• Etusivu
• Verkkojulkaisut
• Kirjat
• Biografiakeskus
• Linkit
• SKS

Vapaasti luettava artikkeli

Salmelin, Anna Margareta (1716 - 1789)

Venäjälle pakkosiirrettyjen palauttaja, lukkarinvaimo

Ilomantsilainen lukkarinvaimo Anna Margareta Salmelin nousi venäläismiehityksen vuosina 1740-luvun alussa vastustamaan miehittäjän sortoa ja onnistui palauttamaan lähes kolmekymmentä Venäjälle pakkosiirrettyä sukulaistaan ja naapuriaan. Anna Margareta Salmelin oli lannistumaton, ilmeisen sanavalmis ja eduistaan huolehtiva poikkeusajan naishahmo.

Venäläismiehityksen vuosina 1741 - 1743 Pohjois-Karjalan rajapitäjien siviiliväestö koki tuhon ja poisraahaamisen kauhut, kun miehittäjä käsitteli käsiinsä joutuneita ihmisiä omaisuutenaan ja siten kauppatavaranakin. Tätä kohtelua vastustamaan nousi eräs sen uhri, Ilomantsin lukkarin Johan Lackmanin vaimo Anna Margareta Salmelin.

Anna Margareta Salmelin kuului kirkonmiesperheeseen, sillä samansukuinen mies, kenties hänen veljensä, Eberhard Salmelin toimi 1730 - 1740-luvulla Pälkjärven rajapitäjän lukkarina. Nimi viittaisi suvun eläneen aiemmin Salmissa, mutta selvä näyttö puuttuu. Salmelinien taustana on myös Wallius-suku, jonka pohjoiskarjalainen haara alkoi Kiteen ensimmäisestä luterilaisesta kirkkoherrasta Georgius Petristä (1630 - 1672). Anna Margareta Salmelinin aviomies Johan Lackman, pohjoiskarjalainen papinpoika, palveli 1730-luvulla Suomen tykistössä alifyyrvärkkärinä ja valittiin sitten Ilomantsin luterilaisen emäkirkon esilaulajaksi. Hänen sisarensa Maria Kristina oli Tohmajärven lukkarin Daniel Bergmanin puoliso.

Lappeenrannan tappion jälkeen elokuussa 1741 Kyminkartanon ja Savonlinnan läänin maaherra Carl Johan Stiernstedt käski perustaa talonpoikaisia suojajoukkoja lääninsä pitäjiin. Ilomantsin vartiosto sijoittui pitäjän kirkolle johtajanaan korpraaliksi nimitetty Juhana Kuokkanen. Venäläiset yllättivät ja vangitsivat tämän vartioston marraskuussa 1741, hävittivät koko pitäjän itäosan ja raahasivat sadoittain siviiliväkeä Venäjälle Laatokan kaupunkiin ja Belozerskiin asti. Tämän kohtalon koki lukkarinkin perhe neljine lapsineen sekä 26 muuta kirkonkyläläistä. Ryöstäjät myivät saaliinsa halukkaille orjiksi, ja näitä painostettiin kääntymään ortodoksiseen uskoon. Räätäli Aatami Räisäsen oli pakko myydä poikansa isännälleen sihteeri Roman Arhipoville, joka kastatti pojan Jakoviksi. Räisästäkin hän vaati kasteelle uhaten heittää hänet koirille, mutta läsnä ollut Juhana Kuokkanen torjui vaatimuksen vedoten keisarin suojelukseen.

Rauha palasi syksyllä 1743, ja sen myötä palasivat ensimmäiset kuusi vankia Ilomantsiin kesällä 1744, joukossa Anna Margareta Salmelin. Hän tunsi olonsa turvattomaksi, koska muu perhe jäi Belozerskiin ja kirkkoherra Anders Norrgren otti toisen miehen lukkariksi. Anna Margareta Salmelin lainasi matkarahaksi kymmenen ruplaa pitäjänkirjuri Lorentz Elfströmiltä, sai tulkikseen tämän sisaren Christina Elfströmin (1708 - 1768) sekä turvakseen mekrijärveläisen Heikki Moilasen ja matkusti Pietariin. Siellä Ruotsin lähetystön komissiosihteeri Karl Bertil Lagerflycht, joka jo syksyllä 1744 etsiskeli pakkovietyjä, auttoi hänet Belozerskiin.

Kielitaitoisen adjutantin avuin Anna Margareta Salmelin sai vapautetuksi Roman Arhipovin hallusta Aatami Räisäsen pojan, vaikka Arhipov uhkasi ilmiantaa adjutantin tämän esimiehille asiattomasta toiminnasta. Adjutantti kirosi lukkarinvaimon liiallista intoa asiassaan, mutta auttoi toki Räisästä anomuskirjan laadinnassa. Lagerflycht selvitti pakkosiirrettyjen vaiheita eri kuvernementeissa Karjalan kruununvoudin G. A. Andersinin lähettämien luetteloiden perusteella. Venäläiset orjanomistajat yrittivät estää sitä salailemalla tai väittäen orjiensa mieluummin jäävän Venäjälle. Salailua helpotti uudessa kasteessa annettu uusi nimi.

Belozerskista palautettiin 1745 kaiketi juuri Anna Margareta Salmelinin ansiosta kerralla 16 miestä ja 12 naista. Joukossa olivat lukkari Lackman, tyttäret Juliana ja Anna, poika Mats ja nimismies Gottfried Wermuthin samanniminen poika. Korpraali Juhana Kuokkanen palasi vähän myöhemmin vaimonsa Anna Heikintyttären ja poikansa Jaakon kanssa. Kuokkasen äiti Maria kuoli paluumatkalla.

Lukkari Eberhard Salmelin näkyy ottaneen raskaasti virkaveljensä ja tämän perheen kohtalon, etenkin kun hän näki venäläisten hurjuuden pariin kertaan kotipitäjässäänkin. Kostaakseen sen hän hävitti keväällä 1742 pälkjärveläisjoukon kanssa rajantakaisia kyliä Ruskealassa ottamatta huomioon, että uhreiksi joutui entisiä pälkjärveläisiä ja silloisiakin uskonveljiä.

Anna Margareta Salmelinin toimet jäivät aikakirjoihin omalla tavallaan. Hän katsoi kuluttaneensa aikaansa ja varojaan toisten hyväksi ja ryhtyi vaatimaan pelastamiltaan naapureilta korvausta syyskäräjillä 1748. Vastaajina oli 13 perhekuntaa, joissa oli yhteensä 22 henkeä. Nämä lupasivat maksaa sitten kun vaurastuisivat. Vielä 1756 hän velkoi kuuksenvaaralaisen Iivana Puharisen vaimolta Outilta lehmää, jonka tämä oli luvannut poikansa Ontrein pelastamisesta. Räätäli Aatami Räisänen, kuuksenvaaralainen Juhana Parviainen, maukkulalainen Lauri Kortelainen ja mekrijärveläinen leski Okulina Palviainen sen sijaan todistivat päässeensä pois Ontrein mukana ilman lukkarinvaimon apua.

Anna Margareta Salmelin erottuu edellä kuvatussa valossa lannistumattomana, ilmeisen sanavalmiina ja eduistaan huolehtivana poikkeusajan naishahmona lievittämässä sodan pienelle ihmiselle aiheuttamaa hätää ja tuskaa. Hän eli aviomiehen kuoltua poikansa Matsin perheessä vuoteen 1789 asti.

Anna Margareta Salmelin S 1716, K 8.9.1789 Ilomantsi. P Ilomantsin lukkari Johan Lackman S 1702, K 1770. Lapset: Beata Juliana S 1735; Ericus S 1736; Mats S 1738, K 1791; Anna Christina S 1739; Brita S 1746, K 1749; Johannes S 1748, K 1750; Catharina S 1750, K 1753; Samuel S 1753.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Ilomantsin rippikirja 1784 - 1789.

V. Saloheimo, Pohjois-Karjalan historia III : 1722 - 1809. 1980.

Kirjoittaja(t): Veijo Saloheimo

Julkaistu 22.4.1998

Artikkelitekstin pituus: 5259 merkkiä
Kansallisbiografia-verkkojulkaisu
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

• Lyhenteiden selitykset
• Tekijänoikeudet ja viittaaminen
• Lähetä artikkelista palautetta

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI