• Etusivu
• Verkkojulkaisut
• Kirjat
• Biografiakeskus
• Linkit
• SKS

Vapaasti luettava artikkeli

Pacius, Fredrik (1809 - 1891)

orkesterinjohtaja, säveltäjä, yliopiston musiikinopettaja, professori

C. A. Hårdh. SKS, Kirjallisuusarkisto.

Saksalaissyntyisen Fredrik Paciuksen merkitys Helsingin ja Suomen musiikkielämälle oli ainutlaatuinen. Pacius johti Helsingin musiikkielämää pätevän ammattimuusikon ottein. Hän järjesti uudelleen orkesteri- ja kuorotoiminnan, koulutti soittajia ja laulajia, toimi kapellimestarina konserteissa ja esiintyi itsekin viulutaiteilijana. Ohjelmistovalintojensa sekä omien sävellystensä kautta Pacius vaikutti musiikkimaun kehitykseen saksalaisen romantiikan suuntaan. Vielä jäätyään yliopistosta eläkkeelle 1869 Pacius sävelsi ja johti konsertteja. Häntä pidetään hyvällä syyllä "Suomen musiikin isänä".

Fredrik (Friedrich, tuttavallisesti Fritz) Pacius peri musikaalisuuden isältään, hampurilaiselta viinikauppiaalta Ludwig Paciukselta. Tämä soitti itse viulua ja järjesti viikoittain kodissaan kvartetti-iltoja. Jo lapsena Fredrik innostui viulunsoitosta. Kaunista lauluääntään hän kehitti F. W. Grundin opissa ja lauloi tämän johtamissa kuoroissa. Paciuksella oli taipumusta myös maalaamiseen ja klassiseen tanssiin, mutta musiikki vei voiton. Hampurin musiikinjohtajan Albert Gottlieb Methfesselin suosituksesta kuuluisa viuluvirtuoosi ja -pedagogi Ludwig Spohr otti 15-vuotiaan Paciuksen viuluoppilaakseen Kasseliin vuosiksi 1824 - 1826. Musiikinteoriaa, kontrapunktia sekä sävellystä Paciukselle opetti Moritz Hauptmann, aikansa huomattavia nimiä hänkin. Sävellysopintojen tuloksena syntyivät muun muassa alkusoitto suurelle orkesterille ja jousikvartetto.

Ripeästi sujuneiden musiikkiopintojensa jälkeen Pacius piti konsertit Eschwegessä, Altonassa, Ludwigslustissa, Schwerinissä sekä kotikaupungissaan Hampurissa ja lähti sitten kahdeksi vuodeksi konserttikiertueille Pohjois-Saksan eri kaupunkeihin. Eräässä kotikonsertissa Stralsundissa keväällä 1828 Tukholman Harmonisen seuran jäsen, laivanselvittäjä G. C. Flygarson kuuli Paciuksen soittoa. Muutaman päivän miettimisaikaa annettuaan Flygarson sai houkuteltua nuoren viulutaiteilijan mukaansa Tukholmaan. Siellä Flygarson järjesti Paciukselle lukuisia konsertteja ja toimen hovikapellin ensiviulun soittajana. Samana vuonna hänet otettiin myös Harmonisen seuran jäseneksi. Pacius konsertoi Tukholmassa, Uppsalassa, Gävlessä, Falunissa ja Kristianiassa (Oslossa). Hän myös suunnitteli hakevansa Uppsalan yliopiston musiikinjohtajan virkaa J. C. F. Haeffnerin kuoltua.

Tukholman hoviorkesterista Pacius erosi 1834, kun hänet nimitettiin yliopiston musiikinopettajan virkaan Helsinkiin. Virkaan aiottiin ensin Tukholman hovikapellin ensimmäistä kamarimuusikkoa, Hampurista kotoisin ollutta Paciuksen ystävää Peter Elwersiä, mutta tämä peruutti suostumuksensa ja todennäköisesti ehdotti tointa Paciukselle. Pacius ohitti viran viisi varsinaista hakijaa (J. C. Downer, E. Gestrin, G. Dieberg, F. Eimelé ja P. A. Kruskopf), joiden ei katsottu olevan riittävän päteviä Helsingin musiikkielämän johtotehtäviin. Paciuksen valinnan takana olivat kauppaneuvos Henrik Borgström (1799 - 1883) ja professori G. G. Hällström.

Suomeen 25-vuotias Pacius muutti helmikuussa 1835. Pian Helsinkiin saavuttuaan hän piti konsertin, jossa esiintyi solistina ja kamarimuusikkona. Parin kuukauden kuluttua Pacius järjesti jo suuren oratoriokonsertin, jonka ohjelmassa oli Ludwig Spohrin Die letzten Dinge. Kuoro koottiin seurapiirirouvista ja ylioppilaista, orkesteri taas harrastajista, sotilassoittajista ja pienestä ammattimuusikkoryhmästä, joka pääasiassa muodostui saksalaisista kylpyläorkesterien muusikoista. Oratorioesityksistä tuli perinne, joka jatkui vielä Robert Kajanuksen aikanakin. Pacius johti muun muassa Carl Heinrich Graunin Der Tod Jesu -oratorion ja Georg Friedrich Händelin Messiaan 100-henkisen esittäjistön voimin.

Pacius sai pian aikaan myös säännöllisen konserttitoiminnan. Aiemmin toimineella Akateemisella musiikkiseurallakin tosin oli jo ollut melko säännöllisesti konsertteja. Pacius johti sinfoniakonserttisarjoja aluksi Helsingin Soitannollisen Seuran nimissä, 1839 - 1844 omalla vastuullaan ja 1844 - 1853 perustamansa Sinfoniayhdistyksen nimissä. Orkesterin runkona toimivat saksalaiset kylpylämuusikot, sotilassoittajat ja akateemiset soittajat sekä täydennyksenä muut musiikinharrastajat. Pacius kokosi osakuntakuoroista, -kvarteteista ja muista ylioppilaslaulajista viimeistään 1838 Akateemisen Lauluseuran (Akademiska Sångsällskapet, vuodesta 1846 Akateeminen Lauluyhdistys eli Akademiska Sångföreningen), jota hän johti vakituisesti vuoteen 1846. Lisäksi Pacius harjoitutti Akateemista kapellia kaksi kertaa viikossa ja antoi yksityisopetusta halukkaille. Yliopiston musiikinopettajan tehtäviin kuuluivat myös akateemisten ja kansallisten juhlatilaisuuksien musiikkiesitysten johtaminen. Pacius myös sävelsi usein juhlamusiikin.

Pacius tutustui pian Suomen sivistyselämän keskeisiin johtohenkilöihin. Nuoresta Zachris Topeliuksesta tuli hänen elinikäinen ystävänsä. Topeliuksen ja Johan Ludvig Runebergin tekstit innoittivat Paciusta luomaan oopperan sekä lukuisia kuoro- ja yksinlauluja. Fredrik Cygnaeus, Emil Nervander, Elias Lönnrot ja J. V. Snellman kuuluivat Paciuksen lähimpiin tuttaviin. Näiden kansallisten merkkimiesten vaikutuksesta Pacius pystyi omaksumaan suomalaiskansallista henkeä. Topelius luonnehti Paciusta musiikkimiehenä peräti "mestariksi" ja "neroksi".

1840- ja 1850-luku olivat Paciuksen toimeliainta aikaa. Hän järjesti konsertteja ja sävelsi muun muassa viulukonserton, yksiosaisen sinfonian, melodraaman Tod im Tode, kantaatteja, kuorolauluja sekä oopperan Kaarle-kuninkaan metsästys. Paciuksen noin 60 teosta käsittävä mieskuorolaulutuotanto liittyy olennaisesti ylioppilaskuoroihin, joiden kanssa Pacius jo virkansakin puolesta työskenteli. Luonnollisesti tunnetuin kuoroteos on Vårt land, Maamme-laulu, joka syntyi 1848 ylioppilaiden Flooran-päivän kevätjuhlaa varten. Johan Ludvig Runebergin isänmaallisen tekstin olivat jo aiemmin säveltäneet August Engelberg, F. A. Ehrström ja runoilija itse. Nämä harrastajasäveltäjät eivät kuitenkaan olleet onnistuneet tekemään Runebergin runoon innostavaa sävellystä, jollainen tarvittiin eurooppalaisen vallankumouskevään 1848 suomalais-konservatiiviseen manifestaatioon. Pacius sävelsi teoksen, harjoitti kuoron ja sovitti säestyksen torvisoittokunnalle vain neljä päivää ennen juhlaa, joka pidettiin Kumtähden kentällä Helsingissä. Laulua toistettiin suuren innostuksen vallassa monta kertaa.

Runeberg tunnusti sävellyksen menestyksen 1848 Vänrikki Stoolin tarinoiden ensilaitoksessa, jossa Vårt land oli sijoitettu alkurunoksi ja Paciuksen sävellys nuottiliitteeksi kuoro- ja yksinlaulusovituksena. Vähitellen sävellys vakiintui Suomen kansallislauluksi. Vakiintumisen edellytyksenä oli suomenkielinen teksti. Runosta tehtiin useita käännösehdotuksia, ja lopullisen muodon runolle antoi 1890-luvulla Paavo Cajander. Kun niin sanotut kaksitoistikot, kolminkertaiset mieskvartetit, lähtivät kesäisin kiertämään ympäri maata laulu ohjelmistossaan, se tuli maaseudullakin tutuksi 1850- ja 1860-luvulla. Paciuksen tuotannosta tunnetaan muitakin kansallisen symbolin asemaan nousseita sävelmiä. Niitä ovat Hymni Suomelle oopperasta Kaarle-kuninkaan metsästys (Och ila vi bort från Finlands strand), Laps' Suomen laulunäytelmästä Kypron prinsessa (alun perin Hellas barn, Laps' Hellaan!), Suomen laulu ja Sotilaspoika.

Huomattava kansallinen tapaus oli myös Paciuksen Kaarle-kuninkaan metsästys -oopperan ensiesitys 1852. Innoittajana oopperan säveltämiseen varmaankin oli, että Helsingissä oli 1849 saatu aikaan ensimmäinen kotimaisin voimin toteutettu oopperaesitys (G. Rossinin Sevillan parturi). Aiemmin esityksistä olivat vastanneet kiertävät ulkomaiset oopperaseurueet. Topelius laati libreton Ruotsin kuninkaan Kaarle XI:n metsästysretkestä Ahvenanmaalle 1671. Helsingissä ooppera tuli ensimmäisenä kautena parrasvaloihin yhdeksän kertaa ja aina suurella menestyksellä. Se esitettiin loppuunmyydyille katsomoille myös Ruotsissa 1856 - 1857 peräti 13 kertaa ja uudelleen vielä 1859. Ooppera kuului jopa Karl XV:n kruunajaisjuhlien ohjelmaan 1860. Kotimaassa teos palasi näyttämölle 1875, 1880, 1905 (Viipurissa), 1909, 1918, 1928, 1959 ja 2000. Ooppera on levytetty 1991.

Pacius luopui 1860-luvun alussa orkesteritoiminnasta, kun Helsinkiin 1860 perustettiin kotimaisten muusikkojen muodostama ja nuoren Filip von Schantzin johtama teatteriorkesteri. Orkesteri oli koottu uutta teatteritaloa (Nya Teatern, sittemmin Svenska Teatern) varten. Paciuksen sävellystyö sen sijaan jatkui. Kypron prinsessa esitettiin 1860 teatterin avajaisissa. Pacius alkoi suunnitella saksalaisen Emanuel Geibelin librettoon pohjautuvaa oopperaa Die Loreley. Teos valmistui vasta 1887.

Fredrik Pacius sai professorin arvonimen 1860. Hoidettuaan 35 vuotta yliopiston musiikinopettajan virkaa hänelle myönnettiin 1869 täysi eläke ja ero mainitusta tehtävästä. Vuoden 1877 promootiossa hänet vihittiin filosofian kunniatohtoriksi. Eläkkeelle jäätyään Pacius teki 1869 - 1870 matkan Saksaan. Hän oleskeli siellä toistamiseen 1871 - 1874 ja suunnitteli jopa siirtyvänsä lopullisesti asumaan Saksaan. Vanhat siteet synnyinmaahan olivat kuitenkin jo katkenneet. Paciuksen kotimaaksi oli pysyvästi tullut Suomi.

Pacius johti orkesteria 1870 Ylioppilastalon (sittemmin Vanha Ylioppilastalo) vihkiäisissä. Juhlassa oli tarkoitus esittää Paciuksen uusi kantaatti Muisto, mutta teos jäi ilmeisesti kieliriitojen takia esittämättä ja katosi 75 vuoden ajaksi, kunnes Heikki Klemetti löysi sen. Pacius esiintyi orkesterinjohtajana viimeisen kerran 1880, jolloin vietettiin Ylioppilastalon 10-vuotisjuhlaa. Vielä 1884 Pacius aikoi johtaa 75-vuotisjuhlakonserttinsa, mutta ikääntyneen taiteilijan hermostuneisuus ja ailahtelevaisuus estivät toimimisen kapellimestarina tai oman viulukonserton solistina. Konsertin johti Robert Kajanus ja viulusolistina esiintyi Henri Herold. Yleisön vaatimuksesta Pacius kuitenkin konsertin lopuksi tarttui tahtipuikkoon ja johti Maamme-laulun.

Oopperan Die Loreley ensiesitys Aleksanterin teatterissa huhtikuussa 1887 oli Paciuksen säveltäjänuran viimeisiä koitoksia. Varsinaisina järjestäjinä toimivat Richard Faltin (1835 - 1918), Paciuksen tytär Maria Collan sekä Emilie ja Kaarlo Bergbom hanketta varten erityisesti perustetun kannatusyhdistyksen tuella. Oopperaa esitettiin kahdeksan kertaa ja aina täysille katsomoille. Näytökset päättyivät siihen, ettei Svenska Teatern operettiensa vuoksi halunnut lainata orkesteriaan.

Paciuksen 80-vuotispäivänä 1889 ei järjestetty enää juhlakonserttia, mutta Paciuksen kotiin tulvi lähetystöjä ja onnittelijoita. Tervehdyksiä toivat eri kuorot, Loreleyn esittäjistö sekä Kajanuksen järjestämä kaksinkertainen jousikvartetti, joka soitti Ludwig Spohrin okteton. Pacius otti vastaan uuden vuoden 1891 vielä pirteänä ja terveenä, mutta sai pian keuhkokatarrin ja joutui vuoteenomaksi. Hän nukkui pois rauhallisesti tammikuun 7. ja 8. päivän välisenä yönä.

Paciuksen Kaarle-kuninkaan metsästys on ensimmäinen suomalainen ooppera, aiheeltaan kansallinen ja Suomen historiaan liittyvä. Tyylillisinä esikuvina ovat olleet Carl Maria von Weberin, Vincenzo Bellinin, Giuseppe Verdin ja Gaetano Donizettin oopperat. Erityisesti Weberin Taika-ampuja ja Oberon ovat vaikuttaneet Paciuksen musiikkiin. Pacius muokkasi oopperastaan vielä kolme uutta versiota. Teos sisältää Paciuksen melodisen keksinnän parhaimpia tuotteita. Monista aarioista tuli heti ensimmäisten esitysten jälkeen suosittuja numeroita ja niistä julkaistiin erilaisia sovituksia. Paciuksen toinen ooppera Die Loreley koettiin sen sijaan jo aikanaan tyyliltään vanhentuneeksi. Pacius näki Saksan-matkansa aikana 1869 - 1870 Richard Wagnerin oopperat Lentävä hollantilainen, Tannhäuser ja Lohengrin. Ne eivät kuitenkaan juurikaan vaikuttaneet Paciuksen sävelkieleen.

Paciuksen viulukonsertto on säveltäjän ainoa suurimuotoinen sinfoninen teos. Teos on yksiosainen, mutta kehittelyyn sisällytetään hitaan osan aineksia. Konsertto on tyyliltään varhaisromanttinen. Sitä voidaan verrata Spohrin, Weberin ja Felix Mendelssohnin tyyliin. Soolo-osuus on teknisesti vaativa. Pacius käyttää orkesteria hyvin ilmavasti ja ammattitaitoisesti. Muista orkesteriteoksista varhainen Es-duuri-alkusoitto ja yksiosaiseksi jäänyt sinfonia eivät sen sijaan ole musiikillisesti kovinkaan kiinnostavia. Ilmeisesti Pacius oli omimmillaan lyyristen pienten muotojen säveltäjänä.

Vaikka saksalaisen romantiikan sävelkieli olikin Paciuksen sävellysten tyylillisenä lähtökohtana, hän samastui monissa teoksissaan myös suomalaiskansalliseen henkeen. Kansanlaulusovitusten lisäksi Pacius käyttää sävellyksissään kansanlauluaiheita ja muun muassa kalevalaisen runonlaulun sävelmää Helkan myllylaulussa teoksessa Kypron prinsessa. Kaarle-kuninkaan metsästys -oopperassa runonlaulajanainen kanteleineen esittää suomalaista sävelmää ja sokea pelimanni soittaa Porilaisten marssia.

Fredrik Pacius koki suomalaisen musiikkikulttuurin edistämisen tärkeäksi tehtäväksi. Hän teki sitä vahvistamalla Suomen musiikkielämän keskeisiä rakenteita: konsertti-, kuoro- ja oopperatoimintaa, musiikkikoulutusta ja sävellystoimintaa. Ohjelmisto saattoi olla saksalaispainotteista, ja Paciuksen kuorotuotanto perustui paljolti saksankieliseen runouteen. Toisaalta myös Suomen isänmaallisen ruotsinkielisen kirjallisuuden ja runouden voima moninkertaistui Paciuksen musiikin siivittämänä. Hänen opissaan olleet muusikot ja harrastajat levittivät musiikkitietoutta sekä -taitoa ympäri maata. Yliopiston kasvateista tuli usein paikkakuntiensa merkittäviä kulttuurivaikuttajia virkamiesuran ohessa. Paciukselle pystytettiin patsas Kaisaniemen puistoon 1895, ja hänen mukaansa nimettiin 1925 katu Meilahteen.

Friedrich Pacius, Fredrik S 19.3.1809 Hampuri, Saksa, K 8.1.1891 Helsinki. V viinikauppias Johann Conrad Ludwig Pacius ja Maria Margaretha Schumacher. P 1842 - Nina Lucia Martin S 1817, K 1907, PV valtioneuvos Johan Gabriel Martin ja Carolina Margareta Almqvist. Lapset: Johannes Eduard S 1843, K 1909, tie- ja vesirakennusylihallituksen piiri-insinööri, P Elna Herminia Aminoff; Maria Margaretha S 1845, K 1919, laulaja, laulunopettaja, P säveltäjä, kirjailija, filosofian tohtori Karl Collan; Jenny Nina S 1847, K 1902, P valtiokonttorin ylijohtaja, todellinen valtioneuvos Wilhelm Gabriel Geitlin; Olga S 1850, K 1917, P rautatieinsinööri, liikennetarkastaja Karl Oskar Helenius.

URA. Viulunsoiton opintoja Ludwig Spohrin johdolla Kasselissa 1824 - 1826.

Konserttiviulisti Saksassa 1826 - 1828, Ruotsissa 1828 - 1834; hovikapellin ensiviulun soittaja 1828 - 1834; yliopiston musiikinopettaja Helsingissä 1834 - 1869.

Kunnianosoitukset: P. Stanislauksen R 3 1856; Ruotsin Vaasa-r. R 1857; Espanjan Isabella Katolilaisen K 1882. Professorin arvo 1860. Filosofian kunniatohtori Helsinki 1877. Ruotsin Kuninkaallisen musiikkiakatemian jäsen 1856.

TEOKSET. Oopperat: Kung Karls jakt (Kaarle-kuninkaan metsästys, Z. Topelius). 1851/1854/1870/1879; Die Loreley (E. von Geibel). 1844/1862 - 1887. Näytelmämusiikkeja: Veteranens jul. 1859; Princessan af Cypern (Kypron prinsessa, Z. Topelius). 1860; Sjömansflickan (J. L. Runeberg). 1871 (K. Collanin kanssa). Orkesteriteokset: Alkusoitto Es-duuri. 1826; Juhlamarssi. 1840; Variationer över motivet Studenter äro muntra bröder viululle ja orkesterille tai pianolle. 1842; Viulukonsertto fis-molli. 1845/1867/1869; 1-osainen sinfonia d-molli. 1850. Kamarimusiikki: Jousikvartetto n:o 2. 1826. Melodraamat: Die Weihe der Töne (C. Pfeiffer). 1838; Tod im Tode (Wilhelm Hocker). 1844/1880. Kantaattit: Festsång (Fr. Cygnaeus). 1851; Sorgmusik (kantaatti yliopiston surujuhlaan, Fr. Cygnaeus). 1855; H. G. Porthan (Fr. Cygnaeus). 1860; Juhlakantaatti (Z. Topelius). 1866; Miriam (Exodus XV, Th. Moore). 1868; Muisto. 1870. Kuorolle ja orkesterille: Zigeunerchor. 1839; Giv oss frid. 1844; Die Vesperhymne (Th. Moore). 1847; Jubilate Amen. 1847; De hemlösa (Fr. Cygnaeus). 1858; Litaney. 1867.

Mieskuorolle/mieskvartetille (yli 60): Am Meerestrand (F. Lange). 1834; Studentsång (B. O. Lille). 1835; Philomele. 1836 - 1837; Frühlingsglaube (L. Uhland). 1837; Zur Nacht (Th. Körner). 1837; Aus der Jugendzeit (F. Rückert). 1841; Det var då (J. L. Runeberg). 1841; Förgät mig ej (A. F. Lindblad). 1841; Studentvisa (C. W. Böttiger). 1842; Abschied (L. Uhland); Herbstlied (L. Tieck). 1843; Den sjuttonåriga (J. L. Runeberg). 1843; Im wunderschönen Monat Mai (H. Heine). 1843; Trinklied (W. Müller). 1843; Findley (R. Burns). 1844; John Anderson (R. Burns). 1844; Jägerlied (W. Bornemann). 1844; Vårt land (J. L. Runeberg). 1848; Suomis sång (E. von Qvanten). 1854 - 1856; Finlands flagga (Z. Topelius). 1863. Lukuisia mieskuorosovituksia kansanlauluista ja Bellmanin lauluista. Naiskuorolle: Finska flickornas sång. 1881. Sekakuorolle: Flyttfåglarna (J. L. Runeberg). 1843; Till en fågel (J. L. Runeberg). 1843; Vallgossen (J. L. Runeberg). 1846; Vårmorgonen (J. L. Runeberg). 1846; Vårmorgonen (J. L. Runeberg). 1861; Aftonsång (Z. Topelius). 1879; Der Geist der Harmonie (F. von Matthisson). 1880; Aftonbön (E. v. Qvanten). 1882.

Noin 70 yksinlaulua: Das stille Kämmerlein. 1839; Den sjuttonåriga (J. L. Runeberg). 1840; Sjömansflickan (J. L. Runeberg). 1842; Abschied (R. Burns). 1845; Emmas hjärta (F. Berndtson). 1845; John Anderson (R. Burns). 1845; Vårvisa (J. L. Runeberg). 1845; Suomis sång (E. v. Qvanten). 1854; Verödung. 1845; Soldatgossen (J. L. Runeberg). 1858; Fridböner i aftonen lugn (Z. Topelius). 1862; Slummersång (E. v. Qvanten). 1862; Ja, jag ser dig, klara stjärnestrimma (Z. Topelius). 1866; Jag kommer ändå (Z. Topelius). 1866; Lydias sång (F. Cygnaeus) 1868/1869; Vad jag är säll (F. Berndtson). 1869; Morgonsång C-duuri (Z. Topelius). 1875; Morgonsång E-duuri (Z. Topelius). 1875.

TUOTANTO. Fredrik Pacius' manskvartetter. 1937; Körsånger av Fredrik Pacius. 1959; Yksinlauluja. 1959.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Fredrik Paciuksen arkisto, Helsingin yliopiston kirjasto.

O. Andersson, Nuori Pacius ja Helsingin musiikkielämä 1830-luvulla. 1938; M. Collan-Beaurain, Fredrik Pacius. 1921; T. Elmgren-Heinonen, Laulu Suomen soi… : Fredrik Pacius ja hänen aikansa. 1959; M. Klinge, Idylli ja uhka : Topeliuksen aatteita ja politiikkaa. 1998; Konstnärsbrev I : Z. Topelius brevväxling med författare, konstnärer, skådespelare och musiker. 1956; K. Maasalo, Suomalaisia sävellyksiä. 1964; O. Mattila, Fredrik Paciuksen "Kaarle kuninkaan metsästys" suomalaisen ja saksalaisen intonaation heijastajana / musiikkitieteen pro gradu -työ, Helsingin yliopisto. 1988; J. Rosas, Fredrik Pacius som tonsättare. 1949; J. Rosas, Musikaliska Sällskapet och Symfoniföreningen i Helsingfors 1827 - 1853 // Historiska och litteraturhistoriska studier 27 - 28. 1952; Suomen musiikin historia 1. 1995: F. Dahlström, E. Salmenhaara, Ruotsin vallan ajasta romantiikkaan; Soi, sana kultainen : Maamme-laulun viisitoista vuosikymmentä. 1998.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: E. Wikström. 1895, Kaisaniemen puisto, Helsinki.

FREDRIK PACIUKSEN MUKAAN NIMETTY. Katu 1925, Helsinki; katu, Hampuri; postimerkki 1948.

Kirjoittaja(t): Seija Lappalainen

Julkaistu 28.2.2001

Artikkelitekstin pituus: 14376 merkkiä
Kansallisbiografia-verkkojulkaisu
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

• Lyhenteiden selitykset
• Tekijänoikeudet ja viittaaminen
• Lähetä artikkelista palautetta

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI