Vapaasti luettava artikkeli

Nurmi, Paavo (1897 - 1973)

olympiavoittaja, juoksija, liikemies

Nurmi, Paavo (1897 - 1973)
Uuskuva 1967. Uuden Suomen kuva-arkisto.

Juoksukenttien kuninkaana tunnettu moninkertainen olympiavoittaja Paavo Nurmi on kuuluisimpia suomalaisia ulkomailla. Hänen olemukseensa kuului sisua ja peräänantamattomuutta, mutta myös särmikkyyttä, joka vaati veronsa suhteissa muihin ihmisiin. Puutteellisissa oloissa eläneenä Nurmi halusi ja myös osasi hyödyntää urheilumenestystään myös taloudellisesti.

Paavo Nurmen nimi tuo suomalaisten mieleen vuosisadan alkupuolelta miehen, jota on perustellusti sanottu juoksukenttien kuninkaaksi ja jota on säveltäjämestari Jean Sibeliuksen ja marsalkka Gustaf Mannerheimin rinnalla pidetty eniten kansainvälistä kuuluisuutta saavuttaneena suomalaisena. Nurmi adjutantteineen "juoksi itsenäistyneen Suomen maailmankartalle". Urheilevalle nuorisolle hän oli aikanaan esikuva ja idoli vailla vertaa. Hänen luonteessaan ja olemuksessaan oli perisuomalaista jäyhyyttä, sisua ja peräänantamattomuutta, mihin oli helppo samastua, mutta myös sellaista särmää ja omalaatuisuutta, mikä teki hänet massasta erottuvaksi poikkeusyksilöksi.

Puutteesta puhtia ja juoksusta elämän suola

Paavo Nurmi syntyi Turussa 1897 puuseppä Johan Fredrik Nurmen perheeseen toisena lapsena. Loimaalaisen torpparitaustan omaava isä oli taitava ammattimies. Luonteeltaan hän oli rehti, mutta samalla sulkeutunut ja kovaluonteinen. Samoja piirteitä siirtyi poikaankin, vaikka kasvatussuhde katkesikin varhain isän kuoltua verensyöksyyn jo 1910. Tämä isku johti puutteessa ja ahtaudessa eläneen perheen entistä pahempaan ahdinkoon. Äidin siivoojanpalkka ei riittänyt, ja Paavo lapsista vanhimmaksi jääneenä joutui jo 12-vuotiaana ansaitsemaan perheelle elantoa aluksi leipurin juoksupoikana, sittemmin viilarina. Elämän tiukkuus kasvatti tulevan juoksijan tahdonlujuutta ja totutti myös askeettisiin elämäntapoihin. Perhe oli uskonnollinen, ja Paavokin joutui lapsena käymään usein kirkossa, mistä hän ei kylläkään erityisemmin pitänyt.

Ruumiillinen ponnistelu työssä, tavararattaiden työntely ylös ja alas jyrkkiä mäkiä sekä korttelijuoksut toisten poikien kanssa loivat fyysistä pohjaa kasvavalle juoksukunnolle. Koulunkäyntikin sujui hyvin, sillä lukuaineiden keskiarvo oli kansakoulussa 9,38, mutta eipä niistä elinoloista juuri voinut lähteä pidemmälle lukumiehen uralle. Kenties tämä asiaintila vaikutti myös Nurmen henkiseen kehitykseen, jossa ilmeni kasvavaa taipumusta erakoitumiseen ja sulkeutumiseen. Se jo loi myöhempään elämään omat kulmikkaat erikoispiirteensä, mutta myös sen poikkeuksellisen henkisen virityksen, joka puhkesi juoksijanuran huippuvuosina kukkaansa tahdonvoiman, systemaattisuuden ja älyn onnistuneena yhdistelmänä.

Juoksemiseen yhä vakavammin paneutuva Nurmi liittyi 1914 Turun Urheiluliittoon ja voitti samana vuonna 17-vuotiaana ensimmäisen kilpailunsa 3 000 metrin matkalla. Seuraa johtava Eero Sorjonen kiinnitti jo suuria toiveita nuorukaiseen, joka "juoksi kuin (Hannes Kolehmainen) Hannes". Työläistaustan omaavan nuorukaisen valinnan kallistuminen porvarillisen urheiluliikkeen puolelle osoitti, että hänen mielessään jo kangasteli menestyminen kilpaurheilussa eikä niinkään pelkkä "terveysurheilu". Vuoden 1918 tragedian urheilulliset seuraamukset saivat hänet tosin sittemmin epäröimään ja pohtimaan, pitäisikö vaihtaa liittoa. Sitä hän ei kuitenkaan tehnyt, vaan liukui yhä tukevammin porvarillisen urheilun rintamaan muuntuessaan olosuhteiden viemänä itsekin "kapitalistiksi".

Ensimmäisen maailmansodan vuosina Nurmen kehitys juoksijana oli hitaanpuoleista. Tärkeintä kaiketi oli, että himo juoksemiseen säilyi ulkoisten olosuhteiden ankeudesta ja tulevaisuudennäkymien epävarmuudesta huolimatta. Asevelvollisuusaika 1919 - 1920 merkitsi sitten oleellista muutosta Nurmen kehittymisessä huippujuoksijaksi, mitä tuskin monikaan odotti. Suomalaisessa urheilussa keskeiseen vaikuttajanasemaan nousseen Lauri "Tahko" Pihkalankin ensivaikutelma Nurmesta oli epäilevä. Miehen karkeatekoisuus, voimakas rintakehä ja leveä lantio toivat hänelle mieleen paremminkin painijan kuin kestävyysjuoksijan.

Nurmen harjoittelu muuttui armeija-aikana järjestelmällisemmäksi ja monipuolisemmaksi. Poikavuosina omaksuttu ylen askeettinen, vegetariaaninen elintapakin löystyi kohtuullisempiin muotoihin. Asevelvollisena Nurmi herätti huomiota voittamalla kivääri olalla ja hiekalla täytetty reppu selässä marssittuja marsseja niin ylivoimaisesti, että hänen jopa epäiltiin erehtyneen reitistä. Marssimisen sijasta Nurmi näet juoksi koko matkan. Omapäisellä Nurmella oli kyllä omat vaikeutensa alemman päällystön kanssa, mutta ylemmällä taholla häntä suosittiin ja hänelle annettiin vapauksia omaehtoiseen valmentautumiseen. Sotaministeriön urheiluasioiden sihteerinä toiminut Pihkala sai hänelle järjestetyksi siirron armeijan aseseppäkouluun, mikä tarjosi Nurmelle paranevat mahdollisuudet harjoitteluun. Omat ennätykset juoksuradoilla rapisivat, ja nousu olympiavalmennettavien joukkoon oli pian tosiasia. Olympiavuonna 1920 hän rikkoi jo karsinnoissa Suomen ennätyksiä, ja ensimmäinen matka ulkomaille saattoi alkaa komeasti olympiaedustuksella Antwerpenissä elokuussa 1920.

Ura huipulle - Antwerpenistä Pariisiin

Antwerpenin kisoissa Paavo Nurmi sai ensimmäisessä juoksussaan 5 000 metrillä hopeaa, mikä oli ensikertalaiselle olympiakävijälle upea saavutus. Jälkiselitysten pääsävel on kuitenkin ollut, että Nurmi hävisi voiton kokemattomuuttaan. Suurimman osan matkasta vauhdikkaasti johtanut Nurmi ei loppukirissä jaksanut vastata ranskalaiselle Joseph Guillemotille, joka sinappikaasumyrkytyksestä toipuneeksi sotilaaksi juoksikin hämmästyttävän hyvin. Nurmi otti hänestä sitten revanssin 10 000 metrillä vaihdettuaan Hannes Kolehmaisen neuvosta toisenlaiseen vauhdinjakotaktiikkaan, mikä yllätti ranskalaisen. Nurmi voitti sitten myös kahdeksan kilometrin maastojuoksun ja sai samalta matkalta toisen kultamitalin Suomen voitettua joukkuejuoksun. Kotituomisina oli siten peräti neljä mitalia, mutta suomalaisen urheilukansan suurin juhlinta kohdistui edelleen Tukholman 1912 olympiakisojen sankariin Kolehmaiseen, joka kruunasi uransa Antwerpenissa maratonin voitolla. Asepalvelusta suorittavalle Nurmelle suuri menestys toi pikaisen ylennyksen alikersantiksi ja palveluksen päätyttyä kersantiksi. Urheilumesenaatit järjestivät hänelle myös stipendin, jonka turvin hän saattoi käydä Helsingissä kolmivuotisen teollisuuskoulun, josta hän valmistui koneteknikoksi hyvin arvosanoin.

Antwerpenin kisoja seuranneen olympiadin aikana Nurmi keskittyi ennätystenmurskajaisiin 1 500 - 10 000 metrin matkoilla. Hän juoksi 1921 - 1923 kahdeksan maailmanennätystä eri matkoilla. Pariisin olympiakisoihin 1924 hän lähtikin hyvin harjoitelleena ennakkosuosikkina, jonka ura oli nyt nousemassa keskipäivän korkeuteen. Hän voitti ensin 1 500 metriä ylivoimaisesti ja lähti vajaan tunnin kuluttua 5 000 metrin kilpailuun. Taktisesti viisaasti juossut, kuuluisaksi tullutta kelloaan vilkuillut Nurmi ei antanut muiden yllättää, vaan piti kovan kilpakumppaninsa Ville Ritolankin takanaan. Suoritus oli huima, mutta ei kuitenkaan odottamaton, sillä Nurmi oli ennen kisoja kotimaassa testannut tämän tiukan ohjelman ja juossut maailmanennätykset molemmilla matkoilla tunnin välein.

Pariisin kisoissa kolmas kultamitali tuli dramaattisesta, armottomassa helteessä - varjossakin 36 astetta - suoritetusta maastojuoksusta. Matkaan lähteneistä 39 juoksijasta peräti 24 osanottajaa pyörtyi, heidän joukossaan kolme suomalaista. Nurmi ja Ritola olivat jälleen ensimmäisiä, mutta maaliin tarvittiin kolmaskin mies, ja kaukana häntäpäässä ilmaantui vihdoin Heikki Liimatainen viimeisenä suomalaisena stadionille. Suomalaisten piinaa lisäsi se, että hän maalista erehtyneenä kääntyi liian aikaisin ja alkoi laahustaa pukusuojaan ennen kuin huudoista ja viittelöinneistä tajusi palata ja viedä polvet tutisten suorituksensa loppuun. Seuraavana päivänä osan maastojuoksussa pyörtyneistä ollessa vielä sairaalassa toipumassa Nurmi otti pääosin tuorein miehin käydyssä 3 000 metrin joukkuekilpailussa taas henkilökohtaisen voiton ja oli muihin maihin nähden täysin ylivoimaisen Suomen joukkueen vahvin lenkki.

Nurmella olisi Pariisin kisoissa ollut hyvät mahdollisuudet ottaa kultamitali myös 10 000 metrin juoksussa, mutta hän jätti tämän matkan väliin. Joukkueen johto määräsi hänet uhrautumaan matkan sitten voittaneen Ritolan hyväksi. Tapauksen on väitetty katkeroittaneen Nurmea jopa pysyvästi. Pian kisojen jälkeen hän joka tapauksessa otti hyvitystä juoksemalla 10 000 metrin maailmanennätyksen. Juhlinta kotimaassa oli valtaisaa, ja valtiovalta käynnisti jo hankkeen urheilusankarin ikuistamiseksi pronssiin veistettynä.

Huippukuntoinen Nurmi lähti Pariisin kisojen jälkeen Yhdysvaltoihin, jossa hän talvikaudella 1924 - 1925 ylti legendaariseen saavutukseen. Hän juoksi siellä kolmessa kuukaudessa 55 kilpailua häviten vain yhden ja keskeyttäen yhden pistoksen takia. Sisärataennätykset kokivat perusteellisen siivouksen. Matka herätti uudella mantereella suurta kohua. Nurmea kohdeltiin suurena kuuluisuutena, joka sai tavata myös presidentti Calvin Coolidgen. Jutut "lentävästä suomalaisesta" (Flying Finn) tai "aavesuomalaisesta" (Phantom Finn) täyttivät lehtien palstoja ja niissä viljeltiin mehukkaita tarinoita muun muassa Nurmen syömisistä "juoksee kello toisessa, silakka toisessa kädessä" -tyyliin. Rahamiehet arvelivat Nurmen hankkineen juoksuillaan Suomelle 400 miljoonan markan lainan. Jo tuolloin amerikkalaisissa lehdissä esiintyi myös väitteitä, että Nurmi olisi itsekin ansainnut juoksuillaan peräti 25 000 dollaria, mutta mitään konkreettista näyttöä sala-ammattilaisuudesta ei pystytty antamaan. Amerikansuomalaisten itsetuntoa Nurmen valtaisaksi menestykseksi muodostunut kiertue epäilemättä kohotti suuresti, varsinkin kun Amerikassa jo pitkään asuneen Ville Ritolankin muhkeat olympiamenestykset olivat tuoreessa muistissa.

Ura laakeaan laskuun - menestyksiä ja ongelmia

Amerikan-matka vaati kuitenkin veronsa. Sen ohjelma oli paisunut liikaa, eikä rasittunut Paavo Nurmi enää tavoittanut Pariisin kisojen aikaista ilmiömäistä huippuvirettä. Ura kääntyi vääjäämättä hiljalleen iltapäivän puolelle. Hän tosin juoksi parikin maailmanennätystä 1926 - 1927, mutta kärsi myös muutamia tappioita. Motivoituminen juoksemiseen vaikeutui myös fyysisten rasitusoireiden eli reumatismin ja akillesjännevaivojen ilmaannuttua. Urheilijalle tyypilliset pelot ylikuntoon joutumisesta nousivat myös yhä herkemmin pintaan. Huonotuulisuus ja mariseminen saattoi toki olla myös liioiteltua kilpailijoiden hämäämistä. Olympiakisoihin 1928 hän vertyi vielä loistokuntoon ja voitti Amsterdamissa kultamitalin 10 000 metrin juoksussa niukasti ennen Ritolaa. Kilpakumppanukset rampautuivat sitten molemmat estejuoksun karsinnassa, mutta pystyivät viemään 5 000 metrin kärkisijat. Ritola voitti ja jäykkä Nurmi selviytyi hyvin täpärästi hopealle ennen kaksikon vaarallisinta kilpailijaa, Suomesta Ruotsiin muuttanutta Edvin Wideä. Tapahtuipa sekin ihme, että Nurmen nähtiin maaliintulon jälkeen istahtavan uupuneena nurmikolle. Hän jäi hopealle myös 3 000 metrin estejuoksussa, jonka voitti maanmies, esteisiin erikoistunut Toivo Loukola. Estejuoksu olikin Nurmelle täytelaji, ja varsinkin vesihautaeste aiheutti hänelle hankaluuksia. Menestyksennälkää oli kuitenkin tyydytettävä uudella lajilla, sillä Nurmelle mieluisat maastojuoksut putosivat pois olympiakisojen ohjelmasta Pariisin kisojen dramaattisten tapahtumien jälkeen.

Amsterdamin olympiakisojen jälkeen syksyllä 1928 Nurmi juoksi ylipitkien matkojen maailmanennätykset (15 000 - 20 000 metriä, tunninjuoksu). Hän käväisi myös uudelleen Yhdysvalloissa kilpailemassa ja harkitsi vakavasti jopa siirtymistä ammattilaiseksi, mutta sopimusta ei saatu syntymään. Yhdysvalloissa hän kävikin seuraavan kerran vasta 1940 uuden juoksijatähden, Taisto Mäen kanssa hankkimassa myötätuntoa raskasta sotaa käyvälle Suomelle.

Nurmen kilpaileminen harveni 1930-luvulle käännyttäessä. Osittain tämä johtui myös pidempiä lepotaukoja vaativasta keskittymisestä ylipitkiin matkoihin, sillä hän tähtäsi vakavasti uran lopettamiseen maratonvoittoon olympialaisissa Kolehmaisen tavoin. Olympiakisojen edellä 1932 Nurmi nousikin jälleen kerran huippukuntoon ja voitti olympiakarsinnassa lyhyellä maratonilla (40 200 metriä) ylivoimaisesti epävirallisella maailmanennätysajalla. Viipurin ja Heinjoen välisellä maantiellä juostussa kilpailussa kokeneet maratoonarit yrittivät kovalla alkuvauhdilla kypsyttää ensikertalaisen Nurmen, mutta menivät omaan ansaansa. Nurmen tullessa maaliin toiseksi sijoittunut Armas Toivonen oli lähes kahden kilometrin päässä, ja suurin osa lähtijöistä oli jo keskeyttänyt uupuneina matkanteon.

Tätä kilpailua "lapsellisen helppona" pitänyt Nurmi, joka ei edes harjoituksissa ollut aiemmin juossut kymmentä kilometriä pidempää matkaa, joutui kuitenkin seuraamaan Los Angelesin olympiakisoja turistina ja kaiken lisäksi jalkavaivaisena. Lähinnä ruotsalaisten taholta oli nostettu arvostelua Nurmen sala-ammattilaisuudesta, ja varsinainen prosessi nousi Nurmelle Saksassa pidetyissä kilpailuissa maksetuista palkkioista. Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) johtokunta, jota johti ruotsalainen J. S. Edström, päättikin äänin 13 - 12 evätä Nurmelta osallistumisen kisoihin. Nurmen aktiivisen "asianajajan" urheilujohtaja Urho Kekkosenkin oli nöyrryttävä karvaaseen tappioon, mistä sydämistyneenä hän jäädytti urheilusuhteet Suomen ja Ruotsin välillä muutamaksi vuodeksi. Jo 35-vuotiaan Nurmen kansainvälinen ura oli lopussa. Hän juoksi kansallisissa kilpailuissa vielä pari vuotta ja heitti lopulliset hyvästit kilparadoille syyskuussa 1934.

Vielä loistelias välähdys olympiasoihdun kantajana Helsingissä 1952

Oman juoksu-uransa lopettaneen Paavo Nurmen suurta kokemusta ja tietämystä haluttiin kuitenkin hyödyntää seuraavien vuoden 1936 olympiakisojen jo lähetessä. Hänet kutsuttiin urheiluliiton koulutus- ja valmennusvaliokuntaan, ja hän valmensi suomalaisia pitkänmatkan juoksijoita Berliinin kisoja varten. "Komensi kuin vääpeli alokkaita", oli kuvaava kommentti Nurmen valmentajanasenteesta. Kisoissa 1936 huoltajana mukana ollutta Nurmea epäilemättä kuitenkin tyydytti nuoremman polven loistava menestys. Suuri yleisö sai nähdä Nurmen itsensä viimeisen kerran kentällä Helsingin olympiakisoissa 1952, jolloin hän 55-vuotiaana toi olympiasoihdun stadionille. Kentällä seisovien urheilijoidenkin rivistössä syntyi kaaos, kun yhä komeasti askeltava maailmankuulu juoksija haluttiin nähdä mahdollisimman läheltä. Myöhemmin paljastui, että Nurmen taivuttelu soihdun tuojaksi oli vaatinut kovia ponnisteluja. Koko operaatio uhkasi vielä viime hetkellä vaarantua, kun virkaansa tomerasti hoitanut poliisi yritti estää Nurmea kuljettanutta autoa pääsemästä stadionin alueelle. Kuljettaja vei auton läpi väkisin pelätessään kiukustuneen Nurmen toteuttavan uhkauksensa lähteä kotiin kesken kaiken.

Totaalinen valmentautuja

Paavo Nurmi voitti olympiakisoissa kaikkiaan yhdeksän kultamitalia ja kolme hopeamitalia. Maailmanennätysnumeroita hän kohenteli yksin juosten kaikkiaan 25 kertaa 15 eri matkalla sekä lisäksi yhden viestimaailmanennätyksen Turun Urheiluliiton joukkueessa 4 kertaa 1 500 metrin matkalla 1926. Ennätysten suuri määrä selittyy osittain anglosaksisissa maissa juostuilla mailimatkoilla, joita ei juuri muualla harrastettu. Suomenmestaruuksia kertyi eri matkoilta kaikkiaan 20 ja viesteissä kaksi. Olipa hän kahdesti Englanninkin mestari ja kerran Yhdysvaltain mestari sisäradoilla.

Nurmen menestyksen salaisuus oli ennen muuta niin henkisen kuin fyysisenkin valmentautumisen ammattimaisessa huippuosaamisessa. Hän oli kuin kone, joka eleettömästi jauhaen vei vastustajilta luonnon usein jo etukäteen. Häviämistä yli kaiken vihaava Nurmi käytti henkistä yliotettaan estoitta hyväkseen. Nuorempana hän hyydytti kilpakumppanit kovalla alkuvauhdilla. Tätä on selitetty myös psykologisesti arvelulla, että se oli enemmän "paniikinomaista pakenemista" ja loppukirin pelkoa kuin tarkoituksellista näytöstä. Vanhemmiten omienkin voimien jo vähennyttyä Nurmesta kypsyi viisas ja pelätty taktikko, joka roikkui loppusuoran alkuun kärjen kannoilla, vaihtoi parilla "laukka-askeleella" rytmiään ja lennähti kärkeen mennen menojaan.

Nurmi oli epäilemättä saanut juoksemiseen sopivia geenejä, mutta minään poikkeuksellisena luonnonlahjakkuutena häntä ei ole pidetty. Nousua suurjuoksijaksi auttoi teräksinen tahdonlujuus, oiva taktinen äly sekä ennen kaikkea itse kehitelty ja kokeiltu, totaalinen, suorastaan tieteelliseksi sanottu harjoittelu- ja valmentautumismenetelmä. Hän luki innostuneena kaikkea alaa koskevaa kirjallisuutta ja tutustui muun muassa 1900-luvun alun suurjuoksijan, skotlantilaisen Alfred Shrubbin muistelmissaan antamiin harjoitusohjeisiin ja etenkin tämän kuuluisan, Glasgow'ssa 1904 maailmanennätykseen johtaneen juoksun väliaikataulukoihin.

Nurmi lisäsi kävelyyn ja pitkiin harjoituslenkkeihin amerikkalaismallisen intervalliharjoittelun. Tehokkaimmillaan hänen harjoittelunsa oli Pariisin kisojen huippuvuotena 1924, jolloin hän huhtikuusta syyskuuhun harjoitteli kolmesti päivässä: ensin oli kymmenen kilometrin aamukävely pyrähdyksineen, sitten pesu ja voimistelu. Päivällä oli vuorossa noin viiden kilometrin harjoitus kelloa seuraten ja illalla vielä 4 - 7 kilometrin lenkki. Hän oli erityisen mieltynyt maastossa juoksenteluun ja piti varsinkin vaikeista radoista.

Tiukalla harjoittelulla Nurmi kehitti itselleen omintakeisen tyylin eli niin sanotun lonkkarytmin, jossa lonkkaa eteenpäin työntäen saatiin askel pidemmäksi ja vartalo hieman keinahtelemaan edestakaisin. Askeleen pidentämistä hän harjoitteli muun muassa juoksemalla kiskoilla junan perässä pitäen puskurista kiinni. Pitkäaskelinen tyyli, johon liittyi hyvä käsien käyttö, teki hänen juoksunsa komean ja lennokkaan näköiseksi, mutta perässä juoksijan kannalta se oli salakavalaa ja stressaavaa. Korkea askellus verotti kyllä Nurmenkin voimia, mutta kovalla harjoittelulla hän piti voimapuolen kunnossa ja kehitti myös tyyliinsä sopivan tasaisen hengitysrytmin. Keskikokoinen Nurmi oli fysiologisilta ominaisuuksiltaan urheilijoiden keskivertoa. Hänellä oli urheilijalle normaali sydän ja syke, vaikka Amerikassa tätäkin asiaa väritettiin vitsikkäällä pelkistyksellä "alhaisin pulssi, korkein taksa".

Nurmessa on havaittu samoja käyttäytymismalleja, jotka esiintyvät todellisilla huippu-urheilijoilla ajasta, maasta ja lajista riippumatta. Hän kilpaili keskenkuntoisena varsin haluttomasti, taktikoi jatkuvasti sen suhteen, missä ja milloin kannatti kohdata pahimmat vastustajat ja nuoret haastajat, suhtautui ainakin lievästi vähätellen pienempiin, rutiinimaisiin edustusjuoksuihin ja säästeli ennätysten tekoa varta vasten järjestettyihin pienempiin kilpailuihin. On myös epäilty, ettei hän aina ottanut ihan kaikkea itsestään irti, jotta ennätysten parantamiseen jäisi vastaisuudessakin varaa. Tämän piirteen on ukrainalainen seiväshyppääjä Sergej Bubka myöhemmin vienyt suorastaan äärimmäisyyksiin korottaessaan maailmanennätystä sentti sentiltä, mutta hänestä on tullutkin miljonääri. Nurmenkin kohdalla on syntynyt paljon jälkiviisasta spekulointia voimien hajottamisesta ja siitä, miten kovia tuloksia olisi syntynyt, jos hän olisi tosissaan keskittynyt johonkin juoksumatkaan.

Harrastuksen maksimoiduksi elämäntavaksi muuttanut Nurmi epäilemättä omasi aikansa parhaan tietämyksen kestävyysjuoksuun valmentautumisesta, mikä antoi hänelle etumatkaa kilpailijoihin nähden. Yleisurheilun taso ei ensimmäisen maailmansodan jälkeisellä 1920-luvulla muutenkaan ollut erityisen korkea, ja huipputason kestävyysjuoksijoitakin tuli vain muutamasta Euroopan maasta ja Yhdysvalloista. Suomen kova taso kartutti Nurmen mitalisaldoa joukkuelajeista, jotka sittemmin putosivat pois olympiakisojen ohjelmasta. Hänen olympiamitaleittensa määrää on ollutkin tavattoman vaikeaa tavoittaa, mutta siinä on amerikkalainen pikajuoksija ja pituushyppääjä Carl Lewis kuitenkin onnistunut 1980 - 1990-luvulla.

Amatööristä sala-ammattilaiseksi

Paavo Nurmi oli moderni urheilija myös siinä mielessä, että hän puutteellisissa oloissa eläneenä halusi ja osasi hyödyntää urheilumenestystään myös taloudellisesti. "Ruskeista kirjekuorista" kuiskittiin jo 1920-luvulla, mutta urheilun johtoelimissä pystyttiin vielä vaikenemalla pitämään sala-ammattilaisuuden ongelma pinnan alla. Olihan huippu-urheilu ja olympiakisojen ihannointi nostettu urheilupolitiikassa keskeiseksi asiaksi pyrittäessä mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti pönkittämään nuoren valtion kansainvälistä arvostusta. Tämä toisaalta edellytti olympia-aatteen mukaisen "puhtaan urheilun" ja amatööriyden vaalimista.

Epäilyt Nurmen "lompakkojuoksuista" heräsivät, kuten sanottu, erityisesti kuuluisalla Amerikan-matkalla. Niitä ei ainakaan hälventänyt se, että hänen asioitaan Yhdysvalloissa hoiti ammattilaisten välittäjänä tunnettu amerikansuomalainen Hugo Qvist, joka varmasti itsekin kääri sievoisen osuuden rahoista, vaikka oli aikanaan kuollessaan rutiköyhä. Amerikasta palattuaan Nurmi jätti melko pian palkkatyön, mikä viittasi siihen, että hän jo uskoi turvaavansa juoksemalla ja sillä saadulla maineella toimeentulonsa. Liikkuminenkin helpottui, sillä hän sai maahantuojalta lahjaksi Chrysler Six -henkilöauton. Sellainen oli tuohon aikaan harvinainen Suomessa keskiluokkaisissa kaupunkilaisperheissäkin.

Amerikan-matkan jälkeen lehdessä haastateltu Nurmi näki ihanteiden vaalimisen ja "poliittisen reklaamin" tavoittelun ristiriitaisena. Hänen mielestään Suomessa tuli joko päästä irti "kummitusmaisesta amatöörisääntöjen rikkomisen pelkäämisestä" tai palata "terveysurheiluun" ja luopua sellaisista tavoitteista, jotka olivat ihanteellisten keinojen ulottumattomissa.

Niin sanotun sala-ammattilaisuuden ongelma alkoikin 1930-luvun puolella paheta ja luisua urheilujohdon käsistä. Kuvaan tulivat harvojen tähtien varaan rakennetut sensaatiokilpailut, joissa huhujen mukaan liikuteltiin huomattavia palkkiosummia, jotta yleisö saisi vastinetta rahoilleen. Kansallishenkeä korostava lapualaisuus ja urheilun kaupallistuminen löivät tässä kättä toisilleen. "Jokainen suomalainen nauroi puhuttaessa Nurmen, Ville Ritolan ja Eino Purjeen amatööriydestä." Keskustelu sai pontta kateuden lietsomasta urheilupoliittisesta pelistä, jossa tarvittiin myös syntipukki, ja kukapa olisi ollut sopivampi kuin Nurmi tarpeeksi suuren kohun aikaansaamiseksi. Jo urheilu-uransa ehtoopuolella oleva Nurmi menetti olympiaedustuksen epäämisellä yhden suuren kansainvälisen menestymismahdollisuuden, mutta hänen nauttimaansa arvonantoon sillä tuskin oli loppujen lopuksi suurtakaan vaikutusta. Ammattilainen vai amatööri -ongelma on sittemmin joustavampien ratkaisujen myötä menettänyt suuresti merkitystään. Sen tilalle on noussut dopingkysymys, joka moraalisesti onkin kipeämpi, epäreilumpi ilmiö, koska siinä vilppi kohdistuu suoraan puhtaisiin tai ainakin sellaisiksi oletettuihin kanssakilpailijoihin.

Nurmen juoksemalla ansaitsemista palkkioista tuskin koskaan saadaan täsmällistä tietoa. Anekdootteja kiersi tietysti paljonkin, yleisimpänä ehkä "markka ja metri" -periaate, mikä käytännössä useinkin oli kovin varovainen arvio. Joka tapauksessa Nurmi saattoi laskea liikemiesuransa juoksemalla saatujen palkkioiden varaan, ja hänellä oli varaa olla myös "antelias" tarpeen tullen. Väitetään, ettei mikään suomalainen seura olisi kärsinyt tappiota hänen juoksuistaan, satoi tai paistoi.

Osakekaupoilla rakennusurakoitsijaksi

Paavo Nurmi lopetti siviilityön toisen palveluksessa 1926, mistä lähtien hän eli juoksemisella ja liiketoimilla, joihin hän varsinaista koulutusta saamattomana perehtyi yhtä pedanttisen ehdottomasti ja sitkeästi kuin juoksemiseenkin. Juosten hankitut rahat ja säästäväisyys auttoivat alkuun, ja omaisuus karttui erityisesti osakekaupoilla. Niiden merkitystä Finanssilehteä lukenut Nurmi itse erityisesti myöhemmin korosti. Neuvonantajiin kuului jopa huippu-urheilusta kiinnostunut Suomen Pankin pääjohtaja Risto Ryti.

Liiketoimiaan Nurmi laajensi 1930-luvun puolivälissä ryhtymällä rakennusurakoitsijaksi ja perustamalla 1936 miesten asusteliikkeen Helsinkiin Mikonkadulle. Rakennusalalle häntä houkutteli vanha opiskelutoveri, eduskuntatalon rakentamisessa mukana ollut rakennusmestari Oskari Tuominen. Kantapaikassaan Colombian kahvilassa Nurmi kuuli muutenkin pöytäkumppaneiltaan paljon rakennusasioista. Hän menestyi urakoitsijana parhaiten ja rakensi Helsinkiin noin 40 asuintaloa, joiden huoneistoja hän myi ja vuokrasi syrjien kuitenkin lapsiperheitä. Korkeaan laatuun panostanut Nurmi hoiti yksin koko kaupallisen puolen asusteliikkeensä takahuoneesta pitäen omien sanojensa mukaan "konttoria lompakossaan". Pedanttinen pikkutarkkuus, epäluuloisuus ja usein tylyltä kuulostava suorasukainen asioimistapa aiheuttivat ajoittain ongelmia rakennustöissä. Alaisia rasitti se, että Nurmi kävi kahdestikin päivässä tarkastamassa, oliko esimerkiksi käytetty viallisia tiiliä tai liikaa nauloja. Ajan mittaan hän oppi luottamaan väkeensä enemmän, maksoipa joskus parempaa palkkaakin kuin muut ja väisti pahat ammattiyhdistyskahnaukset. Erikoinen episodi oli yritys menestyä 1950-luvun alussa myös laivanvarustusalalla rahtilaiva Sadun osaomistajana, mutta Nurmi joutuikin yhteenottoon Merimiesunionia johtavan Niilo Wällärin kanssa. Kahden jääräpään raju riita päättyi lopulta sovintoon, mutta Nurmi sai laivanvarustamisesta tarpeekseen.

Rakentaminen Helsingissä oli 1940- ja 1950-luvulla hyvin tuottoisaa jälleenrakentamisen ja maaltapaon siivittäessä asuntojen kysyntää. Miljoonia ansainnut Nurmi menestyi liikemiehenä ja urakoitsijana niin hyvin, että hän vanhoilla päivillään valitti julkisen arvostuksensa mielestään epäoikeudenmukaista jakaumaa. Hän alkoi kokea urheilu-uransa taakaksi ja katkeroituneena kielsi urheilun merkityksen elämänuralleen lopulta jopa kokonaan. Turhaan urheiluväki odotti hänen antavan jotakin rahoistaan urheilulle.

Neuroottinen ihminen

Suuret urheilijat ovat usein niin sanottuja vaikeita ihmisiä kyltymättömässä voitonhimossaan ja itsekeskeisyydessään. Paavo Nurmeen nämä tunnusmerkit sopivat erityisen hyvin. Hän oli perusluonteeltaan kyllä ujo, jäyhä ja umpimielinen, mutta tähän sisältyi uran edetessä ja itsevarmuuden kasvaessa yhä enemmän myös laskelmoitua arvoituksellisuuden korostusta, millä oli hämäävä vaikutus kanssaihmisiin ja etenkin tietysti kilpailijoihin. Omapäinen, epäluuloinen ja oikukas mestari koetteli monta kertaa niin urheilujohtajien kuin muidenkin kärsivällisyyttä. Kommunikointi hänen kanssaan oli työlästä, Lauri Pihkalakin on tunnustanut. "Kyl se vaa nii o, ku mä sen kerran sanon", Nurmen tavallinen tokaisu vei epäilemättä helposti toiselta puhehalut. Hyvällä tuulella ollessaan Nurmi saattoi tutussa pienessä piirissä yltyä jopa hauskaksi, sarkastista huumoria viljeleväksi seuranpitäjäksi. "Suuren vaikenijan" imago olikin suunnattu varsinaisesti julkisuuteen päin. Mitkään nykyurheilulle ominaiset mielenilmaisut huiskutuksineen ja kunniakierroksineen eivät kuuluneet kivikasvoisen Nurmen repertuaariin. Mediaan hän suhtautui jotakuinkin karsaasti ja väitti lehtimiesten kirjoittelua "ilmapallohommaksi", mikä ei kuitenkaan estänyt häntä itseään esiintymästä myös lehdistössä urheiluaiheisten artikkeleiden kirjoittajana.

Yksityiselämässään Nurmi noudatti ylenmääräistä säästäväisyyttä ja päivittäistä minuuttiohjelmaa, jossa kymmenenkin minuutin poikkeaminen rutiineissa oli jo huomattavan suuri. Mielenrauhaa hän haki klassisen musiikin kuuntelusta, soittipa itsekin viulua. Lukuharrastus kohdistui pääasiassa tietopuoliseen kirjallisuuteen. Nurmi ei koskaan innostunut politiikasta, mutta maailmankatsomukseltaan hän kypsyi väkisinkin kapitalistiksi ja isänmaanystäväksi. Hän ihaili Yhdysvaltoja maana, jossa "jokainen on oman onnensa seppä", ja hänen kerrotaan lausahtaneen myös, että "parempi olla köyhä lännessä kuin vapaa idässä".

Nurmella ei tiettävästi juuri ollut läheisiä ystäviä, eikä hänen luonteellaan ollut helppo saavuttaa menestystä naismaailmassakaan. Nurmi oli kyllä jo 1920-luvun alussa Hannes Kolehmaisen neuvosta käynyt tanssikoulua ja hankkinut itselleen hyvän tanssitaidon. Käytännössä tanssikin jäi hänelle lähinnä urheilua palvelevaksi "säärilihasten pehmittämiseksi", ja naiset olivat enemmän "harjoituspartnereita" kuin puhekumppaneita. Piintyneeksi vanhaksipojaksi luullun Nurmen yllättävä avioituminen 1932 turkulaisista liikemiespiireistä tulevan seurapiirikaunottaren kanssa muodostuikin kohu-uutiseksi. Vilkas, suurpiirteinen vaimo sai kuitenkin kolmessa vuodessa yhteiselosta tarpeekseen, mutta yhteydenpito jatkui eron jälkeenkin, sillä vaimokin jäi toimimaan vaatetusalalla yrittäjänä. Pariskunnan ainoa lapsi Matti koki myös lapsuutensa ahdistavaksi isän ankarassa komennossa. Matti Nurmi oli 1950-luvulla kansallisen tason keskimatkojen juoksija, joka "harrastelijana" pääsi hyviin saavutuksiin, enemmänkin isästään huolimatta kuin tämän ansiosta. Isän mielestä pojalla ei näet ollut riittäviä lahjoja juoksemiseen.

Paavo Nurmi tunnusti olevansa neurasteenikko, minkä piirteen hän väitti olevan äidin peruja. Hermostolliset ongelmat, jotka hän kykeni kokoamaan ja muuntamaan suureen menestykseen johtavaksi positiiviseksi voimaksi, vaativat toisaalla veronsa eritoten suhteissa kanssaihmisiin. Kova ulkokuori alkoi vanhemmiten kuitenkin pehmetä, missä vakavalla sairastumisella oli oma osuutensa. Sydän- ja aivoveritulpat heikensivät asteittain hänen kuntoaan. Katkeruus kehon hallinnan menetyksestä ja toisten autettavaksi joutumisesta oli hänenlaiselleen miehelle kova paikka. Se näkyi myös psyykkisenä muutoksena ja purkautui kiukutteluna urheilulle siitä, ettei se ollut taannut hänelle terveyttä. Tavallaan ironista olikin, että Nurmen kova kilpakumppani, mutta hänen varjoonsa jäänyt Edvin Wide kuoli vasta satavuotiaana 1996 vietettyään kutakuinkin loppuun saakka virkeää elämää ja vältettyään keuhkotaudinkin, jota hän oli nuoruudessaan suuresti pelännyt sen suvussa tekemien tuhojen takia. Sairasteluun tuskastunut Nurmi perusti nimeään kantavan säätiön, joka on jakanut apurahoja sydäntautien tutkimiseen ja lahjoittanut Helsingin kaupungille sydänambulanssin. Terveydentilan yhä vain heiketessä Nurmi menetti kyllä uskonsa lääkäreihinkin.

Kilpavuosina Nurmen ja Ville Ritolan välit olivat olleet enemmän kyräilevät kuin sydämelliset, mutta vanhuudenpäivinä Nurmi rohkaisi Amerikassa vuosikymmeniä asunutta Ritolaa palaamaan kotimaahan ja hankki tälle asunnonkin omista taloistaan. Nurmen aloitteesta Ritolalle myönnettiin myös valtion ylimääräinen eläke.

Nurmen perintö

Paavo Nurmen itsensä jo lopetettua kilpaurheilun hänen nuoremmat adjutanttinsa jatkoivat suuren mestarin loistavien menestysten sarjaa vielä useiden vuosien ajan. Sota antoi Nurmen perinnön vaalimiselle kuitenkin traagisen ja lamauttavan kovan iskun, joka muutoin olisi tullut hitaammin ja pehmeämpänä. Suomalainen kestävyysjuoksu painui sotien jälkeen alamäkeä ja oli 1960-luvulle käännyttäessä jo syvällä pohjamudissa. Epäilemättä Nurmeen liittyvä kulttivirtaus osaltaan kuitenkin vielä auttoi tästä alhosta pääsemistä 1960 - 1970-luvun vaihteessa. Nurmi itse puuttui alennustilaan moittimalla syksyllä 1966 julkisuudessa ankarin sanoin urheilujohtajia mukavuudenhalusta ja tyytymisestä liian vähään. Kimmokkeen "suuren vaikenijan" yllättäväksi koetulle esiintymiselle oli arvelujen mukaan antanut se, että Suomella oli Euroopan mestaruuskilpailuissa kesällä 1966 ollut vanhalla paraatimatkalla eli 10 000 metrin juoksussa yksi ainoa edustaja ja hänkin oli keskeyttänyt.

Nurmen monet aikalaiset ja ihailijat vaikuttivat noihin aikoihin aktiivisesti suomalaisessa yhteiskunnassa, joka voimakkaassa kasvuvaiheessa oli kypsymässä moderniksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Se kaipasi kansainvälisiä näyttöjä myös huippu-urheilussa. Monia miellytti ajatus siitä, että tämä sosiaalinen tilaus toteutuisi juuri kestävyysjuoksussa, jolla oli niin hohdokas menneisyys. Uusi nousu vaati paljon, eritoten monien epävarmojen palasten loksahtamista oikeille paikoilleen, mutta se onnistui ja osaksi varmasti myös onnekkaasti. Löytyi suomalaisille oikeanlaisesta harjoittelusta kertova valmentaja Arthur Lydiard Uudesta-Seelannista, ja löytyi myös juoksijalahjakkuuksia, jotka kaikkensa peliin pannen kykenivät nousemaan kansainväliselle huipulle: Juha Väätäinen, Lasse Virén ja Pekka Vasala. Heistä Virén oli nurmimaisin tyyppi juoksuradoille. Nurmikin ennätti kiinnostua hänestä ja kehaista julkisessa sanassa muun muassa hänen lantionkäyttöään. Münchenin olympiakisojen 1 500 metrin voittajalle Pekka Vasalalle Nurmi päivää ennen loppukilpailua välitti viestin, "ettei hän huomisen juoksun missään vaiheessa saa päästää sitä kenialaista, Keinoa, metriä, kahta kauemmaksi edelleen. Ei missään vaiheessa. Ei niistä muista ole väliä." Sairas vanha mestari oli lausunut katkeria sanoja urheilun merkityksestä omalle uralleen, mutta todisti viestillään, että hän osasi yhä sisäistää kilpailun ja voittamisen hurman elämää suurempana ilmiönä.

Nykymaailma näkee Paavo Nurmessa jo puhtaasti historiallisen hahmon ja myyttisen urheilijasankarin, jonka suuret uroteot ja ansiot tunnetaan ja tunnustetaan. Ajan kuluminen on kuitenkin jo kovasti ohentanut aikalaissiteitä Nurmeen. Myös olosuhteet ja arvostukset ovat kulttuurin ja urheilun saralla suuresti muuttuneet. Nurmestakin on tullut entistä ulkokohtaisemman, rituaalinomaisen suurmiesjuhlinnan kohde, millä on oma tärkeä merkityksensä kansallisen identiteetin kannalta. Nurmen 100-vuotisjuhlavuonna 1997 häntä juhlittiin erityisesti synnyinkaupungissa Turussa, mutta eri asia on, antaako Nurmen perinnön vaaliminen enää virikkeitä alkuperäiseen tarkoitukseensa eli suomalaisen kestävyysjuoksun uuteen nousuun.

Paavo Johannes Nurmi S 13.6.1897 Turku, K 2.10.1973 Helsinki. V puuseppä Johan Fredrik Nurmi ja Matilda Vilhelmina Laine. P 1932 - 1935 (ero) Sylvi Laaksonen, PV tohtori Johan Wilhelm Laaksonen ja Vendla Ågren. Lapsi: Matti S 1932, liikemies.

URA. Teollisuuskoulu 1921 - 1923; koneteknikon tutkinto 1923.

Viilaaja Turun telakalla, sittemmin konepajassa 1915 - 1919; konepiirtäjä - 1926; asusteliike Paavo Nurmi Oy:n perustaja, toimitusjohtaja 1936 - 1973; rakennusurakoitsija, isännöitsijä 1936 -.

Paavo Nurmi Säätiön perustaja 1968.

Kultamitali 10 000 metrin juoksussa, maastojuoksussa, maastojuoksun joukkuekilpailussa, hopeamitali 5000 metrin juoksussa Antwerpenin olympiakisoissa 1920; kultamitali 1500 metrin juoksussa, 5000 metrin juoksussa, maastojuoksussa, maastojuoksun joukkuekilpailussa, 3000 metrin joukkuejuoksussa Pariisin olympiakisoissa 1924; kultamitali 10 000 metrin juoksussa, hopeamitali 5000 metrin juoksussa, 3000 metrin estejuoksussa Amsterdamin olympiakisoissa 1928.

Useita maailmanennätyksiä 1500 - 20 000 metrin juoksumatkoilla, tunninjuoksussa. Parhaat tulokset tavallisilla juoksumatkoilla: 800 metriä 1.56,3; 1000 metriä 2.32,2; 1500 metriä 3.52,6; maili 4.10,4; 3000 metriä 8.20,4; 5000 metriä 14.28,2; 10 000 metriä 30.06,1; tunninjuoksu 19 210; 3000 metrin esteet 9.31,2.

Kunnianosoitukset: Suomen Valkoisen Ruusun R I 1925; Suomen Urheiluliiton kmr. 1934; Suomen Urheilun s. ar. 1947; Helsinki-mitali 1973.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. T. T. Kaila, Paavo Nurmi : elämä, tulokset ja harjoitusmenetelmät. 1925; P. Karikko, M. Koski, Paavo Nurmi. 1965; P. Karikko, M. Koski, Yksin aikaa vastaan : Paavo Nurmen elämäkerta. 1975; S. Kolkka, H. Nygrén, Paavo Nurmi : lentävä suomalainen - the flying Finn. 1974; A. Raevuori, Paavo Nurmi : juoksijain kuningas. 1988.

Kaunokirjallisuus: I. Tuomarila,Taulahäntä ja kivenhakkaaja / näytelmä. 1994; J. Vakkuri, Maailman paras / televisionäytelmä. 1986.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: W. Aaltonen. 1925, Ateneumin taidemuseo, kopiot: 1952 Helsinki, 1955 Turku, 1994 Olympiamuseo, Lausanne, Sveitsi, 2001 Jyväskylä. Mitalit: E. Wikström. 1925. Olympiajuliste: I. Sysimetsä. 1940, 1952. Kullattu piikkari, Suomen Urheilumuseo. Paavo Nurmen kotitalo, Turku, museona vsta 1997.

PAAVO NURMEN MUKAAN NIMETTY. Planeetta; 10 markan seteli 1987; Paavo Nurmen stadion 1997, Turku; Paavo Nurmi -keskus, Turku; Paavo Nurmen Säätiö 1968; Paavo Nurmen perinneyhdistys; DC-8-lentokone, Finnair; Paavo Nurmen muistokisat, Turku; Paavo Nurmen tie ja kuja 1977, Helsinki; Paavo Nurmen puistotie, Turku; postimerkki 1945, 1973, 1997, eräitä postimerkkejä myös ulkomailla; juhlaraha 1997.

Kirjoittaja(t): Veli-Matti Autio

Julkaistu 16.9.1997

Artikkelitekstin pituus: 35168 merkkiä
Kansallisbiografia-verkkojulkaisu
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Yhteystiedot

Biografiakeskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Hallituskatu 2 B, Helsinki



Ota yhteyttä
Palaute

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI

Palaute Yhteystiedot