalouden kehittäjä, joka pätevöityi myös yhteisten asiain hoitajana. Hän ajoi naapuriensa asioita käräjillä ja lääninhallituksessa sekä kuului kotipitäjänsä Nurmeksen lautakuntaan. Heikki Ullgrenin ura huipentui keväällä 1809, kun hänet nimettiin edustajaksi Porvoon valtiopäiville.

Nurmekselainen valtiopäiväedustaja Heikki Heikinpoika Ullgren koki elinaikanaan Suomen murrosvaiheen Ruotsin ajan ulkoisesta turvattomuudesta suuriruhtinaskunnan kauteen, valistusajasta romantiikkaan sekä kotiseutunsa kasvun kappelista kirkko- ja hallintopitäjäksi. Kolminkertainen murros ilmeni hänen asenteissaan ja toiminnassaan.

Heikki Heikinpoika Ullgren syntyi Nurmeksen kirkonkylässä myöhemmän Isonpappilan paikalla. Hänen isoisänsä Antti Ullgren toimi Nurmeksessa lukkarina vuodesta 1728 ja kasvatti vaimonsa, Nurmeksen kappalaisen tyttären Anna Petruksentytär Mondelian kanssa melkoisen lapsiparven. Paikan ahtaus sai yhden pojista, Heikki Antinpojan, muuttamaan Huuhtiinlahden yli Vinkerinniemen Lahtelaan. Kasvavan suvun riitojen takia hän perusti uudistilan Kynsiniemen Lukanvaaraan 1772.

Ullgrenit tunnettiin maatalouden kehittäjinä. Lukanvaaran viljelykset avartuivat. Nuorin poika Juhana perusti uudistilan Kynsiniemen etelärannalle Lukanpurolle ja sai mainetta maanparantajana ajaessaan kivennäismaata suolle ja mutaa kovalle maalle. Suomen Talousseura palkitsi hänen ansionsa.

Heikki Heikinpoika sai Lukanvaaran nimiinsä 1795 isänsä Heikki Antinpojan muuttaessa Juhanan luo Lukanpurolle. Kruunu levitti tuona aikana perunanviljelystä, ja Heikki Ullgren pani sitä toimeen. Hän haki 1804 Kuopiosta perunoita pitäjälle jaettaviksi ja uudelleen 1818 perunaa 15 tynnyriä 4 kappaa. Tämän ansiosta hän haki 1828 Suomen Talousseuran palkintoa perunanviljelyksestä.

Isän vielä hallitessa taloa Heikki Ullgren ehti pätevöityä yhteisten asiain hoitajana. Hän kuului Pielisjärven ja sitten Nurmeksen lautakuntaan ja ajoi naapuriensa asioita käräjillä ja lääninhallituksessa. Tämä ilmenee hänen vaimovainajansa perukirjaan 1810 merkityistä palkkiosaatavista. Velallisina mainittiin myös Nurmeksen entinen ja silloinen nimismies.

Vaikutuspiiristä kertovat muutkin saatavamaininnat. Ullgren helpotti Nurmeksen ja Rautavaaran talollisten raha- ja viljapulaa, olipa 1810 saatavina koko Nurmeksen kappelin jääkärivero, 20 tynnyriä ruista. Ainoana velkojana oli kuopiolainen kauppias Backman. Perukirjan mukaan Ullgrenin kauppatoimet rajoittuivat Itä-Suomeen ulottumatta Pohjanlahden rannikolle.

Ullgren joutui maanpuolustajaksi 1788. Yllä mainitun jääkäriveron varassa perustettiin maakunnan suojaksi Karjalan jääkärijoukko, mutta Nurmeksenkin talollisia vaadittiin vartioimaan itärajaa Jonkereen ja Savijärven kylissä. Ullgren käskettiin sinne vuorollaan, mutta hän vaati vapautusta, koska oli uudistilallinen. Kun tätä ei kuultu, hän palkkasi sijaansa toisen miehen. Samanaikainen jääkärivärväys ärsytti erittäinkin nurmekselaisia ja herätti vastenmielisyyttä vartiopalvelukseen.

Talonpojat nousivat taas aseisiin 1808. Pielisjärven ja Nurmeksen joukko varusti asemansa kauas rajoiltaan Enoon Kaltimon Vallisärkälle estämään pääsyä Pielisjoen yli. Tätä väkeä johti rajakapteeni Olli Tiainen alaisenaan lieksalainen Isak Stenius. Heikki Ullgrenkin palveli sodassa määrätyt viikot ja kävi välillä tekemässä viljelytyöt Lukanvaaralla. Pielisen talonpojat pitivät venäläiset poissa kotikylistään marraskuuhun 1808 asti. Henki oli toinen kuin 1788 - 1790.

Heikki Ullgrenin ura huipentui keväällä 1809. Suomen valloittaja Aleksanteri I kutsui Suomen säädyt koolle Porvooseen, ja Karjalan ylinen tuomiokunta valitsi Ullgrenin edustajakseen. Karjalan alista tuomiokuntaa edusti Tohmajärven saariolainen Pekka Haaranen ja länsinaapuria Pien-Savon ylistä tuomiokuntaa kokenut valtiopäiväedustaja, Siilinjärven murtolahtelainen Pietari Väänänen.

Ullgren valmisteli tuomiokunnan vaalikokoukselle omat anomusehdotuksensa. Hän halusi alentaa entiselleen jääkäriveron, joka oli kaksinkertaistettu 1806 Karjalan ruotujaon lykkäydyttyä. Hän toivoi myös verolukujen tasausta. Arviorupla eli manttaalia edeltänyt veroluku merkittiin kullekin uudistilalle. Vanhoilla säilyi entinen luku, vaikka niiden etuudet vähenivät, ja arvioruplien summa kasvoi. Ullgren esitti lukujen tasausta alentamalla vanhojen talojen verolukuja uudistiloille pantujen arvioruplien määrällä. Ullgrenin ehdotukset otettiin tuomiokunnan anomuksiin, joihin lisäksi kuului sodanaikaisten verohelpotusten saanti, isonjaon lykkäys ohi sota-ajan, viinanpolton salliminen rehupulan aikana, jotta rankkia kertyisi karjanrehuksi, ja Joensuun kruununjyvästön säilyttäminen, jotta katovuosina saataisiin viljalainat mahdollisimman läheltä. Myös suolan saanti sopivaan hintaan lähimmästä paikasta kuului vaalikokouksen toiveisiin.

Tuomiokunta anoi myös koulumestarin- ja suntionvirkojen lakkauttamista ja tehtävien siirtämistä hyvätuloisina pidetyille lukkareille. Koulumestarit oli todettu osin heikkotasoisiksi. Tehtävään palkattujen rahvaanmiesten koulutus ei vastannut vaatimuksia, ja pappikoulumestarit kuuluivat säätynsä heikoimpiin.

Ullgren oli Porvoossa "maan hiljaisia", sillä häntä ei mainita pöytäkirjoissa. Hän kuului ehkä Pietari Väänäsen johtamiin jaostoihin, jotka pitivät yhteyttä muihin säätyihin. Karjalan ylisen tuomiokunnan anomukset liitettiin talonpoikaissäädyn anomuksiin paitsi viimeistä: sääty otti koulumestareihin tuomiokuntaa myönteisemmän kannan. Jos talonpoikaissääty pitikin koulumestarien puolta, Ullgren tarttui asiaan kotona. Pielisjärvellä toimi 1750-luvulta alkaen yksi ainoa koulumestari, joka piti koulua vuorollaan suurpitäjän eri osissa. Väkiluvun kasvaessa työ lisääntyi ja teho aleni. Viranhaltijatkin todettiin joskus kelvottomiksi. Vuoden 1810 piispantarkastuksessa esitettiin uuden koulumestarin palkkaamista kuolleen opettajan sijaan. Ullgren piti virkaa turhana ja esitti sen lopettamista. Näin myös päätettiin. Lukutaito jäi pariksi vuosikymmeneksi kotiopetuksen varaan.

Köyhä Ylä-Karjala ei jaksanut heti korvata edusmiehensä kuluja huhtikuusta heinäkuuhun yltäneeltä istuntokaudelta. Ullgren velkoi 1810 tuomiokunnalta kulujaan 219 riksiä. Valtiopäiväedustaja Ullgreniin liitetään ehkä yleinenkin talonpoikaissäädyn jäseniä kuvaava kasku. Hän piti kotikutoista harmaata sarkapukua ja herätti siksi hilpeyttä säätyveljissään. Nämä ostivat viimein mustaa verkaa juhlapuvuksi ja ihmettelivät, miksei sitä käytetty. Sankari napitti auki sarkaisen takkinsa ja näytti: musta verka oli ommeltu takin vuoriksi.

Nurmes itsenäistyi kirkkopitäjänä 1811 ja valitsi ensimmäisen kirkkoherransa. Virkaa haki vain Kuopion koulun rehtori, Kiteellä syntynyt maisteri Adolf Henrik Winter. Tuomiokapituli pani ehdolle kaksi muutakin pappia, ja vaalin voitti Kivijärven kappalainen Johan Fredrik Kekoni. Ullgren äänesti seitsemän muun kanssa Winteriä, ja keisari nimitti tämän virkaan vastoin hallituskonselji-senaatin ehdollepanoa. Nurmes sai Winteristä seurakuntatyön tehokkaan perustajan. Uuden virkatalon rakentaminen ja muut rasitukset tuskastuttivat pitäjäläisiä, ja Ullgrenkin sai aiheen valittaa kirkkoherran olkisaatavista.

Nurmes koki varhain Paavo Ruotsalaisen aloittaman herännäisyyden, jonka elävimmät pesäkkeet olivat Juuassa Vuokon Nälkömäessä ja Nurmeksessa Höljäkän Putsonvaarassa. Heikki Ullgren suhtautui herännäisyyteen kriittisesti, mutta joutui kokemaan sen aivan läheltä, kun nälkömäkeläinen herätyspuhuja Niilo Kokkonen tuli hänen kotivävykseen ja toi vanhempansa mukanaan.

Lukanvaaralla oli väkeä runsaasti, sillä Heikki Ullgrenin toinen vaimo Sikke Saarelatar toi taloon poikansa Pekka ja Lauri Saastamoisen. Pekka oli sokeana työkyvytön. Pitäjän johtomies ehkä väheksyi syrjäistä ja vähäistäkin asumapaikkaansa. Hän osti 1825 Jokikylän Hovilan perintötilan 900 ruplalla ja jätti Kokkoset asumaan Lukanvaaraa. Nuoriemäntä Riitta kuoli 1836, ja Lukanvaara joutui kokonaan pois perustajasuvulta.

Suurta Hovilaa ei jaksettu hoitaa omin voimin, sillä poika Heikki oli vasta 12-vuotias ja Lauri Saastamoinen muutti 1827 Helsinkiin. Isäntä vanheni, työt oli tehtävä palkkavoimin, ja talo köyhtyi. Heikki Ullgrenin kuoltua näkyi pesässä varoja 1 094 ruplaa ja velkoja 1 838 ruplaa. Näiden joukossa oli kruununverojen, papinmaksujen sekä kruunun- ja pitäjänjyvästölainojen rästit. Isännän ote näyttää hervonneen osin kai katovuosienkin vuoksi.

Heikki Heikinpoika Ullgren lähteissä Henric Ullgren S 30.11.1762 Nurmes, K 18.3.1836 Nurmes. V uudistilallinen Heikki Antinpoika Ullgren ja Christina Nevalainen. P1 Riitta Matintytär Tervo S 1764, K 1809, P1 V Matti Tervo ja Chirstin Heikura; P2 1810 - Sikke Pekantytär Saarelatar S 1768, K 1837, P2 V Pekka Saarelainen. Lapset: Maria S 1791, P Risto Antinpoika Rissanen; Riitta S 1803, K 1836, P Niilo Niilonpoika Kokkonen; Antti Matias S 1806, K 1813; Heikki S 1813.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Rippi-, historia- ja perukirjat, Nurmeksen kirkonarkisto.

Protocoller hållna hos det hedersvärda bonde ståndet vid landtdag i Borgå år 1809. 1893; V. Saloheimo, Nurmeksen historia. 1953.

Kirjoittaja(t): Veijo Saloheimo

Julkaistu 2.11.1999

Artikkelitekstin pituus: 8573 merkkiä
Kansallisbiografia-verkkojulkaisu
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Yhteystiedot

Biografiakeskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Hallituskatu 2 B, Helsinki



Ota yhteyttä
Palaute

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI

Palaute Yhteystiedot