• Etusivu
• Verkkojulkaisut
• Kirjat
• Biografiakeskus
• Linkit
• SKS

Vapaasti luettava artikkeli

Porthan, Henrik Gabriel (1739 - 1804)

historiantutkija, kaunopuheisuuden professori, kanslianeuvos

Helsingin yliopistomuseo Arppeanum.

Henrik Gabriel Porthan edusti Turun akatemian kustavilaisella kukoistuskaudella monipuolista polyhistoriallista oppineisuusihannetta ja kehitti aktiivisella hankintapolitiikalla akatemian kirjastotointa uudenaikaiseen suuntaan. Porthan syventyi myös kansanrunouteen sekä asiakirjalliseen muinaishistoriaan laajoissa väitöskirjasarjoissa, millä hän ansaitsi Suomen historiankirjoituksen isän nimen. Hänen kauttaan siivilöityi huomattava määrä ajan aatteita Suomen yliopistopiireihin, ja häntä ihailtiin erinomaisena akateemisena opettajana ja luennoitsijana.

Henrik Gabriel Porthanin isänpuoliset sukujuuret ulottuvat Viipurissa eläneeseen porvariin Gustaf Purtaseen. Tämän pojasta Sigfrid Porthanuksesta tuli kenttäpappi ja lopulta Joroisten kirkkoherra. Henrik Gabriel Porthanin isä oli kolmannen polven pappi, Viitasaaren kirkkoherra Sigfrid Porthan, ja äiti tunnettuun länsisuomalaiseen sivistys- ja yliopistosukuun kuulunut Christina Juslenia. Äidinisä oli ollut Turun akatemian teologian professori Gabriel Juslenius ja tämän veli tunnettu fennofiili, pyhien kielten professori Turussa, sittemmin Porvoon ja Skaran piispa Daniel Juslenius.

Henrik Gabriel Porthanin kasvuvuosiin vaikutti ratkaisevasti isän 1744 puhjennut mielisairaus, joka oli sukupiirre. Poika sai sen vuoksi viiden vuoden iästä alkaen kasvatuksensa enonsa, Kruunupyyn kirkkoherran Gustaf Jusleniuksen kodissa Pohjanmaalla. Hänen vanhempi veljensä Sigfrid toimitettiin Turkuun toisen enon, hovioikeudenneuvos Pehr Jusleenin huomaan, kun taas sairas isä, äiti ja kaksi sisarta Maria Margareta ja Kristina Katarina jäivät vaikeisiin oloihin Viitasaarelle. Kasvatus sukulaisten holhottina loi psykologisen pohjan lahjakkaan ja säntillisen nuorukaisen voimakkaalle pätemistarpeelle, joka suuntautui opintoihin. Kuten monet Saksan protestanttisten yliopistojen loistavat oppineet, Henrik Gabriel Porthankin oli henkilötaustaltaan onnettomien olojen vuoksi maansa pappissäädyn normaalista karriäärijärjestelmästä irralleen joutunut yksilö.

Porthan kirjoittautui 15-vuotiaana Turun akatemiaan. Hänen ensimmäinen vuokraisäntänsä oli maisteri Christian Cavander, sittemmin professori ja oppinut luonnonteologian edustaja. Porthanin väitöskirjat pro exercitio ja pro gradu Revelationi quid debeat philosophia nostra (Mitä filosofiamme on velkaa ilmoitukselle, 2 osaa, 1758, 1762), jotka tarkastettiin professori Jakob Haartmanin johdolla, käsittelivätkin luonnonteologiaa. Tekijä puolusti niissä G. W. Leibnizin hengessä käsitystä, että Jumalan olemassaolo oli todistettavissa järjen avulla. Synti, helvetti, ylösnousemus ja muut kristilliset opinkappaleet olivat tämän rinnalla toisarvoisia. Myöhemminkin luonnonteologian ja valistusajan ateismin välinen jännite kiinnosti Porthania; hän oli loppuun asti sangen horjuva, olisiko Raamattua pidettävä jumalallisena ilmoituksena, kuten tapa vaati, vai uskaltaisiko sitä pitää Keski-Euroopan tulkitsijoiden mukaan historiallisena lähteenä.

Ajalle oli tyypillistä monioppineisuus, ja Porthan jos kukaan täytti ehdot. Syistä, joita ei täysin tunneta, hän näyttää verraten varhain sulkeneen papin uran pois toiveistaan. Valmistuttuaan maisteriksi hän pääsi pian kaunopuheisuuden eli latinan dosentiksi ja kiinnittyi melko pian myös akatemian kirjaston amanuenssiksi. Akatemian kirjastonhoitajan tehtävää hän hoiti vuodesta 1772, kunnes hänestä 1777 tuli kaunopuheisuuden ja runouden professori.

Kirjastotyö sopi erinomaisesti Porthanin pedantille, huolelliselle ja tiedonjanoiselle luonteelle. Vaikka kirjastonhoitajan palkka oli niin heikko, että hänen oli monen muun nuoren oppineen tavoin hankittava lisätuloja yksityisopetusta antamalla, hän omistautui harvinaisen kokosydämisesti tehtävälleen. Hän uusi luettelointia ja tehosti teosten hankintaa. Ruotsista kirjapainoista vapaakappaleina tulevien teosten lisäksi hän hankki kirjastoon taannehtivasti kaikkia saatavissa olevia suomalaisia painatteita, loi vaihtosuhteet, joilla kirjastoon saapui ulkomaista kirjallisuutta, ja lähetti kaksoiskappaleita Porvoon lukion kirjastolle. Lopulta kirjaston kirjakanta oli nelinkertainen entiseen nähden, noin 28 000 nidettä. Koska Porthanin jälkeiset kirjastonhoitajat eivät osoittaneet yhtäläistä intoa, hän jatkoi koko elämänsä toimintaansa kirjaston hyväksi käsitellen sen historiaakin pitkän väitöskirjasarjan muodossa, Historia bibliothecae regiae academiae Aboensis (25 osaa, 1772 - 1795). Porthan hankki myös kotiinsa hyvän kirjaston.

Tultuaan Henrik Hasselin jälkeen kaunopuheisuuden professoriksi Porthan sai hoitaakseen laajan opetusvelvollisuuden. Hän kulki ihailemansa Hasselin jälkiä käyttäen klassista latinaa, ja hänen oma kielenkäyttönsä täytti selkeydessään korkeat mitat. Porthan pyrki harjoituksissaan opettamaan ylioppilaille esitystaitoa ja antiikin kirjallisuuden tuntemusta. Hyödyn aikakausi vaikutti kuitenkin Porthaniin niin, että hän hyväksyi myös muiden kielten kuin latinan käytön akateemisessa opetuksessa. Yksityisluentonsa hän piti ruotsiksi. Hän pyrki uushumanismin ja John Locken oppeja seuraten kehittämään oppilaistaan harmonisia, järkeviä ja yleissivistyneitä virkamiehiä ja pappeja. Porthanin mielestä hyvä akateeminen opettaja ei ollut luentokone vaan pikemmin inspiraation lähde nuorisolle. Suuri osa hänen luennoistaan on säilynyt joko käsikirjoituksina tai ylioppilaiden niistä tekeminä muistiinpanoina. Porthan luennoi filosofiasta, kasvatuksesta, teologiasta, klassisesta arkeologiasta, historiasta, kielitieteestä ja estetiikasta eli lähes kaikista humanistiseen sivistykseen liittyvistä aineista.

Porthan määritteli työnsä määrää ja tavoitteita 1783 varsin suorasanaisesti: "Täällä niin kuin muuallakin, nyt niin kuin ennenkin, pinnaavat toiset minkä ehtivät, mutta niinpä tekevät toiset sitä enemmän työtä. Kuitenkin kaikkia arvostellaan samalla mitalla; ja tuntuu huikealta saada moitteita, kun kaikella velvollisuudella yrittää hoitaa tehtävänsä. Luennoin julkisten luentotuntieni lisäksi 12 tuntia viikossa; kertaan julkisia luentojani lisäksi kaksi tuntia; pidän osakuntakokouksia joka keskiviikko ja lauantaina kolme tuntia ja otan vastaan ja korjaan ylioppilaiden latinanharjoituksia samoina päivinä kello seitsemästä aamulla kello 12:een. Enempää ei kai ehtisi edes saksalainen professori. Aikaa tarvitsemme myös valmistautumiseen, omaan lukemiseen (jotta emme kymmenen vuoden kuluttua olisi aivan muodista poissa oppineisuutemme osalta) ja kaikenlaisten kirjallisten tehtävien kanssa puuhaamiseen."

Roomalainen runouden dosenttina ja professorina Porthan kiinnitti yleensäkin paljon huomiota kirjallisuuteen, esiintyipä hän joskus myös tilapäärunoilijana. Jusleniuslaisen tradition kannustamana hän ryhtyi jo varhain laatimaan tutkimusta suomalaisesta runoudesta. Hän ei tällöin ihannoinut primitiivistä kansankulttuuria, vaan tutki sitä tieteellisessä mielessä kesämatkoillaan Viitasaarella ja muualla. Tutkimuksissaan hän hyötyi erityisesti Christfried Gananderin suurista kansanrunous- ja sanakeräelmistä. Porthanin tämän alan pääteos De poësi Fennica (Suomalaisesta runoudesta) ilmestyi kahdessa jaksossa viitenä osana 1766 - 1768 ja 1778. Sen alkuosa käsitteli kansanrunojen rakennetta, metriikkaa ja tyyliä. Alkuosien esikuvana oli ehkä ruotsalaisen Carl Aurivilliuksen De poësi Biblica (Raamatun runoudesta). Koska Porthan vielä tässä vaiheessa uskoi vallitsevan teorian mukaisesti suomen ja heprean kielten sukulaisuuteen, hän kiinnitti huomiota suomalaisten kansanrunojen itämaisiin piirteisiin. Hän kritisoi myös kansanrunojen "epäkauniita" luonteenominaisuuksia, kuten harmonian puutetta.

Kymmenen vuoden aikana tutkimuksessa ja kulttuurissa tapahtunut paradigman muutos aiheutti, että De poësi Fennican jälkiosat eroavat alkuosien näkemyksestä olennaisesti. Porthan viittasi nyt tihein nootein uusimpaan eurooppalaiseen tutkimukseen. Kansanrunouden arvo nousi 1770-luvulla korkeaksi Homeros-kultin levitessä Englannista muuhun maailmaan (Alexander Pope, Thomas Blackwell ja Robert Wood). Henkilökohtaisesti Porthaniin vaikutti eniten James Macphersonin Poems of Ossian (1765, Ossianin laulut), johon hän viittasi innostuneesti kirjeenvaihdossaankin. Uushumanismin henki, siinä muodossa kuin Johann Joachim Winckelmann edusti sitä, suosi muinaisia myyttejä. Tärkeää oli myös, että näkemys suomalais-ugrilaisista kansoista omana kielipesueenaan oli tullut uusimman tutkimuksen kannaksi. Tämä näkemys korosti suomalaisten omaa ominaislaatua kytkemättä heitä enää heprealaisiin tai skyytteihin.

Tutkimuksensa jälkiosissa Porthan alkoi korostaa kansanrunouden arvoa. Hän arvosti nyt avoimesti inspiraation ja taiteellisuuden merkitystä kansanrunoudessa. Hän luokitteli kansanrunoja ja -lauluja eri ryhmiin, kertoi runojen esitystavasta ja ylisti kansanrunoilijoiden erinomaista muistia, kielivaistoa ja luonnonlahjakkuutta. Hän keksi ensimmäisenä sittemmin levinneen ajatuksen, että monista runovarianteista voisi tutkimuksessa pelkistää "normaaliversion" tai tyypin. Vaikka Porthan tunnustikin kansanrunouden korkean arvon, hän ei edelleenkään tuntenut mitään rousseaulaista luonnonihmisten tai primitiivisyyden ihailua, kuten myöhemmät kansanrunouden tutkijat. Hän kirjoitti myöhemmin kielen merkityksestä historiantutkimuksessa pari väitöskirjaa (1789, 1795), joissa hän käytti kansan sivistystason mittana sen sanavarastoa ja yleensä kielellistä sivistystä. Porthanilla oli näissä tutkimuksissa selvä näkemys siitä, että suomen kieli koostui sekä läntisistä että itäisistä lainasanoista. Kielitieteilijänä Porthanin merkitys muodostui huomattavaksi, ja hän suunnitteli laajaa suomen kielen murre- ja etymologiasanastoa.

Porthanin johdolla tarkastettiin Turun akatemiassa 40 vuoden aikana noin 210 akateemista opinnäytettä, joista hän itse oli kirjoittanut noin puolet. Eräs Porthania koskevan tutkimuksen pääongelmia onkin ollut selvittää, mitä Porthan oikein on kirjoittanut. Suurin yhtenäinen suoritus tässä väitöskirjamassassa ovat Paulus Juustenin piispainkronikan kommentaarit; nämä kaikkiaan 56 väitöskirjaa ovat varmasti Porthanin omasta kynästä lähtöisin. Muut tutkielmat ovat usein oppilaan ja opettajan yhteistyötä siten, että Porthan oli sieltä täältä korjaillut ylioppilaan käsikirjoitusta ja lisännyt siihen omia katkelmiaan.

Eräänä Porthanin akateemisen opetuksen perusideana oli opettaa oppilailleen kriittisyyttä. Valistusmiehenä hän taisteli ennakkoluuloja ja yleistyksiä vastaan. Tässä mielessä ovat väitöskirjat "ennakkoluulojen vastustamisesta", De praejudiciis amovendis (1785) ja "historiallisesta skeptillisyydestä", De scepticismo historica (1792), varsin merkittäviä. Viimeksi mainittua teosta voi pitää ensimmäisenä Suomen historian metodioppina. Porthan piti kritiikkiä historiantutkimuksen keskeisenä osatekijänä. Tosin hän korosti samalla, ettei tutkimus koskaan saavuta täysin varmoja tuloksia; todennäköisesti varma olikin se, mitä tutkimuksen piti hänen mielestään tavoitella.

Nuoren Porthanin toimiin kuului Aurora-seuran perustaminen 1770. Seuran esikuvana oli lähinnä tukholmalainen Utile Dulci -salaseura, mutta Aurora-seura erosi muista samantyyppisistä yhteisöistä olemalla ruotsalaisuuden ohella ohjelmallisesti kiinnostunut suomen kielestä ja Suomen muinaishistoriasta. Seuran virkailijoita olivat Porthanin lisäksi Pehr Juslén nuorempi, Magnus Jacob Alopaeus eli Porthanin serkun Ulrika Juslenian tuleva aviomies, sekä Carl Fredrik Fredenheim, myöhemmän arkkipiispa Carl Fredrik Mennanderin poika. Aurora oli ajalle tyypillinen salaseura, jossa pääasiana olivat rituaalit, symbolit ja veljien siirtyminen hierarkiassa ylempiin asteisiin. Eero Järnefeltin tunnettu, Helsingin yliopiston pommituksessa 1944 tuhoutunut maalaus esittää näin seuran toiminnan aivan väärässä valossa, herttaisena luku- ja keskustelupiirinä.

Vaikka Turun seurapiirien kiinnostus Auroran kokouksiin, rituaaleihin ja asteisiin laimeni nopeasti, Porthanin toimittama seuran lehti Tidningar utgifne af et sälskap i Åbo (myöhemmin Åbo Tidningar), Suomen ensimmäinen sanomalehti, alkuaan pikemminkin aikakausjulkaisu, eli hyvinkin neljännesvuosisadan ajan. Erityisesti lehden alkuaikoina kirjoittivat monet merkittävät henkilöt, kuten Johan Henric Kellgren, (Abraham Niklas Edelcrantz) A. N. Clewberg ja Jacob Tengström, artikkeleita ja runoja tämän julkaisun palstoille. Lehteä toimitettiin valistuksen hengessä: se julkaisi opettavaisia kertomuksia ja anekdootteja ja sai tärkeän jälkimerkityksen historiantutkimuksessa, koska Porthan painatti siinä suuren määrän myöhemmin Turun palossa 1827 tuhoutuneita asiakirjalähteitä.

Porthan teki ainoan merkittävän ulkomaanmatkansa 1779. Hän matkusti Lyypekin kautta Saksan yliopistokulttuurin pääpaikkaan, verraten nuoreen Göttingenin yliopistoon Hannoverissa, jossa poliittiset olot olivat Englannin kanssa syntyneen personaaliunionin vuoksi kehittyneet erittäin sallivaan suuntaan. Porthan on kuvannut matkaansa 22.7. matkansa lähimmälle tukipiirille laatimassaan kiertokirjeessä. Vanhempi tutkimus on korostanut matkan kumouksellista merkitystä Porthanin ajattelun vapauttajana, mutta matkalainen lienee ollut hyvin selvillä göttingeniläisten tutkimuksista jo ennen saapumistaan paikan päälle. Niinpä hän tunsi todistettavasti jo 1777 Göttingenin professorin August Ludwig (von) Schlözerin uraauurtavan teoksen Allgemeine nordische Geschichte. Varovaisuutensa vuoksi Porthan ei kuitenkaan ollut tehnyt varmoja johtopäätöksiä lukemastaan, mutta nyt hän vakuuttui asioista vieraillessaan Göttingenissä, jossa oli merkityksellistä Schlözerin lisäksi orientalistin ja Vanhan testamentin eksegetiikan tutkijan professori Johann David Michaelisin esiintymisen seuraaminen. Sekä Schlözer että etenkin Michaelis vaikuttivat hiotuilta maailmanmiehiltä pienestä Suomen yliopistokaupungista tulleen maalaisoppineen silmissä, ja saksalaisittain äännetty latina aluksi vaikeasti käsitettävältä. Valitettavasti Porthan kävi kuuntelemassa ainoastaan maksuttomia vapaaluentoja, joten hänen Göttingenissä suullisesti saamansa vaikutelmat eivät ole yksityiskohtaisesti selvitettävissä. Se kuitenkin tiedetään, että hän kirjoitti Schlözerin aikakauskirjaan Briefwechsel (osa 5:28) yleisluontoisen Suomen-esittelyn Neuesten Nachrichten von Finnland, dem europäischen Kanada (otsikko toimituksen antama).

Todennäköisesti Porthaniin teki suurimman vaikutuksen Schlözerin metodi luokitella luonnontieteellisellä tarkkuudella Pohjois-Euroopan ja Aasian kansojen kielelliset sukulaisuussuhteet. Porthan luopui nyt kokonaan yrityksistä kytkeä suomalaiset heprealaisiin, skyytteihin, kreikkalaisiin ja muihin antiikin kansoihin. Myös kielentutkimuksen merkitys varhaiselle asutushistorialle alkoi kiehtoa hänen ajatuksiaan. Schlözerin työ Nestorin kronikan julkaisemisen ja kommentoimisen parissa syvensi olennaisesti Porthanin näkemystä vanhojen lähteiden kanssa työskentelystä. Hän alkoi nyt toden teolla kiinnostua kaukaisesta muinaisuudesta ja sen hämäriin kätkeytyvästä kysymyksestä suomalaisten alkuperästä. Göttingenin-matkallaan Porthan järjesti myös Turun ja Göttingenin yliopistojen kirjastojen vaihtosuhteet. Muistona tästä Göttingenissä säilytetään vielä 2000-luvun alussa huomattavaa määrää Turun akateemisia painatteita 1700-luvulta. Paluumatkallaan Porthan kävi myös muun muassa Berliinissä ja Kööpenhaminassa.

Palattuaan kotiin Porthan omistautui etupäässä historiantutkimukselle. Hänen tarkoituksenaan oli laatia yleisesitys Suomen koko historiasta, mutta hän ei päässyt hankkeessaan keskiaikaa pitemmälle. Käydessään Ruotsissa 1782 arkistotutkimuksia suorittamassa Porthan sai ajatuksen julkaista Paulus Juustenin Piispainkronikka selityksin varustettuna; tämä useana käsikirjoituksena säilynyt teos on Suomen keskiajan kertovista lähteistä merkittävimpiä. Porthanin toimeenpanema aineiston kartoitus käsitti lisäksi Turun tuomiokirkon niin sanotun Mustankirjan, jota säilytettiin Tukholmassa ja joka jäljennettiin hänen toimeksiannostaan 1782 - 1788. Tämän jälkeen käsittelyn kohteiksi tulivat paavien Suomea koskevat kirjeet, jotka Porthan julkaisi 14 väitöskirjana 1796 - 1801 Carl Fredrik Fredenheimin Roomassa otattamien jäljennöksien mukaisessa asussa. Kaikesta tästä aineistoista suodattui piispainkronikan kommenttiteos M. Pauli Juusten, episc. Quondam Ab. Chronicon episcoporum Finlandensium annotationibus et sylloge monumentorum illustratum, Porthanin laajin julkaisu (56 väitöskirjaa, 1 023 sivua). Teos on luonteeltaan todellinen tieteen kummajainen: se koostuu kommentaareista, kommentaarien kommentaareista, viittauksista ja niihin tehdyistä lisäviittauksista. Porthan itse sanoi teostaan Suomen historian "varastohuoneeksi" (förrådshus). Hän piti tätä esitysmuotoa, josta on käytetty ilmaisua Noten ohne Text (viittauksia ilman tekstiä) ainoana tieteellisesti hyväksyttävänä. Itse asiassa on kysymys vähemmän nautittavasta kokoelmasta erikoistutkielmia, joilla ei ole sisäistä yhteyttä keskenään. Kiinnostavimmat osat koskevat Henrik-piispaa ja Suomen liittämistä kristittyyn maailmaan eli kymmentä ensimmäistä väitöskirjaa, joissa Porthan esittää käsityksensä Suomen muinaishistoriasta ja sen kosketuskohdista Venäjän historiaan. Tämän jälkeen suuri kommentaarikokoelma käsitteli - ammentaen aineistoa Mustastakirjasta ja muista keskiajan lähteistä - verraten mekaanisesti piispan toisensa jälkeen koko Suomen keskiajan halki. Kommentaariensa ohella Porthan julkaisi muutaman tutkielman tieteellisistä kiistakysymyksistä, kuten kveeneistä (1788) ja pirkkalaisista (1786 - 1789).

Porthanin suureen päätyöhön sisältyvä näkemys Suomen historiasta oli, että suomensukuisten kansojen asutusalue oli ollut alkuaan yhtenäinen, mutta että kansat sittemmin olivat vaeltaneet eri tahoille. Ensimmäisiä alkukodista lähtijöitä olivat olleet saamelaiset, jotka olivat Tacituksen kuuluisia fennejä ja Pohjolan ensimmäisiä asukkaita. Suomalaiset erosivat vähitellen virolaisista ja muuttivat 200-luvulla jälkeen Kristuksen yli Suomenlahden maahansa. Porthanin esittämä kuva muinaissuomalaisista ei ollut mairitteleva: heillä ei ollut yhteiskuntarakennetta, ei sotataitoa, ei päälliköitä, ei edes kunnon uskontoa, ja he sortivat naisia. Kristinuskon ja ruotsalaisen hallinnon leviäminen Suomeen tapahtui etupäässä rauhanomaisella tavalla, ja Suomesta tuli sivistymisen avulla vähitellen Ruotsin tasaveroinen osa, minkä kehityksen Porthan näki myönteisenä. Ruotsalaisten ja suomalaisten yhteinen valtio oli Porthanin patria, isänmaa. Rinnan historiantutkimuksen kanssa Porthan harrasti maantiedettä. Tämä harrastus alkoi Eric Tuneldin Ruotsin maantiedon esityksen korjailuna sen Suomea koskevalta osalta ja johti lopulta siihen, että Porthan sai tehdäkseen kokonaisesityksen Suomen maantiedosta. Tämä ilmestyi yli 300-sivuisena Tuneldin maantiedon 7. painoksessa 1795.

Henrik Gabriel Porthan saattoi omistautua harvinaisen täysipäiväisesti yliopistoviralleen, koska hän pysyi naimattomana, kuten myös veljensä, Porvoon lukion lehtori Sigfrid Porthan sekä molemmat sisarensa. Naimattomuus ei ollut mitenkään tavatonta oppineiden parissa, mutta papille se oli sopimaton elämäntapa. Henrik Gabriel Porthan oli perimätiedon mukaan jonkin verran ihastunut serkkuunsa Stina Greta eli Kristina Margareta Jusleeniin, enonsa, hovioikeudenneuvos Pehr Jusleenin tyttäreen, jonka kodissa ja seurapiirissä hän oli liikkunut nuorena. Stina Greta kuoli kuitenkin hengenahdistukseen (andtäppa) 1772 ollessaan auttamassa vastanaineen nuoremman sisarensa Ulrikan asettumista uuteen kotiinsa Porvooseen.

Porthanin olemus ei ollut tavallista kuivan oppineen tyyppiä - hän oli keskimittainen, melko lihava, ja hänellä oli voimakas kasvojen profiili, valppaat siniset silmät ja tarmokas nenä. Arkioloissa hän pukeutui vaatimattomasti harmaaseen kotinuttuun ja vanhaan peruukkiinsa, mutta tärkeämmissä tilaisuuksissa hän käytti juhlapukua ja saamaansa Pohjantähden kunniamerkkiä. Vaikka Porthan oli luennoillaan ja kirjojensa parissa itse asiallisuus, hän vapautui hyvässä seurassa esittämään persoonallisia näkemyksiään maailman menosta. Porthan oli harrastuksiltaan hyvin laaja-alainen - hänen kiinnostuksensa ulottui kotikaupungin ja oppineen maailman pikkujuoruista valtiollisiin tapahtumiin ja maailmankatsomuksellisiin ongelmiin.

Poliittisesti Porthan oli lojaali rojalisti ja uskollinen Ruotsin kuninkaan alamainen, jota Venäjän paisuva valta kauhistutti. Hän ennusti, että Venäjä olisi vielä liittävä Suomen itseensä, ja toivoi, ettei hän enää olisi näkemässä tuota päivää. Toive toteutuikin, sillä hän vilustui rakkaassa kirjastossaan ja kuoli 1804, viisi vuotta ennen kuin Suomi todella yhdistettiin itäiseen keisarikuntaan.

Muistopuheessaan piispa Jacob Tengström lausui opettajastaan, ettei Porthan ollut varsinainen nero, mutta että hänellä oli tervettä järkeä, hyvä maku ja mainio muisti. Nerolla Tengström ilmeisesti tarkoitti nokkelalla seurustelutaidolla loistavaa älykköä. Runoilija Jaakko Juteini puolestaan ylisti Porthania suomen kielellä "oikeaksi opin isäksi" korostaen näin jälkipolville vakiintunutta käsitystä hänestä monien opiskelijapolvien oppimestarina. On huomattavaa, että Porthanista tuli monitoimisuutensa vuoksi monen tieteenalan uranuurtaja Suomessa. Niin kansanrunoudentutkimus kuin historiatiede ja arkeologia, kasvatusoppi kuin maantiedekin lukevat juurensa hänestä. Turun akatemia kohosi hänen ansiostaan huomattavaan kukoistukseen humanististen tieteiden osalta.

Porthan piti itseään ennen muuta yliopistonsa kehittäjänä ja hylkäsi kaikki muut karriäärivaihtoehdot, vaikka häntä joskus ajateltiin muun muassa Porvoon piispaksi. Vaikka esimerkiksi Tengström ja Frans Michael Franzén pitivät itseään Porthanin oppilaina, hänellä ei ollut suoranaisia seuraajia, osaksi varmaan siksi, että nuoret tutkijat eivät päässeet kehittymään, kun professori kirjoitti suurelta osalta oppilaittensa opinnäytteet itse. Myöhemmin, nationalismin kehittyessä yhä merkittävämmäksi Suomessa, Porthanille annettiin kunnianimi "Suomen historian isä", ja hänelle pystytettiin Turkuun 1864 Carl Eneas Sjöstrandin tekemä Suomen ensimmäinen varsinainen suurmiespatsas, johon oli kerätty varat kansalaisjuhlalla ja joka oli muovailtu Roomassa ja valettu pronssiin Münchenissä.

Henrik Gabriel Porthan ehti arvostella ensimmäisen kunniakseen lyödyn mitalin, sillä Turun akatemian Boreaalinen osakunta teetti 1799 mitalin, jossa on seppele ja teksti Studiorum Morumque Moderatori Pietas Nationis Fenniae Borealis MDCCXCIX (Opintojen ja tapojen ohjaajalle Boreaalisen osakunnan kiitollisuus 1799). Tarinan mukaan mitalin piirros pohjautuu piirustuksenopettaja Johan Erik Hedbergin luennolla tekemään luonnokseen. Kaivertaja Carl Enhörning saattoi lisäksi käyttää mallina Porthanista 1788 maalattua muotokuvaa. Osakunta tilasi mitaleita ainakin 48, joista Porthan itse sai ainoan kultaisen, 61 gramman painoisen mitalin. Hän ei kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen vaan kirjoitti Matthias Caloniukselle Talousseuran mitalin onnistuneen paremmin. Tätä mitalia pidetään kuitenkin yleisesti ensimmäisenä Suomessa teetettynä henkilömitalina.

Henrik Gabriel Porthan S 8.11.1739 Viitasaari, K 16.3.1804 Turku. V Viitasaaren kirkkoherra Sigfrid Porthan ja Christina Juslenia.

URA. Ylioppilas Turun akatemiassa 1754; väitös pro exercitio 1755, pro gradu 1759; filosofian maisteri 1760.

Kotiopettaja Pohjanmaalla syksy 1760; Turun akatemian kaunopuheisuuden dosentti 1762; kirjaston amanuenssi 1764, kirjastonhoitaja 1772; kaunopuheisuuden ja runouden vt. professori 1776, professori 1777 -.

Boreaalisen osakunnan inspehtori 1778 -; Pohjalaisen osakunnan inspehtori 1779 -.

Jäsenyydet: Aurora-seuran perustaja 1770; Vitterhet, Historie och Antikvitetsakademi 1788; Patriotiska Sällskapet 1799.

Kunnianosoitukset: Ruotsin Pohjantähden R. Kanslianeuvos 1802.

TUOTANTO. De poësi Fennica 1 - 5. 1766, 1768, 1778; Dissertatio historiam Bibliothecae Regiae Academiae Aboënsis exponens 1 - 25. 1772 - 1787; Magistri Pauli Juusten, episcopi quondam Aboensis Chronicon episcoporum Finlandensium, annotationibus et sylloge monumentorum illustratum 1 - 56. 1784 - 1800.

Teosjulkaisuja: Opera selecta 1 - 5. 1859 - 1873; Opera omnia 1 - 12. 1939 - 2005; Valitut teokset. 1982.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Ars Universitaria 1640 - 1990 : mitaleita Helsingin yliopiston kokoelmista. 1990; Ars Universitaria 1640 - 1990 : muotokuvia Helsingin yliopiston kokoelmista. 1990; E. Itkonen, Suomalais-ugrilaisen kielen- ja historiantutkimuksen alalta. 1961; I. Kajanto, Porthan and classical scholarship. 1985; M. Klinge, Mikä mies Porthan oli? 1989; M. Klinge et al., Kuninkaallinen Turun Akatemia 1640 - 1808. 1987; R. Koskimies, Porthanin aika. 1956; M. G. Schybergson, Henrik Gabriel Porthan : lefnadsteckning I - II. 1908, 1911; G. Suolahti, Henrik Gabriel Porthan historiantutkijana. 1901; G. Suolahti, Henrik Gabriel Porthan yliopiston opettajana. 1902; K. Tarkiainen, Porvoon piispa Magnus Jacob Alopaeus. 1985; V. Tarkiainen, Henrik Gabriel Porthan. 1948; P. Tommila, Suomen historiankirjoitus. 1989; J. Vallinkoski, The history of the University library at Turku I - II. 1943, 1975.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: C. E. Sjöstrand 1864, Turku. Maalaukset: P. Krafft (vanhempi). 1788, Vitterhets-, Historie- och Antikvitetsakademien, Tukholma; J. E. Hedberg. Noin 1799, Helsingin yliopisto. Mitalit: C. Enhörning. 1799, Turun akatemian Boreaalinen osakunta; M. Frumerie. 1831, Ruotsin Akatemia; J. C. Hanemann. 1864; F. Nylund. 1930. Suomen Numismaattinen Yhdistys; 1939, 1989, Pohjalainen valtuuskunta; 1986, Suomen Kulttuurirahasto. Muistokivet Turku, Viitasaari.

HENRIK GABRIEL PORTHANIN MUKAAN NIMETTY. Helsingin yliopiston humanistinen laitosrakennus Porthania; Turun Porthan-seura 1936; kadut Helsinki 1901, Turku, Kotka, Kruunupyy, Tohmajärvi, Tornio, Viitasaari; puisto Turku, Viitasaari, puistikko 1985, Helsinki; Porthanin satama, Viitasaari; Porthanin oppimiskeskus, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu; postimerkki 1935.

Kirjoittaja(t): Kari Tarkiainen

Julkaistu 24.2.2000 (päivitetty 24.1.2012)

Artikkelitekstin pituus: 24127 merkkiä
Kansallisbiografia-verkkojulkaisu
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

• Lyhenteiden selitykset
• Tekijänoikeudet ja viittaaminen
• Lähetä artikkelista palautetta

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI