• Etusivu
• Verkkojulkaisut
• Kirjat
• Biografiakeskus
• Linkit
• SKS

Vapaasti luettava artikkeli

Kustaa Vaasa (1496 - 1560)

Ruotsin kuningas

Suomen kansallismuseo. Museovirasto.

Ruotsista kehittyi Kustaa Vaasan aikana esimoderni kansallisvaltio. Hän loi keskushallinnon, toteutti ajanmukaisen keskieurooppalaisen ruhtinasvaltion Pohjolassa, vakiinnutti perintökuninkuuden ja toimeenpani uskonpuhdistuksen. Suomen puolella Kustaa oleskeli pidempään kuin kukaan muu Ruotsin kuninkaista. Kustaa edisti sisämaan uudisasutusta ja perusti Helsingin kaupungin.

Vaasa (Vasa) -sukuun kuulunut, luultavasti Lindholmenin tilalla Roslagenin Orkestassa syntynyt Gustaf Erikinpoika nousi kapinanjohtajana Ruotsin valtionhoitajaksi 1521 ja hänet valittiin kuninkaaksi 1523. Hänen johtamansa kansannousu Kristian II:ta ja Pohjoismaiden unionia vastaan nojautui Engelbrektin ja Sturejen perinteiseen kannattajakuntaan, mutta hän hankki asemalleen myös Ruotsin aristokratian sekä Lyypekin hansakaupungin kannatuksen. Tasapainoilemalla poliittisten voimien välillä kuningas Kustaa Vaasa vakiinnutti uuden monarkian, loi melko kehittyneen keskushallinnon, jolla oli voutien välityksellä jonkinmoinen ote myös valtakunnan äärialueista, sekä alisti kirkon valtion johtoon uskonpuhdistuksen avulla. Hän toteutti ajanmukaisen keskieurooppalaisen ruhtinasvaltion Pohjolassa saksalaisten virkamiesten avulla ja keinoilla, joita aikalaiset moittivat koviksi mutta jotka todellisuudessa olivat paljon lievemmät ja vähemmän veriset kuin monien muiden ajan hallitsijoiden soveltamat. Hän oli propagandan mestari ja häikäilemätön henkilö, jota synnynnäinen varovaisuus ja hyvä taloudellinen vaisto kuitenkin pidättivät liiallisuuksista. Niinpä hän on Ruotsin ja Suomen kuninkaista se, jonka voi sanoa onnistuneen kaikkein parhaiten tavoitteessaan.

Tuittupäisistä raivokohtauksistaan, karkeudestaan ja epäluuloisuudestaan huolimatta Kustaa Vaasa oli henkilönä enimmäkseen tasapainoinen, jopa ystävällinen ja kohtelias niin halutessaan, musiikkia harrastava ja perherakas. Hän huolehti tyttäriensä moraalista, kasvatti pojistaan oppineita herroja ja antoi heille vastoin tavallista varovaisuuttaan ruhtinaskuntia hallittaviksi. Suomea kuningas tunsi melko hyvin, ja hän oleskeli maassa miltei vuoden ajan Venäjää vastaan käydyn sodan aikana 1555 - 1557. Hän edisti uudisasutusta Suomen erämaissa ja perusti 1550 Helsingin. Hänen jälkimaineensa on ollut kahtalainen: toisaalta häntä on pidetty valtionperustajana ja isänmaan isänä, pater patriae, ja hänen nuoruuden seikkailuistaan vapaussodassa on kerrottu sankaritarinoita, toisaalta hänen on katsottu tuhonneen keskiaikaisen sivistysperinteen Ruotsista ja ajaneen maan raakalaisuuteen.

Gustaf Erikinpojan vanhemmat kuuluivat Ruotsin ylhäisaateliin ja olivat sukua Stureille. Opiskeltuaan lyhyen ajan Uppsalassa 18-vuotias Gustaf liittyi valtionhoitaja Sten Sture nuoremman hoviin. Hän osallistui luultavasti Tukholman puolustukseen unionikuningas Kristian II:ta vastaan ja toimi lipunkantajana Brännkyrkan kahakassa 1518. Sovintosopimukseen kuuluvan panttivankien luovutuksen johdosta Gustaf joutui lähes vuodeksi vangiksi Tanskaan, josta paettuaan hän vietti talvikauden 1519 - 1520 maanpaossa Lyypekissä. Yleisestä armahduksesta huolimatta hän jättäytyi pois Kristianin kruunajaisjuhlasta Tukholmassa marraskuussa 1520. Kruunajaiset muuttuivat verilöylyksi unionikuninkaan ryhtyessä kostamaan Ruotsin aatelille ja Tukholman kauppaporvareille. Tukholman verilöyly lavastettiin oikeudenkäynniksi kerettiläisiä vastaan. Siinä menettivät henkensä useimmat aikaisemmin kaatuneen Sten Sturen puolella olleet ylhäisaateliset, muun muassa Gustafin isä ja lanko. Hänen äitinsä ja kaksi sisartaan kuolivat vankeudessa. Hänestä itsestään tuli verilöylyn jälkeen maaseutua kiertelevä ja takaa-ajettu kapinallinen, jonka Taalainmaan vuorimiehet ja talonpojat 1521 huusivat päämiehekseen Sten Sturen lähimpänä täysikasvuisena miespuolisena sukulaisena.

Gustaf Erikinpoika on usein esitetty vallantavoittelijana, jota kannusti henkilökohtainen viha Tanskan unionikuningasta vastaan. Hänen puolellaan oli kuitenkin selvää legitimiteettiä, ja hänen voi sanoa perineen valtapyrkimyksensä edeltäjiltään. Hän oli aluksi huomattavan vastahakoinen valtionhoitajan tehtävään. Oikeastaan vasta lyypekkiläiset pakottivat hänet ryhtymään kuninkaaksi, jotta sopimus heidän kanssaan näyttäisi arvokkaammalta.

Kustaa Vaasan hallitusaikana 1523 - 1560 pantiin alulle monta pitkään vaikuttanutta kehitystekijää. Vähäisimpiin näistä kuului Ruotsin muuttaminen vaalivaltakunnasta perintömonarkiaksi. Tärkeämpi kantavuus oli kolmella muulla suuren luokan ratkaisulla: Kustaa irrotti Ruotsin Kalmarin unionista ja sitä tietä Tanskan ylivallasta, Ruotsissa toteutettiin uskonpuhdistus ja kolmanneksi luotiin uudenaikaisen valtion perusta eli Ruotsista alkoi kehittyä esimoderni itsenäinen kansallisvaltio.

Miten nämä saavutukset olivat mahdollisia? Ruotsi oli kuulunut Kalmarin unioniin pitkälti toista sataa vuotta ennen Kustaata. Se oli myös pyrkinyt Tanskasta eroon mutta aina lopulta epäonnistunut. Miksi se nyt onnistui? Osan menestyksestä selittää Kustaa Vaasan syntyperä. Toisena syynä onnistumiseen olivat Tanskan kuninkaan Kristian II:n tekemät virheet. Ensinnäkin Kristian II kääntyi sitä mahtia vastaan, joka keskiajalta lähtien oli huojutellut pohjoismaisia kuningashuoneita. Hän yritti syrjäyttää hansan herruuden suosimalla sen kilpailijoita hollantilaisia ja suunnittelemalla pohjoismaisen kaupan koordinoijaksi Kööpenhaminaan sijoitettavaa pohjoismaista kauppakomppaniaa. Näin hän ajoi Lyypekin Ruotsin riippumattomuuden tukijaksi ja unionin haudankaivajaksi.

Toisen virheen Kristian II teki toimeenpanemalla Tukholman verilöylyn. Sen taustalla oli Ruotsin valtionhoitajan Sten Sture nuoremman ajautuminen välirikkoon kirkon kanssa. Sten Sture ei valtansa alemmilta säätyryhmiltä ammentavana voinut kiristää näiden verotusta peittääkseen ne kulut, joita sota unionin palauttamiseen pyrkivää Kristian II:ta vastaan tuotti. Niinpä hän kävi kovin ottein verottamaan kirkkoa. Kun kirkko puolustautui tehokkaasti arkkipiispansa Gustaf Trollen johdolla, Sten Sturen 1517 kokoon kutsuma säätykokous erotti paavin asettaman arkkipiispan ja takavarikoi tämän läänitykset. Rooma reagoi langettamalla kirkonkirouksen Sten Sturen ja Ruotsin ylle. Samaan aikaan sota kääntyi Tanskalle voitolliseksi. Kristian II:n onnistui valloittamaan Ruotsin maaseudun ja taivuttamaan Tukholman antautumaan lupaamalla yleisen armahduksen vastustajilleen.

Kruunajaisissaan Tukholmassa Kristian II rikkoi amnestialupauksensa. Hän vangitutti toista sataa Sture-puolueen jäsentä ja asetti heidät nimittämänsä kerettiläistuomioistuimen eteen. Oikeus tuomitsi syytetyt arkkipiispan erottamisesta harhaoppisina kuolemaan. Kristian II korkeimpana maallisen vallan edustajana panetti tuomiot välittömästi täytäntöön. Teloitettujen joukossa oli korkeita valtaneuvoksia, mutta erityisen runsaasti Tukholman porvaristoa, joka oli tukenut uskollisesti Sten Sture nuorempaa tämän taistelussa valtaneuvoston mahtisukuja ja niihin nojaavaa Tanskan kuningasta vastaan. Tukholman verilöylystä tuli käännekohta Pohjoismaiden historiassa. Teko tarjosi oivan propagandavaltin unionin vastustajille. Tukeutuminen näin verisessä hankkeessa katolilaisiin ja Roomaan, kun reformaatio jo eteni Saksassa, oli poliittinen virhe ja maksoi Kristian II:lle Ruotsin kruunun.

Gustaf Erikinpojan ryhtyminen kapinan johtajaksi oli luonnollista. Ihme sen sijaan oli, että hän menestyi. Maaseudun linnat sortuivat yksi toisensa jälkeen alkujaan Taalainmaalta rekrytoidun nostomiesarmeijan käsiin. Tanskalaiset hallitsivat kuitenkin ylivoimaisina merta ja miehittivät kokenein palkkasoturein vahvoja rannikkolinnoja. Ilman sotalaivoja ja ammattisotilaita näitä esteitä ei murrettu. Gustaf hankki nämä voiton edellytykset Lyypekin ja Danzigin avulla. Kristian II:n hansanvastainen politiikka kypsyi Gustafin korjattavaksi. Apu tuli kalliiksi, sillä syntyi huikea 120 000 Lyypekin markan velka, minkä lisäksi Ruotsin ulkomaankauppa jäi Lyypekin monopoliksi. Tanskalaiset kuitenkin karkotettiin Ruotsista, ja tappion kokenut Kristian II menetti 1523 kruununsa Holsteinin herttualle Frederikille, kuninkaana Frederik I:lle. Gustaf julistettiin 1521 Ruotsin valtionhoitajaksi ja valittiin kahta vuotta myöhemmin kuninkaaksi. Välittömänä syynä kuninkaanvaaliin oli tällöin se, että Tanskan Frederik I oli uudistanut edeltäjänsä vaatimuksen unionin palauttamisesta.

Ruotsi oli ollut pitkiä aikoja de facto erillään unionista ennenkin. Kuinka erosta nyt saattoi muodostua pysyvä? Välitön syy oli se, että Tanska ei enää kyennyt iskemään Ruotsin sydämeen ylivoimaisella laivastollaan. Vastassa olivat kokeneet saksalaiset palkkasoturit, joita Kustaa Vaasalla oli enimmillään komennossaan noin 8 000. Palkattu väki tuli kalliiksi, mutta Ruotsin kuninkaalla oli käytössään lähde, josta Tanskan kuningas ei voinut ammentaa. Kustaa Vaasa sai 1530-luvulla täyteen käyntiin Ruotsin kaivannaisteollisuuden, hopean, raudan ja kuparin tuottamisen. Salan hopeakaivoksen kuihduttua takorauta syrjäytti hopean ja myöhemmin valuraudan viennin, samalla kun kuparin tuotanto lisääntyi. Kuningas kykeni lähinnä juuri kaivostuloilla pitämään jatkuvasti palveluksessaan useita lippukuntia saksalaisia palkkasotureita. Sotilasmenoja kasvattivat myös laivaston luominen ja linnojen korjaaminen ja rakentaminen. Yli puolet valtion tuloista uhrattiin 1550-luvulla sotilaallisiin tarkoituksiin.

Ensimmäisinä hallitusvuosinaan Kustaa Vaasa oli ulkopolitiikassaan täysin Lyypekistä riippuvainen. Kaivannaisteollisuus ei riittänyt kaikkiin menoihin, ja velka Lyypekille kalvoi valtakunnan taloudellisen kantokyvyn perusteita. Vuosina 1522 - 1523 Kustaa maksoi Lyypekille kolmanneksen siitä velkasummasta, joka oli syntynyt hänen noustessaan valtionhoitajaksi ja lyödessään tanskalaiset. Lyhennys tapahtui kirkon kustannuksella. Kustaa joutui siis turvautumaan samaan tulolähteeseen kuin Sten Sture aikoinaan. Se oli arveluttavaa politiikkaa, joka oli koitunut Sten Sturelle kohtalokkaaksi.

Tanskan harjoittama kauppapolitiikka tuli kuitenkin Kustaa Vaasan avuksi. Tanskan hallitus alkoi suosia hollantilaisia heikentääkseen hansan vaikutusta. Lyypekki liittoutui Tanskan oppositiovoimien eli talonpoikien ja kaupunkien porvareitten kanssa ja hyökkäsi maahan. Syttyi niin sanottu kreivisota 1534 - 1536. Siinä Tanska, Ruotsi ja Hollanti yhdistivät voimansa Lyypekkiä ja hansaa vastaan. Liitto oli sikäli luonnollinen, että Tanskan uusi kuningas Kristian III oli Kustaan lanko. Kustaa näki tilaisuuden irrottautua Lyypekin otteesta ja tuki sotilaallisin ja diplomaattisin toimin sekä lainoin Tanskaa. Lyypekin joutuessa yhä ahtaammalle Kustaa katsoi kannaltaan edulliseksi yrittää Lyypekin Ruotsissa nauttimien laajojen kauppaprivilegioiden kumoamista. Kun kaupunki ei tähän suostunut, kuningas pani tullin Lyypekin tavaroille ja Lyypekin käytyä vastatoimiin takavarikoi lyypekkiläisten omaisuuden Ruotsissa. Lyypekin oli taivuttava, sillä Tanskan, Hollannin ja Ruotsin yhteisrintama oli sille ajan oloon liikaa. Ruotsin ja Lyypekin välillä 1537 solmitulla sopimuksella Lyypekki menetti käytännössä monopolinsa Ruotsin ulkomaankaupassa. Saksalaiset palkkasoturit siirtyivät nyt suoraan Kustaa Vaasan palvelukseen.

Hansa ei enää toipunut tappiostaan. Hollantilaisten ja englantilaisten kauppamiesten intressissä oli Tanskan salmien pitäminen vapaina, joten he suosivat Tanskan ja Ruotsin itsenäisyyttä. Yhtynyt Pohjola olisi vaarantanut vapaan purjehduksen Tanskan salmissa tai ainakin tehnyt sen tullien avulla ylettömän kalliiksi. Hansan osalta historia oli kääntynyt pysyvästi epäedulliseen suuntaan. Kansainvälisen kaupan painopiste siirtyi yhä selkeämmin Itämereltä Pohjanmerelle ja Atlantille.

Lyypekin lainoista oli Kustaalle muutakin hyötyä kuin voitto vapaussodassa tanskalaisia vastaan 1523; ne antoivat perusteen kajota rikkaan kirkon omaisuuteen. Kirkko omisti valtakunnan maaomaisuudesta runsaan viidenneksen, minkä lisäksi on laskettava valtaisat arvoesinemäärät. Ne houkuttivat kuningasta mutta myös muita, sillä se mikä otettiin valtion menoihin kirkolta, säästyi perimättöminä verovaroina alamaisille. Ensin puhuttiin vain lainoista, jotka maksettaisiin kirkolle joskus takaisin. Vuodesta 1526 kajottiin kuitenkin kymmenysveroihin, kirkon tuottavimpaan tulolähteeseen. Se merkitsi miltei avointa sodanjulistusta kirkolle. Kiistaan saattoi ryhtyä vain se, jonka asema oli hyvin vahva, ja sellainen asema Kustaa Vaasalla oli jo 1520-luvun puolimaissa. Tämä käy ilmi tavasta, jolla uskonpuhdistus vietiin Ruotsissa läpi. Kuuluisilla Västeråsin valtiopäivillä 1527, joita voidaan pitää ensimmäisinä varsinaisina valtiopäivinä, tehtiin osin tulkinnanvarainen päätös uskonpuhdistuksen ja kirkkoreduktion aloittamisesta. Kuningas ajoi tahtonsa läpi - uhkaamalla erota. Keino oli tehokas vain hallitsijalle, jolla oli vankka tuki takanaan ja joka oli irrottautunut aristokratian paimennuksesta.

Valtaneuvostoon kuuluvien piispojen vallan murskaaminen heikensi valtaneuvoston voimaa sekä kohensi kruunun ja kuninkaan omaa taloudellista asemaa. Kustaa hankki omistukseensa huomattavan maaomaisuuden: noin 5 000 tilaa, joista puolet kirkolta takavarikoituja. Kirkkoreduktion jälkeen aateli omisti tiloista 22 prosenttia, verotalonpojat noin puolet ja kruunu 28 prosenttia. Suomessa oli suhteessa paljon enemmän talonpoikaistiloja. Kun Laurentius Petri, sepän poika Örebrosta, kuningatar Katariinan juhlallisten kruunajaisten yhteydessä 1531 nimitettiin seremoniallisin muodoin Ruotsin arkkipiispaksi, katkaistiin myös muodollisella tasolla kaikkinaiset yhteydet Roomaan. Kuningas oli ottanut paavilta piispojen nimitysvallan ja herruuden kirkon yli. Suomen kirkossa kuninkaan valta näkyi Mikael Agricolan piispaksi nimittämisen viivyttämisenä ja maan jakamisena kahteen hiippakuntaan 1554. Kuningas anasti piispoilta myös oikeuden nimittää papit sekä tuhosi vähitellen tuomiokapitulitkin peruuttamalla kaniikkien palkkatilat, prebendat. Kirkko sai itse huolehtia pyhien kirjojen käännättämisestä kansan kielelle. Ruotsin raamatunkääntäjä Olaus Petri sovelsi käännöksessään 1541 mahdollisimman yläruotsalaista, tanskan kielestä poikkeavaa murretta. Suomen reformaattori Mikael Agricola käytti etupäässä Turun murretta.

Turvattuaan asemansa niin, ettei sen vakava horjuttaminen enää ollut mahdollista, kuningas ryhtyi uudistamaan valtion hallintoa. Hänen tavoitteenaan oli tehokas hallinto ja turvattu valtiontalous. Näihin päämääriin hän pyrki reformein, joita oli jo toteutettu Saksan ruhtinaskunnissa. Saksalaisissa yliopistoissa koulittuja juristeja ja kameralisteja oli palkattavissa uudistustehtäviin. Nämä uudet teknokraatit opettivat roomalaista oikeutta hallitsijan vallan kasvattamiseksi, opastivat uuteen eurooppalaiseen hallintokulttuuriin ja terottivat kuninkaan yliomistusoikeutta kaikkeen omaisuuteen valtakunnassa. Uskonpuhdistuksen kautta ajatus hallitsijasta kirkon päänä liitettiin näihin tavoiteltuihin reformeihin. Kyse oli siis modernin keskitetyn valtion rakentamisesta. Tälle tielle Kustaa lähti viimeistään 1530-luvulla, jolloin Ruotsin hallintohistoriassa alkoi niin sanottu saksalainen aika.

Tehokkaan kanslian rakentamiseen ryhtyi saksalainen Conrad von Pyhy, joka nimitettiin kanslian päälliköksi 1538. Hän oli koulutukseltaan juristi ja hankkinut kokemusta sekä keisari Karl V:n että kuningas Ferdinandin palveluksessa. Ruotsissa, samoin kuin Tanskassa, kansliaan perustettiin saksalainen osasto huolehtimaan ulkomaan kirjeenvaihdosta. Samalla valtaneuvosto muutettiin hallitusneuvostoksi. Sen piti palvella sekä korkeimpana tuomioistuimena että hallintoviranomaisena, mutta se ei toistaiseksi täyttänyt kumpaakaan tehtäväänsä. Pysyvämpi ratkaisu tapahtui taloushallinnossa. Tukholmaan organisoitiin virasto, vero- ja laskukamari, valvomaan ja kontrolloimaan veronkantoa ja kruunun finansseja. Myös Ruotsin kirkko sai joksikin aikaa saksalaisen johtajan, kun Martin Luther lähetti Wittenbergistä pommerilaisen teologin Georg Normanin Kustaa Vaasan käyttöön.

Verokamarin modernisoiminen 1530-luvulla oli seurausta voutihallinnon toteuttamisesta. Maa jaettiin muutamia pitäjiä käsittäviin voutikuntiin, hankittiin kuninkaankartano voudin residenssiksi ja laadittiin modernin tilinpidon vaatimuksin tilitykset voutikunnan tuloista ja menoista. Laskukamari, jolla oli alakonttori Turussa, tarkasti kirjanpidon vuosittain. Voudit olivat aatelittomia ja heitä avusti joukko niin ikään aatelittomia kirjureita. Kuningas luotti uuteen järjestelmään niin, että ryhtyi määrätietoisesti kaventamaan talonpoikaista itsehallintoa ottamalla nimismiehenveron kruunulle 1540. Voudin piti korvata luku- ja kirjoitustaidoton nimismies hallinnon etäispäätteenä. Myöhemmin voutiverkostoa jouduttiin harventamaan niin, että se vastasi kihlakuntajakoa. Näin luotiin aateliton siviilivirkamiehistö, johon pyrittiin integroimaan entisen talonpoikaisen itsehallinnon luottamusmiehiä.

Suomessa kuningas näki paljon uudisasutuksen mahdollisuuksia. Valtion verotuloja pyrittiin kasvattamaan ottamalla erämaita asutukseen. Tässä toiminnassa kuningas nojautui roomalaisoikeudelliseen käsitykseen hallitsijasta kaiken maan yliomistajana, mikä törmäsi talonpoikaisyhteiskunnan arvomaailmaa vasten. Kustaa Vaasalla oli Suomessa apurina Savonlinnan Klemetti-kirjuri, jonka johdolla Pohjois-Savo asutettiin kaskia viljelevällä väestöllä. Asutus työntyi yli Pähkinäsaaren rauhan rajan, minkä seurauksena oli toistuvia konflikteja Venäjän kanssa. Kustaa perusti myös Helsingin kaupungin 1550 kilpailemaan Tallinnan kanssa idänkaupasta. Paikalliset voimat kuitenkin vaikuttivat, että kaupunki nousi Vantaanjoen suulle Vanhankaupunginlahden perukkaan, jossa purjehdusmahdollisuudet olivat huonot.

Reformit muotoilivat uudelleen käsitykset kuninkaanvallasta. Hallitsija ei ollut enää ruhtinas, jota tarvittiin kriisien aikana. Kuningas kohosi pysyvästi alamaisten herraksi ja käskijäksi. Ero käsityksissä kuninkaanvallasta keskiajalla ja uudella ajalla tulee selkeästi esiin siinä kiistassa, jonka Kustaa Vaasa kävi entisen kanslerinsa ja Ruotsin uskonpuhdistajan Olaus Petrin kanssa 1520- ja 1530-luvulla. Olaus Petri omaksui protestanttisen ideologian Wittenbergissä ja tuki intomielisesti Kustaata, joka ajoi läpi uskonpuhdistuksen Ruotsissa. Hän sai kunnian saarnata kuninkaan kruunajaisjuhlissa 1528. Kun Kustaa sitten ryhtyi kirkkoreduktioon ja kukisti verisesti valtaansa vastaan syttyneet kapinat, joita oli useita, Olaus muutti käsitystään. Hän kirjoitti kuuluisat tuomarinohjeensa kritisoidakseen kuninkaan omavaltaista vallankäyttöä. Olaus Petrin sanoman ydin oli väitteessä, jonka mukaan "jollei pahantekijöitä olisi, ei hallitusta (eli kuningasta) tarvittaisi". Hallitsijan tehtävänä oli siis rauhan, oikeuden ja oikean opin ylläpitäminen maassa. Muuten hänen ei tullut puuttua elämänmenoon. Kustaa vastasi kritiikkiin hankkimalla Olaus Petrille kuolemantuomion oikeudessa, jonka jäsenet hän itse nimesi, jossa hän itse muovaili syytteen ja esiintyi syyttäjänä ja jossa hän käytti tuomioperusteena "omaa lakiaan" eli tahtoaan, "joka myös oikein on". Myöhemmin Kustaa armahti Olaus Petrin, koska Tukholman kaupunki taipui maksamaan huikeat sakkolunnaat Olauksen hengen säästämisestä.

Vaalikuninkuus ei merkinnyt perintökuninkuutta siinäkään tapauksessa, että etukäteen olisi päätetty kruununperillisen hyväksymisestä seuraavaksi kuninkaaksi, mitä tapahtui jo unioniaikana ja Tanskassa säännöllisesti 1500-luvulla. Varmistettuaan asemiaan monellakin tapaa 1530-luvulla Kustaa katsoi tilanteen soveliaaksi perintökuninkuuden toteuttamiseksi. Aatelin ja papiston kokouksessa Örebrossa 1540 kuningas astui esiin paljastetuin miekoin poikiensa Eerikin ja Juhanan kanssa. Läsnäolijat antoivat polvilleen langeten uskollisuudenvalan kuninkaalle ja tämän "rintaperillisille". Hieman hämärä rituaali selvennettiin valtiopäivillä Västeråsissa viimeisen merkittävän talonpoikaiskapinan, Dacke-kapinan, kukistamisen jälkeen. Säädyt vahvistivat perintöjärjestyksen, joka siirsi kruunun Jumalan armosta Kustaan pojille ja sitä kautta Vaasa (Vasa) -suvulle.

Perintökuninkuuden taustana oli Kustaan avioituminen Sachsen-Lauenburgin herttuan Magnuksen tyttären Katariinan kanssa 1531. Saatuaan rukkaset kahdelta saksalaiselta ruhtinashuoneelta kuningas onnistui saamaan puolisokseen Katariinan. Se oli edullista, koska tämän sisar Dorotea oli naitettu Tanskan uudelle kuninkaalle Kristian III:lle. Kuningatar synnytti 1533 kruununperijän, prinssi Eerikin, mutta menehtyi luultavasti keskenmenoon pari vuotta myöhemmin. Uusi kuningatar vuodesta 1536, ylhäisaateliin kuuluva Margareeta Erikintytär Leijonhufvud, synnytti Kustaalle laajan lapsikatraan, joukossa prinssit Juhana ja Kaarle. Kolmannen kerran kuningas meni naimisiin vanhoilla päivillään 1552 Katariina Gustafintytär Stenbockin kanssa.

Perintökuninkuus sinetöi Kustaan menestyksen ja lujitti valtion yhtenäisyyttä. Sitä kuitenkin heikennettiin välittömästi. Kruunuhan voitiin luovuttaa vain yhdelle pojista, mutta nuorempiakaan poikia ei haluttu jättää ilman perintöä. Herttuakuntien myöntäminen kolmelle nuorimmalle pojalle toi vahvan annoksen feodalismia Ruotsiin. Juhana sai herttuakunnan Suomesta, Magnus Itä-Götanmaalta ja Kaarle Södermanlandista, Närkestä ja Värmlannista. Kun kruununprinssi Eerik oli hänkin saanut oman ruhtinaskunnan Kalmarista, heikensivät nämä läänitykset tuntuvasti Ruotsin sisäistä iskuvoimaa, vaikka herttuoilta kiellettiin itsenäinen ulkopolitiikka ja läänitystenanto-oikeus. Alueet olivat kuitenkin valtioita valtiossa.

Oman ja sukunsa vallan turvaaminen leimasi näkyvästi Kustaa Vaasan hallitustoimia. Tämä päämäärä hänen hallinnossaan oli niin keskeinen, että se näkyi ulkopolitiikassakin. Kustaa Vaasa oli varovainen ja pidättyväinen. Rajariidoista alkanut Venäjän-sota 1555 - 1557 kuului Kustaa Vaasan ajan sotaisista selkkauksista huomattavimpiin. Tämä sota toi hänet lähes vuodeksi Suomeen, mutta venäläisiä pelätessään hän lähti perheineen turvaan Ahvenanmaalle. Sota päättyi ilman rajanmuutoksia. Valloituksiin kuningas ei tähynnyt. Hän oli sodan sytyttyä syvästi tyytymätön Suomen herroihin, jotka olivat kuvailleet hänelle Venäjän voiman paljon vähäisempänä kuin se oli.

Kustaa Vaasan lähtökohta suuren maalaiskartanon kasvattina löi leimansa hänen koko persoonallisuuteensa - hän johti valtakuntaansa kuten tiluksiaan valvoen henkilökohtaisesti voutejaan joka yksityiskohdassa. Kuningas ei ollut teoreettinen lahjakkuus, vaan hän jätti toimenpiteittensä valtio-opillisen puolustelun Laurentius Andreaen, Conrad von Pyhyn ja Georg Normanin tehtäväksi. Hän johti valtakuntaa uupumattomasti luottaen käytännölliseen kyvykkyyteensä, hyvään muistiinsa ja karkeahkoon mutta sattuvaan huumoriinsa. Tyypillistä Kustaalle oli hänen suuri epäluuloisuutensa, johon kyllä oli syytäkin. Monet kapinaliikkeet, Taalain junkkarikapina 1528, Länsi-Götanmaan herrakapina 1529, kellokapina 1530, uusi Taalain kapina 1533 ja Dacken sota Smålandissa 1542 sekä henkilökohtaiset vihamiehet kotimaassa ja ulkomailla olivat tehneet Kustaasta alituisesti varuillaan olevan. Agitaattorina Kustaa oli omaa luokkaansa, mutta kun hän oli hyvällä tuulella, hän saattoi myös olla seurallinen ja miellyttävä pitojen isäntä.

Kustaa Vaasan persoonallisuus, vaikuttava valtiomiesura ja kolme avioliittoa ovat synnyttäneet sekä kansanperinnettä että kaunokirjallisuutta. Jo kuningas Kustaa III laati hänestä näytelmän ja myöhemmin August Strindberg käsitteli häntä draamassaan Mäster Olof 1872. Hänet on esitetty rohkeana ja ovelana nuorena soturina, jota tanskalaiset turhaan etsivät heinäkuormista, maan isänä, vanhana äreänä aviomiehenä ja patriarkaalisena perheenpäänä.

Kustaa Vaasasta on säilynyt suuri joukko aikalaisten maalaamia muotokuvia ja myöhempiä monumentteja. Tunnetuimpia ovat luultavasti saksalaisen Jakob Binckin 1542 maalaama muotokuva Uppsalassa sekä alankomaalaisen Willem Boyn vanhaa Kustaata esittävä puureliefi Gripsholmin linnassa. 1800-luvun historiamaalareiden perinnettä jatkoivat vuosisadan vaihteen ja 1900-luvun taiteilijat, muun muassa Carl Larsson Tukholman Nationalmuseetin portaikkoa kaunistavassa monumentaalimaalauksessaan ja Carl Milles Nordiska museetin keskushallissa olevassa suuressa puuveistoksessaan. Kustaa Vaasan nimi esiintyy Ruotsissa vuosittain ylipitkässä Vasaloppet-hiihdossa, ja hänestä alkunsa saaneen suvun nimikkokaupungiksi kastettiin 1602 suomalainen Vaasa. Vaasa (Vasa) -suvun vaakuna, rynnäkkörisukimppu (vase), on osa Ruotsin valtakunnanvaakunaa.

Tukholman linnassa 1560 kuollut kuningas haudattiin joulukuussa Uppsalaan.

Gustaf Erikinpoika, Ruotsin valtionhoitaja 1521 - 1523, Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa 1523 - 1560, S luultavasti 12.5.1496 Orkesta, Ruotsi, K 29.9.1560 Tukholma. V valtaneuvos Erik Johaninpoika Vasa-sukua ja Cecilia Månsintytär Eka-sukua. P1 1531 - Katariina S 1513, K 1535, P1 V Sachsen-Lauenburg-Ratzeburgin herttua Magnus I ja Katarina, Braunschweig-Wolfenbüttelin herttuan Heinrich I:n tytär; P2 1536 - Margareeta S 1516, K 1551, P2 V valtaneuvos Erik Abrahaminpoika Leijonhufvud-sukua ja Ebba Erikintytär Vasa-sukua; P3 1552 - Katariina S 1535, K 1621, P3 V valtaneuvos, vapaaherra Gustaf Olofinpoika Stenbock-sukua ja Birgitta Erikintytär Leijonhufvud-sukua. Lapset: Eerik (XIV) S 1533, K 1577, Ruotsin kuningas; Juhana (III) S 1537, K 1592, Ruotsin kuningas; Katarina S 1539, K 1610, P Ostfriedslandin kreivi Edzard II; Cecilia S 1540, K 1627, P Baden-Rodemacherin markkreivi Christoph; Magnus S 1542, K 1595, Itä-Götanmaan herttua; Karl S, K 1544; Anna Maria S 1545, K 1610, P pfalzkreivi, Pfalz-Veldenzin herttua Georg Johann I; Sten S 1546, K 1549; Sofia S 1547, K 1611, P Sachsen-Lauenburg-Ratzeburgin herttua Magnus II; Elisabet S 1549, K 1597, P Mecklenburg-Gadebuschin herttua Christoph; Kaarle (IX) S 1550, K 1611, Ruotsin kuningas.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. P. Anderson, Die Entstehung des absolutistischen Staates. Frankfurt am Main 1979; I. Andersson, Svenskt och europeiskt femtonhundratal. Lund 1943; I. Andersson, Ruotsin historia. 1950; S. Carlsson, J. Rosén, Svensk historia I : tiden före 1718. Stockholm 1962; Danmarks historie 5 - 6. København 1963; T. K. Derry, A History of Scandinavia : Norway, Sweden, Denmark, Finland and Iceland. Minneapolis 1979; A. Holmsen, Norges historie 1 : fra de eldste tider til 1660. Oslo 1961; S. Lundkvist, Gustav Vasa och Europa. Stockholm 1960; M. Roberts, Gustav Vasa. Stockholm 1970; I. Svalenius, Gustav Vasa. Stockholm 1950; S. Wikberg, Gustav Vasa 1 - 2. Stockholm 1944 - 1945; A.Viljanti, Gustav Vasas ryska krig, 1554 - 1557 1 - 2. Stockholm 1957.

Kaunokirjallisuus: S. Ivalo, Kustaa Eerikinpoika. 1903; A. Strindberg, Mäster Olof. Stockholm 1872; A. Strindberg, Gustav Vasa. Stockholm 1986.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Reliefit: E. Cainberg, Kustaa Vaasa ottaa vastaan Mikael Agricolan kääntämän uuden testamentin. 1813 - 1816, Vanha akatemiatalo, Turku. Muistokivet: 1946, Tammisaari.

KUSTAA VAASAN MUKAAN NIMETTY. Vaasan kaupunki 1602; kadut Helsinki 1950, Tammisaari, Haapajärvi; Kustaa Vaasan aikuislukio, Helsinki.

Kirjoittaja(t): Heikki Ylikangas ja Kari Tarkiainen

Julkaistu 23.6.2000

Artikkelitekstin pituus: 25418 merkkiä
Kansallisbiografia-verkkojulkaisu
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

• Lyhenteiden selitykset
• Tekijänoikeudet ja viittaaminen
• Lähetä artikkelista palautetta

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI