Vapaasti luettava artikkeli

Runeberg, Johan Ludvig (1804 - 1877)

runoilija, lehtori, professori

Runeberg, Johan Ludvig (1804 - 1877)
D. F. Hirn (repro Daniel Nyblin) 1862. Uuden Suomen kuva-arkisto.

Runoilija J. L. Runeberg loi ihannekuvan Suomen kansasta ja Suomen luonnosta ja antoi Vänrikki Stoolin tarinoissa Suomelle moraalisen identiteetin, olemassaolon oikeutuksen. Runeberg oli jo eläessään merkittävä kulttihenkilö, ja hänen muistonsa kunnioittaminen saavutti palvonnanomaisia mittoja.

Johan Ludvig Runeberg oli hyvin huomattava lyyrillinen ja eepillinen runoilija; hänen luomistyönsä sai erityisen merkityksen siitä ajasta ja ympäristöstä, jossa hän toimi. Runoudellaan Runeberg korotti, yhdessä Elias Lönnrotin kanssa, vastamuodostetun Suomen suuriruhtinaskunnan kulttuurikansojen joukkoon suomalaisten omissa ja ulkomaalaisten silmissä. Hän loi 1830- ja 1840-luvulla ihannekuvan Suomen kansasta ja Suomen luonnosta ja antoi Vänrikki Stoolin tarinoissa Suomelle moraalisen identiteetin. Runebergin ideologinen asema liittyi uushumanismin kreikkalaisihannointiin, poliittisesti se asettui keisari Nikolai I:n ajan konservatiiviseen linjaan. Runeberg sai, ennen kaikkea isänmaatunteen luojana ja Maamme-laulun kirjoittajana, hyvin suuren merkityksen kulttihenkilönä jo eläessään ja varsinkin kuolemansa jälkeen.

Runeberg syntyi Pietarsaaressa 5.2.1804. Hänen isoisänsä oli maanmittausjohtaja ja isosetänsä kuuluisa taloudellinen ajattelija, tilastomies ja maanmittauksen sekä maanviljelyksen uudistaja Efraim Otto Runeberg. Isoäiti kuului Tengström – Chydenius-pappissukuun ja äiti (->) Malmien kauppiassukuun. Runebergin isän yliopisto-opinnot olivat jääneet kesken, ja hänestä oli tullut merikapteeni. Runebergin lapsuudenkoti oli köyhä, mutta taustalla oli kuitenkin merkittävä sukupiiri, jonka kuuluisin jäsen oli Turun piispaksi 1803 ja sittemmin arkkipiispaksi nimitetty Jacob Tengström. Runeberg lähetettiin kahdeksanvuotiaana setänsä luokse Ouluun kouluun, ja sedän kuoltua hän kävi kolme vuotta Vaasan triviaalikoulua, aina luokkansa priimuksena. Vaasan aikana Runeberg harrasti Carl Michael Bellmania, Bengt Lidneriä ja muita uudempia ruotsalaisia runoilijoita.

Runeberg aloitti yliopisto-opinnot Turussa syksyllä 1822. Yliopistossa oli juuri tapahtunut poliittinen käänne, jossa kaksi professoria ja yksi dosentti oli erotettu tai karkotettu hallituksenvastaisen toiminnan vuoksi ja epäiltyinä mannereurooppalaisen vallankumouksellisuuden kannattajiksi. Runeberg kiinnittyi puolestaan heti arkkipiispa Jacob Tengströmin ja teologian professorin A. J. Laguksen hallitusmieliseen "puolueeseen". Nämä olivat hänen tärkeimmät suosijansa; Runeberg vietti kesiä kotiopettajana Laguksen perheessä Liedon ja Paimion pappiloissa ja sittemmin Tengströmin luona Paraisten pappilassa.

Runeberg oleskeli 1824 - 1825 kotiopettajana kruununvouti D. Ph. Danielsonin luona Saarijärvellä ja sitten kapteeni E. G. af Enehjelmin luona Ruovedellä ja opiskeli klassikkoja. Hän pystyi säästämään riittävästi varoja voidakseen jatkaa vielä lisäksi saamansa stipendin avulla opintojaan filosofian kandidaatiksi 1827; hänet seppelöitiin maisteriksi samana kesänä. Saarijärven-aikanaan hän tutustui sisämaan luontoon, suomalaiseen talonpoikaiskansaan sekä vuoden 1808 - 1809 sodan ja sitä edellisen, vuosien 1788 - 1790 sodan, muistoihin. Hän kirjoitti sittemmin hyvin mielenkiintoisen tutkielman Saarijärven seudusta, kansanelämästä ja tavoista. Tutkielma antaa avaimen hänen isänmaakäsityksensä muodostumiseen omien havaintojen, kreikkalaisen kirjallisuuden opintojen ja Turun-aikana muun muassa aikakauslehdistä saatujen saksalaisten ideoiden vaikutuspiirissä. Se ilmestyi jo 1830-luvulla myös venäjäksi ja oli luomassa Runebergin varhain Venäjällä saavuttamaa mainetta.

Runeberg muutti syksyllä 1828 yliopiston mukana Helsinkiin pyrkiäkseen jatkamaan yliopistollista uraansa; pitkä ja komea nuori mies oli tällöin mennyt kihloihin pikkuserkkunsa ( Fredrika Runeberg) Fredrika Tengströmin kanssa. Taloudellisesta puutteestaan huolimatta hän ei antautunut pappisuralle vaan elätti itsensä pääkaupungissa opettajana ja lehtimiehenä, toimimalla konsistorinamanuenssin virassa ja antamalla yksityisopetusta.

Runebergista tuli 1830 kaunopuheisuuden dosentti Euripideen ja Senecan Medeiaa käsittelevällä vertailevalla tutkimuksella; kaunopuheisuus tarkoitti sekä klassillisten kielten että uudempien kielten, nimenomaan maan sivistyskielen ruotsin tyyliä ja kirjallisuutta ja ylioppilaiden kirjoitusharjoitusten ohjaamista. Runeberg spesialisoitui opettajansa Laguksen tapaan nimenomaan Kreikan kirjallisuuteen, josta tuli myös hänen oman runoilijantoimintansa tärkeä virike.

Ennen dosentiksi tuloaan Runeberg oli keväällä 1830 julkaissut kokoelmansa Dikter, joka oli ensimmäinen varsinainen erillinen Suomessa julkaistu runokokoelma ja sai hyvän vastaanoton myös Ruotsissa. Samana vuonna hän julkaisi niteen saksasta ruotsintamiaan serbialaisia kansanrunoja, Serviska folksånger, millä oli suuri vaikutus kansanrunouden käsitteen vakiintumiseen Suomessa ja Runebergin ystävään Lönnrotiin.

Runeberg perusti 1831 yhdessä muiden nuorten yliopistonopettajien kanssa uudentyyppisen oppikoulun, Helsingfors Lyceumin, ja ryhtyi seuraavana vuonna toimittamaan uutta sanomalehteä, kaksi kertaa viikossa ilmestynyttä Helsingfors Morgonbladia. Hän oli jo vuodesta 1827 avustanut lehtiä ensin Turussa ja sitten Helsingissä. Lehdessä selostettiin maailmantapahtumia ulkomaisten sanomalehtien perusteella, ja Runeberg yhdessä puolisonsa Fredrikan kanssa valitsi ja käänsi sopivia kohtia niiden kirjoituksista. Runeberg käänsi ja mukaili suuren määrän runoja eri kielistä. Runebergit olivat solmineet avioliiton 1831, ja 1831 - 1850 syntyi kahdeksan lasta, joista kuusi poikaa jäi eloon. Puolisot seurustelivat molempien sukulaisen, filosofian professori Johan Jakob Tengströmin ympärille muodostuneessa nuorten yliopistoperheiden piirissä, niin sanotussa Lauantaiseurassa, joka myös tärkeältä osin ylläpiti 1831 perustettua Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa.

Seuraavina vuosina Runeberg julkaisi virkaväitöskirjan Kreikan klassillisten tragedioiden kuorosta, mutta ei saanut hakemaansa yliopiston apulaisenvirkaa, sekä suomalaisaiheiset heksametrirunoelmansa Hirvenhiihtäjät 1832 ja Hanna 1836, jotka kuvaavat talonpoikais- ja vastaavasti pappilamiljöötä. Edellinen hahmottaa ihannekuvan Suomen kansasta, jälkimmäinen Suomen kesäisestä luonnosta. Hirvenhiihtäjät kuvaa maalaismiljöötä Hämeessä. Siinä on pohdintoja avioliitosta ja rakkaudesta, eksoottisena lisänä itäkarjalainen laukkuryssäryhmä, sisäänrakennettuja kertomuksia ja onnellinen loppu kihlajaisjuhlineen. Kaikilla henkilöillä ja osin muillakin ilmiöillä on homeerinen epitheton ornans (den raske Mathias, den förståndiga Anna, den brunskäggyfvige Ontrus, det fågelrika kapellet, det rymliga bordet...). Kaikki henkilöt kerjäläistä myöten esitetään myönteisesti; kokonaisuudessaan runoelmassa on dramaattisen kehittelyn piirteet. Itse hirvenmetsästyksestä ei siinä puhuta lainkaan, vaan kuvaus viipyy tuvassa naisten ja laukkuryssien parissa silloin, kun miehet ovat metsällä. Hanna muistuttaa ajan saksalaista idyllieeposta; siinä on päähenkilönä pappilan tytär, jonka veli ystävineen saapuu yliopistosta maalle. Nuoret tekevät korkealle vuorelle retken, jonka aikana vieraan ja Hannan rakkaus herää kesäyössä.

Runeberg kokeili myös näytelmäkirjailijana huvinäytelmällä Friaren från landet 1834. Toinen runonide Dikter ilmestyi 1833. Ensimmäiseen runokokoelmaan sisältyy viisiosainen sarja Svartsjukans nätter, toiseen pitempi runoelma Grafven i Perrho; molemmissa on lopuksi osasto Idyll och epigram, edellisessä 27 nimetöntä runoa, toisessa 33 otsikoitua runoa. Idyllit ja epigrammit ovat tulleet sävellyksinä, varsinkin Jean Sibeliuksen yksinlauluina, tunnetuimmiksi Runebergin lyyrillisistä runoista. Kahdella ensimmäisellä runokokoelmallaan Runeberg loi pysyvän maineen lyyrikkona, joka usein antiikkissävyisellä yksinkertaisuudella ja iskevyydellä luonnehtii rakkautta, sen puhkeamista, ehdottomuutta ja mustasukkaisuutta ja vertaa vaikuttavasti luontoa ja sieluntiloja, esimerkiksi kuuluisassa Lähteellä-runossa. Monissa runoissa tulee esiin antiikkissävyinen moraalisanoma, kuten nimettömässä runossa Saarijärven Paavosta.

Runebergin runoilijanolemus muodostui 1830-luvun aikana. Sen olennainen tekijä oli klassillisen antiikin kirjallisuuden ja moraalin syvällinen omaksuminen. Yliopistollinen ja sitten kymnaasin opetustoiminta ylläpiti ja syvensi Runebergin suhdetta kreikkalaiseen ja roomalaiseen runouteen. Hän pysyi vanhan kirjallisuuskeskeisen filologianäkemyksen kannalla eikä halunnut myöhemminkään palata yliopistoon Kreikan kirjallisuuden professoriksi, mitä hänelle ehdotettiin, koska hän ei ollut riittävästi seurannut eikä halunnut seurata etenkin Saksassa yhä enemmän kielitieteen ja tekstikritiikin suuntaan painottuvaa akateemisen filologian kehitystä.

Antiikin kirjallisuuden harrastukseen liittyi suoranaisesti myös 1820-luvulla suuressa muodissa ollut kiinnostus balkanilaiseen kansanrunouteen, jonka katsottiin olevan yhteydessä homeeriseen traditioon. Serbialaisten runojen harrastuksesta välittyi paljon virikkeitä Runebergin varhaiseen runouteen, ensimmäisten runokokoelmien Idyll och epigram -osastoihin ja toisen runokokoelman Grafven i Perrho -runoelmaan. Runeberg sai myös vaikutteita ajan porvarillis-romanttisesta virtauksesta sekä huvinäytelmiinsä että kolmannen runokokoelman runoihin ja Hannan ilmentämään perhe-epiikkaan. Ajan suosima historiallinen romantiikka tuli eniten esiin Venäjän myyttiseen ruhtinasmaailmaan sijoittuvassa Nadeschdassa. Keskeistä Runebergille oli antiikkinen virtus, miehuus, joka ilmeni niin sotilaan urhoollisuudessa kuin Saarijärven Paavon uskollisuudessa ja Runebergin laajan ja syvän rakkausrunouden ehdottomuudessa.

Runeberg sai 1837 vakinaisen viran Porvoon kymnaasin Rooman kirjallisuuden, vuodesta 1842 Kreikan kirjallisuuden lehtorina; Suomessa oli siihen aikaan vain kaksi ruotsinkielistä ja yksi saksankielinen kymnaasi. Virkaan kuului Porvoon eli koko Itä-Suomen hiippakunnan tuomiokapitulin jäsenyys, ja Runeberg vihittiin papiksi 1838. Uskonnollista maailmankatsomustaan hän kuvasi näihin aikoihin Vanhan puutarhurin kirjeissä, joissa hän asettui pietismin asketismia ja maailmankielteisyyttä vastaan. Porvoon kymnaasinlehtorin virka oli usein johtanut tuottoisien maalaisseurakuntien kirkkoherran virkaan tai piispanvirkaan, ja on mahdollista, että Runeberg haaveili piispanvirasta, jonka taloudelliseen tuottoisuuteen hän oli tutustunut Tengströmin perhepiirissä ja johon virkaan Tengström itse oli aikanaan tullut runouden ja kreikan kielen tietä pitkin. Runeberg oli vaativa ja ankarakin vanhan tyylin opettaja. Poliittisesti arkaluontoisina vuosina 1847 - 1850 hän oli kymnaasin rehtori; 1857 hän sai vetäytyä 53-vuotiaana eläkkeelle täydellä palkalla.

Porvooseen muuttaessaan Runeberg luopui Helsingfors Morgonbladin toimittajuudesta ja perusti toisten kanssa 1838 Borgå Tidningin, jota hän avusti vuoteen 1848. Porvoon-vuosina Runebergien perhe kasvoi, ja 1852 se muutti uuteen, sittemmin kotimuseoksi muunnettuun kotiin lähelle kymnaasin vähän aikaisemmin valmistunutta uutta komeaa rakennusta. Runebergit hankkivat jo aikaisemmin itselleen Kroksnäsin pienen kesäpaikan, jossa Runeberg ja hänen poikansa kalastelivat ahkerasti. Runeberg oli myös innokas metsästäjä. Varsinkin Porvoon-kauteen kuuluvat myös Runebergin rakastumiset, joista tärkein kohdistui Emilie Björksténiin ja jotka vaikuttivat voimakkaasti hänen mielentiloihinsa ja hänen luovaan työhönsä.

Runeberg sai jo varhain arvostusta Ruotsissa ja 1830-luvun lopussa etenkin Jakov Grotin ansiosta Venäjällä. Hän sai 1839 Ruotsin Akatemian korkeimman palkinnon runoudesta, ja samana vuonna keisari antoi hänelle ylimääräisen vuosittaisen apurahan. Venäjältä tullut kiinnostus sai Runebergin kirjoittamaan 1841 julkaistun venäläisaiheisen runoteoksen Nadeschda, samalla kun suomalaisen heksametrisarjan kolmas osa, kartanomiljööseen sijoitettu Julqvällen (Jouluilta) ilmestyi. Runeberg oli yliopiston kaksisataisjuhlallisuuksien keskeisiä henkilöitä 1840, ja mukana silloin solmituissa suomalais-venäläisissä kirjailijoiden suhteissa, jotka johtivat yhteiseen kirjoituskokoelmaan. Runebergin Venäjällä saama huomio - häntä sanottiin "Suomen Pushkiniksi" - stimuloi häntä paitsi kirjoittamaan Nadeschdan myös ajattelemaan muutenkin rooliaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Jouluillan tematiikka liittyy sekin Venäjään sikäli, että sekä kartanonherran, majurin, että vanhan sotilaan pojat ovat taistelemassa Venäjän joukoissa turkkilaisia vastaan; edellinen haavoittuu, jälkimmäinen kaatuu. Tässäkin runoelmassa on keskeishenkilönä nuori nainen, ja loppukohtauksessa Runeberg ensimmäisen kerran hahmottaa Suomen emotionaalisesti ja moraalisesti vetoavaksi isänmaaksi, jota köyhyyteen tyytyvä vanha sotilas edustaa.

Kolmannessa Dikter-runokokoelmassaan 1843 ja seuraavan vuoden ossiaanisessa runoeepoksessa Kung Fjalar (Kuningas Fjalar) heijastuu runoilijan miehuudeniän vakavuus ja raskasmielisyyskin ja samalla Euroopan kirjallisuuden vaikutus aihepiireihin ja käsittelyyn. Hänen tuotantonsa saavutti yhä laajempaa arvostusta, jonka osoituksina olivat 40-vuotiaana saatu professorin arvonimi ja Ruotsin Pohjantähden ritarikunnan jäsenyys.

Vallankumousvuoteen 1848 johtanut poliittinen levottomuus sai Runebergin kevään 1846 kriittisessä tilanteessa kirjoittamaan ja ojentamaan Helsingin ylioppilaille jo alun perin kansallislauluksi tarkoitetun Vårt Landin (Maamme) ja sitten kokoamaan ja kirjoittamaan joukon moraalia ja vastuullisuutta korostavia runoja, jotka ilmestyivät jouluksi 1848 nimellä Fänrik Ståls Sägner (Vänrikki Stoolin tarinat). Kokoelman yleissävy on konservatiivisen isänmaallinen ja samalla usein myös humoristinen; sillä oli ratkaiseva vaikutus suomalaisen isänmaatunteen muodostumiseen ja sen uushumanistiseen luonteeseen. Maamme-laulussa ja Heinäkuun viidennessä päivässä (jälkimmäinen julkaistiin vasta II osassa) isänmaatunne sitoutuu jo Hannassa esiteltyyn maiseman esteettis-moraaliseen velvoittavuuteen. Molemmissa korostetaan Suomen kansan köyhyyttä ja tyytymistä kohtaloonsa, mutta samalla uskollisuutta ja urhoollisuutta. Maamme-laulu päättyy yleiseen valoisan tulevaisuuden julistukseen; tulevaisuuden Runeberg näkee vastoin ajan eurooppalaista päävirtausta "kypsymisen", ei vallankumouksen tai taistelun tuloksena. Suomen kannalta vaarallisessa vallankumoustilanteessa Runeberg ohjasi siis varsinkin levotonta ylioppilasnuorisoa lojaalisuutta ja itsehillintää korostavaan suuntaan. Maamme-laulusta tehtiin Fredrik Cygnaeuksen taitavan ohjauksen avulla Suomen kansallislaulu 13.5.1848 vietetyssä ylioppilasosakuntien kevätjuhlassa. Fredrik Pacius sävelsi tällöin runon, ja Runeberg liitti Paciuksen sävellyksen Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäisen osan nuottiliitteeksi.

Suuren osan 1850-lukua Runeberg omisti virsikirjatyölle ja virsirunoilulle. Hän korjasi ja uudisti monia vanhempia virsiä ja kirjoitti itse 62 virttä, joista osa on säilynyt sekä ruotsin- että suomenkielisessä virsikirjassa. Vuosikymmenen lopussa Euroopassa ja Suomessa virinnyt uudenlainen poliittinen vaihe käänsi hänen harrastuksensa jälleen kansalaiselämään, myös omien poikien vaikutuksesta, mistä oli seurauksena Vänrikki Stoolin tarinoiden toinen, edellistä sotaisempi osa 1860. Siihen sisältyvät sotaista isänmaallisuutta ilmentävät Porilaisten marssi ja Sotilaspoika.

Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäinen ja toinen osa eroavat melko lailla toisistaan varsinkin siinä suhteessa, että edellinen on selvästi venäläismielisempi ja jälkimmäinen taas ruotsalaismielisempi ja konkreettisemmin historiallinen. Yhteistä niille on antiikkisperäisten ihanteiden, miehuuden, uskollisuuden, urhoollisuuden, itsehillinnän ja aseveljeyden, keskeinen korostaminen. Jälkimaailma on usein liiaksi nähnyt näissä runoissa vuoden 1808 - 1809 sodan kuvittamista: kuitenkaan esimerkiksi kaikkein tärkeimpiin kuuluvassa Döbeln Juuttalla -runossa ei lainkaan kuvata Juuttaan taistelua vaan Georg Carl von Döbelnin omaa moraalista kamppailua, eikä Heinäkuun viidennessä päivässä Joachim Zachris Dunckerin toimintaa ja taistelua vaan luonnonkauneuden herättämää velvollisuudentuntoa isänmaan edestä.

Runeberg oli 1854 julkaissut kirjana aikaisempia novellejaan ja romaaniaiheitaan ja kirjoitti 1862 porvarillisen näytelmän Kan ej sekä sitten kreikkalaistyylisen, oikeudenmukaisuuden aatetta käsittelevän tragedian Kungarne på Salamis (Salamiin kuninkaat). Nämä osoittavat yhtäältä produktiivisuuden paluuta 1850-luvun raskaalta velvollisuudelta tuntuneen virsirunouden vaiheen jälkeen, toisaalta hänen haluaan uudistua ja kehittää kirjailijanolemustaan ja mainettaan uuden vuosikymmenen poliittis-sosiaalisessa tilanteessa. Runebergin tuotantoon vaikutti myös Ruotsin mielipide ja myynti hänen ainoan ulkomaanmatkansa, 1851 tehdyn Ruotsin-matkan, jälkeen ja koottujen teosten alettua ilmestyä Tukholmassa. Vuoden 1840 tienoilla hän oli ollut kiinnostunut maineen saavuttamisesta Venäjällä ja sitä kautta muualla ulkomailla, mutta tämä suuntaus jäi Ruotsin varsinkin 1850-luvulta alkaen osoittaman huomion varjoon. Runebergistä tulikin Ruotsissa kansallisrunoilijan veroinen kuuluisuus, jonka Maamme-laulua laulettiin pitkään ikään kuin Ruotsin kansallislauluna ja jonka Hirvenhiihtäjät ja Vänrikki Stoolin tarinat sisältyivät oppikoulujen pakolliseen kurssiin 1960-luvulle saakka.

Virsikirjatyö rasitti 1854 - 1857 kovasti Runebergia, mutta kun hän erosi virastaan viimeksi mainittuna vuonna, Runebergit alkoivat viettää vieraanvaraista elämää eläkkeen ja virsikirjapalkkioiden turvin; Runeberg ilmaisi tyytyväisyytensä siihen, että hän sai keskittyä "ketunjahtiin ja vänrikkien takomiseen". Salamiin kuninkaiden painatuksen aikana 1863 Runeberg sai metsästysretkellä halvauskohtauksen, josta hän ei parantunut vaan eli vuoteenomana kuolemaansa 1877 saakka. Fredrika Runebergin kirjeet pojalleen Walter Runebergille Roomaan antavat järkyttävän kuvan hänen pysyvästä masennuksestaan näinä vuosina. Vuosikausia koko Suomi odotti runoilijan kuolemaa; sinä aikana tuli kuitenkin kunnianosoituksia kuten (Tukholman) Kungliga Vitterhetsakademienin ja (Pietarin) Keisarillisen tiedeakatemian jäsenyys sekä keisarillinen nuuskarasia briljantein ja Ruotsin Pohjantähden suuri risti, jotka osoittavat hänen maineensa kasvua.

Vuodesta 1861 alkaen ilmestyi useita koottujen teosten laitoksia ja Runebergin teosten käännöksiä monille kielille. Suomeksi Runebergin runoutta käänsi jo 1844 August Ahlqvist (Oksanen), ja erityisen komitean 1867 valmiiksi saamasta Vänrikki Stoolin tarinoiden suomennoksesta tuli hyvin tunnettu ja paljon siteerattu, varsinkin Paavo Cajanderin korjaamana (1889). Enimmän osan Runebergin tuotannosta on suomentanut Otto Manninen, mutta nämä suomennokset ovat jo osin vanhentuneita; uusia ovat julkaisseet Tarmo Manelius ja Teivas Oksala. Runebergin runoja sävellettiin jo varhain: F. A. Ehrströmin sävellykset runoihin Lähteellä ja Joutsen ovat saavuttaneet Suomessa kansanlaulunomaisen tunnettuuden. Maamme-laulun lisäksi Fredrik Pacius sävelsi Sotilaspojan, Karl Collan monia Runebergin runoja, myös Vänrikki Stoolin tarinoista, kuten Hurtti Ukon ja Torpan tytön, ja samoin A. G. Ingelius. Kansainvälisesti kuuluisiksi ovat tulleet Sibeliuksen sävellykset moniin Runebergin rakkausrunoihin, esimerkiksi Flickan kom ifrån sin älsklings möte.

Runebergista tuli jo eläessään "Suomen ensimmäinen suurmies", ja hänen muistonsa kunnioittaminen saavutti palvonnanomaisia mittoja. Runebergin päivää 5.2. vietettiin kynttilänvalaistuksin kansallispäivänä, ja Suomen säätyjen aloitteesta syntyneen keräyksen turvin valmistui suuri Runebergin patsas Helsinkiin. Tämä Helsingin ensimmäinen suuri julkinen muistomerkki on runoilijan pojan Walterin veistämä; se paljastettiin suurin juhlallisuuksin 1885. Runebergin koti ostettiin valtion varoilla perillisiltä 1880, palautettiin Runebergien parhaan kauden kuntoon ja avattiin museokotina yleisölle 1882. Vuonna 1885 perustettu Svenska litteratursällskapet i Finland otti tehtäväkseen vaalia Runebergin muistoa; sen vuosijuhla vietetään helmikuun viidentenä. Myös Suomen Taiteilijaseura ja Pohjois-Pohjalainen Osakunta viettävät vuosijuhlaansa samana päivänä. Erityisesti Runebergin kulttia viljeltiin 1899 alkaneen poliittisen kuohuntavaiheen aikana, jolloin kansan monarkkisia tunteita tietoisesti suunnattiin uudelleen kansallisten suurmiesten kunnioitukseen. Vänrikki Stoolin tarinoita jaettiin kansalle ilmaiseksi tai halpoina painoksina sekä silloin että talvisodan aikana. Vänrikkien monet kohdat muodostivat molemmilla kielillä Suomen ensimmäisen oman sitaattiaineiston, koska lähes kaikki suomalaiset saivat kansa- ja oppikoulussa tutustua tähän runokokoelmaan.

Kaikki J. L. Runebergin teokset käännettiin suomeksi jo 1840-luvulta alkaen. Runeberg tuli 1830-luvulta alkaen tunnetuksi Venäjällä, ja monet hänen teoksistaan käännettiin saksaksi, tanskaksi, ranskaksi ja englanniksi; näille kielille käännettiin ainakin Hanna, Nadeschda, Kung Fjalar ja Fänrik Ståls Sägner; Hanna ja Nadeschda käännettiin myös italiaksi, ja jälkimmäisestä ilmestyi ranskaksi uusi, kuvitettu painos 1920-luvulla. Idyllit ja epigrammit julkaistiin niin ikään ranskaksi 1980-luvulla. Runebergin satavuotisjuhla herätti myös laajaa huomiota ulkomailla. Ruotsissa Runeberg on aina luettu ruotsinkielisen kirjallisuuden ensimmäisten joukkoon.

Monissa Suomen kaupungeissa ja myös Tukholmassa on Runebergin mukaan nimetty katu, ja C. E. Sjöstrandin muovailena runoilijan rintakuva on lähes kaikissa Suomen kouluissa.

Johan Ludvig Runeberg S 5.2.1804 Pietarsaari, K 6.5.1877 Porvoo. V merikapteeni Lorenz Ulrik Runeberg ja Anna Maria Malm. P 1831 - kirjailija Fredrika Charlotta Tengström S 1807, K 1879, PV senaatin kamreeri Karl Fredrik Tengström ja Anna Margareta Bergbom. Lapset: Anna Carolina S 1832, K 1833; Ludvig Mikael S 1835, K 1902, lehtori; Lorenzo S 1836, K 1919, lääketieteen ja kirurgian tohtori; Walter Magnus S 1838, K 1920, kuvanveistäjä; Johan Wilhelm S 1843, K 1918, sisätautiopin professori, kansanedustaja, valtioneuvos; Jakob Robert S 1846, K 1919, insinööri, liikemies; Edvard Moritz Adolf S 1848, K 1851; Fredrik Karl S 1850, K 1884, lääketieteen lisensiaatti.

URA. Ylioppilas Keisarillisessa Turun yliopistossa 1822; filosofian kandidaatti, maisteri 1827; vihitty papiksi 1838.

Yliopiston konsistorinamanuenssi Helsingissä 1830 - 1834; kaunopuheisuuden dosentti 1830; opettaja Helsingfors Lyceumissa 1831 - 1836; Porvoon kymnaasin Rooman kirjallisuuden vsta 1842 Kreikan kirjallisuuden lehtori 1837 - 1857, rehtori 1847 - 1850.

Porvoon tuomiokapitulin jäsen 1838 - ; virsikirjakomitean jäsen 1853 - .

Jäsenyydet: Societas pro Fauna et Flora Fennica 1835; Kungliga Vitterhets Historie och Antikvitets Akademienin kirjeenvaihtajajäsen 1851, jäsen 1870; Pietarin Keisarillinen tiedeakatemia 1876.

Kunnianosoitukset: P. Annan R 2 1855; Ruotsin Pohjantähden R 1844, K 1860, s. r. 1873; Tanskan Dannebrogin R 1858. Professorin arvo 1844. Teologian tohtori 1857.

TUOTANTO. Katso Suomen kirjailijat 1809 - 1916. 1994; Samlade skrifter 1 - 7. Örebro, Stockholm 1851 - 1868; Samlade arbeten 1 - 7. 1861 - 1871; Samlade arbeten 1 - 6. 1899 - 1900 (normaalilaitos); Samlade skrifter 1 - 20. 1933 - 2005 (perusteellisesti kommentoitu).

Elokuvat: Vänrikki Stoolin tarinat. 1910, 1926, 1939; Sven Tuuva. 1958.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. J. L. Runebergin kokoelma, Historiska och litteraturhistoriska arkivet, Svenska litteratursällskapet i Finland; J. L. Runebergin arkisto, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkisto.

E. Brydolf, Sverige och Runeberg I - II. 1943, 1966; F. Cygnaeus, Om Fänrik Ståls sägner : betraktelser. 1861; F. Cygnaeus, Om Johan Ludvig Runeberg. 1873; S. Ek, Nationella gestalter i Runebergs ungdomsdiktning. Lund 1940; S. Ek, Möten med Runeberg, Rydberg och Fröding : studier och essäer. Lund 1949; R. Hedvall, Runeberg och hans diktning. 1941; M. Hirn, Runeberg i bild. 1954; Y. Hirn, Runebergskulten. 1935; Y. Hirn, Runebergin runoilijaolemus. 1942; Y. Hirn, M. Hirn, Runeberg ja hänen maailmansa. 1937; L. Huldén, K. Forslund, H. Solstrand-Pipping, Konkordans över J. L. Runebergs lyrik. 1990; M. Klinge, Runebergs två fosterland. 1983; M. Klinge, Poliittinen Runeberg. 2004 (myös ruotsiksi); O. Nousiainen, Vänrikki Stoolin maailma : runojen elämää ja taustaa. 1961; T. Oksala, J. L. Runebergin Kreikka ja Rooma : tutkielmia runoilijan suhteesta antiikkiin ja klassiseen perintöön. 2004; M. von Platen, Runeberg i skvallerspegeln // Historiska och litteraturhistoriska studier 66. 1991; J. E. Strömborg, K. Allardt, Biografiska anteckningar om Johan Ludvig Runeberg I - IV. 1927 - 1931; W. Söderhjelm, Johan Ludvig Runeberg : hänen elämänsä ja runoutensa : muutamia runoilijan muotokuvia. 1904 - 1908; G. Tideström, Runeberg som estetiker : litterära och filosofiska idéer i den unge Runebergs författarskap. 1941; L. Viljanen, Runeberg ja hänen runoutensa I - II. 1944, 1948; J. Wrede, Fänrikarnas födelse : kronologin i J. L. Runebergs Fänrik Ståls sägner. 1981; J. Wrede, Se kansa meidän kansa on : Runeberg, vänrikki ja kansakunta. 1988; J. Wrede, Världen enligt Runeberg : en biografisk och idéhistorisk studie. 2005; T. Wretö, J. L. Runeberg. Boston 1980.

Elokuvat: Runon kuningas ja muuttolintu. 1940.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: W. Runeberg, Muistopatsas. 1885, Helsinki; sama pienempänä ja ilman jalustan Suomi-neito-veistosta. 1885, Porvoo. Katso M. Hirn, Runeberg i bild. 1954; L. Leppänen. 1952, Vaasa; H. Kivijärvi, Runeberg, Lönnrot, Snellman -muistomerkki. 1968, Turku. Mitalit: G. Qvist; E. H. Ekvall. 1877; W. Runeberg, E. Lindberg. 1904. Muistolaatat: 1997, Oulu; asuintalot, Helsinki. Runebergin maja, Pietarsaari. Runebergin koti, museona vuodesta 1882, Porvoo. Runebergin kumpu ja muistokivi, Punkaharju.

JOHAN LUDVIG RUNEBERGIN MUKAAN NIMETTY. 5.2. Runebergin päivä; Runebergin lähde, Ruovesi; katu, Helsinki, Hyvinkää, Kokkola, Kotka, Lohja, Parainen, Porvoo, Tampere, Vaasa, Äänekoski; Runeberginaukio, Mikkeli; Juhlaraha 2004; leivos.

Kirjoittaja(t): Matti Klinge

Julkaistu 16.9.1997

Artikkelitekstin pituus: 23386 merkkiä
Kansallisbiografia-verkkojulkaisu
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Yhteystiedot

Biografiakeskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Hallituskatu 2 B, Helsinki



Ota yhteyttä
Palaute

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI

Palaute Yhteystiedot