Vapaasti luettava artikkeli

Halonen, Tarja (1943 - )

tasavallan presidentti

Halonen, Tarja (1943 - )
2000. Tasavallan Presidentin kanslia.

Tarja Halonen valittiin helmikuussa 2000 ensimmäisenä naisena Suomen tasavallan presidentin virkaan. Lisäksi hän on ensimmäinen pääkaupunkiseudulta valittu presidentti. Lakimieskoulutuksen saaneella Halosella oli ennen valintaansa pitkä kokemus sekä kansanedustajan että ministerin tehtävistä ja poikkeuksellisen laaja kansalaisjärjestötausta.

Työläiskodin tyttö

Tarja Halonen on helsinkiläisen työläiskaupunginosan Kallion kasvatti. Hänen vanhempansa, rakennustyöläinen Vieno Halonen ja Lyyli Loimola avioituivat toisen maailmansodan aikana ja tytär syntyi jouluaattona 1943. Vieno Halonen oli tyttären syntyessä rintamalla, ja Lyyli Halonen kävi ansiotöissä muiden työläisvaimojen tapaan. Hän työskenteli muun muassa Osuustukkukaupan (OTK) myllyllä, kenkätehtaassa ja sittemmin kaupungin kotiavustajana. Vanhempien avioliitto päätyi eroon, ja 1950 Lyyli Halonen solmi uuden avioliiton sähköasentaja Thure Forssin kanssa.

Vahvan äidin arvomaailma on vaikuttanut tyttären maailmankuvaan. Tarja Halonen on sanonut äitinsä olleen synnynnäinen selviäjä, aktiivinen ja eteenpäin pyrkivä. Lyyli Forss arvosti hyviä ja vaatimattomia työihmisiä, rehellisyyttä sekä oikeudenmukaisuutta eli samoja asioita, joita kansanedustaja ja ministeri Tarja Halonen sittemmin korosti.

Tarja Halonen aloitti opintiensä Kallion kansakoulussa syksyllä 1950. Neljä vuotta myöhemmin hän siirtyi Kallion yhteiskouluun, mistä hän kirjoitti työläissukunsa ensimmäiseksi ylioppilaaksi reaaliaineiden luokalta 1962. Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan Halonen kirjoittautui syksyllä 1963 opiskeltuaan sitä ennen vuoden taidehistoriaa. Hän valmistui oikeustieteen kandidaatiksi pääaineenaan rikosoikeus 1968.

Työuransa Tarja Halonen aloitti jo ennen juristiksi valmistumistaan Luotonvalvonta oy:n lakimiehenä 1967. Parin vuoden jälkeen hän siirtyi Suomen Ylioppilaskuntien Liiton (SYL) sosiaali- ja järjestösihteeriksi. Työpaikka oli sikälikin hyvä, että hän sai asua ylioppilaskunnan asuntolassa Helsingin Rauhankadulla. Halonen palkattiin 1970 Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön (SAK) lakimieheksi, jolloin hänestä tuli SAK:n ensimmäinen naisjuristi.

Politiikasta Tarja Halonen kiinnostui työskennellessään SYL:ssa, ja Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen (SDP) hän liittyi 1971. Tärkeän askeleen kohti poliitikon uraa hän otti 1974, jolloin hänestä tuli pääministeri Kalevi Sorsan eduskuntasihteeri. Sorsa on sittemmin muistellut, että hän tarvitsi henkilön, jolla oli laintuntemusta ja hyvät yhteydet työmarkkinapiireihin. Halosesta tuli näin yksi SDP:ta, istuvaa hallitusta ja ammattiyhdistysliikettä yhdistävä side. Sorsa huomasi pian, että SAK:n puheenjohtajan Niilo Hämäläisen "lainaama" nuori juristi oli itsenäisesti ajatteleva mutta samalla hallitukselle ehdottoman lojaali työtoveri. Eduskuntasihteerin kiinnostus politiikkaan kasvoi, ja 1977 Halonen aloitti lähes kaksikymmentä vuotta kestäneen kunnallispoliittisen uransa, kun hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon.

Varsinainen elämänmuutos niin Halosen yksityiselämässä kuin poliittisellakin uralla tapahtui vuodenvaihteessa 1978 - 1979. Loppuvuodesta 1978 syntyi tytär Anna, ja keväällä 1979 Halonen valittiin ensimmäistä kertaa eduskuntaan SDP:n listoilta.

Käytännön poliitikko

Eräs muistelija on kertonut, että kun hän tapasi Tarja Halosen ensimmäisen kerran 1970-luvulla, tämä oli jo piinkova poliitikko, joka osasi taistella poliittisesta kannatuksesta omalla toiminta-alueellaan. Häntä on sanottu myös vaativaksi esimieheksi. Halosesta kirjoitetuista artikkeleista välittyy kuva politiikosta, joka on tiukan asiallinen, päämäärätietoinen ja kunnianhimoinen, mutta toisaalta humaani, suvaitsevainen ja sydämellinen. Hänestä on osuvasti sanottu, että hän on mielenkiintoinen yhdistelmä aatteellista idealistia ja realistia "saman hatun alla". Halosta on luonnehdittu kestäväksi ja sitkeäksi tavoitteidensa läpiajajaksi, mutta hän ei ole kuitenkaan juuttunut aatteellisiin juoksuhautoihin todistamaan oman oppinsa oikeellisuutta.

Tarja Halosta voisi luonnehtia sosiaalidemokraattisen naisliikkeen toiseksi Miina Sillanpääksi tai Tyyne Leivo-Larssoniksi. Yhteistä heissä on luonteiden jämäkkyys, kunnianhimoisuus ja sosiaalinen mielenlaatu. Yhdistävä tekijä on myös naisten harjoittaman politiikan käytännönläheisyys. Arki kaikkine huolineen ja iloineen nousevat kaikkien kolmen yhteiskunnallisen keskustelijan ja vaikuttajan kirjoituksista kirkkaana esiin. Kaiken kaikkiaan arkipäivän läsnäolo sosiaalidemokraattisten naisten toiminnassa ei ole outo asia, päinvastoin. SDP:n naisaktiivit ovat toteuttaneet arkipäivän aatettaan keskittymällä käytännön töihin joskus jopa siinä määrin, että puolueen miehet ovat vaatineet naisia palaamaan aatteellisemmille linjoille.

Tarja Halosen ajatuksista ja tavoitteista saa kuvan hänen 1990-luvulla julkaisemistaan kirjoituksista, jotka käsittelevät päivän uutisaiheiden lisäksi muun muassa naisten oikeuksia, ulkopoliittisia suhteita, Euroopan yhdentymistä, kansainvälistymistä, työn muuttumista, kulttuurin tilaa ja hyvinvointiyhteiskunnan haasteita. Nämä puheenvuorot ja kannanotot ovat linjassa hänen solidaarisuutta ja suvaitsevaisuutta korostavan kansalaisaktiivisuutensa kanssa.

Halonen on omistautunut kansalaisjärjestöjen toimintaan poikkeuksellisen aktiivisesti. Se näyttää olleen hänelle pikemminkin elämäntapa kuin harrastus. Hän on ollut mukana muun muassa solidaarisuusliikkeessä sekä puolustamassa ihmisoikeuksia ja rauhaa. Vaikka Halonen ei kuulu luterilaiseen kirkkoon, hän on ollut aktiivisesti mukana myös kristillisessä työssä, kuten Suomen Setlementtiliitossa. Hänen suvaisevaisuudestaan puolestaan kertoo se, että hän on toiminut luottamustehtävissä Seksuaalinen tasa-vertaisuus (SETA) ry:ssä, rasismin vastaisessa valtuuskunnassa ja Romaniasiain neuvottelukunnassa. Myös ikääntyneiden ongelmat ovat olleet lähellä Halosen sydäntä, ja hän on ollut mukana Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton hallinnossa. Lisäksi hän on toiminut erinäisissä kulttuuri- ja urheilujärjestöissä.

Eduskunnassa työmarkkinajuristi Halosen ansiot huomattiin pian, ja hän sai osakseen lukuisia luottamustehtäviä. Hän oli muun muassa sosiaalivaliokunnan puheenjohtaja 1984 - 1987 ja lakivaliokunnan varapuheenjohtaja 1991 - 1995.

Ministeriuransa Tarja Halonen aloitti 1987, jolloin hänet nimitettiin Harri Holkerin hallituksen sosiaalihuolto-, alkoholi- ja tasa-arvoasioista vastaavaksi sosiaaliministeriksi. Hän hoiti 1989 - 1991 myös pohjoismaisen yhteistyöministerin tehtävää, ja 1990 hänestä tuli ensimmäinen naispuolinen oikeusministeri, jollei oteta huomioon Keijo Liinamaan virkamieshallituksessa 1975 vajaan puoli vuotta ollutta Inkeri Anttilaa. Halosen ministeriura jatkui 1995 Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen ulkoasiainministerinä. Hän oli jälleen ensimmäisenä naisena tässä tehtävässä. Päteväksi havaittu Halonen jatkoi ulkoasiainministerinä myös Lipposen toisessa hallituksessa aina presidentiksi valitsemiseensa saakka.

Ensimmäinen naispresidentti

Ulkoasiainministeri Tarja Halosen valinta helmikuun alussa 2000 tasavallan 11. ja samalla ensimmäiseksi naispuoliseksi presidentiksi suoran kansanvaalin toisella kierroksella oli monille yllätys. Tosin Halosen ensimmäisellä kierroksella saama 40,0 prosentin osuus äänistä suhteessa seuraavaan, Suomen Keskustan puheenjohtajan Esko Ahon saamaan 34,4 prosentin osuuteen ennakoi jo vaalien lopullista tulosta. Ratkaisevassa tiukassa äänestyksessa Halonen sai 51,6 prosenttia äänistä ja hänen vastaehdokkaansa Esko Aho 48,4 prosenttia, kun koko maan äänestysprosentti oli 80,2. Vaalien tulos oli sikälikin historiallinen, että ainoastaan neljässä maailman maassa on ollut naispuolinen presidentti ennen Suomea.

Vaalit teki jännittäviksi se, ettei Halonen välttämättä edustanut niin sanottuja perinteisiä arvoja: hänellä oli tunnetusti vasemmistodemarin maine, hän eli avoliitossa eikä kuulunut kirkkoon. Hänen arkisen rento olemuksensa, asiantuntevat kommenttinsa sekä aidoksi koettu esiintymisensä tekivät hänestä kuitenkin Ahoa suositumman ehdokkaan. Myös se, että hän oli aikanaan yksinhuoltajaäiti ja työläistaustainen vahva uranainen, antoivat uskottavuutta hänen hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämistä korostaville puheilleen. Ei liene sattuma, että vuoden 2000 presidentinvaaleissa naiset kävivät äänestämässä ahkerammin kuin miehet; naisten äänestysprosentti oli 83,0 ja miesten 77,2. Tosin myös edellisissä vaaleissa naiset olivat miehiä aktiivisempia. Vaalikamppailun aikana Halosen vastustajat pyrkivät korostamaan hänen poliittista punaisuuttaan, mutta tämä ei noussut merkittäväksi tekijäksi. Monet poliitikot ja julkisuuden henkilöt oikealta vasemmalle antoivat julkisen tukensa Haloselle ennen vaaleja ja korostivat, että kyse on nimenomaan henkilövaalista. Naisen valitsemista tasavallan johtoon tasoittivat jo edelliset vaalit, jolloin Ruotsalaisen kansanpuolueen Elisabeth Rehn hävisi tiukassa äänestyksessä SDP:n Martti Ahtisaarelle.

Maaliskuun alussa 2000 virkaansa astunut presidentti Tarja Halonen aloitti vaativassa tehtävässään näkyvästi, kun Suomen Pankkiin valittiin johtokunnan jäseniä toukokuussa 2000 eläkkeelle jääneen keskustalaisen Esko Ollilan ja edesmenneen kokoomuslaisen Matti Korhosen tilalle. Suomen Pankin pankkivaltuusto esitti 12.9.2000, että johtokuntaan valittaisiin keskustan Mauri Pekkarinen ja kokoomuksen äänillä Johnny Åkerblom. Asiaa esittelevä vasemmistoliittolainen ministeri Suvi-Anne Siimes sen sijaan esitti "naisen ja miehen" valitsemista. Sosiaalidemokraatit puolestaan tukivat pankkivaltuuston esitystä, ja myös hallitus päätyi samaan ratkaisuun. Presidentti Halonen käytti kuitenkin uuden perustuslainkin jälkeen laajoja valtaoikeuksiaan ja nimitti valtioneuvoston uuden esityksen jälkeen 22.9.2000 Suomen Pankin johtokuntaan ainoastaan yhden uuden jäsenen, Euroopan keskuspankissa työskennelleen tohtori Sinikka Salon.

Presidentti Halosen tausta, arvot ja asenteet heijastuivat myös hänen emännöimissään ensimmäisissä itsenäisyyspäivän iltajuhlissa. Pääosin niissä noudatettiin perinteistä kaavaa kättelyineen, tarjoiluineen ja tansseineen, mutta juhlavieraiden joukossa oli kuitenkin hieman aiempaa enemmän nuoria vaikuttajia, kansalaisjärjestöjen edustajia ja kulttuuriväkeä. Kun kutsuvieraat juhlivat linnassa, "vaihtoehtoväki" osoitti mieltään linnan edustalla. Presidentin kommentti mielenosoituksesta oli, että "samalle kadulle pitää mahtua"; myös ylioppilaiden soihtukulkue oli marssilla samaan aikaan. Juhlat olivat sikäli historialliset, että läsnä oli ensimmäistä kertaa kolme sosiaalidemokraattista presidenttiä: Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen.

Presidentti Tarja Halosen kansansuosio oli ensimmäisen virkavuoden päätyttyä 1.3.2001 poikkeuksellisen korkea: noin 70 prosenttia kansalaisista ilmoitti olevansa tyytyväisiä hänen toimintaansa. Halosen aikana tuli voimaan uusi presidentin valtaoikeuksia supistanut perustuslaki, ja hän puolusti sen mukaisia valtaoikeuksiaan määrätietoisesti etenkin ulkopolitiikkaan ja puolustusvoimien komentajuuteen liittyvissä kysymyksissä. Halonen linjasi rooliaan toteamalla, että presidentin tulee olla laillinen, vahva ja yhteistyökykyinen. Päivälehdistö puolestaan arvioi Halosen hoitaneen sotilaalliset ja valtiolliset tehtävänsä yhtä säntillisesti kuin edeltäjänsä, mutta korostaneen enemmän tasa-arvokysymyksiä ja olleen esiintymistavaltaan mutkattomampi.

Toinen kausi presidenttinä

Halosen toinen virkakausi alkoi maaliskuun alussa 2006 tiukan vaalikamppailun jälkeisessä jännitteisessä tilanteessa. Ylivoimaisena suosikkina vaaleihin lähtenyt Halonen ei tullut valituksi vaalien ensimmäisellä kierroksella 15. tammikuuta, minkä on arveltu olleen hänelle pettymys. Koska kukaan kahdeksasta ehdokkaasta ei saanut enemmän kuin 50 % äänistä, toimitettiin toinen kierros 29. tammikuuta 2006. Tuolloin Halonen sai 51,8 % äänistä voittaen niukasti kokoomuksen Sauli Niinistön. Vaalien toisen kierroksen äänestysaktiivisuus oli 74,0 %. Toisella kierroksella Niinistön tueksi oli rakennettu kokoomuksen ja keskustan porvarillinen yhteistyöakseli, mutta se ei tuottanut oikeiston toivomaa tulosta. Halosen kampanjatunnuksena oli ”Koko kansan presidentti”. Keskeisiksi vaaliteemoiksi vaaleissa nousivat NATO ja EU:n taistelujoukot sekä presidentin vaalioikeudet ja arvojohtaminen, toisella kierroksella lisäksi Halosella maaseudun naiset ja Niinistöllä ”työväen presidentti” -teema.

Halosen toisen kauden alkua hallitsi keskustelu perustuslain uudistuksesta ja presidentin valtaoikeuksien supistamisesta hallituksen eduksi. Halonen noudatti määrätietoisesti vallitsevaa lainsäädäntöä etenkin presidentin ulkopoliittisten valtaoikeuksien osalta eikä suostunut mukautumaan Christoffer Taxellin johtaman perustuslain tarkastamiskomitean esityksiin valtaoikeuksien supistamisesta. Halonen korosti, että mahdolliset uudistukset tulevat koskemaan vasta hänen seuraajaansa. Hän perusteli presidentin valtaoikeuksien säilyttämistä jälleen sillä, että presidentti tarvitsee todellista valtaa voidakseen toimia yhteiskunnallisena arvovaikuttajana. Halosta on kritisoitu juuri vaimeasta arvojohtamisesta, mutta hän itse on toista mieltä: hän osallistui arvokeskusteluun muun muassa ottamalla puheissaan esille vanhusten aseman heikkoudet, suomalaisen väkivallan ja uusköyhyyden. Hän korosti myös yhteisvastuuta, tasa-arvoa ja ammatillisen koulutuksen tärkeyttä.

Halonen on todennut presidentin työssä olevan parasta sen, että saa olla tekemisissä ihmisten arjessa merkittävien ajankohtaisten asioiden kanssa. Hänen toimintansa kansan suoralla vaalilla valitsemana presidenttinä on ollut uskottavaa myös toisella kaudella, joskaan ei yhtä vahvasti kuin ensimmäisellä kaudella. Syyskuussa 2009 järjestetyssä mielipidekyselyssä 75 % vastanneista antoi luottamuksensa Haloselle. Ensimmäisen kauden lopussa hänen kannatuksensa oli 86 %. Suurin tuki toisella kaudella tuli ensimmäisen kauden tapaan työväestöltä ja naisilta. Vuoden 2010 mielipidemittauksessa Halosen suosio oli notkahduksen jälkeen jälleen noussut: 84 % vastanneista katsoi hänen suoriutuneen presidentintehtävästään erittäin tai melko hyvin.

Presidentti Halosen kiinnittyi viimeisimpien virkavuosiensa aikana aikaisempaa tiivimmin YK:ta lähellä olevaan toimintaan. Hän totesi eräässä puheessaan, että rauha ja turvallisuus, kehitys sekä ihmisoikeuksien kunnioittaminen ovat edelleen se kolmiyhteys, jotka tukevat toinen toisiaan ja josta kansainvälisen toiminnan on lähdettävä. Toisessa, YK:ssa esittämässään arviossa hän painottii naisten roolia vahvoina toimijoita muun muassa ilmastomuutoksen vastaisessa taistelussa. Vuonna 2009 Halonen nimettiin Kansainvälisen naisjohtajaverkoston puheenjohtajaksi ja 2011 YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö UNCTADin neuvonantajapaneelin puheenjohtajaksi.

Kansallisen politiikan painotukset näkyivät Halosen uudenvuodenpuheissa. Niissä presidentti nosti esille yhtäältä Suomen kansanvaltaisen järjestelmän lujuuden, pyrkimyksen pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan mallin säilyttämiseen ja vahvan oikeusvaltion perinteen, mitkä ovat edelleen yhteiskuntaa turvaavia järjestelmiä. Toisaalta hän muistutti vanhusten heikosta asemasta, työttömyydestä ja arvojen kovenemisesta. ”Suvaitsemattomuus ei ratkaise ongelmiamme”, hän totesi 2011. Viimeisessä, vuoden 2012 uudenvuodenpuheessa, nousi esiin tuolloin ajankohtainen EU:n talouskriisi. Presidentti korosti, että tässäkin tapauksessa ongelmat oli ratkaistaistavissa vain yhdessä.

Tarja Halosen kausi Suomen tasavallan presidenttinä päättyi 1.3.2012, kun presidentinvaalien toisella kierroksella valittu kokoomuksen Sauli Niinistö aloitti virkakautensa. Viimeisimmässä lehdistötilaisuudessaan Halonen sanoi aikovansa jatkaa osallistumistaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. ”Olen sellainen, että elän aina tässä hetkessä.” Presidentin viimeistä virkavuotta kuvaavan Rouva Presidentti -elokuvan ensi-illassa (28.3.2012) Halonen totesi, että se antaa presidentin työstä hyvin kiireisen ja totuudenmukaisen kuvan.

Halonen harrastaa teatteria, uintia ja kuvataiteita. Elokuussa 2000 hän solmi avioliiton pitkäaikaisen elämänkumppaninsa tohtori Pentti Arajärven kanssa.

Tarja Kaarina Halonen S 24.12.1943 Helsinki. V rakennustyöläinen Vieno Olavi Halonen ja Lyyli Elina Loimola (aiemmin Öfverström, sittemmin Forss). P 2000 - tohtori Pentti Arajärvi S 1948. Lapsi: Anna Elina S 1978.

URA. Ylioppilas Kallion yhteiskoulusta 1962; oikeustieteen kandidaatti Helsingin yliopistosta 1968.

Lakimies Luotonvalvonta oy:ssä 1967 - 1968; Suomen ylioppilaskuntien liiton sosiaali- ja järjestösihteeri 1969 - 1970; Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön lakimies 1970 - 1979; pääministeri Kalevi Sorsan eduskuntasihteeri 1974 - 1975.

Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1977 - 1996; tasavallan presidentin valitsijamies 1978, 1982, 1988; Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen kansanedustaja (Helsingin kaupungin vaalipiiri) 1979 - 2000; Harri Holkerin hallituksen 2. sosiaali- ja terveysministeri 30.4.1987 - 28.2.1990, pohjoismainen yhteistyöministeri ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta vastaava ministeri 8.12.1989 - 26.4.1991, oikeusministeri 1.3.1990 - 26.4.1991; Paavo Lipposen 1. hallituksen ulkoministeri 13.4.1995 - 15.4.1999; Paavo Lipposen 2. hallituksen ulkoministeri 15.4.1999 - 25.2.2000; tasavallan presidentti 2000 - 2012.

Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen varapuheenjohtaja 1983 - 1984; eduskunnan sosiaalivaliokunnan puheenjohtaja 1984 - 1986; lakivaliokunnan varapuheenjohtaja 1991 - 1994; Euroopan Neuvoston Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja 1991 - 1994, puheenjohtaja 1995; ETYK:n parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja 1993 - 1994; suuren valiokunnan puheenjohtaja 1995.

Jäsenyydet: puheenjohtajuuksia useissa kansalaisjärjestöissä, erityisesti rauhanliikkeen, ihmisoikeuksien, sosiaalialan ja kulttuurin alueella. Helsingin teatterisäätiön edustajisto 1978 - 1985, 1989 -; Kansainvälisen solidaarisuussäätiön hallituksen puheenjohtaja 1989 - 2000; Romaniasiain neuvottelukunta 1993 - 1996, puheenjohtaja 1995; Työväen Näyttämöiden Liiton puheenjohtaja 1994 -; Euroopan neuvoston toimintaa kehittäneen viisaiden ryhmä 1997 - 1998; Suomen setlementtiliiton hallituksen puheenjohtaja; Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton puheenjohtaja; Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskuksen johtokunnan puheenjohtaja; Rasismin, muukalaisvihan, antisemitismin ja niihin liittyvän suvaitsemattomuuden vastainen valtuuskunta.

Osuusliike Elannon edustajisto 1975 - , hallintoneuvosto 1980 - 1996; luottamustehtäviä Kemijoki oy:n, Kemira oy:n, Helsingin Puhelinyhdistyksen hallintoelimissä.

Kunnianosoituksia: Oikeustieteen kunniatohtori Helsinki 2000, ELTE-yliopisto (Unkari) 2002, Turku 2003; kauppatieteen kunniatohtori Helsinki 2001; siviilioikeuden kunniatohtori Kentin yliopisto (Iso-Britannia) 2002; kunniatohtori Ewhan yliopisto (Etelä-Korea) 2002, Finlandia University (Yhdysvallat) 2003; Bluefieldsin yliopisto (Nicaragua) 2004; Tarton yliopisto (Viro) 2004; Jerevanin valtionyliopisto (Armenia) 2005; Teknillinen korkeakoulu 2007. Vaakuna 2009 (suunnitellut heraldikko Harri Rantanen.

TEOKSET. A. Bardy, Rouva Presidentti (dokumenttielokuva). 2012.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. M. J. Jääskeläinen, T. Pekkola. Kampanja jonka ei pitänyt onnistua. 2000; H. Lehtilä, Tarja Halonen, yksi meistä. 2005; M. Lähteenmäki, Vuosisadan naisliike : naiset ja sosialidemokratia 1900-luvun Suomessa. 2000; Minun mielestäni Tarja Halonen. 2000; T. Nallinmaa-Luoto, T. Tukkinen, Tasavallan presidentti Tarja Halosen esivanhemmat // Suomen Sukututkimusseuran vuosikirja 45. 2003; Suomen eduskunta 100 vuotta 4 : Naiset eduskunnassa. 2006:M. Lähteenmäki, Naiset tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta 1907 - 2003; Suuret suomalaiset. 2004: M. Lähteenmäki, Tarja Halonen; R. Uimonen, Riisuttu presidentti. 2001.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Maalaukset: R. Wardi. 2002, Valtioneuvoston linna. Mitalit: 2005, Paasikivi-Seura. Muistomerkit: muistolaatta koulun entiselle oppilaalle. Kallion ala-asteen koulu, Helsinki.

TARJA HALOSEN MUKAAN NIMETTY. Postimerkki 2003; Tarja Halosen puisto 2013, Helsinki.

Kirjoittaja(t): Maria Lähteenmäki

Julkaistu 4.5.2001 (päivitetty 21.4.2016)

Artikkelitekstin pituus: 16983 merkkiä
Kansallisbiografia-verkkojulkaisu
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Yhteystiedot

Biografiakeskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Hallituskatu 2 B, Helsinki



Ota yhteyttä
Palaute

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI

Palaute Yhteystiedot