• Etusivu
• Verkkojulkaisut
• Kirjat
• Biografiakeskus
• Linkit
• SKS

Vapaasti luettava artikkeli

Canth, Minna (1844 - 1897)

kirjailija, tasa-arvon puolustaja

Daniel Nyblin 1887. SKS, Kirjallisuusarkisto.

Minna Canth on Suomen ensimmäinen huomattava naiskirjailija. Hän kirjoitti novelleja, pienoisromaaneja ja yhteistyössä Kaarlo Bergbomin kanssa näytelmiä Suomalaiselle Teatterille, mutta myös ruotsiksi Helsingin ruotsalaiselle teatterille. Kansallista tulevaisuutta tavoitelleiden näkökulmasta Canth näytti repijältä, sillä hän nosti esiin yhteiskunnallisia epäkohtia ja välitti uusia ajatuksia, jotka järkyttivät perinteistä maailmankatsomusta.

Kirjallisuudenhistorian aikajanalla Minna Canth on Aleksis Kiven jälkeen suomenkielisen kirjallisuuden toinen suuri näytelmäkirjailija ja prosaisti. Erityisesti lehtikirjailijana Canth toi pelotta esiin radikaaleja yhteiskunnallisia ajatuksiaan. Hän myös kokosi ympärilleen, tuki ja opasti nuoria kirjailijoita ja toimittajia. Oltuaan realismin kiistelty kärkinimi Suomen kirjallisuudessa hän ehti 1890-luvulla ottaa käyttöönsä myös aiheita ja tyylikeinoja, jotka on tapana lukea vuosisadan lopun idealististen taidevirtausten piiriin. Canthilla oli kirjailijana kyky kasvaa. Hänen taiteellinen uransa oli hänen kuolemaansa asti jatkuvasti nouseva.

Vaimo, äiti, kirjailija, kauppias

Tamperelaissyntyisen Minna Canthin - silloin Ulrika Wilhelmina Johnssonin - ensimmäinen elämänsuunnitelma romuttui, kun hän Jyväskylän opettajaseminaarin oppilaana suostui 1865 opettajansa, lehtori Johan Ferdinand Canthin kosintaan. Kutsumustyöhön tähdänneet opinnot oli jätettävä.

Canthien perheeseen syntyi seitsemän lasta, nuorin heistä lehtori Canthin kuoleman jälkeen. Aviomiehen kuolema 1879 särki Minna Canthin toisen elämänsuunnitelman, mutta lehtorinrouvan roolissa hän oli jo löytänyt ilmaisuväyliä rohkealle ajattelulleen ja voimakkaalle tarpeelleen päästä keskustelu- ja vaikutusyhteyteen aikalaistensa kanssa. Ferdinand Canthin kuollessa Minna Canth oli jo Jyväskylässä paikallislehtien avustaja, hänen esikoisteoksensa Novelleja ja kertomuksia oli ilmestynyt 1878, ja hänen esikoisnäytelmänsä Murtovarkaus oli käsikirjoituksena olemassa.

Minna Canthin seuraava - seminaarinlehtorin leskelle epäsovinnainen - elämänratkaisu oli muutto talvella 1880 Kuopioon yrittäjäksi. Isänsä Tampereen Lankakaupan menestyksekkäänä perijänä hän loi paitsi perheelleen toimeentulon myös itselleen taloudelliset mahdollisuudet kirjalliseen ja yhteiskunnalliseen toimintaan.

Minna Canthin kodista Kuopiossa tuli tärkeä kokoontumis- ja keskustelupaikka. Kuopion nuorelle älymystölle ja nouseville taiteellisille lahjakkuuksille, erityisesti Brofeldtin, Järnefeltin, Erkon ja Aspin nuorisolle ystävineen, se oli ajoittain jokapäiväinen seurustelupaikka, väittelyopisto ja kirjailijakoulu. Nuoren Heikki Kauppisen eli Kauppis-Heikin Canth palkkasi kauppa-apulaisekseen voidakseen ohjata tätä kirjailijana. Ajan keskeisistä kirjailijoista ja taiteilijoista monet vierailivat Minna Canthin luona, muun muassa Karl August Tavaststjerna, Kaarlo ja Emilie Bergbom, Jean Sibelius, Akseli Gallen-Kallela, Halosen taiteilijasuvun jäsenet, Ernst Lampén ja Matti Kurikka. Minna Canth kokosi ympärilleen myös yhteiskunnalliseen keskusteluun aktiivisesti osallistuneita kuopiolaisia naisia; heitä olivat Elisabeth Stenius, Selma Backlund, Betty Ingman, Lydia Herckman ja jonkin aikaa myös Elisabeth Järnefelt.

Minna Canth oli loistava keskustelija, ystävä, ilonpitäjä, ideoiden saaja ja antaja. Hänen julkaistu kirjekokoelmansa on tästä edelleen elinvoimaisena todistuksena. Canthin persoonallisuus ja hänen kirjailijakotinsa maine ovat antaneet aiheita useihin näytelmiin.

Kaunokirjailija

Minna Canthin tuotannossa romanttiset sävyt vaihtuivat alkuharjoitelmien jälkeen nopeasti realistisiin. Näytelmissään Työmiehen vaimo (1885) ja Kovan onnen lapsia (1888) kirjailija arvosteli suorasukaisesti yhteiskunnallisia epäkohtia, samoin monissa novelleissaan ja pienoisromaaneissaan. Canthin teoksia seurasivat Työmiehen vaimon ilmestymisestä alkaen koko 1800-luvun ajan kiihkeät kirjasodat ja suoranainen ajojahti, jota vanhoilliset piirit niin fennomaanien kuin kirkonkin taholla pitivät yllä.

Canthin realistisen tuotannon leimaaminen tendenssikirjallisuudeksi, niin kuin kirjasotien vaikutuksesta alun perin tapahtui, jättää huomiotta monien hänen teostensa lujan rakenteen ja tarkkapiirteisen ihmiskuvauksen. Muun muassa Kauppa-Lopo (1889), joka on usein nimetty Canthin realistisen kauden parhaaksi saavutukseksi, on tyyliltään kyllä realismin ohjelman mukainen rumuuden kuva. Tendenssin tasolla se puhuu yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta ja hyväosaisen kovasydämisyydestä, mutta samalla se on kuvaus karheasta kiintymyksestä ja hyvyydestä ja on sellaisena myös mielen kuva, ei vain yhteiskunnan. Rähjäisen, normeihin sopeutumattoman Kauppa-Lopon kautta novelli puhuu jakamattomasta ihmisyydestä.

Vastaava painopisteen siirtyminen yhteiskunnallisuudesta psyyken rakenteisiin näkyy laajalti Canthin 1880-luvun tuotannosta, varsinkin pienoisromaaneista Hanna (1886), Salakari (1887) ja Lain mukaan (1889). Näytelmän Kovan onnen lapsia (1888) vallankumoukselliset ja anarkistiset ajatukset nostivat paheksunnan myrskyn. Samalla jäi huomaamatta, miten tärkeässä asemassa tässä teoksessa niin kuin Canthin tuotannossa yleensäkin on syyllisyyden teema. Teoksissa Agnes (1892) ja Sylvi (1893) draaman ja ihmiskuvauksen painopiste on kokonaan niillä mielen irrationaalisilla alueilla, joilta ovat peräisin sokea intohimo ja selittämätön paha ihmisessä.

Canthin tunnetuimmat näytelmät Papin perhe (1891) ja Anna Liisa (1895) ovat näytelmiä sovinnosta. Edellisessä poliittiset ristiriidat ja taistelu vallasta voitetaan, ja ne sulavat näytelmän ydinrepliikkiin, jonka mukaan rakkaus on suurin elämänarvo. Anna Liisa -näytelmä päättyy lapsenmurhaan ja sen salaamiseen syyllistyneen Anna Liisan tunnustukseen ja haluun sovittaa tekonsa.

Lehtikirjailija

Minna Canth aloitti kirjailijanuransa miehensä toimittamassa sanomalehdessä ja oli sittemmin ensimmäinen itsenäisesti työskennellyt suomenkielinen naistoimittaja. Elämänsä mittaan hän avusti paitsi asuinseutujensa Jyväskylän ja Kuopion sanomalehtiä myös useita muita lehtiä, muun muassa valtakunnallisia Uutta Suometarta, Päivälehteä ja Valvojaa. Hänen lehtikirjoituksiaan ilmestyi kaikkiaan noin 70. Nuorsuomalaisen lehden ja naisten oman äänenkannattajan perustamista Canth oli ajamassa yhtenä aktiivisimmista. Canth toimitti yhdessä A. B. Mäkelän kanssa 1889 - 1890 kansainväliseen, maailmankatsomuksellisesti uusia näköaloja avaavaan keskusteluun suuntautunutta lehteään Vapaita aatteita, jonka sensuuri ja rahapula pian tukahduttivat. Canth valitsi ja käänsi lehteen artikkeleita vieraskielisistä lehdistä. Näin hän välitti suomalaisille lukijoille ajan eurooppalaista ajattelua ja keskustelua.

Valistusaate, erityisesti raittiusaate ja tyttöjen koulutus, oli 1870-luvulla Canthin lähtökohtana. Hänen aikansa yhteiskunnallinen todellisuus ja uudet eurooppalaiset aatteet tekivät hänestä naisasian, työväenaatteen, kirkonvastaisen uskonnollisen vapaamielisyyden ja pasifismin puolustajan. Kirjeessä Canth ilmoitti olevansa "täydellinen, innokas socialisti". Naisasia oli hänen eniten esillä pitämänsä yhteiskunnallinen kysymys. Sitä koski jo hänen ensimmäinen, Keski-Suomi-lehdessä 1874 julkaistu kirjoituksensa Tyttäriemme kasvatus. Viimeisenä julkisena puheenvuoronaan, toistuvien sydänkohtausten heikentämänä, Canth sinkautti vielä Päivälehteen 1896 poleemisen ja temperamentikkaan kirjoitussarjan reaktiona Ellen Kayn naisasiasta esittämiin ajatuksiin.

Canthin lehtikirjoituksille on leimallista eloisa retoriikka: huudahdukset, kysymykset, lukijan puhuttelu; valpas huumori ja terävä ironia, jos paatos ja hyökkäävyyskin. Hänen kirjoituksensa syntyivät usein reaktiona johonkin aiempaan puheenvuoroon, ja niitä leimaa ennen muuta vahva vuorovaikutussuhde ympäröivän yhteiskunnan kanssa.

Kirjailijakuva

Emil Halosen veistämä Minna Canthin patsas Kuopiossa, korkealla jalustalla istuva keski-ikäinen matroona, vastaa sitä näkemystä kirjailija Minna Canthista, joka on pitkään ollut voimassa Suomen kirjallisuusinstituutiossa: jykevä, iloton, epäesteettinen.

Hänen kirjailijakuvansa on itse asiassa muotoutunut kahta tietä. Voidaan suorastaan puhua kahdesta tulkitsemisen perinteestä, joilla näyttää vuosikymmenien ajan olleen hämmästyttävän vähän vaikutusta toisiinsa.

Toisaalta on elämäkertojen tie. Canth kuuluu niihin melko harvoihin suomalaisiin kirjailijoihin, joiden kohdalle elämäkerrallinen tutkimus on kasautunut. Canth-elämäkertoja ilmestyi 1900-luvulla kolme, ja niistä ajallisesti toisesta otettiin 1994 uusintapainos. Lisäksi on ilmestynyt pienimuotoisia elämänkuvauksia ja muistelmia. Nämä tekstit ovat naisten kirjoittamia. Niiden asenne on eläytyvä, sisarellinen. Ne ovat ymmärtäjien ja puolustajien tekstejä.

Toisaalta Canthin kuvaa on vakiinnutettu kirjallisuudenhistorioissa. Ne taas ovat olleet miesten laatimia. Kirjallisuutemme vuosikymmeniset auktoriteetit, professorit Viljo Tarkiainen ja Rafael Koskimies, määrittelivät pitkäksi aikaa kirjallisen elämämme virallisen suhteen Canthiin. Tässä traditiossa oli tapana korostaa kirjallisten vaikutteiden ja Suomalaisen Teatterin johtajan Kaarlo Bergbomin merkitystä ja ennen muuta pahoitella tendenssin avointa näkymistä Canthin tuotannossa. Kirjallisuudenhistorian ylläpitämä kuva Canthista on häntä kiittäessäänkin varautunut. Papin perhe ja Anna Liisa olivat Koskimiehen mukaan suomalaisen näytelmäkirjallisuuden merkkiteoksia, vaikka eivät yltäneetkään korkeimmalle huipulle. Tarkiainen kiitti Canthia toteamalla, että tämä oli harvinaisen selväpäinen ja tarmokas ollakseen nainen.

Molemmilla tulkinnan linjoilla Canth leimautui naiskirjailijaksi ja - niin kuin naiskirjailijat yleensäkin - samalla poikkeusilmiöksi, jota ei täysin suhteutettu varsinaiseen kirjallisuuteen.

Canthin tuotannon vastaanoton yhteydessä on syytä tarkastella sen ideologisia taustoja laajemminkin. Canth ei ollut torjuttava ja vastustettava suomalaisen kulttuurihegemonian silmissä vain ajamiensa aatteiden - siis ennen muuta feminismin - vuoksi, vaan ehkä vielä enemmän sen aatteen vuoksi, jota hän ei näyttänyt ajavan.

Kansallisuus oli ajan ideologia, kansallinen yhtenäisyys ja kansallinen tulevaisuus olivat taiteenkin keskeiset tavoitteet. Yhtenäisyyden tavoitteen näkökulmasta Canth ei tukenut kansallista projektia. Tällainen väite tietysti yksinkertaistaa kuvaa Canthin ideologisesta asemasta. Kansallisuusaate oli meillä aluksi nimenomaan kansanvalistuksen asialla, ja tähän tavoitteeseenhan Canth sitoutui voimakkaasti ajaessaan raittiusaatetta ja erityisesti tyttöjen kasvatuksen asiaa. Hän oli muutoinkin - muun muassa nuorsuomalaisen lehtihankkeen ajajana - monin tavoin suomalaisuuden asialla.

Mutta Canthin realismi oli sitä eurooppalaista realismia, joka Brandesin kehotuksen mukaan asetti yhteiskunnallisia ongelmia keskustelun alaiseksi. Kuvatessaan yksilön syrjäytymistä ja tuhoutumista se sai myös pessimistisen sävyn. Ja mitä syvemmälle Canth kirjailijana eteni psykologisen ihmiskuvauksen suuntaan, sitä ilmeisempää hänen taiteessaan on kansallisen illuusion siipiä leikannut pahan todellisuus tai elämän kontrolloimattomien, kaoottisten voimien läsnäolo.

Naisena Canth näki selkeästi kansallisen yhtenäisyyden kääntöpuolen, sen, mitä oli jätettävä näkemättä, kun korostettiin yhtenäisyyttä ja pysyvyyttä. Kääntöpuolella olivat syrjäytyminen ja kulttuurinen kyseenalaistaminen.

Voidaan sanoa, että Canth oli sitoutunut erilaiseen näkemykseen kansasta kuin hänen aikansa johtavat suomalaiset yleensä. Heille kansa määräytyi kansallisen romantiikan ja snellmanilaisen kielikansa-näkemyksen pohjalta. Canth peri näkemyksensä eurooppalaisen liberalismin välityksellä suoraan Ranskan vallankumouksesta. Tämän näkemyksen mukaan kansa oli niiden ihmisten yhteisö, joilla on yhteinen moraalinen päämäärä. Tämän lisäksi Canthin ideologista perustaa kysyttäessä on palattava hänen maailmankatsomukselliseen perustaansa, kristilliseen rakkaudenoppiin. Se, ja Canthin viimeisinä vuosina nimenomaan sen tolstoilainen tulkinta, teki hänestä vapauden, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolustajan.

Osoittaessaan yhteiskunnallisia epäkohtia ja välittäessään perinteistä maailmankatsomusta järkyttäneitä uusia ajatuksia Canth näytti kansallista yhtenäisyyttä ja kansallista tulevaisuutta tavoitelleiden näkökulmasta repijältä ja hajottajalta. Hän loukkasi kielipoliittisella vapaamielisyydellään suomalaisuusaatteen ajajia, kun hän Kovan onnen lapset -näytelmän Suomalaisen Teatterin johtokunnalta saaman esityskiellon jälkeen vaihtoi ilmaisuvälineensä suomesta ruotsiksi ja kirjoitti Sylvin Helsingin ruotsinkieliselle teatterille. Ja Canthin myöhäisvuosien pasifismi - aktiivisen vastarinnan ajatuksia synnyttäneenä aikana, keskellä kasvavaa Venäjän painostusta - lienee ollut kansallisen ideologian näkökulmasta vaarallista utopistisuutta.

Kirjallisuudenhistorian kuva Minna Canthista on syntynyt kansallisten tavoitteiden ehdoilla. Hänen merkitystään ei kyseenalaistettu siksi, että hän oli nainen, vaan siksi, että hän naisena ei voinut omaksua patriarkaatin ehdoilla luotua kansallisen yhtenäisyyden kuvaa. Tendenssi ei sinänsä ollut kielletty kirjallisuuden aines, mutta Canthilla oli väärä tendenssi.

Taiteilija

Minna Canthin kaunokirjallista tuotantoa on toistaiseksi tutkittu vain vähän. Nykyaikainen tekstianalyysi on tuonut siitä esiin vasta muutaman kiintoisan yksityiskohdan. Ehkä tästä syystä kysymys Canthin paikasta Suomen kirjallisuudessa on näihin asti synnyttänyt keskustelua.

Canthin lukija tavoittaa hänen näytelmistään ja proosateoksistaan joka tapauksessa jotakin taiteellisesti hyvin vahvaa ja pysyvää. Se on lopulta ehkä ennen muuta sarja naisten kuvia, naisten mielen kuvia: Hanna - nuoren naisen seksuaalisuuden heräämisen ja haavoittumisen kuvaus - , Alma Karell, Liisi, Sylvi, Anna Liisa; kaikissa mielen levoton häkkilintu, vapauden ja rakkauden kaipaus, syyllisyyden ahdistus.

Näitä kuvia luonut taiteilija on peittynyt tendenssikirjailijan leimalla. Jos hänen tendenssinsä, hänen ideologiansa, yhä ärsyttää, on kysyttävä, johtuuko se siitä, että hänen radikaalit ajatuksensa jakamattomasta ihmisoikeudesta, vapaudesta ja oikeudenmukaisuudesta ovat aina ajankohtaisia.

Minna Canthia on muistettu nimikkoseuralla ja patsailla, ja hänen mukaansa on nimetty rakennuksia ja katuja. Vuonna 2007 hän sai ensimmäisenä suomalaisnaisena oman liputuspäivän. Liputuspäivän (19.3.) virallinen nimi on Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä.

Ulrika Wilhelmina Johnsson vsta 1865 Canth, Minna S 19.3.1844 Tampere, K 12.5.1897 Kuopio. V työnjohtaja, kauppias Gustaf Wilhelm Johnsson ja Ulrika Antintytär Archelin. P 1865 - lehtori Johan Ferdinand Canth S 1836, K 1879, PV kappalainen Karl Fredrik Canth ja Anna Forselius. Lapset: Anni (Levander) S 1866, K 1911; Elli Wilhelmina S 1868, K 1944; Hanna Ulrika S 1870, K 1889; Helka Maria (Maiju Vuorisalo) S 1872, K 1943; Kaarlo Juho (Jussi) S 1874, K 1929; Petter Henrik (Pekka) S 1876, K 1959; Lyyli Augusta (Andersin) S 1880, K 1969.

TUOTANTO. Katso Suomen kirjailijat 1809 - 1916. 1993; Monisärmäinen Minna Canth. 1998: V. Hietala, Nokinaamoja, filmattua teatteria ja mustaa elokuvaa : Minna Canth valkokankaalla; Taisteleva Minna : Minna Canthin lehtikirjoituksia ja puheita 1874 - 1896. 1994.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. G. von Frenckell-Thesleff, Minna Canth. 1944; L. Hagman, Minna Canthin elämäkerta 1 - 2. 1906, 1911; K. Helenius, Minna Canthin syntymän 150-vuotismuisto // Tammerkoski 2. 1994; M. Maijala, Passion vallassa : hermostunut aika Minna Canthin teoksissa. 2008; Minna Canth vuonna 1992. 1992; Minna Canthin kirjeet. 1973; Monisärmäinen Minna Canth. 1998; I. Nummela, Toiselta kantilta : Minna Canth liikenaisena. 2004; Realismista symbolismiin. 1994; "Sain roolin johon en mahdu" : suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. 1989: M.-L. Nevala, Julkinen kirjailijanrooli : Minna Canth; Taisteleva Minna. 1994: T. Krogerus, Minna-rouvan elämästä Canthin tuotantoon; L. Tiirakari, Taistelevat lukumallit : Minna Canthin teosten vastaanotto. 1997; O. Vuorikari, Minna Canthin Kuopio : Kanttilasta Canthiaan. 1994.

Kaunokirjallisuus: Näytelmiä: L. Leskinen, Minna. 1975; S.-A. Martikainen, Mitä kuuluu rouva Canthille? 1993; R. Nieminen, Tarmokkaat työtoverit, ylevät ystävät. 1994. Nuorisoromaani: A. Toijala, Myrskylintu : Miinu Johnsson (Minna Canth) ja Tampere 19.3.1852 - 1.4.1853. 1994.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: E. Halonen. 1937, Kuopio; P. Koskinen. 1962, Jyväskylä; L. Leppänen. 1951, Tampere; E. Cedercreutz. Harjavallan Minna Canth –museo, Tampereen teatteri, 1924, Minna Canth nuorisoseuraveistokset, 1939 Kansallisteatteri. Maalaukset: V. Cronhjelm. Oskar Huttusen kokoelma, Kuopion taidemuseo; K. Vuori. 1902, Minna Canthin huone, Kuopion korttelimuseo. Mitalit: T. Gröndahl. Kuopion Taiteilijaseura; E. Cedercreutz. 1944; G. Qvist. 1944. Minna Canthin talo Kanttila; Minna Canthin syntymäkodin muistolaatta. 1944, Puutarhakatu 8, Tampere; muistolaatta.1977, Kuopio.

MINNA CANTHIN MUKAAN NIMETTY. Kuopion taiteilijaseura ry on jakanut vsta 1948 vuosittain kiertopalkintona E. Halosen veistämän patsaan pronssisia pienoismalleja tunnustuksena toiminnasta taiteen ja kulttuurin eri aloilla; Minna Canthin Seura 1946, Helsinki; Canthia 1978, Kuopion yliopiston ensimmäinen rakennusvaihe; yläaste ja lukio (aiemmin yhteiskoulu) 1960, Kuopio; katu Helsinki, Jyväskylä, Kuopio, Tampere; Kanttilan kulttuurikeskuksen kannatusyhdistys 1991, Kuopio; Radio Kantti 1996, tiede- ja kulttuuriradio, Yleisradion opintoradio, Kuopio; Minna-leivos, Minna-konvehti 1994, F. K. Trube Oy, Kuopio; postimerkki 1944.

Kirjoittaja(t): Tellervo Krogerus

Julkaistu 16.9.1997 (päivitetty 4.5.2009)

Artikkelitekstin pituus: 15339 merkkiä
Kansallisbiografia-verkkojulkaisu
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

• Lyhenteiden selitykset
• Tekijänoikeudet ja viittaaminen
• Lähetä artikkelista palautetta

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI