Päätoimittajan esipuhe Suomen kansallisbiografian 1. osaan (2003)

Uusi, entisiä monin verroin laajempi ja täydellisempi Suomen kansallisbiografia alkaa ilmestyä aikana, jolloin henkilöhistorian ja sukututkimuksen harrastus on vilkkaampaa kuin koskaan sekä Suomessa että lähes kaikkialla maailmassa. Ihminen on nyt sekä yksilönä että sukunsa jäsenenä ja perinnönkantajana meidän identiteetinrakentamisemme kannalta keskeisessä asemassa. Vastaavasti on identifioituminen kansaan, sosiaaliluokkaan, ikäluokkaankin varmaan jossakin määrin hiipunut. Nykyajan ihminen ei ole itselleen ensi sijassa psykologinen haaste, luonnetyyppi, eikä siis myöskään yhtä tiedostetusti kuin ennen kansan eikä ehkä etenkään sosiaaliluokan jäsen, vaan usein hän on nyt suvun ja sukupiirin jäsen, olkoonpa konkreettinen yhteys nykyajan sukulaisiin sitten vilkas tai vain teoreettinen. Tärkeää on tässä se yhteys menneisiin sukupolviin, joka selvemmin ja konkreettisemmin kuin pitkiin aikoihin astuu esiin. Sukutunteella ja menneiden aikojen ihmisten etsinnällä on vanhat perinteensä, mutta uudessa tulemisessaan se on liittänyt itseensä paljon sellaista, mitä menneisyyden tutkimus on tuonut esiin, sekä sosiaalihistoriallisia että paikallishistoriallisia tietoja, naishistorian ja ekohistorian rikastuttamia näkökulmia, muuttoliikkeiden ja siirtolaishistorian antamia ideoita ja genetiikan vielä ihmeellisiltä tuntuvia tuloksia.

Henkilöhistoriallinen perinne painottaa kohdehenkilöidensä esikuvallisuutta ja mielenkiintoisuutta, ansioineen puutteineen. "Kuuluisien miesten elämäkerrat", ja naisten, ja lastenkin, olivat vuosisatoja kasvatuksen olennainen metodi: ei vain kerrottu entisajan merkittävien henkilöiden saavutuksista ja myös erehdyksistä, vaan opetettiin nuoria vertaamaan eri aikojen merkkimiehiä toisiinsa, pohtimaan erilaisten ominaisuuksien ja ratkaisujen moraalista ja poliittista arvoa.

Tällaista esikuvallisuutta heijasti vielä ainakin nimessään tämän teoksen kaukainen, kesken jäänyt edeltäjä, vuosina 1853-1856 neljänä paksuna vihkona ilmestynyt Finlands Minnesvärde Män. Se hanke jäi siis kylläkin kesken, mutta sen aineisto oli osaltaan vaikuttamassa seuraavaan suurhankkeeseen, Suomen Historiallisen Seuran ensimmäiseen suureen ponnistukseen, 1879-1883 ilmestyneeseen Biografiseen Nimikirjaan, ja osittain myös Suomen Muinaismuistoyhdistyksen myöhemmin valmistuneeseen suureen Sukukirjaan Suomen aatelittomia sukuja. Näissä hankkeissa oli moraalisen esikuvallisuuden idea jätetty sivuun, ne ovat aakkosellisia hakuteoksia eivätkä enää eripituisten elämäkertojen kokoelmia niin kuin Finlands Minnesvärde Män. Sama koskee vuosisatojen vaihteessa ilmestynyttä Tor Carpelanin toimittamaa ja suureksi osaksi kirjoittamaa Finsk Biografisk Handbokia, joka saattoi vedota jo Nimikirjaa paljon rikkaamman historiantutkimuksen tuloksiin. 1920- luvun lopussa ja seuraavan vuosikymmenen alussa ilmestynyt Kansallinen elämäkerrasto I-V ei ole sisällöltään juuri Handbokia laajempi, vaikka se komean ulkonäkönsä puolesta voittaakin kaikki varhaisemmat ja tekee sillä tavoin kunniaa edellispolville ja niiden saavutuksille.

Suuri henkilöhistoriallinen kokoelma tuo luonnollisesti esiin sellaisia suomalaisia, jotka jollakin tavalla nousevat esiin mielenkiintoisina tai aikaansa vaikuttaneina henkilöinä; joukossa on muutamia Suomen kannalta ratkaisevan tärkeitä muunmaalaisiakin. Harkinnasta ja pohdinnoista huolimatta jää aina aihetta arvostelulle siitä, ketkä on valittu mukaan tällaiseen suureen hakuteokseen. Siihen ovat vaikuttaneet toimituksen tiedot ja käsitykset - ja niiden puutteet -, ja myös se, ettei aina ole ollut mahdollista löytää kirjoittajaa sellaisen henkilön osalle, joka muutoin olisi suotu otettavaksi joukkoon. Kiire, tutkimustilanne, monet käytännön esteet ovat nousseet eteen, ja sekin, että syvällisempi henkilöhistoria on ollut viime vuosikymmenien aikana Suomessa perin vähän viljelty laji. Kaikkia kuvattavia ei ole myöskään voitu esittää sillä tarkkuudella tai eläytymisellä, jonka he olisivat ansainneet. Toivottavasti monet sadoista avustajistamme ovat tämän suuren hankkeen ansiosta havainneet henkilöhistorian mahdollisuudet ja ryhtyneet miettimään tähän kuuluvia esityksen ja metodin ongelmia tulevaisuuden varoiksi. Uusi suunta käy, kuten sanottua, kohti biografioita, niin taiteen, kirjallisuuden kuin politiikan ja sotataidonkin alalla, unohtamatta niitä opetuksia, joita kollektiivisemmin suuntautunut menneisyyden harrastus on osannut antaa.

Tässä teossarjassa on entistä tietoisemmin haluttu tarkastella menneisyyden henkilöiden jälkimainetta. Vaikka tutkimus itsessään ei useimmiten nostakaan kuvattavien esikuvallisuutta esiin muutoin kuin itse kuvauskohteen valinnassa, heidän merkityksensä tulee esiin muussa niin sanoaksemme historiakulttuurissa, siinä miten entisajan henkilöiden muisto pyritään kiinnittämään muistomerkkeihin ja muotokuviin, kadunnimiin ja postimerkkeihin, romaaneihin ja elokuviin. Tämän aspektin tutkiminen on vielä aika uutta, mutta siihen on tahdottu toistuvasti viitata.

Tämän teoksen luonteeseen on antanut voimakkaan sävyn se, että tavoitteeksi otettiin alun perin hankkeen vieminen määräajassa loppuun. Monien ulkomaisten ja kotimaistenkin edeltäjien kohdalla on joko luovuttu kesken tai jouduttu ulottamaan ilmestyminen niin pitkän ajan jaksolle, että yhtenäisyys on pahasti kärsinyt ja aakkosten alkupuolen kuvaukset ajan olojen ja tutkimustilanteen muutoksien johdosta ovat perin toisenlaisia kuin aakkosten loppupuolen sukunimisten miesten ja naisten kuvaukset. Teoksen toimitus jaettiin heti kolmia, jotta työ edistyisi yhtä aikaa sekä Ruotsin ja suuriruhtinaskunnan ajan että tasavallan kauden käsittelyssä, ja kun nyt näiden eri toimitusten aikaansaannokset lomittuvat toisiinsa aakkosten armottomassa järjestyksessä, rinnakkaistoimitusten työ saa sen yhtenäisyyden, joka samalla on koko ajan ollut mielessä.

Koko ajan keskuuteemme kasvaa uusia merkittäviä kansalaisia, ja koko ajan menneisyyden tutkimus myös painottaa uudella tavoin historian henkilöitä, nostaen toisia, unohtaen toiset. Kansallisen biografian saralla ei siis työ lopu. Nyt julkisuuteen astuva suurteos antaa kuvan äskeisen vuosisatojen vaihteen tutkimuksellisesta ja näkemyksellisestä tilanteesta satojen Suomen historian tutkijoiden ja vakavien harrastajien parissa. Se kuva on runsas ja rikas, ja toimitus antaa sen luottavaisin mielin kansalaistemme käsiin. Väistämättä kestää pitkän aikaa ennen kuin seuraavan suurkatselmuksen vuoro tulee. Antakoon tämä kirjasarja siihen saakka runsaita tiedollisia ja ajatuksellisia virikkeitä.

Matti Klinge
Suomen kansallisbiografian päätoimittaja

Katso myös professori Matti Klingen kirjoitus biografisen kirjallisuuden historiasta.

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI